
Merisuola hellekelien apuna
Lämpömittari näyttää 33 astetta ja tällaisella kelillä jos millä on hyvä kiinnittää huomiota juomiseen. Sekä muistaa että hikoillessa menettää muutakin kuin vain nestettä – silloin menettää myös elintärkeitä suoloja. Siksi mä itse suosittelenkin juomaan vissyvesiä tai lisäämään merisuolaa oman maun mukaan veden joukkoon, ainakin näin helteisellä kelillä ja varsinkin jos hikoilet paljon.
Äitini tekee aina ihan älyttömän suolaisia ruokia, jopa mun makuuni. Mutta tuossa sen eron huomaakin sillä äitini käyttää normaalia suolaa. Jos ottaa teelusikallisen normaalia suolaa ja merisuolaa, niin yllättäen merisuola on pehmeämpää eikä ollenkaan niin tujun suolaista mitä tavallinen suola.
Mulle tulee kauhea päänsärky jos suola-arvot pääsevät tipahtamaan turhan alas mutta onneks on kivennäisvettä johon voi lisätä merisuolaa. Itse käytän tuota Danivalin merisuolaa – löytyy googlella kun hakusanaksi laittaa Atlantin merisuola. Tuosta löytyy sekä hieno että karkeakin versio. Omani on hienoa koska se soveltuu parhaiten myös ruuanlaittoon. Meillä ei käytetä juuri ollenkaan tavallista suolaa vaan nimenomaan tätä merisuolaa.
Oon myös huomannut että tuolla merisuolalla on piristävä vaikutus. Liikaahan sitä ei saa ottaa mutta helteellä ei tee pahitteeksi laittaa sitä veden joukkoon. Oman maun mukaan. Itse laitan teelusikallisen.


45 kommenttia
Unknown
Minun on pitänyt jo pidemmän aikaa ostaa tuota merisuolaa, koska kaikki sitä niin kovin kehuvat.. Mutta en vain ole saanut aikaiseksi! Josko vaikka huomenna..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Yritähän huomenna ostaa. 🙂 Luontaistuotekaupasta ainakin saa. 🙂
Anonyymi
Tätäpä ei moni muista, kittaavat vain hulluna vettä helteellä ja sitten ihmettelevät että kun on silti huono olo. Hyvä kun teit postauksen tästä! 🙂 Suolan tärkeys kun unohdetaan liian helposti. Meilläkin käytetään vain merisuolaa ruuanlaitossa. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu eivät varmaan muistakaan kun aina joka puolella puhutaan että suolat on pahasta, vähennä suolaa jne. Siis liika suola on pahasta mutta kyllä ihminen sitä tarvitseekin. Varsinkin helteellä kun tulee hikoiltua ja nimenomaan hikoillessa menettää niitä suoloja. Merisuola on ollu todella hyvää ja itselläni auttaa hippasen verran tuohon turvotukseenkin.. 🙂
Anonyymi
Meillä tehdään näin helteellä suolaisempaa ruokaa kuin muuten eli esimerkiksi fetasalaattia, paistettua halloumia jne. Sen kummemmin ei sitten tarvitse lisätä suolaa veteen. Lisäätkö tosiaankin kivennäisveteenkin suolaa? Siinähän on jo itsessään natriumit sun muut, jos et juo mitään kevytvesiä. Ruoanlaitossa käytetään mineraalisuolaa ja ruususuolaa – joskus perunoita keitettäessä laitetaan merisuolaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tuo Lidlin kivennäisvesi ei ole kuitenkaan niin suolaista kuin esim. vissyvesi niin kyllä, helteillä lisään sinne merisuolaa mutta vaan enintään sen teelusikallisen. Muuten en lisäile. Ruuassahan tuo lisä on hyvä kans, mut meillä taas menee niin että kun helteet tulee niin ei paljon tee mieli syödä.
Anonyymi
Mitä teillä sitten syödään helteillä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei oikein mitään. Jos jotain, nii jotain kylmää. Hmm… ehkä vois tehdä broiler-pastasalaattia seuraavaks, se on kylmää. 😉 Helteellä ei vaan tunne nälkää. Oon tänään ottanut aamuiksi kaurapuuroa maitorahkalla, töissä banaanin, sit kotona sämpylän kylmän kaakaon kanssa ja sit jogurtin muutamaa tuntia myöhemmin. Sen jälkeen en oo syönyt. Tai no, nyt mussutan mustikkaa. 🙂
Anonyymi
Tosi hyvä ja ajankohtainen aihe! Mulla on muutenki tosi heittelevä verenpaine joka on viime aikoina ollu taas aivan liian matalalla ja juon ihan liikaa vettä, just siks oon juonu vuosia kivennäisvesiä että tulis vähä ravintoaineita siinä samalla, mut tuo merisuolan lisääminen on ihan loistoidea! Mulla jopa sattuu olemaan sitä. Toivottavasti ei vaan oikeesti maistu kauheen suolaselta ku en tykkää.
