58 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Iltapala oli ainakin liian ronski.Ne kananmunat olisi voinut jättää pois.Välipalana smootie on myös petollinen,koska siihen mahtuu aika paljon tavaraa.Parempi olisi syödä ne banaanit ja marjat ja rahkat sellasenaan,että tiedostaa paremmin syömänsä määrän.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Olen samaa mieltä että banaanit ja rahka kannattaa syödä semmoisenaan. Ne eivät ole ihan kevyimmästä päästä joten smoothien kalorimäärä saattaisi yllättää.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Hedelmissä on paljon sokeria,jos et satu tietämään.Marjat ovat parempi vaihtoehto.Siksi suositellaan syömään hedelmiä rajoitetusti,mikäli on liikakiloja.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mielestäni voi kyllä ottaa useamman hedelmän 1-3,esim omenan, appelsiinin, palan ananasta, palan vesimelonia, mutta banaanin puolittaisin. Tosin kyllä kaloreitakin pitää olla, silloin kun ruokarytmiä harjoittelee. Tarkoitus on saada nimenomaan elimistö toimimaan ja silloin voi olla runsaammat kalorit, kun ne vain tulevat oikeista lähteistä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ei tästä voinut oikein tykätä.
    Miksi edes teit tällaisen, tätä samaa on nähty aikoinaan ruokapäikyissä ja nopeasti kävi ilmi, että se ei ollut koko totuus.
    Ymmärrät kai itsekin, että lukijat eivät ole ihan tyhmiä ja kuka tahansa ymmärtää, että jos oikeasti söisit näin, laihtuisit.
    Voitko kuvata joskus mitä syöt sellaisena päivänä, jolloin syöminen ei ole mikrojen, makrojen ja suositeltujen kalorien rajoissa?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Olen seurannut blogia vasta hetken aikaa ja pakko sanoa, että eniten ihmettelen negatiivisten kommenttien määrää. Onko pakko kommentoida (tai lukea blogia), jos ei tykkää? Tuskin kukaan syö joka päivä ihan samalla tavalla ja jos Pipsa haluaa jakaa onnistuneen ruokapäivän ”menun” blogissaan, niin mikäs siinä! Jokainen onnistunut päivä on plussaa : )

    • M-K

      M-K

      Se on mulle melkein syy olla käymättä täällä, kun tulee huonot fiilikset kommenteista. En tykkää ollenkaan seurata kiusaamista. Pitäisikö sun Piia poistaa kaikki ikävät kommentit jollain tavalla? Myös piilokuittailu ja ärsyttävä opastaminen. Ei pelkästään itsesi, vaan myös lukijämäärien vuoksi. Toisaalta joku ehkä vähän kiinnostuu tuosta sanailusta, mutta lukijoiden laatu voisi parantua ainakin 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Samaa mieltä minäkin!
      Pitäisi varmaan jättää kommentit kokonaan lukematta, ettei rupea harmittamaan. Mutta kun toisaalta taas on kiva nähdä Pipsan vastauksia asiallisiin kysymyksiin ja kommentteihin.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Tässäkin kyllä kaikki kommentit asiallisia, vaikkakin mielipiteet eroavat – miksei julkaisisi?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kannattaisi varmaan ennemmin tehdä sellaisesta normipäivästä juttu. Koska totuushan on että jos söisit noin esim. 5 päivänä viikossa, niin laihtuisit varmasti. Sanoit tossa videolla että et välitä nyt lihotko tai laihdutko kunhan syöt hyvin ja säännöllisesti. Jos syöt terveellisesti ja säännöllisesti niin tottakai laihtuisitkin. En nyt oikein ymmärrä tuota kommenttia …

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miksiköhän toisten syömisten analysointi on niin kiinnostavaa? Ihan jees pöperöt varmaan painonhallinnan kannalta, mutta aika mössömäinen ruokapäivä, kun söit kaikki ruoat lusikalla pl.iltapala 😊

    Tuo näläntunteen puuttuminen on kyllä jännä, eikö sulle tule huono olo, jos et syö? Mä en ikinä voisi unohtaa syömistä! Heikko olo ja nälkä kyllä muistuttavat. Toisaalta, säännöllinen syöminen varmasti vaikuttaa. Itse syön noin yleensä aamupalan noin klo 7-8, lounaan klo 11-13 ja päivällisen klo 17 maissa. Harvoin syön välipalan tai iltapalaa. Syön siis kaksi lämmintä ruokaa päivässä. Aamupala on vakio (ellen nyt ole reissussa, syö muualla jne.) eli kaksi täysjyväpaahtista, leikkele, juusto ja kurkku/tomaatti 👍🏻 Vkloppuisin keitettyä kananmunaa, pekonia mitä nyt onkaan joskus. Syön herkkuja miten mielin ja alkoholiakin käytän. Normikokoisena painonhallinnassa ei ongelmia eli jos syön vähemmän, niin laihdun väkisin. Ikää jo 45 v.

