Asu_6.2._1.jpeg
Blogi

Päivän asu – Sinivalkoista!

Mulla on ollut tänään vaikea päivä. Koulussa en jaksanut yhtään keskittyä Kokoustaidon opetukseen koska olin niin poikki. Pää ei vaan toiminut. Viime yö meni sängyssä pyörimiseen kun oli kokoajan joko liian kuuma tai kylmä. Eikä mulla tietenkään ollut mitään mustaa teetä just tänään mukana joten en saanut silmiäni auki. Koulun jälkeen kävin juttelemassa diakonityöntekijän kanssa. Se helpotti. Mua on aina auttanut kun oon saanut puhua asioista ja joku kuuntelee. Onhan mulla tietenkin rakas mieheni, ystävät ja perhe mutta joten en halunnut heitä kuormittaa näillä mietteilläni. Oon myös viime aikoina ollut kiukkuinen koska en ole (vieläkään) pystynyt katsomaan Sillan videoita itkemättä. Haluaisin katsoa, muistaa niitä kivoja hetkiä. Olen nyt kotosalla juonut teetä (koska onhan Teen Päivä!) mutta pitää olla varovainen tuon mustan teen juonnin kanssa että tänä yönä saan nukutuksi. 
Illemmalla ois tarkotus pakata kuvausvehkeet reppuun sekä keittää valkoista teetä termariin – aion lähteä uhmaamaan tuota järkyttävää pakkasta koska haluan päästä tähtiä kuvailemaan. Pakko mennä kun on kova pakkanen koska silloin on aina selkeä taivas. Ystävän kanssa ollaan yritetty monet kerrat mennä mutta aina on ollut pilvinen taivas joten ei sellaisella tähtien kuvaus toimi. Onhan se myönnettävä että tämä kuvailu pakkasella vaatii pientä urheiluhenkeä. Oon käynyt kerran kuvaamassa kun oli -19℃ja siihen päälle kiva viima. Ei siellä puolta tuntia kauempaa jaksanut olla, vaikka oli ihan kunnolla vaatetta päällä. Hauska idea tuli mieleen, että kiinnostasko ketään lukijaa lähteä mun kanssa kuvailemaan? 

Viikonlopusta voisin nopsaan kertoa sen verran, että kävimme muutamilla kirppiksillä kiertelemässä ja löydettiin kiva setti lusikoita – niistä meillä olikin pientä pulaa joten oli kiva löytö. Itse yritin sivusilmällä katsella vaatteita mutta noilla Porin kirppiksillä on tosi huonosti plussakokoja tarjolla, minkä kyllä ymmärrän. Ja vaatteiden lisäksi yritin katsoa tiede ja valokuvauslehtiä. Ei tällä kertaa löytynyt niitä mutta bongasin mä parit (feikit) Luis Viutonit *nauraa*
Nauran täällä itsekseni kun Sulo kuorsaa todella lujaa, kuuluu tähän 5m päähän oikein hyvin. 
Mä sain tänään postipaketin jossa oli kauan odottamani tavara. Vaan kylläpä ilmeeni oli tyrmistynyt kun siellä ei ollutkaan tilaamaani pussilakanasettiä vaan aivan hirvittävän näköinen verhokangas. Mulle ei oo tainnut koskaan ennen sattua tuollaista että tulee aivan väärä tavara. Pieni tarkastelu kyllä paljasti että muovipussissa oli oikeat koodit mutta pussin sisällä oleva tavara ei. Käsi ylös, kellä muulla on käynyt näin? 

Pusero – Yours Clothing
Aluspusero – Ratsula
Housut – Ellos
Legginssit (housujen alla) – Ellos
Takki – Yours Clothing
Nahkahanskat – Ratsula
Villahuivi – Becksöndergaard
Kengät – Rieker
Laukku – Saint Laurent

Tämän puseron piti mennä kirppikselle myyntiin mutta muutinkin mieleni sen suhteen kun otin kuvia noista myyntiin tulevista. Siinä lamppu syttyi pääni päälle kun tajusin miten pystyisin käyttämään tätä puseroa, ilman vilautusvaaraa – no aluspaidan (tai -topin) kanssa! Ilman jotain aluspaitaa puseron käyttö olisi ihan sula mahdottomuus. Tykkään puserossa kaikesta, tuo erikoinen leikkaus, väri ja liehuke peffan päällä. Pakko myös kehaista noita Riekerin talvikenkiä, että ovat aivan uskomattoman kivat – tuolla on siis karvavuori sisässä joten tarkenee ohuemmankin sukan kanssa mennä eikä nää sitten ookkaan niin mummot. Ostaessa vähän mietein että onko nää vähän mummot, mutta en silti antanut sen häiritä koska tykkäsin kenkien tyylistä. 
Löysin muuten lisää myytävää bloggaajakirppikselle tuolta kaapistani – tämmöisen maksimekon. Vähän jouduin puntaroimaan tuon ja violetinturkoosin maksimekon kesken, että kumpi lähtee myyntiin. Keltainen lähti. Nämä menee siis ensisijaisesti tuonne kirppikselle, mutta ne mitkä ei mene kaupaksi tuolla kirppiksellä tulee vähän myöhemmin blogin facesivuille myyntiin. Ilmoittelen tästä kyllä ajoissa että kaikki ehtii. Mulla olikin mielenkiintoinen viikonloppu noita vaatteita kuvaten ja ottaen mitat ylös.   

