
Yölliset keskustelut on POP!
Jeij! Viikon puoliväli saavutettu ja tästä eteenpäin ollaankin pelkkää hymyä vain. Eikös vai?
Itse olisin pelkkää hymyä muutenkin mutta mua on nyt tässä parina päivänä vaivannut omituinen huono-oloisuus joka hyydyttää hymyt (juu, ei tarvitse alkaa spekuloimaan olenko raskaana vai enkö – en ole, ei edes pienintäkään mahdollisuutta) Omituisia nämä voinnit kyllä ovat sillä en ainakaan muista että olisin koskaan aiemmin meinannut oksentaa puhtaiden pyykkien tuoksusta (työmoppeja otin koneesta kuivumaan) tai jonkun miehen voimakkaan tuoksuisesta partavedestä. Ainoa pyyntöni onkin että MAKE IT STOP! No onneksi aurinko on paistanut ja siten piristänyt mieltäni, huonovointisuudesta huolimatta.
Mun piti eilen mennä äitini luokse mutta eihän siitä mitään tullut kun äitini on tehty sokerista. Minä en onneksi ole. Porissa oli eilen aika kurja keli kun vettä satoi kokoajan. Meidän takapihan pellollekin on kertynyt kiva lätäkkö – totesinkin miehelleni että jahka se tosta vähän vielä kasvaa, ni saadaan uima-allas.
Meillä on edelleen nuo hemskutin tiskivuorot. Älkää ymmärtäkö tuhahteluani väärin, mä tykkään tiskata mutta rakas mieheni on kovin vastahakoinen kun muistutan että tänään on sinun tiskivuorosi. Oma vuoroni on muuten tänään. Mies se odottaa ku kuuta nousevaa että uusi tiskikoneemme tulisi. Ei mitään tietoa milloin tulee, mutta toivon mukaan pian. Pakkohan se on myöntää, mutta on siitä vaan suuri apu. Harmillista vain että jotkut tiskikoneet ovat näin epäluotettavia että menevät alta vuodessa rikki. Porinoissa taisinkin kertoa että vanhaa tiskikonetta oltiin huollettu (siellä salaisten agenttien piilopaikassa, Area51:ssa) mutta aina kun yksi kohta oli saatu kuntoon, alkoi vettä valua uudesta kohtaa. Agenteilla meni varmaan hermot kun loppui sormet.
Kiitoksia kovin teille kaikille jotka kommentoitte eiliseen Takit postaukseen. Lempparini oli se nro 8! Haluan itselleni tuollaisen lyhyemmän takin, koska Duffelini on pitkä.
Mut tykkään näistäkin: 1, 5 ja 7. Toppatakit ei ole koskaan olleet
sellaisia että ihan tykkäisin – mulla on aikoinaan ollut ja olin kuin
Michelinukko joten ei kiitos. Ulkoilutakkia en tarvitse sillä mulla on
pörrötakki! Se soveltuu niin monenlaiseen tarkoitukseen.
Olemme innostuneet keskustelemaan tuon miehen kanssa kaikenlaisista kivoista aiheista. Yksi mielenkiintoinen keskusteluaihe on ollut ydinvoima. Näiden keskusteluiden takia ollaankin nukuttu pari yötä hyvin vähillä unilla. Mä varsinkin olen hyvin tiedonhaluinen. En tiedä kaikkia asioita mutta senpä vuoksi onkin ihanaa seurustella miehen kanssa joka tietää paljon asioita ja jolla on mielipiteitä. Aikoinaan Ancient Aliens -sarja sai aikaan paljonkin keskustelua mutta nämä uudet jaksot ovat olleet erittäin tylsää kamaa – MÄ NUKAHDIN KESKEN JAKSON! Voin todeta että tuota ei tapahdu ikinä. Tai enää ei voi sanoa ikinä koska se tapahtui!