    Tässä varmaan näkyy se ero normaalipainoisen ha painon kanssa jojoilleen ja, kuten itse sanoit, sairaalloisen lihavan välillä. Elimistö on tosiaan sekaisin eikä toimi normaalisti.

    Mut tsemppiä sulle! Syö monipuolisesti ja pidä säännölliset ruoka-ajat vaikka väkisin 👍🏻 Ajan kanssa kehosi tottuu siihen ja vaatii säännöllisyyttä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyviä ruokia oli. Smoothiet on hyviä. Tykkään keitoista ja salaateista.
    Mulla ongelma, kun en voi syödä noin monta ateriaa ja siksi paino ei putoa.
    Tosin kolme-neljä kiloa ei haittaa mua juurikaan.
    Etkö laita puuroa mikroon ollenkaan.
    Mä teen puuron mikrossa ja marjat sitten päälle.
    Hyvää viikonloppua.
    >Leena

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvä video ja kerrankin tiivistetty, ei liian pitkä. Muutama kysymys heräsi. Keititkö sen puuron siinä alussa vai teitkö tuorepuuron? Kauhean vähän hiutaleita joka tapauksessa. Sekoititko salaattiin broiskut lämmitettynä? Mikset käytä rasvaa leivällä? Hyvät kasvisrasvat puuttuu tästä päivästä. Samanlaista smoothieta juon itsekin aamuisin. Joskus lisään avocadoa, pähkinöitä, siemeniä, pinaattia tms. mitä kaapeista löytyy.
    Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, mihin sorrut niinä päivinä, kun ruokailu ei ole näin säännöllistä ja terveellistä. Itse en voi vastustaa makeaa jos sitä on tarjolla esim. töissä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ihan oikeasti, mikäli söistit noin 7 pv viikossa olisit normaalipainoinen. Miksi yrität huijata lukijoita? Kaikki meistä kuitenkin ymmärtää, että suurin osa päivistä syöt ihan eri lailla. Varmaan syöt esittämäsi ruokaa, mutta sen lisäksi tosi, tosi paljon muutakin.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      tosi tosi paljon? Olet siis niitä ihmisiä jotka luulee että lihavat vetää sen 2 perhepizzaa päivässä ja hampurilaisia. Ehkä pipsa syö enemmän joinakin päivinä, esim sipsiä tai karkkia tai saa jostain muusta turhia kaloreita ja määrällisesti sen ei tarvi olla tosi tosi paljon.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Anonyymi 22.58:

      Ehkä Pipsa voi välillä syödä kevyemmin, mutta hänen tai sinun on turha yrittää väittää, että se olisi jatkuvaa. Olen itse ylipainoinen (tosin en lähelläkään Pipsaa, ainakaan vielä) ja voin myöntää että kilot on ihan syömällä hankittu. Sipsejä yms roskaa menee välillä useampana päivänä viikossa, eikä "normisyömisetkään" ole hillitymmästä päästä. Silti, olen ehkä puolet Pipsan painosta tai jotain sinne päin. Aika paljon pitää siis Pipsan syödä että on sellaisessa kunnossa. Syön itsekin ihan päin persettä ja olen silti vielä kevyempi kuin Pipsa. Eikä minulla ole edes hyvä aineenvaihdunta.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Minä anonyymi 22:58 syön samalla tavalla kuin sinä anonyymi 15:37 ja olen isompi kuin pipsa. Ei se ruoan määrä kaikkea määritä, toiset lihoo herkemmin kun toiset tai puolestaan laihtuu herkimmin kuin toiset. Kaikki ei ole niinkuin sinä tai edes niinkuin minä. Muutkin asiat vaikuttaa kuin vain ruoka. Joten outoa sanoa että pipsa syö ennemmän kuin mitä videolla näkyy. Varmasti joinain päivinä syökin mutta ei se tarkoita että joka päivä. Jokainen meistä on yksilö, monet asiat vaikuttaa esim lihomiseen. ei vain ruoka.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Voi miten monta negakommenttia, mutta onneksi paljon muutakin 🙂 Pipsa, olet ihana bloggari! Hyvää viikonloppua!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    En oikein ymmärrä? Aiemmin on ehdoteltu että teet syömisistä postausta niin se on aina ollut ehdoton ei, nyt sitten teetkin ihan videon?