T. Virpi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ajankohtainen on kyllä, kun nää helteet täällä meitä hellii. 🙂 Ei merisuola maistu niin suolaiselta kuin tavallinen suola, ainakaan mun mielestä mut kannattaa pistää vaa pikkusen sitä – aloittaa siitä. 🙂
Marjukka
Muistakaahan käyttää edes vähän myös normaalia jodioitua ruokasuolaa. Ettei tule jodin puutosta ja sen vuoksi kilpirauhasongelmia. Ei sitä jodia turhaan ruokasuolaan lisätä:)
Ja ei, leivän, eineksien yms. sisältämä suola ei riitä. Valmisruokateollisuus, leipomot yms. käyttävät pääosin jodioimatonta suolaa, koska se on edullisempaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, tuo on kans totta. Tosin itsekään en jodin takia tavallista suolaa käyttäisi kun se turvottaa niin piruusti – merisuolalla tätä ongelmaa ei jostain syystä ole. Nähtävästi juustosta saa jodia. 🙂 Tosin itse otan sen purkista. 🙂
Anonyymi
Meinasin juuri kysyä mitä eroa on normaalilla suolalla ja merisuolalla, mutta tarkoitat siis normaalilla jodioitua ruokasuolaa?
Meillä on iät ja ajat käytetty merisuolaa, karkeata myös ruuanlaittoon, mutta suolamyllyn kautta (toisessa samanlaisessa mustapippuria).
Päivän jodin tarve meillä tulee jo monivitamiinitableteista, eli siitä ei huolta.
Kissankello
Eikö normiravinnosta saa aivan tarpeeksi suolaa, ja vähän liikaakin? Vaikka ois helle? Liika suola kerää nestettä ja turvottaa. En tiiä, yksilöllistä varmaan.
Marikamaria
Saa normiravinnosta tarpeeksi. Monissa ihan tavallisissakin ruoissa on piilosuolaa (leipä, leikkeleet, juusto jne). Sit vaan jos syö täysin puhdasta ruokaa on tarvetta lisätä sitä suolaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Normiravinnosta saa kyllä tarpeeksi suolaa, ettei siitä tarvitse murehtia. Mutta helteillä suosittelen silti ottamaan, ei nyt ehkä teelusikallista mutta vaikka pienestikin. Merisuola ei ainakaan mulla aiheuta mitään turvotusta niin oon sitä uskaltanut ottaa. Tosin mäkin käytän tuota nyt vaan helteiden aikaan, en kokoajan. 🙂 Sitten kun tulee päänsärkyjä ja huonoja oloja, niin napsin lasillisen suolavettä. Mutta se on niin epäsäännöllistä se. 🙂
Mun mielestä noiden ero siis on siinä ettei merisuola turvota ja se ei myöskään maistu pahan suolaiselta.
Anonyymi
Anteeksi tyhmä kysymys. Laitatko 1 tl suolaa yhteen lasiin vettä vai 1,6litran pulloon? En käytä suolaa oikeastaan ollenkaan, joten en osaa arvioida sen voimakkuutta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Sekä että. Vaikka sen laittaa lasiin niin ei ne samantien siihen liukene. Mulla ainakin kesti viis lasillista ennenkuin alkoi laimentua. Mut kannattaa aloittaa varmaan muutamalla sormihyppysellisellä. Silleen mäkin oon aloittanut. Ettei tuota teelusikallista tarvitse välttämättä laittaa. 🙂
Anonyymi
Mielenkiinnosta kysyn, että onko äitisikin ylipainoinen?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On hän nykyisin. 🙂
Anonyymi
Mä käytän vain jodioitua suolaa, kun suvussa niin paljon kilppari ongelmia. Mut merisuolaa vois kokeilla. Ai niin käytänhän mä joskus sormisuolaa ja se on hyvää.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tuossa tapauksessa kannattaa varmaan käyttää jodioitua suolaa, tai jos vaihtaa jodioimattamaan niin saada se jodi sitten muulla tapaa. jos kerran noita kilppariongelmia on. 🙂
J.B
Hassu ajatus, että jonkun pitää ihan tarkoituksella syödä suolaa… Minä saan suolaa jo ruoasta valitettavasti aivan liikaa. :/
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No enhän minä sitä tarkoittanut että ihan pakolla on suolaa syötävä mutta helteillä kannattaa silti katsoa että suolojakin saa. Ettei vain pelkkää vettä juo. Hikoillessa kun menettää nimenomaan niitä suolojansa. Toiv. saat ruksattua suoloja pois ruuasta, mä kävin tuon jutun läpi vuonna 2007. Kyllä välillä sitä tulee liikaakin otettua mutta ei siitä ole ollut haittaa.