38 kommenttia

  • Anonyymi

    Ei kai se väärä tavara tullut Cellbesiltä? Itsellä kävi niin, että sieltä tuli hirveitä valkoisia mummoalkkareita, vaikka olin tilannut uikkareiden alaosan. Ja koodi oli oikea, mutta tuote väärä. Harmitti, kun palauttivat rahan, koska sillä aikaa tuo tilaamani tuote oli loppunut eikä sitä ollut enää saatavilla.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei tullut. Tuo on harmittava tilanne, mut onneks sä sait rahat takaisin. Katsotaan nyt mitä mulle neuvovat tekemään, mut siis luultavasti ihan vaan palautan. 🙂

  • Anonyymi

    Mie sain kerran neuleen tilalla minimittaisen mekon 🙂 Pussin päällä luki kyllä neuleen tiedot ja näin, mutta sisältö ei ihan olluna toivottu. Olisiko joku palauttanu tuotteen väärässä pussissa?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Sitä on vaikea tietää vai onko pakkausvaiheessa jo tapahtunut vahinko. Tosin luulisi heidän tarkistavan palautukset, että on oikea. 😀

  • Anonyymi

    Itse olisin voinut lähteä seuraksesi kuvailemaan mutta tuo matka poriin on n.120km suuntaansa 🙁
    -Janni

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva että olisit kuitenkin tullut jos lähempänä olisit asunut. 🙂

  • Anonyymi

    Eikö tuo myytäväksi menevä maksimekko ole sama kuin tuossa Klingelin mainospostauksessa? Näyttää ainakin samalta 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se on sama. Ei se kauaa tuolla kaapissa ehtinyt olemaan. 😀 Alunperin mä aattelin et pistän sen tummemman maksin myyntiin mut en sit oikeen tykännytkään livenä tästä keltaisen väristä joten…

    • Anonyymi

      Tuosta klingelin postauksesta sai sellaisen käsityksen, että vasta harkitset tilaamista. Ja nyt sitten "löytyikin" kaapin perältä tuo mekko, joka niin huusi sun nimeä??

    • Anonyymi

      Klingelin vahvuus näyttää olevan nopea toimitusaika.
      02.02. Pipsa suunnitteli mekon ostamista ja ilmeisesti tilasi sen samantien, koska se miellytti kovasti Pipsaa.
      06.02. Mekko on jo Pipsalla huolimatta siitä, että välissä oli viikonloppukin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei sentään. Postaus on vaan aikasemmin kirjoitettu.

    • Anonyymi

      Klingelin maximekosta sen verran, että oliko kangas laadukas samoin kuin työn jälki ja mitä pidit kokonaisuudessaan vaatteesta? Kysyn vaikka oletkin myymässä, sillä käsitykseni mukaan myyt kuosin/värin takia.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No jos vertaan vaikka Yoursin mekkoon (siihen maksiin) niin kangas on ohuempaa, mutta työnjäljessä en huomaa hutilointia eli saumat on siistit. Muuten ihan Ok mutta se väri ei ollut livenä sellainen mitä ajattelin.

  • Anonyymi

    Ihan pelkästään uteliaisuuttani kysyn että miksi ostat hirveästi vaatteita kaappiin ja myyt ne älyttömän nopeasti pois? Mikä johdonmukaisuus siinä on? Laskujeni mukaan häviät tautisen paljon rahaa ja vaatekaappisi ammottaa aina orpouttaan. Useimmat keräävät sen täyteen ja keskittyvät pitämäänkin ostamiaan vaatteita, toisia jopa vuosikausia. Mikä on se punainen lanka jonka mukaan toimit?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No hei, ei sun tartte murehtia tuosta rahasta, se on mun ongelmani. 🙂 Ja virheostoksia tulee tehtyä.