    Ristiriitaisuus ihmetyttää.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Toki saa muuttaa mieltään, ihmettelin vain kuin ihan äskettäin syömiseen liittyviä ehdotuksia ei saanut edes antaa että mistä tälläinen mielenmuutos yllättäen tuli.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    En ymmärrä miksi haluat tehdä usein syömis- ja maisteluvideoita kun sitten toisella videolla päivittelet kun lukijat kommentoivat ikävästi ja kärkkäästi. Jos ihmiset pyytää ruokavideoita niin yleensä ne on siksi, että voivat sitten tulla nälvimään. Nyt viime aikoina videoidesi ja blogiesi pääosassa on kovin usein ollut syöminen.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miksi mössäät kaiken ruoan? Miksi syöt salaatin lusikalla? Onko nuo Taika-kulhot kolmen vai kuuden desin kokoisia?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Semmoinen vielä tuli mieleen, että kokonaiskalorimäärä oli varmaan tosi alhainen. Siis jos ajatellaan painon pudottamista, mutta sanoit että ruokarytmi on tärkein sulle just nyt. Itse lisäisin silti vielä vähän kaloreita myös 😊

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei Pipsa!

    Kirjoitan sulle tämän kirjeen muodossa.

    Olen huolissani, ehkä siksi että olen sua vanhempi, eri sukupolvea tai jotain muuta, erillainen ihminen vain, mutta huomaan miettiväni joka kerta enemmän ja enemmän kun tätä palstaasi luen, mitä tällaisten inhoittavien pilkkaajien ja haukkujien kuunteleminen päivästä toiseen tekee ihmiselle? Onko niin vahvaa ihmistä, että voisi muuttumatta tätä kestää?

    Olen vain lukija, en edes ole tavannut sua, mutta en toivo sulle kuin pelkkää hyvää, ja moni muu joka tätä blogiasi lukee, olen siitä varma. Mutta tuntuu että mun on nyt poistuttava täältä. En halua lukea näitä, ei vain negatiivisilta kuulostavia kommentteja, vaan todella ilkeitä ja pahaa tarkoittavia heittoja!

    Mietin jo etukäteen kun huomaan että on tullut uusia kommentteja, mitä ne nyt haukkuu, mitä sä olet nyt tehnyt väärin, tai mitä joku sun seuraaja on kommentoinut väärin? Ne hyökkäävät myös sun tykkääjiesi kimppuun, oletko huomannut?

    Ystävällisin terveisin Leila (netti-mummosi)

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Eihän tämän postauksessahan kommenteissa ole edes mitään ikävää, mitä kyllä Pipsa usein saa, se on totta. Mutta Näissä kommenteissa oli vain eri mieltä olevia, se ei kait ollut kiellettyä..?

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Hei Leila!

      Ikävää, jos Pipsa menettää vakkarilukijansa siksi, että ihan itse haluaa julkaista kommentit.

      Nyt sinä oikeastaan toisella tavalla syytit Pipsaa siitä,että blogi ei ole sellainen kuin sinä haluaisit. Vähän kuin joku muu lukija syyttää toisella tavalla.

      Sinunhan ei tarvitse lukea kommentteja,vaikka postauksen lukisitkin. Myös toisen puolesta suuttuminen tai mielen pahoittaminen on vähän hassua.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Samaa mieltä Leilan kanssa. Täällä hyvin monet kommentit ovat tosi ilkeitä. Mä en itse jaksais lukea sellaisia
      En ymmärrä miksi, jokainen pikku asia on kommentoijan huudettava julki ja ilkeästi.
      >Leena

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minusta alkaa tyntua siltä että nämä seuraajat, jotka pyytelevät sinulta jatkuvasti postauksia sun syömisistä ja juomisesta haluavat vaan arvostella ja olla inhottavia . Mua ärsyttää suunnattomasti s että ihmiset ovat niin hiton ilkeitä . Pönkittävät omaa itsetuntoaan tällä tavoin.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miettikääpä hetki, mitä olisitte kommentoineet jos Piia olisi videolla syönyt sipsiä, karkkia tms. Siitäkin olisi tullut negaa viesti tolkulla.

    Eli teki Piia niin tai näin, aina arvostellaan. Ja olen ollut huomaavinani täällä kommenteissa sellaista kiusaamista joka on verhottu esim juuri ruokapostausten pyytämisen taakse. Surullista.

    Tykkään Piia sun blogista tosi paljon ja toivottavasti saadaan lukea tätä vielä pitkään. Ja videot on parhaita 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Käytät paljon tuoreita ja luonnollisia raaka-aineita ja annokset näyttävät sopivan kokoisilta,mikä on hienoa. Jatka samaan malliin ja aurinkoista kevättä! 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Keitot muuttuu enemmän muhennokseksi kun ovat pari päivää sitten tehtyjä. Ihan normaalia tuo.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mä olen samoilla linjoilla. Se että Piia jättäisi julkaisematta (ikäviä mollaavia viestejä), kertoisi arvokkuudesta omasta itsestään. Ei kenenkään kuuluisi julkaista itsestään tuommoista, jos siihen itse pystyy vaikuttamaan. Se on silloin omissa käsissä ja pystyy vaikuttamaan mihin blogin yleisilme kääntyy. 🌸

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Olipa tyhjänpäiväinen video. Ketä kiinnostaa sinun feikkiruokasi. Jos olisit tehnyt videon siitä mitä oikeasti syöt niin asia olisi toisin.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mä en ihan aina ymmärrä tätä kommentointipuolta; osa kommenteista on toki ilkeitä, mutta eikö keskustelun/kommentoinnin pointti ole tuoda esille eri näkökulmia ja mielipiteitä? Ei kai kommenttikentän tarkoitus ole vain hehkuttaa, että onpa kiva se ja tämä jne., vaan kysyä, olla vaikka eri mieltäkin välillä?

    Kukaan ei käske lukemaan blogia, joten en ymmärrä blogista valittajia, mutta blogi on julkinen tila, joten mielipiteitä vain nyt tulee laidasta laitaan. Törkeä ja ilkeä ei tietenkään saa olla, mutta kyllä ns. itsensä tuominen julkiselle forumille blogistina myös altistaa julkiselle arvostelulle, ja tämä pitää vain käsitellä. Tai sitten kommenttikentän voi myös poistaa kokonaan.

    Mä en itse pitäisi itsestäni julkista blogia kuin työhön liittyvissä jutuissa, mutta henk.koht.elämää en jakaisi. Se on valinta, jonka blogisti on tehnyt ihan itse eli arvostelu on kyllä vääjäämätöntä.

    • M-K

      M-K

      Mä olen varma, että tänne tullaan ihan tarkoituksena kiusata ja etsitään aiheita siihen. Sama ilmiö niin muualla somessa kuin koulukiusaamisessakin.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kyllä, mut jokainen koulukiusattu varmasti haluaisi kiusaamisen loppuvan. Piia taas julkaistessaan itse näitä kommentteja, tekee ehkä hyvää viihdettä osalle väkeä, mutta osalle lukijoista aiheuttaa pahaa oloa.
      Kyllä mä uskon että lukijat pysyy ennallaan vaikka rumat kommentit jäisi pois, se ei saa olla syy blogin lukemiseen, että tykkää seurata kiusaamista

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mielestäni Tässä kommenteissa on otettu enemmän kantaa noihin syömisiin (voi olla että myös joku kiusaamis kommenttikin on, en katsonut niin tarkasti)
      Eri mieltähän saa olla, kunhan pysyy asiassa, asiallisesti.
      Monia saattaa ihmetyttää tää video, kun totuus on se, että Pia ei todellakaan normaalisti syö noin, muutenhan hän olisi normaali painoinen. Voi toki joskus harvoin syödäkkin noin, mutta Tässä taisi olla tarkoitus, että miten normaalisti useimmiten syö.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miksi sanoit välipalan kohdalla, että mukin vetoisuus on 0,4 desiä!?!? Tarkoititko, että 4 desiä tai 0,4 liträä kenties? Koska mielestäni tuo näyttää isommalta kuin puoli desiä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvältä näytti Sun päivän sapuskat.
    Siskonmakkarakeittoa Oon viimeksi lapsena syönyt,tulikin mieleen, että pitäisikö kokeilla tehdä…vois olla muuten hyvää.
    Jännä Sulla toi, että et tunne nälkää…Voisin ottaa itsellekin mieluummin noin päin 😀 Jospa sais pudotettua kiloja helpommin.
    Pakko kyllä todeta, että sähän syöt terveellisesti ja päivän vesi määräkin hyvä. Mulla itsellä tosi paljon skarpattavaa syömisen kanssa, kaloreita tulee liikaa päivässä, pitäisi tehdä parempia valintoja.
    No ehkäpä se Tästä vielä…Tää video toi myös tsemppiä itsellekin.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Hei, sellainen vielä,voisitko tehdä samanlaisen videon, mutta siinä söisit ruokia,mitä normaalisti arkisin syöt?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miksi kaikkea pitää kaikkee kommentoida ym.. Onlo muki oikeen kokonen, onko ruoka jotain, syökö ruoan lusikalla ym.. Varmaan näistäkin jokainen tekee asiat omalla tavallaan mutta kun on julkinen blogi niin kaikesta pitää huomauttaa.. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tässä on yhden arkipäivän ruuat. Ja sanon tämän nyt, että yksi päivä EI KERRO syömisistäni juurikaan mitään. Tässä takerrutaan taas ihan muuhun. Älkää miettikö laihdutuksia tai mitään muutakaan. Ottakaa tämä vain yhden päivän ruokavideona. Älkää analysoiko siitä ties mies salaliittoteorioita. Tämä on vain yksi päivä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *