Lumingeri.jpeg
Blogi

Uudet nudenväriset alusasut – Onko Pipsalla muotoileva alusmekko, vai eikö ole?

Kaupallinen yhteistyö, Lumingerie.fi

Multa on jo pidemmän aikaa puuttunut nuden väriset rintaliivit, kun edelliset kävivät liian isoiksi. Joten oli enemmän kuin mukava yllätys, kun Lumingerie lähetti minulle Gorsenian Adele-liivit, beigessä värissä. Samassa postipaketissa odotti muutakin yllättävää, sillä sieltä löytyi lisäksi myös Julimexin beiget lahkeelliset alushousut sekä samassa värissä oleva Cetten saumaton muotoilevan alusmekon.
Lumingerie on vuonna 2008 avattu verkkokauppa joka erikoistuu isoihin kuppikokoihin, jotka alkavat D-kupista. Kaupasta löytyy kaarituettuja ja -tuettomia rintaliivejä, urheiluliivejä, imetysliivejä, bikineitä, uimapukuja, muokkaavia alusasuja, alusvaatetarvikkeita ja paljon muutakin. 
Oma rintaliivien käyttö mullistui, kun törmäsin Lumingerieen vuonna 2012 ja siitä alkoikin meidän pitkään kestänyt yhteistyömme. Lumingerie auttoi minua löytämään oikeanlaiset rintaliivit, kun sitä ennen olin käyttänyt vääränkokoisia rintaliivejä, jotka eivät kestäneet käytössä kauaakaan. Lumingerien rintaliivit ovat taas kestäneet isommassakin käytössä todella pitkään. Esimerkiksi vuonna 2012 saamani Enellin urheiluliivit ovat edelleen hyvässä kunnossa ja käytössä. Jos kaipaan uusia rintaliivejä, käännyn aina Lumingerien puoleen. 

Gorsenian Adele-liivistä mulle tuli koko 90J, joka oli oikein sopiva. Lumingerie oli osannut arvioida kokoni oikein hyvin. Se hyvä puoli Lumingeriessa on, että heiltä saa aina neuvoa sopivan koon valinnassa. Tuo 90 ympärys on itselleni juuri sopiva, se on riittävän napakka olematta kuitenkaan liian tiukka, että aiheuttaisi painaumaa. Itse käytin yhtenä päivänä 15h ajan näitä rintaliivejä ja ne olivat niin mukavat päällä, että niiden käytön jopa unohti, eikä päivän päätteeksi ollut painaumia. Jos painaumia tulee, kertoo se liian tiukasta ympärysmitasta.
Sitten oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan tätä Cetten muotoilevaa alusmekkoa ja tämä oli ihan ensimmäisiä kertoja, kun ikinä kokeilen alusmekkoa. Mulla on tästä alusmekosta isoin koko eli 3XL. Tämä alusmekko on kyllä pikkuisen liian pitkä mun mekkojen kanssa (paitsi maxi mekot) joten piti jättää se hieman ”ryppyyn” tuonne polvien luokse. Pitää miettiä saisiko sen jotenkin nätisti lyhyemmäksi, että voisi käyttää lyhyempienkin mekkojen kanssa. Alusmekko on sileää ja todella joustavaa materiaalia. Päällä ollessa se on todella tiukka mutta silti ihan miellyttävä pitää.

Vaihtoehto 1

Vaihtoehto 2

Nyt pääsette te lukijat oikein arvuuttelemaan, että kummassa vaihtoehdossa luulette mulla olevan päällä tuo Cetten muotoileva alusmekko? Huomaatko sinä eroavaisuuden kuvissa? 
Onneksi merkitsin itselleni ylös, että kummassa kuvassa se alusmekko on, koska näitä kuvia vertailemalla en osaisi sanoa. On kiinnostavaa nähdä, osaatteko te lukijat löytää sen oikean kuvan, jossa mulla on alusmekko päällä. Se on ihan oikeasti jommassa kummassa vaihtoehdossa päällä.

No nyt tykkää tämä mekkojen käyttäjä. Sain testiin Julimexin saumattomat ja lahkeelliset alushousut ja pakko sanoa, että nyt on kyllä niin pehmoiset ja miellyttävät pöksyt, että kyllä kelpaa kesällä liikkua mekkojen kanssa. Mulla on näistä koko 3XL eli isoin koko ja se on oikein sopiva, ei kiristä eikä purista mistään. Koska ulkona ei ihan vielä ole mekkokelit, niin käytin tätä yhdistelmää kotona parin tunnin ajan. Alushousut ovat todella mukavat päällä, eivät purista tai kiristä vaikka olivat tiukahkot. Housut ovat materiaaliltaan 89% polyamidi, 10% elastaani, 1% puuvilla eli pehmoiset ja sileät. 
Mä tykkään pitää kesäisin mekkojen kanssa tämän pituisia ”pantseja”, lähinnä suojaamaan reisiä ja estämään vilautuksia. Aiemmin olen käyttänyt esim. vanhoista legginsseistä (viskoosiset, ei puuvillaiset) leikkaamiani ”pantseja” jotka ovat olleet ihan hyviä nekin, mutta nämä saumattomat alushousut ovat vielä paremmat koska nämä ovat suoraan alushousut. Nämä ovat pehmeät mutta pysyvät silti hyvin paikoillaan, eivätkä rullaannu ylös. 

142 kommenttia

  • Anonyymi

    Mutta sinähän olet sanonut, ettet koskaan kuuna päivänä tule käyttämään muotoilevia alusasuja ;))

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mielet voi muuttua, vai eikö saa?

    • Anonyymi

      Toki, mutta kannattaako aina olla niin ehdoton mielipiteissään?Mielipiteiden muutokset olisi paljon helpompi tehdä jos ei olisi ollut niin jyrkkä aiemmin. Tästä samasta asiasta on jo moni muukin lukija sanonut.

    • IlonaK

      Ei taida Pipsan olla yhtään vaikea muuttaa mieltänsä, kun se hetki tulee…

    • Anonyymi

      Minä en ymmärrä miksei saisi olla ehdoton mielipiteissään. Niitä voi muuttaa sitten jos ovat muuttuakseen. Ei se sen vaikeampaa ole. Jotkut meistä vaan ovat sellaisia, so what.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei varmaan kannattaisi olla jyrkkä mutta minkäs teet jos se sillä hetkellä tuntuu ehdottomalta eiltä. 🙂

  • Anonyymi

    Sanoisin että vaihtoehto 1 on kuva jossa alusvaate on päällä! 🙂

  • Miiru

    En kyllä osaa sanoa kummassa on alusmekko. Kuvat ovat asentoa ja ilmeitä myöden niin samanlaiset!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ne on tarkoituksella samanlaiset, ettei niistä pystyisi päättelemään mitään. 🙂

  • Anonyymi

    Oot ennen sanonut,kun on kysytty asiasta,ettei reidet hinkkaa yhteen,niin minkä vuoksi tarttet nyt lahkeellisia housuja suojaamaan?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä ne siis hankaa yhteen mutta ei niistä ole enää silleen ollut haittaa. Tykkään kyllä pitää reisien suojana ja vilautusvaaraa estämään. 🙂

    • Anonyymi

      Mikä vilautusvaara?? Etkö käytä alushousuja?
      Paljon enemmän kai nuo liian pienet vaatteesi näyttävät!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Käytän, mutta olin ajatellut ettei ne pikkaritkaan saisi vilahtaa. 🙂

    • Oili-Maria

      Tunnustan, että nauroin tuolle, just oikea vastaus tuollaseen 😀 😀
      Veikkaan, että tässä on sellanen kompajuttu että kummassakaan ei ole tuota muotoilevaa alla 🙂 Niin identtiset kuvat ja kai siitä jotain eroa näkyis? Eihän siinä muotoilevassa vaatteessa olis muuten mitään ideaa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, en sitten tiedä ttä tuliko liian löysä vai mikä on kun ei suurta eroa ole nähtävissä.

  • Anonyymi

    Mäkin epäilen kuvaparia 1. Tosin niin on samanlaiset, että ehkä se ei ollut päällä kummassakaan tai oli kummassakin 😁

    Mietin tuota kokoa, jos pitää ottaa ohjeen mukaan 1-2 kokoa pienempi kuin yleensä käyttää eli pitäisikö 36-38 ottaa 32-34? Tuntuisi hurjalta ahtautua moiseen makkarankuoreen! Oliko se ihan ok päällä eli ei tuntunut ahdistavalta?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En osaa noihin ohjeistuksiin sanoa, kannattaa kysyä Lumingerielta. Itse otin isoimman ja tämä on musta ihan hyvä. Tämä on tiukka, mutta ei ahdistava.

  • Anonyymi

    Body on varmaan sinulle liian iso, koska mainoksessa sanotaan "Suosittelemme valitsemaan 1-2 vaatekokoa pienemmän koon kuin normaali vaatekokosi parhaan muotoilun saamiseksi."

    jos vaatekokosi on 50 -52 niin body 48??? Kuroisiko silloin paremmin paketin???

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tässä tapauksessa 3XL oli hyvä. Jos nuo kokoasiat pohdituttaa, niin kannattaa kääntyä Lumingerien puoleen, hän osaa kertoa mikä koko on oikea. 🙂

    • Anonyymi

      Käytetäänkö God -sanan kanssa epämääräistä artikkelia?! Muistaakseni ei mitään artikkelia. Mutta mulla ei olekaan loistavat enkun taidot niinkui sulla PipSa.
      (paitsi että kerran esittelit teelaatuja ja käänsit ne päin honkia. Tyylin hedelmät marjoiksi tjsp)

      Olet kyllä rohkea, kun esittelet alusvaatteita julkisesti!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En mä tiedä varmaksi, kuulosti sopivalta noin laitettuna. 🙂

    • Anonyymi

      Miten se on edes mahdollista, kun sanot ettei painoa ole tullut takaisin? Silti jalat alkavat näyttää samalta kuin laihiksen alussa.