![]() |
Kuva: www.marjakurki.fi |
Vinkkailenpa teille Porilaisille tällaisesta kuin Marja Kurjen Ystävämyynti. Satuin kävelemään töistä päästessäni Kauppahallin ohitse ja bongasin siinä eräässä ikkunassa tällaisen tekstin. Olihan se pakko palata takaisin että mikä ihmeen Ystävämyynti. Tuolla on siis kaikenlaisia eri tavaroita Marja Kurjelta kuten mm. huiveja.
Yrjönkatu 12
Avoinna
3.11.-23.11.2013
Arkisin klo 10-19
la klo 10-16
su klo 12-17
Nappasin itselleni tällaisen ihanuuden sekä yksi ihana villahuivi jäi nakuttamaan mieltäni. Ehkä mä vielä käyn ostamassa sen. Olen metsästänyt punasävyisiä kaulahuiveja mutta kuinka yllättävää että ovat piilossa just sillon kun itse haluaisin. Ihanaisella Nooralla olen bongannut ihanan punertavan kaulahuivin mutta pahaksi onnekseni en ole sitä Gina Tricotista enää löytänyt. Pöh!


40 kommenttia
mellu
pipsaa….. sä oot niiiiiiin raskaana 😉 😉 onneksi olkoon! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kuten jo tekstissäkin sanoin, niin en ole raskaana eli sen vaihtoehdon voi jättää ihan hyvin pois. 🙂 Ja kyllä, mä tiedän etten voi olla. 🙂
Anonyymi
No, mitä mieltä olette ydinvoimasta?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No minun mielestäni tuo ydinvoima on vähän outo juttu kun niistä polttoainetikuista saadaan vuodeksi vain energiaa ja sitten kuitenkin niitä samaisia tikkuja joudutaan säilyttämään jossain kallionuumenissa monia kymmeniä vuosia (ellei satojakin?) Niin en näe tuossa kovinkaan hyötyä. Olenkin miettinyt nyt, että miksei tänne järjestetä enemmän tuulivoimaa taikka sellaisia jotka ottavat allokosta sitä energiaa. Kyllähän noita vaihtoehtoja on olemassa. Ja kun tuo ydinvoima on vielä niin vaarallistakin.
Anonyymi
Onko miehelläsi sama kanta asiaan?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kutakuinkin.
J.B
Ihan rahastahan se on kiinni, ei mistään muusta.
Mutta kai sinä porilaisena olet ainakin nuorena käynyt ydinvoimalassa? Vai oletko jo unohtanut kaiken, mitä siellä kerrottiin?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En ole ikinä käynyt ydinvoimalassa, kiinnostusta asialle kyllä olisi. Joten vaikea edes unohtaa kunnei ole mitään asiasta varsinaisesti kuullut, itse vain hakenut tietoa.
J.B
Meidät vietiin ainakin kolmella eri luokalla ja mielestäni vielä kerran lukiossakin… Ihan mielenkiintoista se kyllä oli. Mutta ei tullut minustakaan ydinvoiman kannattajaa… 🙂 Minusta se riski vain yksinkertaisesti on liian suuri. :/
Anonyymi
Tuulivoiman käyttöähän lisätään koko ajan 🙂
Anonyymi
Suosittelen sitä Olkiluodon vierailukeskusta, jos et ole vielä käynyt?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hyvä että tuulivoimaa lisätään.
Tarkoitus on ottaa selvää milloin tuonne vierailukeskukseen pääsee.
Anonyymi
Aina kun on satanut olet kirjoittanut olevasi sokerista ja nyt yhtäkkiä et enää olekkaan????
