Kukkia2.jpeg
Blogi

Mansikan varastajat

Oi miten ihanaa onkaan kun on taas hyvin levännyt mieli – taas on siis yksi viikonloppu vietetty ja uusi työviikko alkanut. Vielä täytyy monta viikkoa mennä ennenkuin pääsen pi-iiiitkälle lomalle. Ai niin blogimiitistä voisin sen verran sanoa nyt kun tuo loma on selvinnyt että se on joskus 28.7- 10.8. välisenä aikana. Tarkemmin tiedottelen kun päivämäärä selvinnee mulle mutta varmaan vasta paria viikkoa ennen.

Meillä on käynyt varkaita. Nyt jo muutamana aamuna. Mitäkö meiltä on varastettu? MANSIKOITA! Ja ketkä on varkaita? No PIKKULINNUT. Tuossa oli muutama iso möhkömansikka joiden kypsymistä odottelin mutta sitten yhtenä päivänä – toinen niistä oli kadonnut ja kun aloin tutkimaan niin huomasin yhdessä toisessa nokkimisen jälkiä. No ei tarvi enää ainakaa ihmetellä et mikä saa aamuisin kissat ihan sekaisin. Koko konkkaronkka on johonkin kellonaikaa makkarin tuuletusikkunan luona kurkkimassa ulos ja syykin on selvä – ne varastelevat pikkulinnut. Tosin nyt mä oon alkanut niitä lintuja ovelammaks ja oon saanu maistella kaikessa rauhassa hyviä mehukkaita mansikoita. Just tänään maistelin yhden kun kävin postit hakemassa. Mut vastaisuuden varalta, oiskos kellään siellä ruudun toisella puolella antaa jotain sopivaa peloketta noille linnuille? Oishan se kiva oma pikkusato taata itselle. Tomaatit on muuten ottaneet aika spurtin ja nyt onkin paljon ilmestynyt sellaisia vihreitä palluroita, että jos hyvin menee niin saadaan varmaan ainakin rasiallinen kirsikkatomaatteja. 

Se olisi tällä viikolla juhannuskin. Joko teillä on juhannussuunnitelmat valmiit? Me emme tiedä omasta Juhannuksesta mitään varmaa tietoa mutta suunnitelmissa on että menisimme Tampereella sitä viettämään. Jospa vaikka siellä sitten tulisi kesän ekat grillimakkarakin syötyä ja ehdottomasti pitää pyytää ystävääni tekemään sitä suussasulavan herkullista salaattia mitä viimeksikin teki. Porinat saattaa tällä viikolla tulla jo torstaina ja muutenkin tuo loppuviikko on juhannuksen takia hiljaisempaa ainakin täällä blogin puolella.

Viikonloppuna tuli myös juhlistettua mun 31-vuotispäiviä jotka virallisesti oli jo maanantaina mutta koska en juo alkoholia työpäivinä, niin siirettiin maistelut viikonloppuun. Päädyin kovan pohdinnan jälkeen kahteen kuohuviiniin (koska en osannut valita vain yhtä) Asti Gancia ja Yellowglen Pink Dry. Kiitoksia vielä teille jotka noita kuohuviinejä ehdottelitte. Ja nyt tämän viikonlopun nautistelun jälkeen uskallan sanoa että tykkään tuosta Ganciasta enemmän – oli todella kivanmakuinen makea kuohuviini.

Pari kaveria kävi myös piipahtamassa onnitteluiden kera ja senpä takia lisäsinkin violetin mekon kavereiksi ranne- ja kaulakorun. Tällä kertaa hieman katselin että sointuvat mekkoon kun molemmat violetin värisiä – toinen vaaleampi, toinen tummempi. Oli kyllä kivaa istuskella terassilla ja nautiskella kylmää juotavaa – nautittiin itseasiassa uudet Karlensin siiderit mitkä oli yhtäkkiä ilmestyneet Lidliin. Ja jutella niitä näitä.

Kun kello tuli tarpeeks ni heitettiin kaverit keskustaan ja jatkettiin miehen kanssa matkaa Meri-Poriin ihastelemaan maisemia. Tosin miehellä varmaan tulee pian koko Meri-Pori korvista ulos – niin usein mä oon pyytänyt sinne suunnille ajelemaan.

Innostuin sunnuntaina siivoamaan vaatekaappini kun piti tehdä pieni inventaario legginssivarastooni. Joo ei montaa löytynyt joten kohta saa Anttila multa tilauksen. Anttilahan valmistaa tällä hetkellä (ainakin mun mielestä) parhaimmat legginssit. Siis suomalaisista nettikaupoista ja itse rankkaan sen siksi parhaimmaksi että nuo legginssit kestää ja kestää ja kestää ja kestää. Ei nyt ihan Duracell-pupun tavoin mutta melko kauan kuitenkin. Mitäs mä uskaltaisin sanoa kestosta, noin vuosi. Kun taas esim. Elloksen legginssit kestää pesun pari kunnes ovat rikki.