      Etkö ole yhtään huolissasi mikä tämän aiheuttaa, jos kyseessä ei siis ole painon nousu?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En mä aina ymmärrä kroppaani, miksi se tekee mitäkin. On näitä muutoksia ollut ennenkin, sitten ne menee ohitse. En viitsi alkaa arvuuttelemaan, ettei niitä ymmärretä väärin. On mulla oma käsitykseni mistä saattaisi johtua. En ole silleen huolissani kun ei niistä ole muuta vaivaa kuin esteettistä, eikä sekään mulle vaan muille. 🙂

  • Anonyymi

    Hyvänen aika, nuo sääresi näyttävät siltä että räjähtävät kohta, eikö moinen nesteen pakkautuminen ole vaarallista??!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Saattavat näyttää mutta ei ne sentään räjähtämään tule. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Koska kokeilu päättyi eilen klo 23.59. Minä määrään taas missä kaappi seisoo. Voit tulla facebookiin kertomaan enemmän, jos jokin harmittaa. 🙂

    • Anonyymi

      Sanoinko että jokin harmittaa? En tiennyt tuosta päivämäärästä,hyökkäät heti vastaan 😕

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei, et sanonut, vaan itse totesin että jos joku julkaisematta jäänyt harmittaa, niin sitä kannattaa tiedustella facebookissa. 🙂 Enkä minä hyökännyt, tämä on taas tätä kun emme näe toisiamme. Oma tekstini on kuitenkin ihan huumorilla kirjoitettu ja tuosta kokeilusta oli eilisessä postauksessa, oletin että jokainen olisi lukenut sen. Pahoittelut että oletin noin. 🙂

  • Anonyymi

    Voisitko tehdä palveluksen? Laita nuo uudet rintsikat "pitkin pituuttaan" vaikka pöydälle ja mittanauha hakasista toiseen päätyyn asti. Minulla on sellainen ongelma, että rintsikkamerkkien laskurit antavat aina tosi ison ympärysmitan mutta sovittaessa paras on kuitenkin varmaan 2 kokoa pienempi.
    Voisin verrata mittaa uusiin liiveihini ja uskaltautua arvioimaan oikean Lumingerie-koon ja tilaamaan itselleni uudet liivit. Kuppikoon mittakaan ei olisi pahitteeksi. Onko liivien alareuna kovin joustava?
    Toki ymmärrän, jos et kerkiä mittailla, tiedätkö onko tätä merkkiä missä kaupassa pääkaupunkiseudulla myynnissä? Inhoan kylläkin pienessä pukukopissa liivien sovittelua, siksi kotiin tilaus ja oikea koko ensi yrittämällä olisi mahtavaa.

    Ärsyttääkö ketään muuta niin liivien kuin vaatteiden sekalainen kokovalikoima ja erilaiset mitat? Yhdet liivit 90E on isommat kuin toisen merkin 95E. Miksi ei oikeasti voi olla jotain standardia? Ja sama kengän kokonumeroissa, eri merkkien farkuissa jne. Nettishoppailun yleistyessä helpottaisi niin kovasti, kun ei tarvisi muistella minkä merkim koko vastaa mitä kokoa toisella brändillä.

    Onko sulla Pipsa tullut sellaista painon putoamisen myötä, että valitset sovitettavaksi liian isoja vaatteita? Mun paino on jonkin verran tippunut, ehkä noin 1-2 kokoa, mutten meinaa uskaltaa sovittaa pienempiä vaatteita, kun pelkään pettymystä, että eihän ne napit tai vetoketju menekään kiinni.

    Kohta olisi ajankohtaista miettiä uimapukuakin kesäksi. Koska olen eri paria ylä- ja alaosasta, täytyy löytää paikka, missä ne voi valita erikseen. Tankinin haluaisin kovasti, bikineihin ei rohkeus riitä kaikkine arpineni ja makkoroineni. Uiminen on ihanaa!

    Uimakelejä odotellessa kivaa kevättä Pipsalle ja kaiki!le lukijoille.
    Minä pidän tätä blogia vähän kuin vertaistukipaikkana oman elämäntaparemonttini keskellä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kannattaa varmaankin kääntyä suoraan Lumingerien puoleen, he auttavat mielellään. Lisäksi heillä on nettisivuillaan noita apuja, valitsemaan sopivat rintaliivit. Ja jos niiden avulla et osaa päättää, niin Lumingerie kyllä auttaa. 🙂

      https://www.lumingerie.fi/rintaliivien-kokotaulukko-kokolaskuri

      https://www.lumingerie.fi/rintaliivien-virtuaalisovittaja-vain-sovittamalla-saat-oikean-kokoiset-rintaliivit

      Se on totta, että eri merkeillä voi olla vähän erilaisemmat ne koot mutta sovittamalla senkin oppii. 🙂 Mutta esim. Lumingerie osaa kyllä sanoa noista mitä joku koko on toisella merkillä.

      Kyllä mulle joskus tulee niitä virheitä että on liian isoa mutta myös liian pieniäkin. Mut aika harvoin tulee noita virhearvioita, onneksi. 🙂

      Onnea uimapuvun etsintään, niitä on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Varsinkin jos netin kautta etsii. 🙂 Ja onnea myös remppaan!