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nooo, se riippuu vähän tilanteesta. 😉
Anonyymi
Kiitos tästä blogista! Minusta tässä blogissa on parasta se, että täällä nautitaan pienistä asioista. On tympeää aina lukea blogeja, joissa kulutetaan tuhansia euroja (laukkuihin, matkoihin ym) jotta olisi kirjotettavaa, mutta täällä blogissa on kivaa, lämpöistä tavallista arkea. Ihana juttu se =)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ole hyvä vain. Mukavaa kuulla, että jotkut tykkäävät tämän tyylisestä blogista. 🙂
Anonyymi
Tiedän että toi takki nro 8 on sun lemppari mutta sinuna miettisin vielä. Kuten Yoursin sivuilla näkee niin takki on alaosasta avonainen joten vatsa jää ikävästi näkyviin. Tuossa kuvassa kiva mutta toisessa kuvassa naisen päällä huomaa miltä näyttää päällä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tiedän että on avonainen eikä se haittaa. Se on joko tämä tai sitten tuo 7. Kun Duffelin jo omistan niin en ihan toista haluaisi.
Anonyymi
Käypä lääkärissä tsekkaamassa sokeriarvosi. Itselläni todettiin hiljattain 2-tyypin diabetes, kärsin sitä ennen omituisesta pahoinvoinnista kolme kuukautta. Mulla oli myös paikat älyttömän turvoksissa, ei ole ollut enää sen jälkeen kun sain lääkityksen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On muutamaan otteeseen jo testattu ja varmaan ens vuoden puolella uudelleen kun on terveystarkistus. Ainakaan noilla parilla kerroilla ei ollut diabetesta tai muutenkaan sokeriarvot kohollaan.
Universalis
Aika sama maku oli siis takkien(kin) suhteen! 🙂 Aiotko tilata sen takin?
Kiva että teillä on samanhenkiset kiinnostukset! Mun mies kans tykkää tollasista alien-jutuista, mut mä en oikeen jaksa dokkareita.
Nätti huivi, tosi kiva väri! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllä varmaankin, mutta en ihan heti. Samaan syssyyn mies ostaa mulle Onesien. 🙂
No sehän se kivaa tosiaan on kun on samanhenkiset kiinnostukset. 🙂 Molemmat tykätään katsoa dokkareita, varsinkin tiede- ja eläindokkareita. 🙂 Huivi on ihana, tarttis ottaa käyttöön.
Universalis
Oijoi, mitenkähän mä saisin mun miehen ostamaan mullekin Onesien… 🙂 Se ois niin helmi talveksi! Pakko saada… Ja samalla jotain muutakin kivaa Yoursilta. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Sieltä löytyy vaiks mitä kivaa. Pitää kyl kattoo oisko evansilla, asoksella tai new lookissa vielä kivempia.
Anonyymi
Sä olet kyllä hyvä kuvaaja. Upea kuva tuo ensimmäinen. Huivi myös todella kaunis!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Ensimmäinen kuva paranisi huomattavasti, jos suoristaisit sitä vähän…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos vinkistä, oikaisin.
Anonyymi
Jos sä tykkäät tiskata ja mies ei, niin miksi ihmeessä vaikeuttaa arkea sillä että pidät jotain säännöllistä tiskivuorosysteemiä jonka takia pitää sitten nalkuttaa kun toista ei huvita? Kotityöt voi jakaa tasapuolisesti ilman että kumpikin tekee juuri samaa hommaa saman verran. Sovitte vaikka että jos sä tiskaat, niin mies hoitaa kissanvessat tai vessanpesun tai pölyjen pyyhkimiset kokonaan. Tai ihan mitä vaan muuta kotihommaa.
Lisäksi ihmetytti mikset sä voinut mennä sun äidin luo, jos sitä häiritsi kurja sää ja sua ei? Ei kai äitisi olisi tarvinnut ulkona olla jos sä menet hänen luokseen kylään?
Ihan mielenkiinnosta, mitä ehkäisyä käytät? Sori jos on liian henk.koht. blogiin 🙂 Mutta etenkin jos sulla on injektio tai kapseli, niin kiinnostaisi kuulla kokemuksia miten olet ylipainoisena kokenut nuo.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No hei en mä tuolle nalkuta vaa tykkään kiusotella ku tiedän miten se rakastaa tuota puuhaa 😉 Kotityöt teemme puoliksi ja näin on sopinu jo kohta 11 vuotta. Tosin työttömänä ollesa pidin lehdestä yksin kodista huolta..