Mutta takaisin tuohon miten sain pikkulilliin laastarin. Siivosin tosiaan kaappeja, suurella raivolla ja heitin myös vanhoja mutta semirikkinäisiä housuja pois – toki nekin piti ensin kokeilla ja oli mukavaa huomata että mahdun edelleen niihin vaikka niiden käytöstä on varmaan 3-4 vuotta aikaa. Tosin yhdet raitahousut säästin kun ne oli ihan hyvässä kunnossa vaikka en keksinyt mitään käyttömahdollisuutta niille.

En tiedä miten siinä sitten kävikin mutta liian raivoisalla vimmalla kun siivoaa niin kolhuja voi tosiaankin tulla, mä nimittäin vetäisin tuon pikkulillin ja nimettömän väliaukon suoraan hyllyn reunaan ja mukavat palat nahkaakin vei mukanaan. Kyllä siinä muutama ärräpää ja kyyneleet tuli vedettyä ennenkuin rauhoituin ja pistin laastarin sormeen – sekä kerroin koko maailmalle. Mulle yleensä kyllä sattuu kaikenlaista mutta onneksi en ole vielä saanut murrettua mitään. Oh wait, oonhan mä sen kylkiluuni murtanut – se muuten voi hyvin mutta tietyissä tilanteissa se edelleen tunnahtaa.

36 kommenttia

  • Unknown

    Unknown

    Mun on vaikea löytää legginssejä joissa olis sopiva vyötärökaistale (vai mikä se on). Monissa on niin älyttömän levee ja kova. H&M:stä löyty nyt paras, sellanen kapee, ja ostin, vaikka varmaan monessa muussa paikassa olis kestävämpiä legginssejä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Varmaan just se vyötärökaistale. 🙂 Totta kai sieltä ostetaan mitä itse pitää parhaimpana. 🙂 Noissa mitä mulla on, ei oo ollu kova tuo kaistele mutta muistasin joskus jossain olleen. Siitä tosin on aikaa enkä muista varmaksi oliko ne mulla koskaan käytössä vaiko vaan testissä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Suosittelen kissojen kanssa yhteistyösopimuksen laatimista. Mansikat sulle, rastasta punaviinikastikkeessa kisuille. 🙂 Noh, oikeasti en osaa laatia ratkaisua viljelyongelmaan.
    Kiitos positiivisesta asenteesta ja sen jakamisesta näin blogin välityksellä meille vähemmän rohkeille ja itsevarmoille tyypeille. Sinulla on uskomaton hillintäkyky ja loistavat hermot, ainakin sen käsityksen helposti saa.
    Violetti mekko näyttää hyvältä, sopisiko siihen vielä paksu valkoinen tai esim. punaisen mekon kanssa nähty vyö? Voisi kivasti tuoda selkeyttä, saattaahan se toki tuoda rintamusta vähän liikaa esille, mutta olisipa kiva nähdä. 🙂

    Hyvää syntymäpäivää, keep it going! 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Voi kun voiskin laittaa kissat hommiin, mutta eipä noita voi tuohon pihaan vapaaksi päästää. 🙂 Vai että loistavat hermot, näkisit mun just tuollaisessa tilanteessa kun kolhin itteeni niin kyllä sillon ärräpäitä lentelee. 🙂 Valkoinen vyö kuulostaa kivalta, sellainen mulla tosin ei ole ja tuo punaisen mekon vyö on itse mekossa kiinni, ei pysty irrottamaan. 🙂

  • tuula

    tuula

    Ei sitä vaan kukaan uskoisi, miten iso kipeä voi mahtua pikkusormeen. Minä onnistuin muutama vuosi sitten saamaan ihan avomurtuman pikkusormen päähän, hyvä ettei koko sormenpää irronnut. Ja voi jee miten siihen sattui, ei ikinä osaa kuvitellakaan sitä kipua, äkkiä vaan jäitä pakkasesta ja sormi jäihin, että menis tunto, sitten vasta miettimään, että mitä tapahtui :/

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä siihen aikamoinen kipeä mahtuu – ainakin sillä hetkellä. 🙂 Mut auts tuota sun tapahtumaa, ei kivaa 🙁

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Etkö vieläkään suostu kokeilemaan niitä kappahlin viskoosi leggareita :)? Sen parempia ei ole olemassakaan, kun ottaa sopivan koon (ei liian isoa). Ja ovat kestävät, koska vanhimmat leggarit minulla kaapissa ovat varmasti jo n. 4v. vanhat, edelleen ehjät, vaikka käytössä ovat jatkuvasti. Osta yhdet, ei ne niin kalliita ole :).