  • Anonyymi

    Sininen väri sopii sulle todella hyvin! En kyllä osaa sanoa kummassa kuvassa on alusmekko. Hyvin istuu joka tapauksessa.

  • Anonyymi

    Voi kun voisin pitää muotoilevia alusasuja. Olisi tarvetta saada makkaramaisia kylkiä tasaisemmaksi, mutten voi pitää, koska ne hiostuttavat minua ihan älyttömästi. Harmittaa 🙁
    Etkö hikoile niissä? Kokeile pitää kokonainen päivä… mä en pysty mitenkään.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En osaa sanoa, kun en ole vielä kokonaista päivää käyttänyt. Pitää kertoa sitten kun saan kokeiltua. 🙂

  • Anonyymi

    Eikö miehesi ihmettele tai läheiset ihmiset,kun laitat näitä kuvia blogiin ?

    • Anonyymi

      Minun mieheni olisi kauhuissaan jos julkaisisin itsestäni kuvan netissä vastaavassa asussa. Toimittaisi heti minut hoitoon! Näin me ihmiset olemme erilaisia…

    • Anonyymi

      Mä en ilkeis laittaa tällaisia kuvia itsestäni julkisesti😨 Ajattelisin kyllä miestänikin tässäkin asiassa…
      Tuosta sun vyötäröstä… se näyttää kyllä kapealta, mutta se näköjään johtuu siitä, että sun lantio ja takamus on niin paljon leveämmät..eli vyötärö on hartioiden kanssa samassa linjassa. Oletko itse huomannut tätä ns 'harhaa'😀? Sivultapäinhän tuo ei näytä ollenkaan hoikemmalta kuin muu kroppakaan😊

    • Anonyymi

      Mitä se kenenkään miehelle kuuluu mitä kuvia kukakin itsestään julkaisee? Ne ei ole mitään naisten omistajia tai pomoja.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ihania kommentteja. 😀 Ei näissä kuvissa ole mitään ihmeellistä, nauruttaa miten paljon nämä alusasukuvat aiheuttaa hälinää. 🙂

  • Anonyymi

    Huvittavaa on, että kuvissa, joissa alusmekko on päällä ja ei ole, ei ole juurikaan eroa. Siinä sitten arvuutellaan. Tämä postaus oli kyllä Pipsa riman alitus.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En nyt tiedä miten tämä on riman alitus, nyt kun kerrankin saatte sanoa että kummassa on. Usein mulle kerran sanotaan että käytän ties mitä muotoilevia ja kiristäviä, niin nyt on sitten näille toteajille hyvä testi, että kummassa se sitten on. Vai onko kummassakaan? 😀

    • Anonyymi

      Tekstissäsi kerrot, että olet merkannut paperille kummassa kuvassa sinulla on muotoileva. Mitä olisit merkannut, jos ei kummassakaan kuvassa edes ole sitä päällä?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En varmaan mitään kun sitten ei ois tarvinnut muistaa. 🙂

  • Anonyymi

    Minä sanon, että alusmekko on ykkösessä. Peppu näyttää pyöreämmältä ja alavatsa hieman litteämmältä. Kaikki muodot ovat muutenkin pyöreämpiä kuin kakkos-kuvassa.

  • Anonyymi

    En osaa sanoa, kummassa on muotoilevat alla, kun ei eroa huomaa. Eikö idea ole, että silhuetista tulee ihan erilainen? Ainakin niissä ostostelkkarin jutuissa ero on ihan ällistyttävä. Tilaisin sellaiset "ällistyttävät" heti, mutta tiedän kokemuksesta, että hikoilen niiden alla ihan norona, enkä siis voi ajatellakaan.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ilmeisesti se ois tarkoitus mutta en sitten tiedä oisko liian iso koko vaikka päällä se tuntui ihan sellaiselta kireältä kuten kuuluukin enkä tiedä olisiko tuosta 1-2 kokoa pienempi ollut enää kiva pitää.

  • Anonyymi

    Oletko Pipsa miettinyt että vastaat ihan järkeviinkin kommentteihin välillä aika veemäisesti,mikä ei anna sinusta ihan niin miellyttävää kuvaa kuin haluaisit.Meinaan onhan täällä niitä kiusaajiakin,mutta myös ihan neutraaleja lukijoita jotka ovat kiinnostuneita mielipiteistäsi ja elämästäsi.Kaikki eivät seuraa vauva-keskusteluita tai halua ivata,vaan kysyvät asioita ihan vilpittömästi.
    En ymmärrä sitä,että vastaat esimerkiksi ulkonäköäsi pilkkaavalle "okei,kiitos mielipiteestäsi" tms ,mutta jotain randomia juttua kysyvälle paljon ivallisemmin, esim käsket heti facebookkiin kertomaan jos jokin ärsyttää.Miksi neutraalimmat viestit saavat ilkeämmän vastaanoton?Onko sinulla yleisoletuksena että kysymyksissä olisi jotain ilkeitä taka-ajatuksia?Uskaltaako tänne enää laittaa kysymyksiä?

