Keltanenneuletakki2.jpeg
Blogi

Pirtsakan keltaisessa Kainon neuletakissa kohti kesää

Ulkona on lämmin! Ulkona on lämmin! Oon pomppinut innoissani kun lämmöt saapui vihdoin tänne. Sanoin tuossa yhdelle tutulle, että ulkona on lämmin ja hän reagoi siihen ettei saisi valittaa. Enhän minä valittanutkaan, vaan totesin että siellä on lämmin. Olisin niin halunnut pötkötellä paikoillani auringossa, mutta piti tehdä hommia joten täytyy toivoa että viikonloppunakin on yhtä upeat kelit. Yksi asia mistä en tykkää tässä lämpimässä kelissä on itikat. Niitä on saanut iltasella metsästää kissojen kanssa, koska mikään ei ole niin ärsyttävää kuin korvan vieressä kuuluva ikinä kun yrität nukahtaa. Tälläkin hetkellä raavin jalkojani mihin on jo yksi verenimijä ehtinyt iskemään, mutta onneksi aloe vera geeli ja antihistamiini tuo helpotusta.  

Me tehtiin joka keväinen trimmaushomma. Ajeltiin Seville kesäturkki. Otettiin kyljistä ja mahasta karvat lyhyeksi, mutta muuten annettiin karvojen olla. Mä en voi olla silittämättä sitä lyhyttä kohtaa, kun se on niin pehmeä ja tuoksuukin ihanan lämpöseltä. Voi olla että vähän vielä fiksataan tuota leikkausta, mutta katsotaan nyt. Hän on tykännyt tosi paljon siitä kun olo keveni. Ei silloin ensimmäisinä vuosina tajuttu koko juttua enkä enää edes muista mistä kaikki lähti. Nyt ei tulisi mieleenkään ettei ajeltaisi turkkia pois, kun sen näkee heti että toinen tykkää. Sevi nimittäin riehaantuu aina tuon trimmauksen jälkeen ja on nyt ollut paljon iloisempi, vilkkaampi. Sevillä on siis paksu turkki mikä kesäkuumalla aiheuttaa epämukavaa tukalaa oloa. Nyt hänen ei tartte kärsiä, vaan voi nauttia lämmöstä. Sevin on nykyään löytänyt nukkumasta sängysä. Jalkopäässä hän yleensä tykkää olla, kun siellä on lämpimin paikka.  

Mites se pääsiäinen? No punkan pohjalla! Oli meillä kaikkea muutakin sen punkalla olon lisäksi, mutta ensimmäinen päivä meni mulla lähinnä nukkuessa ja tuntui oudolta olla tekemättä mitään, siis sellaista mitkä itse lasken hommiksi. Lopulta sitä kuitenkin sai rentouduttua ja pidettyä hauskaakin. Teimme pääsiäiseksi perinteisen persikkarahkan sekä lisäksi mangolassia, johon olen tykästynyt sen jälkeen kun kävimme Nepalilaisessa Ravintola Yak&Yetissä syömässä. Molemmat näistä herkuista teki kauppansa. Myös vieraat tykkäsivät. Kaikista parasta koko pääsiäisessä oli se, että sai pienen huilitauon. Kaikkeen! Miten teidän pääsiäisenne meni?

Oon huomannut että mulla on kamala ikävä porinoiden tekoa. Sitä kun tottui kuvaamaan yhtenä päivänä viikossa ja yhtäkkiä ei olekaan kuvannut moneen viikkoon. Väistämättähän siinä tulee ikävä. Kuulin muuten juttua, että muutamat on miettineet miten Porinat eroaa muista videoista, niin ajattelin tehdä tähän pienen selvennyksen jos se auttaisi. Näin ei tietenkään ole aina ollut, mutta Porinat vähän kuin muuntautui My Dayksi koska se sopii siihen. Alunperinhän Porinat on olleet Megaporinoiden kaltainen ”istu alas ja höpöttele”. 
* Pipsan Porinat on sama asia kuin My Day eli kun kuvaan yhden päivän aika tekemisiäni ja höpinöitäni. 
* MegaPorinat taas on sellainen jossa istun alas ja höpöttelen aiheesta kuin aiheesta sekä vastailen lähetettyihin kysymyksiin. 
* Sitten on kaikkia muita videoita kuten mm. Testataan/maistellaan, vaate-esittelyt jne. 
Olisiko sulla toivetta uudeksi videosarjaksi? Oon joskus miettinyt, että olisi kiva tehdä joku uusi sarja, mutta jotenkin se ajankäyttö jännittää että ehtiikö. Jos olisin yrittäjä ja tekisin vain näitä, niin asia olisi toinen. Innostusta siis olisi, mutta se aika. Joskus tekisi mieli ostaa ylimääräistä aikaa, että ehtisi tekemään kaikkea niitä mitä suunnittelee. Nyt mulla on suunnitteilla porinoiden ja megaporinoiden kuvaamista. Tuohon jälkimmäiseen kaipaankin teiltä apua, mutta pyytelen niitä tuolla instagramin puolella. Jos et vielä seuraa mua, niin kannattaa pistää seurantaan ja tulla osaksi megaporinoiden tekoa. 