Olihan noita muitakin syitä miksen mennyt äidille.
No olihan siinä muitakn
Anonyymi
Mulla oli tossa alkusyksystä ihme pahoinvointia myös 😀 en sietänyt ollenkaan lihaosaston hajua kaupassa yms.. Enkä ollut tosiaan raskaana.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Heh, outoja vaivoja.
Anonyymi
Olen samaa mieltä aiemmin vastanneen kanssa, mielestäni tuo takki nro 8 ei sinulle sovi. Päättyy tosi hankalaan kohtaan vartalosi kannalta. Voihan sitä pitää sillain tosi avonaosena, mutta ei siten sovi Suomen talveen. Ja sama juttu tuossa nro 7, loppuu huonoon kohtaan. Ja kun on lisäksi keinoturkista, korostaisi jo ennestään isoa yläosaa liikaa.
Samoin ihmettelen noita Onesieita aikuisilla ihmisillä. Anteeksi nyt vaan, mutta sä olisit kyllä tosi hassun näköinen tuommosessa. Ja kun teillä on sisällä niin kuumaki , niin missä sä sitä pitäisit?
Huivi on kaunis, sun täytyy vaan enemmän muistaa käyttää huivejasi!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tiedän mutta haluan silti ostaa. Saahan sen myytyä eteenpäin jos niikseen menee.
Ei meillä ole sisällä talvisin lämmin. Ainakaan mun mittapuussa. Onesien saan lämmittämään. Ja hei määhän en oo aikunen 😉
Anonyymi
Mietin myös, että miksi teillä pitää olla noin säntilliset tiskivuorot, jos miehesi ei pidä tiskaamisesta, kun taas itse olet sanonut pitäväsi siitä? Eikö miehesi voi tehdä jotain muuta kotityötä puolestaan enemmän, jos itse hoidat tiskit? Kysymyksen ei ole tarkoitus vaikuttaa tylyltä, vaan kysyn ihan mielenkiinnosta, koska tätä olen jäänyt miettimään jo useammassa postauksessa, jossa olet tiskeistä puhunut.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No me olemme noin sopineet ja se toimii meillä. Ei sen ihmeellisempää.
Susanna
Mä arvasin että olette keskustelevaa tyyppiä oleva pariskunta:) Meillä on kanssa miehen kanssa joskus sellaisia keskusteluja että aamu jo ehtii valjeta ennen kuin ollaan päästy loppuun:D Ja keskustelunaiheet voi olla mistä vain, meillä vaan mies ihmettelee mistä mä voin tietää joka asiasta niin paljon;) Mä esimerkiksi tiesin jo ennenkuin me muutettiin tänne että miehen työ muuttaa kohta Kaliforniaan. Se oli aika hyvin kun kukaan muu koko firmasta ei tiennyt:D Osasin jopa selittää miks näin käy ja niinhän siinä sitten kävi. No mut joo, kotirouvalla on aika mietiskellä päivät pitkät asioita…
Pidä kiinni niistä tiskivuoroista ja mukavaa loppuviikkoa Poriin!
Anonyymi
Maksoitko tuosta huivista tosiaan 95e? Onhan se ihan nätti ja vielä satiinia, mut aika suolanen hinta yhdestä huivista.
Ence BOO
Satiini on kudos ja sitä saa vaikka halvimmasta polyesteristä. Kyseinen huivi taas on käsittääkseni materiaaliltaan silkkiä. Kiitos, anteeksi ja näkemiin.
Anonyymi
Hei!
KIITOS upeasta artikkelista KK:ssa. Ilahdun aina lehden tulosta, nyt monta kertaa enemmän.
t.Päivi