    • Anonyymi

      Tätä olen minäkin ihmetellyt. Pipsa juttelee ja vänkää trollien kanssa ja kuvittelee tekevänsä sillä itselleen palveluksen kun todellisuudessa trollit jatkavat niin kauan kun bensaa heitetään liekkeihin. En tiedä mikä Pipsalla on tässä ajatuksena.

      Sitten taas kun olisi neutraali, hyvä ja keskusteleva kommentti, tulee vastaukseksi "Kiitos mielipiteestä" (ööh..?) tai joku ihmeellinen kiukutteleva vastaus. Pipsalla on omat näppinsä pelissä kommenttien huonontuneen ilmapiirin suhteen, sillä negatiivisimman kuvan täällä antaa itsestään Pipsa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Miten ehdottaisit että vastaisin jos kiitos mielipiteestä ei ole riittävä. Jos mulla ei ole kommenttiin mitään lisättävää, juurikin sen takia ettei mene vänkäämiseksi. 🙂 Nyt olisi kiinnostava kuulla, että mitä ehdottaisit. 🙂

  • Anonyymi

    Jos ei ole kompakysymys (alusmekko on kummassakin/ei kummassakaan) niin palauttaisin alusmekon. Niin pieni ero tulee onko alusmekkoa vai ei.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei ole kompa. Alusmekko on ekassa. 🙂

  • Anonyymi

    Voisitko ottaa kuvat ilman käsiä lanteilla, niin olisi jotain mahdollisuutta edes arvioida muutosta?
    Hankalapa noista on sanoa, kun voit käsillä manipuloida silhuettia ihan mielesi mukaan.

  • Anonyymi

    Alusmekko ei ole päällä kummassakaan. Näkee kun vertaa röllöä mekkokuvissa ilman mekkoa olevaan kuvaan.
    Miksi tällainen ihme pelleily?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      On se tuossa ekassa kuvassa, ei ole pelleilyä. 🙂

    • Anonyymi

      Miksi se muotoilee röllön silloin kun se on pelkästään päällä, mutta mekon kanssa ei?

      Ikävä kyllä taidat huijata, jotta saisit näyttää pitkää nenää heille jotka on ko. Alusvaatteita suositelleet. Teepä uudestaan niin että et pidä käsiä lanteilla, otat kuvat sivultakin ja alusmekko näkyy alta siinä kuvassa missä se on paikallaan. Lopputulos on satavarmasti eri.

      Ja ei, et toki julkaise kun kommentti on näin asiaton. Eikä sinun tietystikään tarvitse todistella mitään – mitenpä se valehtelu muuten onnistuisikaan.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En mie huijaa, alusmekko on ekassa vaihtoehdossa. 🙂 Mikään pakko ei tietenkään ole uskoa. 🙂

  • Anonyymi

    Nyt en ymmärrä! Eikö Pipsa ihan vasta kertonut olevansa kokoa 48 ja nyt hän poseeraa koon (56-)58 alusmekossa? Siis oliko 48 virhe ja piti olla 58?

    • Anonyymi

      Ja Pipsa, jos sinulla on YKSI vaate kokoa 48, niin se ei tarkoita että kokosi on 48. 🙂

    • Anonyymi

      No koothan vaihtelee… mullakin on töissä työvaatteet kokoa xs ja silti ne on väljähköt, vaikka omassa vaatekaapissani koot ovat M ja 38….

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Koot vaihtelee, eikä mullakaan tarkka vaatekoko ole 48, vaan 48-54 välillä. Riippuu paljon vaatteesta ja sen valmistajasta. 🙂

  • Anonyymi

    Huvittavaa että puhut vilautus vaarasta,nythän oot vilautellut ja kunnolla, instaa myöten.Please älä nyt enää käytä sitä termiä 😅

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Eipä tässä ole mitään isommin ole vilauteltu. 😀 Tai sitten meillä on vain niin erilainen näkökanta asiaa. 🙂

  • Anonyymi

    Olet kyllä aika rohkea, kun postailet noita alusvaatekuvia. Itse en tohtisi, kauhistuttaisi ajatus, että vaikka työpaikalla katsottaisiin niitä – nykyisellä kuin tulevillakin. Ja ihan ronski ihminen voin muuten olla käytökseltänikin.

    On kyllä jännä tietää, oliko jommassa kummassa/kummassakin/kummassakaan kuvasetissä muotoileva alusasu vai ei, koska jos vain toisessa, niin eroa ei kyllä huomaa. Onkohan se muotoileva liian iso, jos ei muotoile tuon enempää? Luulisi sen kyllä hiostavan esim.kesäkuumalla.

    • Anonyymi

      Tässä alusmekkokuvassa ei edes näy paljasta pintaa. Jos kyseessä olisi joku hoikka sometähti, kukaan ei kauhistelisi kuinka paljastavia kuvia. Perus somepissikset keikkuu instassa ja blogeissaan huomattavasti paljastavammissa vaatteissa. Ihmisillä tuntuu olevan aikamoiset kaksoisstandardit.