    http://www.kappahl.fi/article/xlnt_leggingsitit_129312

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Yhdyn anonyymi 20.11 mielipiteeseen. Kappahlin XLNT- malliston viskoosileggarit ovat todellakin parhaat ja kestävimmät:) Voisin hehkuttaa niitä vaikka kuinka. Olen hamstrannut niitä kahdessa lahjepituudessa eikä kumpiakaan ole tarvinnut lyhentää. Osta yhdet testiksi, varmasti tykästyt;)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hehehe, no en vieläkään koska oon koko jutun unohtanut mut muistan sut kyllä sieltä vuosien päästä. 🙂 Pitää katsoa jos tilaisi koska Porin Kappahlin valikoimat on niin suppeat.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Suosittelen :)! Minulla ei ole yhdetkään kulunut puhki, vaikka kuinka olen käyttänyt, hinta&laatu suhde niissä enemmän, kuin kohdallaan 🙂 Ja kuten toinen ano sanoo, niin lahkeetkin ovat hyvän pituiset, vaikka itsekin olen lyhyt. Tuon verkkosivun mukaan Poristakin pitäisi saada kaikkia kokoja.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ps. kun opit käyttämään ihanan pehmeitä ja joustavia viskoosileggareita, et enää halua vaihtaa puuvillasiin :). Viskoosi on kylmällä lämmin ja lämpimällä viileä :).

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mitään en lupaa mutta voin asiaa tutkailla – jos nyt tällä kertaa muistaisi. 🙂

  • Marjukka

    Marjukka

    Mansikat voi peittää verkolla. Tai sitten ripustaa amppelin eteen/viereen narun päähän roikkumaan cd-levyjä, pelottaa lintuja. (Tämä tosin ei ole kovin nätti ratkaisu)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, ei oo nätti ratkaisu ja mitä lueskelin noista niin ei kaikessa tapauksessa oikein toimi. Linnut alkaa olee niin tottuneita? Mut tota tommosta harsoverkkoa mietin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No harsoverkko ei ole mikään verkko varsinaisesti vaan enemmänkin sellainen kangas. Siihen tuskin linnut jää jaloistaan kiinni.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Raitahosut? Alkoi kiinnostaa. 😀 Olis ihan kiva nähä sulta joskus joku housuasuki vaikka varmaan mekot sulle paremmin sopiiki. Mäki käytän äkkiä veikattuna n.85-90% ajasta mekkoja/hameita mut on ne housutki välillä ihan hienot. Mä oon ny syksylle hommaillu täs noita löysempiä housuja ja oon suunnitellu niitten käyttämistä sit jonku istuvan paidan ja jakun kans. Sullekki vois sopia tollanen asu. Onko sulla muuten ollenkaa jakkuja? Mä uskon että muotoonommeltu istuva jakku olis sulle tosi imarteleva.
    T. Virpi

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kappahlin legginseistä oon itekin tykänny. Lindexiltäkin oon muistaakseni ostanu ihan hyviä. Mulla vaan on sellaset mahtireidet, et legginsit yleensä hajoo reisistä. 🙁 Housutkin varmaan hajoais jos sellaisia käyttäisin – oon vaan vannoutunut hameihminen. 🙂

    Yoursilta oon tilannu kahet legginssit. Molemmat samaa kokoa mut toiset ei menny päälle… toiset oli hyvät kunnes nekin hajos reisistä. Kyllä ne ihan hyvin taisi kestääkin. Oli kyl aika ohuetkin.

    Onks Anttilan legginsit sellasta kivaa pehmeetä matskua?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Sama täällä, et reisistä kuluu puhki. Siksi en kovin paljoa legginsseistä maksaisi kun ei voi tietää kauanko ne kestää. Mut nuo Anttilan DB legginssit on kestäneet vuoden päivät. Olen tyytyväinen. 🙂

      Yoursin legginssit on kyllä ohuet, tai riippuu mitä matskua. Jos se on sitä viskoosia niin ei kestä kauaa mut puuvillaset kestää ihan kivasti. Ja Anttilan legginssit on pehmeetä matskua. 🙂

  • Jenni

    Jenni

    Linnuille voi kokeille pelokkeeksi, foliota tai jos on turhia cd-levyjä…Oon ymmärtänyt että säikkyvät näitä välkkyviä asioita 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mitä itse lueskelin niin ei kaikki säiky noita. Et parhaiten suojaa kuulemma harsoverkolla.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Anttilan leggareista: mikä merkki on se joka on kestävä? Siell on monia eri merkkisiä…Lindexissä olen kokoa 48/50 niin miten noi leggareiden mitotukset menee osaatko sanoa? Kiiiiiitos!!!!!!!!!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Double Beauty on merkki ja sama koko kuin Lindexilläkin. 🙂

  • Annina

    Annina

    Äitini oli ostanut kumisen käärmeen, joka riitti pelottamaan ainakin joitain lintuja. Uskomatonta, mutta toimii ainakin heidän parvekepuutarhassaan 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, mä luin et joku oli hommannu semmosen kissanpään tarran ikkunaan. Oli sillä kuulemma jättäneet amppelimansikan rauhaan. Voi ku sais noi meidän kissat juurrutettua ikkunan eteen 😉

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No semmosta kiukkuitkua se oli, ei varsinaista itkua. Tai miksikäs sitä sanotaan, jos saat kauhean iskun niin yleensä siinä kyyneleet kihoaa silmiin vaikket varsinaisesti itkisikään. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *