Tuulessa ja tuiskussa, mennään vain eteenpäin
Mulla menee jo paljon paremmin! Myönnetään nyt samantien ettei se ole ollut kovin helppoa ottaa itseä niskasta kiinni, mutta positiivista sentään se, etten ole syönyt yhtäkään herkkua viime maanantain jälkeen. En repsahtanut edes koulussa kun nokan eteen lyötii iso kasa suklaakonvehteja koska luokkalaisella oli synttärit. Veden juonnista olen saanut onneksi helposti kiinni, kunhan vaan pidän vettä (tai teetä tässä tapauksessa) kokoajan käden ulottuvilla. Juon koulussakin vihreää teetä, koska se on noista sellainen joka yleensä pistää nesteet liikenteeseen, mutta en ole vielä huomannut mitään ramppailua vessassa. Ihmettelen tätä suuresti koska teellä on ollut muhun aina tuollaisen vaikutus. Mietskelin tossa myös että voisi helpottaa jos tekisin blogiin ruokapäiväkirjaa, mutta tekisinkö sen niin, että kerran ehtoossa laittaisin kuvat mitä olen syönyt vaiko kerran viikossa koko viikon syömiset.
Koulussa menee onneksi nyt paremmin kuin viikko takaperin, suru ei puserra ihan niin pahasti. Näin viikonloppuna yhdessä kissaryhmässä aivan Sillan näköisen kissanpennun joka etsi kotia, niin siinä tuli itku. Mä oon varmaan nyt siinä sinut asian kanssa vaikka helvetin epäreilua se oli universumilta tehdä näin. Nyt tuntuu muuten siltä että kyllä mä tuosta ruotsin näytöstä pääsen koska ymmärrän kyllä mitä opettaja puhuu (ainakin suurinpiirtein) ja tässä sitä opetellaan. Numeroiden sanomiset ruotsiksi on kyllä vaikeaa kun mennään kymmeniin tuhansiin. Osaako joku heittää mitä lukua yritä tässä vääntää jos kirjoitan ”sjuttiotusensjuhundrasjuttiosju” ? Katsotaan menikö oikein. Numeroita mun pitäisi harjotella. Pitää vissiin sanoa kaverille joka puhuu ruotsia, että alkaa höpisee mulle ruotsiksi. Jospa siitä vähän oppisi. Mut yllätettiin tänään koulussa kun luokkakaveri toi mulle kassin josta paljastui Maria Drockilan kaunis kynttiläsetti. ♥ YSL laukku on osoittautunut todella hyväksi ”ota puoli elämää mukaasi” laukuksi. Paremmalla järjestelyllä sinne mahtuisi vieläkin enemmän, mitä kuvassa näkyy.
Meidän piti mennä Hennan kanssa kuvailemaan mutta sää ei ole meidän kanssa (taaskaan) samaa mieltä. Mulla olisi kova hinku päästä kuvaamaan – raahasinkin yksi päivä kameran kouluun ja napsein siellä muutamia kuvia. Koulun jälkeen menin Meri-Poriin ajatuksena kuvailla mutta ei siitä tullut mitään. Turha reissu siis. Mut lyötiin taas ensi viikolle yksi päivä alustavasti lukkoon, että jos silloin pääsisimme kuvailemaan. Suunnittelin että menisin itsekseni viikonloppuna Meri-Poriin kuvailemaan, mutta katsotaan nyt tuleeko siitäkään mitään kun tuo sää vaihtelee niin paljon. Onneksi oon voinut kuvailla kisuja – Sulokin on niin suloinen kun nukkuu mamman kainalossa. No pyhitän tämän ehtoon kirjeille jotka ovat saaneet aivan liian vähän huomiota. Kirjottaminen on hyvä asia, kun saa purkaa noita ajatuksia.