    • Anonyymi

      Sinähän sen sanoit,hoikat sometähdet,ei keski-ikää lähestyvä tuhdimpi täti.

    • Anonyymi

      Totta, että näissä kuvissa ei näy paljasta pintaa yhtään sen enempää kuin jossain mekkokuvissakaan. Enemmän kai tässä postauksessa kauhistuttaa se, että miten kukaan haluaa laittaa nettiin kuvia ihonvärisistä mummoalusvaatteistaan.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mua ei haittaa vaikka joku työpaikalla näkisi nämä, koska en mä näin siellä kuitenkaan mene. 🙂 Ihmettelen kyllä miksi tällainen aiheuttaa jonkin verran närkästystä koska some on täynnä vähempipukeisiakin, vai onko se sitä että lihava bloggaaja ei saisi esitellä näin? Mutta hoikempi saisi? Vähän niinku siihen että koska olet lihava, sinä et saa tehdä näin. 😀

      Ja alusmekko on ykköskuvassa. Voi olla että on liian iso vaikka tuntui kyllä päällä ihan kireältä ja sopivalta. Tosin ei mulla ole kokemusta näistä joten en tiennyt tästä kokosuosituksesta.

      Älähän nyt, mummonalusvaatteet on just kivat, ainakin jos on vaaleampia vaatteita päällä niin eivät mustat alusvaatteet näy läpi. 🙂 Juurihan tällainen oli joskus blogissakin kun mustat rintaliivit näkyi läpitse, niin ihan teitäkin ajatellen, eikö nudet olisi kivemmat kun eivät sitten näy läpi? 🙂

    • Anonyymi

      Sä olet vaan liian lihava tällaisiin kuviin😕 todella mauttomia kuvia ja osoittaa vain tyhmyyttä sulta😕 Myötähäpeää tunnen😨

  • Anonyymi

    Hei nuo saumattomat aluspökät! Kestääkö jaloissa liikkumista, vai valuvatko? Miten napakkaa materiaalia?

    Näyttävät tosi hyville, mutta itseäni ei liikkuvassa työssä ollessani kiinnosta olla nostelemassa housuja koko aikaa vielä kaiken sen muunkin painavan kantelun päälle. Töissä pidän kesäisin haaremihousuja, koska totesin parhaimmiksi niistä mitä erilaisia ja -mallisia housuja kokeillut, mutta reidet hinkkaa niissä. Joten juuri tuollaisia pöksyjä olen pähkäillyt alle, sopivia ei vaan ole vielä tullut vastaan :l

    ★ outcast

    • Anonyymi

      Käytän itse Tam-Silkin bambupöksyjä hameen alla kesäisin, tosi hyvät päällä, eivät valu eivätkä kiristä.
      Lisäksi bambu on ihana materiaali.

    • Anonyymi

      Ano 17.42. Etkö osaa kenties lukea? Niitä käytetään silloin kun reidet hikoaa ja hinkkaa yhteen. Tulee ikävän kipeä ihottuma muuten kinttuihin.

    • Anonyymi

      Hei kiitos ylempi anonyymi vinkistä! Bambusukkia olen käyttänyt ja materiaali miellyttää vallankin paljon, joten jännä ettei ole tullut ajateltua sitä housujenkin vaihtoehtona. Täytyypäs vilasta.
      ★ outcast
      Alempi anonyymi, yleensä käytänkin stringejä, mutta kun tekee sitä työtä mitä minä teen, ne mummokalsaritkin on aika houkutteleva vaihtoehto vaatteiden alle. Ja ainahan ne saa työn ulkopuolella vaihdettua taas vähän seksikkäämpiin vaatteisiin 😉

    • IlonaK

      Mummokalsareita ja muita jonkun mielestä kaameita vaatteita käytetään siksi, kun ne ovat mukavat ja toimivat päällä.
      Isotädin peruja oleva laamapaita on ihan paras, kun illalla nukkumaan mennessä vilustaa …

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mummokalsarit ja väriset on just parhaimpia, ei pitäisi ärsyttää ketään. 🙂

      Ainakin tässä pienessä kokeilussa kestivät ihan kivasti, ei valuneet eivätkä menneet rullalle. Hyvä pito, on siis tiukka mutta ei sellainen että jättäisi jälkeä. Sanoisin että itselleni sopiva. Varmaan se että on sopiva koko, niin helpottaa. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      JOo, ei niissä oikein näe eroa. 🙂 Ykkösessä on tuo alusmekko. 🙂

  • Anonyymi

    Saitko itse vedettyä tuon hirvityksen päällesi yksin vai auttoiko esim miehesi? Muakin askarruttaa tuo koko, oletkohan todellisuudessa kokoa 60-62 ja siks alusmekon koko on tuo 58? Näyttää kyllä sulle sopivalta. Eihön tuohin voi olla muuta selitystä?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ihan itse sain alusmekon päälle, kyllä se vähän pohdintaa vaati kun en aiemmin ole käyttänyt.

  • Anonyymi

    Mä en oikein ymmärrä tuota muotoilevan alushameen pituutta. Jos se siis muotoilee ts. ei jousta mitenkään erityisesti, koska sen tarkoitushan on pienentää ja "kuroa kasaan", niin miten ihmeessä sen kanssa pystyy kävelemään, kun se ulottuu jopa hieman polven alle? Jos taas sen kanssa pystyy kävelemään ja olemaan niinkuin muidenkin mekkojen kanssa, niin eihän se siinä tapauksessa ole tiukka eli muotoileva ensinkään. Kuvasta päätellen se on sinulle ihan mukavan kokoinen, jää parista kohtaa rypyillekin väljän oloisesti. Eli onkohan aika paljonkin liian suuri muotoillakseen? Nyt se näyttää vain tavalliselta alushameelta.

    • Anonyymi

      Tuossa paketin kuvassa mallilla se hame päättyy polven YLÄpuolelle, ei reilusti polven alapuolelle, kuten Pipsalla.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En osaa sanoa alusmekkoon nyt muuta kui että saattaa olla iso koko, mutta en tiedä millaiselta se pienempi sitten tuntuisi. Kun nyt jo oli tiukahko. Ja pitää ens kerralla kokeilla nostaa vähän ylemmäksi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En nyt tähän hätään, mutta katsotaan jos joku muu kerta. 🙂

    • Anonyymi

      Eikö anonyymi ole ennen nähnyt erilaisia jalkoja ja yleensä ihmisiä. Mitäpä Piia jaloilleen voi ne on sellaset kun on syntymälahjana saatu. Miks sinulla on omanlaiset jalat,mitäs vastaat.

    • Anonyymi

      Ihan normaalit omat jalkani ovat, kiitos kysymästä. Ihmettelen vain eikö yhtään huolestuta, kun on tuohon malliin turvotusta?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joku lukija joskus puhui jostain ödeemasta, mutta ei mulla ole lääkäriltä mitään diagnoosia vaikka olen niistä kyllä pari kertaa käynyt puhumassa. Kyllähän ne turvonneet on mutta ei niistä ole silti mitään vikaa, eivät ole kipeät, eivät kipuile tai muutakaan. Tässä oon syönyt ananasta, juonut vihreää teetä ja vaikka mitä mutta ei ole helpottaneet turvotukseen, enkä tiedä miksi nyt yhtäkkiä ovat noin turvonneet.

  • Anonyymi

    Olet siis ottanut alushousuista koon 3XL, joka vastaa on reilusti pienempi kuin muotoilevan alusasun 3XL. Alusasusta pitäisi kuitenkin ottaa nimenomaan paria kokoa pienempi, mikset ottanut? Ei siitä liian isona mitään hyötyä ole.

    • Anonyymi

      Mutta jos niistä alushousuista meni kuitenkin se pienempi koko (siis ovat pienempää mitoitusta) ja esim. tuoreemmassa postauksessa mainitaan, että käytetään RL kokoa 54, alusasusta oli koko 56-58 vaikka piti olla kokoa tai kahta pienempi kuin normaalisti…

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, olen ottanut molemmista 3XL koot koska niitä suositeltiin, ja vaikuttavat päällä iha hyviltä. 🙂

  • Anonyymi

    Sullahan on väärin päällä toi kuremekko,kato miten se on mallin päällä,ylempänä 😂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, pitää kokeilla joku kerta nostaa se ylemmäksi josko sitten ois parempi. 😀

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Oikea vastaus on … KANADA! 😀 😀 No ei vaiskaan, alusmekko on ekassa vaihtoehdossa. 🙂

  • Anonyymi

    Miksi et vastaa kommentteihin? Laahaa varmaan 10 postausta jäljessä. Tai sitten vastaat vain sattumanvaraisesti muutamaan kommenttiin/ postaus. Jätä ennemmin uudet (mainos-)postaukset väliin ja panosta kommunikointiin lukijoiden kanssa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Pahoittelut että mulla on nyt muuta tekemistä, olen kyllä julkaissut kommentteja ettei niitä kasaantuisi ihan hiiiirvittävästi. Vastailen kyllä kommentteihin jahka kerkeän. Kärsivällisyyttä. 🙂

    • Anonyymi

      Kyllä täällä on harvinaisen töykeitä ihmisiä, liekö asuinpaikkakunnasta vai mistä kiinni? Ainakin näin itä- /keskisuomalaisen näkökulmasta kommentit ovat kuin riidanhaastamista. Ei mitään käytöstapoja.

  • Anonyymi

    Juttelin noin 25-vuotiaiden jo viime keväänä valmistuneiden nuorten naisten kanssa somen käytöstä tilanteessa, jolloin ei vielä ole vakituista työpaikkaa. Kukaan heistä ei halunnut tulevan työnantajan tietoon esim. tietynlaista vähäpukeista asukuvaa. Pohdinkin sinun tilannetta joka on samanlainen eli ei vielä vakituista työpaikkaa ja julkaiset blogissasi alusvaatekuvia, jotka eivät kovin esteettisiäkään ole. Millaisen kuvan annat itsestäsi esim. tulevalle työnantajallesi? Näkeekö hän sinut tyylikkäänä ja fiksuna aikuisena naisena?