  • Anonyymi

    Minä tykkään tuosta keltaisesta mekosta ja voisin vaikka vannoa että muutaman kilon jälkeen sinäkin olisit tykännyt. Ei sulla ole mitään oikeita sävyjä… erivärisiä vaatteita vain.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä se päälle meni, mutta kuten sanoin – väri ei ollutkaan sellainen mitä ajattelin.

  • Anonyymi

    Moikka, olisi kiva nähdä vaatepostauksesa se sun parkatakki.
    Millaisten vaatteiden kanssa yhdistät sen? Nythän on aika otolliset ilmat toppatakille. 🙂

    • Anonyymi

      Onko tosiaan näin? Musta takkikin näyttää olevan yhden napin varassa kirraten melko tiukalla nykyään…

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä parka päälle mahtuu, on ollut ulkoillessa päällä. Mun on pitänytkin laittaa asukuvaa mutta en aina ehtoolla sitä ole alkanut kuvaamaan. 🙂

  • Anonyymi

    Mikä on tuo bloggaajakirppis?
    Koska se on? Ja missä?
    Saako sieltä ostaakin vain bloggaajat eli onko se bloggaajien keskinäinen tapahtuma?
    Myytkö siellä muuta kuin vaatteitasi?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis se on Bepopup tapahtuma jossa on bloggaajia sekä yrittäjiä myymässä. Se on 18.2. Porin Bepop kauppakeskuksessa klo 10-14. Ja se on avoin tapahtuma. Bloggaajat ja yrittäjät myy siellä. Eli ei ole bloggaajien keskeinen tapahtuma. Itse taidan näillä näkymin myydä vain vaatetta.

    • Anonyymi

      Kirkon työntekijä, yleensä sosiaalialalle + diakonityöhön kouluttautunut. Saa jutteluapua ja tukea arjen ongelmiin, diakonit jakavat mm. ruoka-avustuksia ja ruokakuponkeja vähävaraisille ja toimivat keskusteluapuna niin parisuhdeongelmissa kuin muissakin mieltä painavissa asioissa. Vähän sellainen kirkon oma sosiaaliohjaaja.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tuossahan se tuli. 🙂 Itselleni oli keskusteluapua.

  • Anonyymi

    Luin tuon tekstisi..keskittymisvaikeus..itkuisuus…onko sulla kentie joku masennus tai muu mielenterveydellinen häiriö tällähetkellä? Ei kuulosta normaalilta kyllä tuollanen käytös..

    • Anonyymi

      Itkuisuus ja unettomuus ovat ihan normaaleja oireita esimerkiksi kriisejä kohdatessa, mitä kissan kuolemakin oli. Kaikki alakulo ja negatiiviset tunteet eivät ole masennusta, vaan normaalia elämää. Masennus on aivan erilainen ja kokonaisvaltainen sairaus.

    • Anonyymi

      Ihan samaa mulle tulee mieleen, aikaisemmin kirjoitit myös, että olit poistunut luokasta kesken kaiken, kun rupeasi ottamaan päähän. Minusta se ei kuullosta aikuisen terveen ihmisen tavalta toimia. Sun kannattaisi varmaan jutella opinto-ohjaajan kanssa, mikäli tämä keskittyminen herpaantuu usein. Voisit varmaan saada opetussuunnitelman jossa on otettu huomioon mahdollinen keskittymisen vaikeus. Siihen kannatta tarttua jo alkuvaiheessa, jotta ei koko koulutus jää kesken tämän takia.

      T. Koulutuksen parissa työskentelevä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, ei tässä ole mitään sen vakavampaa kuin suruprosessin aiheuttamia tunneskaaloja.

  • Merituuli

    Mä tilasin muutama vuosi sitten potkulaudan Stadiumiin. Sain viestin, että se on tullut, menin noutamaan, naureskeltiin myyjän kanssa paketin muotoa, jossa oli – sukset.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Eikä? Oli varmaan hauska tilanne, kun ei tullut sitä mitä piti. Onneksi se oli tommonen myymälään tilattu tuote, niin ei itse tarvinnut alkaa asiakaspalautusta tekemään. 🙂 Saitko muuten sen potkulaudan?

    • Merituuli

      Juu, kyllä se potkulauta tuli sitten myöhemmin. Se on tosi kiva! Euroopassa aikuisetkin ajelee tosi paljon sellaisilla, Suomessa ei niinkään. Mutta se on tosi kätevä, paljon nopeampi tapa liikkua kuin kävely, ja samalla saa hyvää likkuntaa 🙂

  • Anonyymi

    Nyt oli kivat asukuvat! Tämä postaus menisi myös pääsiäisenä, sillä olet positiivisella tavalla kuin pystyasennossa oleva pikkuinen tipu! Sininen tunika on muodoltaan ihan tipun muotoinen pyrstösulkia myöten 🙂