Anonyymi
Mun mielestä on aika vastuutonta suositella suolan käyttöä, kun on ihan tunnettu tosiasia että nykyihmiset saavat sitä ihan liikaa :/ Et varmaankaan Pipsa ole mikään terveydenhuollon tai ravitsemuksen ammattilainen, että voisit tällaisia suosituksia antaa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No en ole ammattilainen mutta kyllähän noista ihan lehdissä ja kaikkialla lukee että helteellä kannattaa huomioida riittävä nesteytys ja suolojen saanti.
Anonyymi
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3015011/helteella-pitaa-juoda-tarpeeksi-mutta-oikeita-juomia
Kyllä pipsu on ihan oikeassa. sitä paitsi ulkona ei välttämättä edes huomaa hikoilua.
tuula
Ei ole vastuutonta suositella lisättävän suolaa helteellä, jos teet raskasta työtä ja jossa hikoilet paljon. Pelkän veden juonnilla ei voi korvata hikoilun aiheuttamaa kivennäisaaineiden puutetta, sillä saattaa olla jopa pahempia seurauksia kuin ns liialla suolalla.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin ulkonahan sitä hikoilua ei huomaa jos tuulee, mutta jos tekee raskasta työtä ulkona ei sitä hikoilua voi olla huomaamatta. 🙂
Anonyymi
Niin ja vettä ei tarvitse litrakaupalla juoda helteelläkään.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eihän tietenkään mitään järkyttäviä määriä. Itselläni on vettä mennyt nyt helteellä 4l kun normaalisti menee 2-3 litran väliltä.
tuula
Jos hikoilee litrakaupalla, silloin on myös juotava litrakaupalla, vai miten arvelit saavasi sen menetetyn nesteen kehosi sisään..
Anonyymi
Kuka nyt litrakaupalla ihan oikeasti hikoo?
tuula
Sellainen ihminen, joka tekee kuumassa fyysisesti rasittavaa työtä. Oletko koskaan kuullut sanaa "työ"?
Anonyymi
Pari litraa enimmillään erittyy hikeä päivässä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllä sitä voi litrakaupalla hikeä erittää, riippuu vallan mitä tekee. 🙂
Anonyymi
Normaalioloissa ihminen erittää päivässä puoli litraa hikeä, enimmillään pari litraa.
Anonyymi
Pelkkää vettä en juo kuin muutaman lasillisen päivässä. Teetä juon aamulla ja illalla vähintään puoli litraa ja kahvia päivällä pari kupillista. Meistä suomalaisista tuli yhtäkkiä huvittavia vesipullojensa kera…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No en nyt sanoisi huvittavia sillä kyllähän sitä vettä pitäisi juoda ainakin 1,5l päivässä. 🙂
Anonyymi
Litrasta puoleentoista pitäisi saada nestettä ja siihen lasketaan siis ihan kaikki – maito, piimä, jogurtti jne. Kasviksetkin sisältävät tosi paljon nestettä.
Anonyymi
Ihmisten hikoilu on yksilöllistä. Itse hikoilen paljon, säästä ja koosta riippumatta. Helteellä nesteytys on tärkeää, ettei pääse kuivahtamaan. Huomasin taannoin myös sen, että kaupan kuplavesissä on nykyään harmittavan vähän natriumia sisältäviä. "Pakko" ostaa oikeaa vissyä, jos haluaa sitä suolaa veteensä, tai sitten lisäilee itse.
Muistakaa tankatessanne myös se, että alkoholia, kahvia ja teetä ei voi oikeastaan laskea nesteytykseksi, kun ovat nestettä poistavia juomia. Itsellä myös mansikat ja ananas "kuivattavat".
-AI
Anonyymi
Ei se kahvi ja tee poista nestettä enempää kuin antavatkaan, vaan paljon vähemmän. Kyllä niistäkin nestettä saa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä oon kyllä lukenut jostain lehdestä että jos juo kupillisen kahvia/teetä tai muita nestettä poistattavia niin pitäisi juoda vastaama määrä vettä tilalle.
Anonyymi
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/kahvi_nestehukka_tutkimus-14281
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Onkohan teestä tutkittu, että aiheuttaako se? Mut hyvähän tuo on tietää ettei kahvi sitten aiheutakaan sitä nestehukkaa. 🙂