    • Anonyymi

      Ihan oikeasti nyt… tolla periaatteella nykynuoret (tai vähän vanhemmatkaan) eivät työllisty kyllä ollenkaan! 😄 Sitäpaitsi Pipsan kohdalla oli kyseessä nimenomaan noiden alusvaatteiden esitteleminen, EI tissejen ja pylllyn esittely!

    • Anonyymi

      No, ainahan voi pohtia onko alusvaatteiden esittely joku meriitti vakavasti otettavaan työhön? Minusta se ei ole.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No onhan noita mallejakin, mutta onko se sitten se kun ne on näitä supermalleja? Myönnän etten ymmärrä miksi tällainen voisi haitata työasioitani? Tämä tapahtuu vapaa-ajallani. Lisäksi olen ymmärtänyt ettei työnhakijaaa saisi goolgettaa, mutta voin olla väärässäkin. Tosin minun puolestani mut saa googlettaa. Jos tämän perusteella en työpaikkaa saa, niin ei se maata kaada. 🙂

  • @follower 678463525789921

    Ohhoh! 😁

    Sanon yleisesti, etten ole ihan varma näistä alusasu- ja bikinikuvista blogeissa. Minusta niitä saa ja voi olla, mutta ei välttåmättä ihan "kaikki tiskiin". Miksikö ei? Mietin itse, että jos joku päivä on hakemassa jotain ns vakavasti otettavaa työtä tai tekee sellaista, niin toivon, että työnantajan tai asiakkaan googlatessa minut, ei ensimmäisenä lävähdä kuva rintaliiveissä ja tukialushameessa. Ja vakavasti otettavalla työllä tarkoitan oikeastaan mitä vain… jos hakee alusvaateliikkeeseen töihin, sitten siitä voi olla enemmän etua. Ja tämä ei ole painoon tai ikään liittyvä asia. Yhtälailla mietin nuorten ja hoikkien bloggaajien kohdalla, että hyvällä maulla…

    • Anonyymi

      Affe on oikeassa. Kyse ei ole painosta, iästä tai muusta vastaavasta, kyse on hyvästä mausta! Jos googlaa nimesi niin mitä tulee esiin? Oletko itse tyytyväinen ainostaan siihen että kuva-aineistoa ylipäätään on?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Näiden kanssa saa olla varovainen enkä näitä esittelekään useasti. Itse yritän näissä kuvissa että kuvaisin asut hyvin neutraalisti, kuten mielestäni olen nyt tehnytkin. Onhan netissä nykyisin lomakuviakin jossa saatetaan olla uikkarit tai bikinit päällä. Miksi ne hyväksytään mutta ei tällaisia, jossa ei kuitenkaan keikistellä. Mut en mä häpeä itseäni, siitä vain saavat googlettaa mut.

    • Anonyymi

      Siksi koska sun vartalo ei vain kestä ns esittelyä, koita tajuta jo😨

  • Anonyymi

    Myös minä ostan nykyisin alusvaatteeni Lumingerieltä. Kauniita vaatteita ja loistavaa asiakaspalvelua ilman posti- ja toimitusmaksuja.

  • Anonyymi

    Minä rekrytoin aika paljon työssäni terveydenhoitoalalla, enkä kyllä ole googlaillut työnhakijoita (saati jo palvelussuhteessa olevaa henkilöstöä). Ja vaikka törmäisin tällaisiin kuviin, eivät ne minusta ole mitenkään liian paljastavia (eihän sitä ihoa näy paljon mitään) tai tuo Pipsaa esiin epäedullisessa valossa. Postaus ei mielestäni kerro arvostelukyvyttömyydestä, vaan rohkeudesta ja blogin (ja bloggaajan) omasta tyylistä.

    Lumingeriesta kommentoisin sen verran, että olen pariin otteeseen tilannut sieltä rintaliivit hyödyntäen kokolaskuria. Ja aina on mennyt pieleen: aina ovat olleet liian isot ainakin ympärysmitaltaan ja usein myös kuppikooltaan. Harmi, siellä on paljon ihania alusvaatteita ja sangen kohtuulliseen hintaan.

  • Anonyymi

    Miksi julkaiset viestejä missä kehutaan sua seksikkääksi? Oliko se tarkoitus noilla alkkarikuvilla?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No vähän sama kuin "voi luoja" kommenttien (jne) julkaisussa, annan kaikille äänen. Paitsi että nyt aion olla tiukempi kommenttien suhteen.

  • Anonyymi

    Huhhuh mitä kommentteja, aikuisilta (?) ihmisiltä. Mulla iskee myötähäpeä.

    Mitä noloa näissä kuvissa on? Mua ainakin itse lihavana naisena kiinnostaa, mitä alusvaatteita muut lihavat käyttää. Ei laihojen tarvitse tulla tänne ilkeilemään.

    Muuten mä Pipsa diggaan sulla enempi housuja ja paitoja, ja tiedän että haluat pukeutua värikkäästi, mutta yksinkertaisesti musta-valkoinen tyyli olisi kiva nähdä myös.

    Tsemppiä jatkoon, älä välitä näistä urpoista!