61 kommenttia
Anonyymi
7777? Minä en todellakaan ole mikään ruotsinkielen osaaja, mutta tuollaista arvaan. Onko se oltava sjuttio, vai riittäisikö sjutti…juu, en tiedä, kertokaa taitajat!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ainakin luvuissa lukee sju, sjutton, sjuttio, et kyl se varmaan pitää olla. 🙂
Anonyymi
Pitää olla tietysti sjuttio eikä sjutti! Äännettäessä o ei välttämättä kuulu.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Opettajakin taisi puhua tuosta jotain, ettei se välttämättä äänettäessä kuulu.
Anonyymi
Missä kuvassa? Kun sanot tekstissä, että YSL laukkuun mahtuisi vielä enemmän mitä kuvassa näkyy.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on instagramissa. Siihen linkki tuossa "ota puoli elämää mukaasi" kohdassa. 🙂 Sen voi siis klikata auki niin näkee kuvan. 🙂
Anonyymi
Ai joo. Tottakai 🙂 kiitti.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ole hyvä.
Anonyymi
70777.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Kannatan ruokapäiväkirjaideaa 🙂 Olisi kiva jos laittaisit sen päivittäiseksi niin olisi mukava seurata. Minäkin täällä laihdutan ja välillä mietin onko minulla liian pieniä annoksia.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva kuulla että kannatat ja kerroit myös että päivittäiseksi haluat.
Anonyymi
Ruokapäiväkirjaa kannatan minäkin! Meitä on paljon mukana laihduttavia, niin että kiinnostusta löytyy.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva kuulla. Mutta kumpaa meinasit – että ehtoisin laitan kuvan ruuista, vaiko kerran viikossa joka päivän ruuat?
Anonyymi
Täälläkin yksi laihduttaja! Motivaatiota kaipaisin joka päivä tulevista ruokakuvista! Aloita jo huomenna? 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Olen jo tänään alottanut mutta mietin nyt että pistänkö niitä tänne blogiin. Ihan vaan siksi kun kaikki eivät osaa käsitellä asioita asialliseen sävyyn.
Anonyymi
Mitä järkeä ruokapäiväkirjasta,siinäkin voi huijata.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tietenkin jos sen ottaa tuollaisella asenteella, että mitä väliä, huijaan kuitenkin, niin sittenhän se on typerä ajatus. Itsensä huijaamista jne. Mä kyllä aattelin että se tsemppaisi itseäni pysymään ruokailussa ja kiinnittämään kellonaikoihin taas huomiota kun pitää kuvata ne ruuat.
Anonyymi
Onpa hienoja kuvia taas! Upeita.
Itselle tuli spontaani reaktio lukiessani tuosta ruokapäiväkirjaideasta: huh huh ja voi sitä vääntämisen määrää kommenteissa sen jälkeen!! Miten syöt noin ja miksi et näin ja miksi et tee sitä tai tätä tai tuota ja miksi aina noin tai näin. Loputtomiin. Joten harkitse, harkitse….
Tsemppiä kovasti uuteen alkuun. Eiköhän meitä ole lukijoissakin vaikka kuinka, itseni mukaanlukien, jotka tarvitsee joulunjälkeisen ryhtiliikkeen, joten et ole ainoa todellakaan. Ja noiden ilkeiden kommentoijien lisäksi meitä on paljon, jotka tsemppaavat sua ihan täysillä ja toivovat sulle kaikkea mahdollista hyvää <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin, kaikkihan valitettavasti tuntuu menevän täällä aina vääntämiseksi ja kääntämiseksi. Ja sen takia se hyväksyntä pitää olla. Mielestäni ruokapäikky ois kiva, mutta kenties sitä ei voi toteuttaa blogin puolella vaan facebookissa, koska siellä pitää omalla naamalla sitten keskustella. Mikä on taas harmillista koska kaikki eivät ole facebookissa, tai muuten halua naamallaan keskustella vaikka siinä keskustelussa ei olisi mitään negatiivista. Vaikeaa, mutta pitää nyt katsoa.
Anonyymi
Harmittaa, miten oikeassa olin. Mutta just sellaiseksi vääntämiseksi se meni kuin arvelinkin. Ärsyttävää :/
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Olit oikeassa, mutta syytä on toisaalta myös itsessäni kun oon tämmönen vastarannankiiski. Et ehkä mun pitäs vaan opetella kuuntelemaan. Tosin syyttelyjä ei ole kiva kuulla.
Unknown
Minusta ruokapäiväkirja on hyvä ajatus, minua ainakin kiinnostaa nähdä miten muut syövät! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mustakin se on kiva idea. Pitää nyt miettiä miten sen kanssa teen, kun on noita mielensäpahoittajiakin liikenteessä ja kaikesta syntyy aina kohinaa.
Anonyymi
Sulla kulkee puhelin varmaan koko ajan mukana, niin voisit hyvinkin napsia kaikista päivän aikana syödyistä jutuista kuvat ja tehdä niistä vaikka aina kollaasikuvan blogiin. Jos et joka päivä jaksa postata niin laitat vaikka kerralla kolmen päivän kollaasit tms. Ja jatkat sen aikaa kuvailua kun jaksat, jos se tsemppaisi samalla sua pysymään paremmin kiinni rempassakin 🙂 Ja toki antaisi meille lukijoille vähän kuvaa siitä päivittäisestä laihduttajan ruokavaliosta. Nyt kun on nähty vain satunnaisia jauhelihapihvijuttuja ja smoothiebowleja. Ruokien kuvailu voisi myös innostaa sua tekemään entistä monipuolisempaa ruokaa, vaikka edelleen tykkäisitkin perunasta ja jauhelihasta. Mut silti muutakin voi aina kokeilla, eikä sen kokeilun tarvii olla sun eniten inhoamaa kesäkeittoa, mutta testaa vaikka kasvissosekeittoja, eri kalaruokia, uuniruokia jne. Elimistökin saisi pienen shokin kun saisi monipuolisempaa safkaa ja voisi jumit taittua paremmin 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No, tänään jo tuli todettua ettei se kännykän mukana kulkeminen aina takaa sitä että muistaa ottaa ruuista kuvan. 🙂 Mäkin muistin lounaan vasta kun olin pistänyt sen parempiin suihin. 😀 😀
Anonyymi
Musta ois kivaa päivittäin nähdä/ lukea mitä oot syönyt.Ja muutenkin kuulla niistä hankalistakin tilanteista, jolloin mielitekoja on ollut ja miten ne selätit. Ja asiasta kukkaruukkuun: Upea toi YSL laukku! Tahtoo kans!! Suomesta vai mistä ja mitä maksaa?? Jääköhän meikäläiseltä vaan haaveeks…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva kuulla, pitää laittaa korvan taakse että tuollaisista kirjoittaa jos niitä tulee mut toivotaan ettei tule. Ihan YSL:n omasta nettikaupasta tilasin ja hinta löytyy sieltä: Saint Laurent Large Shopping Tote. 🙂
Heli
Mukavaa, että siellä alkaa jo mennä paremmin. Laita alkuun päivittäin ruokapäiväkirjaa tänne. Näin saat myös itse tarvitsemaasi "kuria" päiviisi, kun alkuun pitää raportoida päivittäin. Pysyy paremmin ruodussa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sepä siinä onkin. 🙂
Anonyymi
Minäkin kannatan ruokapäiväkirjaa, sellaista joka tulee joka pvä, siihen sit merkinnät myös vedenjuonnista ym.
Sellaisen minkä saat nopeasti tehtyä päivittäin eikä siihen postaukseen kulu aikaa sinulta liikaa aikaa. Tämä olisi kyllä kiva lisä blogiisi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, tänään tulee eka mutten ole vielä päättänyt että minne laitan sen.
Anonyymi
Ruokapäiväkirja olisi siinäkin mielessä hyvä olla päivittäin, että lukijat voisivat antaa vinkkejä! Joskus sitä sokeutuu omiin ympyröihinsä ja tekee kaiken aina samalla tavalla. Tämä siis toimisi, jos suostut edes harkitsemaan vinkkejä ja ehdotuksia…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No en mä tiedä onko mun ruuista kovasti kenellekään vinkkiä mut kiva tietty jos on. 🙂
Anonyymi
Ruokapäiväkirja kuulostaa hyvältä idealta! Olisi kiva, jos laittaisit ainakin instaan joka ilta kuvan päivän syömisistä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on vielä mietinnässä minne kuvan päivän ruuista laitan. Tänne, facebookiin vaiko instaan. Toisaalta, moni ei seuraa instaa joten se voi olla kaikista huonoin vaihtoehto.
Anonyymi
Ei facebookkiin ainakaan, en mä silloin pääse seuraamaan ruokapäiväkirjaa 🙁 Insta ennemmin
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tää tulee kaikkiin noihin; Face, Blogi, Insta. 🙂
Anonyymi
Mielenkiinnolla odotan ruokapäiväkirjaa! Eli iso peukku sille.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. Mä ootan kans mielenkiinnolla, reaktioita lähinnä.
Anonyymi
Mukava kuulla että olet jo vähän paremmalla mielellä! 🙂 Ruokapäiväkirja kuulostaa kiinnostavalta idealta, mutta käykö sen pitäminen liian raskaaksi sinulle, kun täällä varmasti sitten irvileuat aukoo päätään minkä ehtii. Minäkin tahtoisin pitää blogia, mutta ei herranjumala riittäisi voimat tällaiseen paskakommenttimyrskyyn kuin mitä sinä saat osaksesi. N25
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En ollut ajatellut sitä päiväkirjaa kuukausitolkulla tehdä, mutta ainakin nyt aluksi.
Anonyymi
"Kuvitettu" ruokapäiväkirja kuulostaisi mainiolta idealta! Näpsäiset vaikka kännykällä kuvan kaikista syömisistä ja päivän päätteeksi teet jollain kollaasisovelluksella niistä käden käänteessä yhden kuvan.
Olen harrastanut tuota itsekin joskus laihduttaessa, vaikka en blogia pidäkään, niin jotenkin se koko päivän safkojen näkeminen yhdessä kuvassa auttoi arvioimaan, onko tullut syötyä liikaa vai liian vähän.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jep, noin sen ajattelin just tehdä. 🙂 Ja sitten toki kertoa mitä kaikkea olen käyttänyt kun tehnyt sen aterian. 🙂
Anonyymi
Mukava kuulla että voit jo paremmin. Mielelläni seuraisin tuollaista ruokapäiväkirjaa ja joka päivä kuvat ois munkin mielestä kivempi 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, voin jo paremmin mut tietyt kuvat tai hetket ni saa haikean olon. 🙁 Ja kokeillaan nyt miten tää ruokapäikky lähtee käyntiin, jos siitä tulee kauhea myrsky niin eipä sitä sitten kannata jatkaa. Ainakaan blogin puolella.
Anonyymi
Ruokapäiväkirja voi olla ihan kiva idea, mutta se tulee aiheuttamaan todennäköisesti PALJON keskustelua, eikä aina kovin rakentavaa. Kaikilla on tunnetusti mielipide mitä kannattaa syödä ja mitä ei, ja niitä tullaan sitten tietenkin esittämään ainoana totuutena. Tätä kannattaa miettiä ennenkun teet sen postauksen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllä, tämä asia on otettu huomioon mutta toisaalta, AINAHAN sitä ei niin rakentavaa kommentointia on tullut. Että mitä tahansa yrittää tehdä, niin aina se lytätään alas. No pitää nyt kuitenkin kokeilla, jos se ei blogin puolella onnistu pitää, niin sitten facebookin puolella koska sinne ei kovinkaan moni naamansa kanssa tule kirjottelemaan.
Anonyymi
Ehdottomasti haluaisin nähdä kuvia aterioistasi päivittäin + pieni selitys sellaisiin kuviin, joista ei välttämättä näe, mitä ruoka sisältää (esim. smoothie tms. jossa sekoitettuna paljon eri aineita).
Ja miksiköhän minua tuo kiinnostaisi – no tietenkin siksi, että "oma lehmä ojassa" eli ylipainoa on minulla valtavasti, eikä ketään laihdutuskaveria. Olsi kiva vertailla omia syömisiään ja saada sinulta kuvallisia vinkkejä.
Ja olisihan se mukavaa, jos tuo ruokien kuvailu ym. uudistus saisi täällä aikaan rakentavaa keskustelua järkevästä laihduttamisesta/elämäntapamuutoksesta (eikä ne mahdolliset pahanilmanlinnut kauaa jaksa yhtä asiaa jauhaa, joten todennäköisesti katoaisivat muutaman postauksen jälkeen).
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, tottakai kuvista myös pienet selvennykset mistä esim. smoothie koostuu jne. Tai mitä olen aamupuuron joukkoon laittanut kun niitä öljyjä tai chiansiemeniä ei välttämättä nää kuvasta. 🙂 No se rakentava keskustelu olisikin kivaa mutta jotenkin ei tunnu toimivan mun blogissani. Ja usein myös ruokapäikk aiheuttaa sen, että aletaan antamaan neuvoja että ei saa syödä tuota, syötä tätä. Ja hassuinta siinä on se, että niitä neuvoja siis saa vaikka ei ole sellaisia pyytänyt. 🙂
Anonyymi
Ruokapäiväkirja kuvien kera. Se olis mukavaa katseltavaa. Ne kuvat, joita olet joskus laittanu on ollu tosi herkullisen näkösiä.
Mutta aikaa vievää se taitaa olla, kuvailla joka annos. Mutta jos viitsit niin sitten.
On muuten paljon tavaraa sun uus laukku vetäny uumeniinsa. Huippu ostos.
>Leena
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei se oikeastaan ole aikaavievää jos ne kuvat saa olla kännykkätasoisia. Sitten tietty jos pitää kuvata järkkärillä, että ois jotain upeita ruokakuvia, kuin suoraan kokkikirjasta. 🙂
Anonyymi
Ruokapäiväkirja kyllä, mutta ei blogiin!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Minne sitten?
Anonyymi
Ruokapäiväkirjaa on helppo pitää kännykällä kuvaten, mutta voithan säilyttää sitä vain itselläsikin?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En tiedä onko siinä mitään ajatusta ottaa kuvia itseäni varten kun kuitenkin näen ruuat livenä. 🙂
Anonyymi
Tee niin, että sanot postauksen alussa selkeesti, että jos oikeasti keskustelu menee siihen, että aletaan jakaa TOTUUKSIA siitä mitä pitää syödä ja mitä ei niin enempää ruokapostauksia ei tule. Vinkit on sitten eri asia ja niitä varmasti tulet saamaan, ja varmasti hyviäkin semmosia! 🙂 Ehkä tämä yksinkertaisesti auttais?
Hyvästä keskustelusta ja niistä vinkeistä vois tulla monelle (myös sulle itsellesi) vertaistukea.
Anonyymi
Ruokapäiväkirja ois kiva juttu!! Mut pliis, ei faceen. En näe sitä sit…
Anonyymi
En oo Facessa mutt monet postaukset näkee ilman kirjautumista.
Anonyymi
Instaan ruokapäiväkirja. Seuraajien määräki tuplaantuu siinä samalla. 😉
Anonyymi
No ei välttis. Näkee senki kirjautumatta jos kuvat julkisia.