Vihdoinkin kelit on olleet niin mukavat että oon voinut ottaa Kainon kauniin keltaisen neuletakin käyttöön. Tämän ostoa olin odottanut viime syksystä lähtien kun Kainon merkkiin tutustuin, mutta heiltä oli keltaisesta takista koot jo loppuneet. Jäin sitten odottamaan tätä kevättä, että saisin vihdoinkin ostaa keltaisen neuletakin. Tämä on siis Kainon uutuus, kevätmalliston neuletakki. Takin materiaalina on luomukampapuuvilla joka on ihanan pehmoinen. Ja tähän löysin Zalandon alennusmyynnistä paksulla pohjalla olevat keltaiset tennarit. Kaiken kruunaa pinkki Furla. 

Rauha -Neuletakki – Kaino
Mekko – Pont Neuf, Fine Factory
Legginssit – Ellos
Tennarit – Zalando
Laukku – Furla

35 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kaunis takki! Pidän pituudesta, mallista ja väristä. Voisin hankkia itsellenikin. Peukku suomalaisuudesta!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Pirtee on kyllä takki. 👍 Miksi muuten nauhoitat kengät vain jokatoisesta reiästä? Eikö ne tunnu inhottavalta jalassa?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Takki on kyllä ihana. Kyllä kannatti oottaa! Halusin kokeilla erilaisempaa nauhoitusta, ei sen ihmeempää. Eikä se tunnu mitenkään erilaisemmalta verrattuna ns. normaali nauhoitukseen. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Nimenomaan. Seisominen on terveellisempää ja kuluttaa kaloreita enemmän kuin istuminen. Olet ilmeisen paljon netissä ja bloggaat, joten sinun jos kenen kannattaisi hankkia sähköpöytä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia. Tää on kyl niin ihana – värit ja kaikki. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Täälkin ikävöidään sun ihania viikottaisia My Day:itä, ovat siis tervetulleita kunhan kerkeät tekemään 🙂 Ehdotan videosarjaksi Uusien asioiden kokeilua/opettelua, ja kokeilun jälkeen niistä kommentointia kullakin videolla. Aiheina mitä vaan sulle uutta tai erikoista esim. kampausten tekoa itselle, uuden ruokalajin kokeilua, hieronta/rentoutus kissoille, sokkotesti maistellen tai haistellen kaverin kanssa, opettele lausumaan 20 kielellä joku lause/tekstipätkä tms 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No niin, nyt ois uusin my day julkaistu joten tervetuloa katsomaan sitä. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Videosarjassa voisi vaikka kokkailla kasvisruokia ja arvioida ne. Käyttää esim. erilaisia lihankorvikkeita. Niistä vois saada joku katsojakin inspiraation. Liian helposti tulee ostettua se perinteinen jauheliha ja tehtyä siitä jotain.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos ideasta. Mulla on jo yksi tällainen ollutkin ja tarkoitus on sitä jatkaa jossan vaiheessa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Nää on Pier One merkkiset, Zalandolta ostetut, mutta epäilen ettei saa enää.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kyseisen neuletakin ei ole tarkoituskaan mennä kiinni, eikä siinä ole nappeja tai neppareita, millä se laitettaisiin kiinni. Neuletakin kuvauksesta Kainon sivuilta: "Pitkä Rauha-neuletakki on laadukas ja rento, helposti päälle heitettävä takki. Tässä kauniin yksinkertaisessa takissa ei ole taskuja tai neppareita, ja takin etukappaleet eivät kuulukaan ulottua rinnalta päällekkäin, vaan takki saa jäädä rennosti auki ja alla olevakin vaate pääsee oikeuksiinsa."

    Täytyy sanoa, että nyt on tosi hyvä vaatekokonaisuus: pirteä, hyvät pituudet, keltainen väri on ihan super ja kiva, kun alla oleva raidallinenkin mekko on hieman suoralinjaisempi. Näyttää raikkaalta ja skarpilta, ei miltään pikkulapsen röyhelömekolta!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *