
Ja niin Pipsa sai pirtsakanväriset latvat
Yhteistyössä Beautycenter Beautybox
Siitä on jo hetki aikaa kun tallustelin kuvan maisemissa eli Kalevanpuistoa pitkin Beautycenter Beautyboxiin hiustenvärjäykseen jonka sain yhteistyön merkeissä ja se tuli kyllä hyvään aikaan koska olin tuossa jo hetken aikaa miettinyt latvojeni värjäyttämistä. Itse menin tuonne Porin Linjojen bussilla nro 3, mutta katselin ympärille että liikkeen vierestä löytyi todella hyvin pysäköintitilaakin, jos joku ajattelee menevänsä autolla. Tämä kampaamo olikin minulle ihan uusi tuttavuus vaikka olin toki nimen kuullut ja kuviakin nähnyt, mutta itselleni tämä oli ensimmäinen kerta kun liikkeen sisälle astuin ja se hieman jänskätti mutta ihan turhaan – sain niin lämpimän vastaanoton.
Tästä me aloitettiin – oma hiusväri näkyy jo hyvin, vain siellä täällä latvoissa voi huomata vaaleampaa hiusväriä. Halusin siis latvoihini jotain pirtsakkaa väriä ja annoinkin sen suhteen melko vapaat kädet Annalle. Kerroin hänelle että halusin kokeilla tällä tavalla värjäystä että miten sopisi mulle ja kun kesällä sitten pätkäisisin hiukset lyhyemmiksi joten kokeilu olisi nyt hyvä tehdä., samalla myöskin värjäisin hiukseni uudemman kerran. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta kun mulla oli foliopaperit päässä, on se vaan jännä tunne kun ei juurikaan uskaltanut päätään liikuttaa ja yhden kerran kun pikkuisen heilautin päätäni, sain punaisen foliopaperin käsiini. Onneksi eivät siinä kauaa olleet. Harmiksemme ensimmäisellä kerralla väri ei ottanut omiin hiuksiini kiinni joten Anna teki uuden koktailin joka sitten iskikin hyvin kiinni.
Tämä pirtsakka nainen, Anna nimeltään, oli siis parturi-kampaajani ja toimii tuolla Beautycenter Beautyboxissa. Anna on valmistunut parturin ammattiin viime vuoden heinäkuussa kun samalla teki näitä hommia. Anna on 24-vuotias ja kuvailee itseään luovaksi joten hän osaa varmasti luoda vaikka minkälaisia kampauksia ja värjäyksiä. Meillä natsas Annan kanssa todella mukavasti vaikka itse alussa olinkin vähän vaisumpi kun tutustuin uuteen ympäristöön. Mulle on todella tärkeää että kampaajan kanssa pystyy keskustelemaan ja Anna on todella mukava. Uskon että muutkin tykästyvät häneen, jotka tuohon tuoliin istahtavat. Pakko myös kehua että Anna antoi mitä mahtavimman päähieronnan siinä samalla pesi hiuksista värit pois.
Odotellessani hiusteni kanssa ehdin katselemaan ympärille ja napsein muutamista kivoista kohdista muutamat kuvat. Tykkään tästä mustavalkoisesta sisustuksesta ja hyvin huomaa, että sisustuksen suhteen on ollut selkeä suunta. Kun astuin liikkeeseen niin pisti heti silmään miten valoisaa siellä oli ja todella siistiä – mä aina huomioin tuollaisia siisteysasioita koska siivooja.
Jenny – Kynsiteknikko
Anna – Parturi-kampaaja
Anniina – Kosmetologi-ripsiteknikko
Janna – Valokuvaaja


90 kommenttia
Anonyymi
Moi Pipsa! 🙂 En oo ennen kommentoinut sulle vaikka oonkin pitkäaikainen lukijasi!
Aivan upeat hiukset, sopii sulle aivan mahdottoman hyvin <3 Näin kevään tullen sitä aina kaipaa jotain piristystä, saisinkohan miekin rohkeutta värjätä jollakin erikoisemmalla värillä tukkani 🙂
kivaa viikonloppua, T: Jonna
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Moi ja kiva kun kommentoit! 🙂
Värjää ihmeessä, jos kovin jänskättää niin tee niinkuin minä – värjää vain hieman latvaa, koska jos et tykkääkkää niin sen voi napsasta poikki. 🙂
Piiuli
No nyt on väriä! 🙂 Nätti ja sopii. Hyvää viikonloppua!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu on. Oli ihan pakko kokeilla, kun oon tota miettinyt jo pienen tovin. 🙂 Just sillä ajatuksella et sen saa sit poiski jos ei ookkaa hyvä. 🙂
Satu
Onpa kiva tukka! Kun luin alkua, tunnustan, mietin mielessäni että apua, millainenhan tukka tuosta tulee. Mutta joudun taas kerran muuttamaan ennakkokäsitykseni, tosi hyvältä näyttää! 🙂 (Mä olen itse aika arka tukkani suhteen ja tosi epäileväinen kaikkien värikokeilujen suhteen, ehkä ei kannattaisi. 😉 )
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No oli mullakin pienet jänskätykset että mimmoset tulee mutta oikeen kivat. Toki ovat jo jonkin verran haalistuneet kun shokkivärejä ovat. Mä suosittelen kokeilemaan, jos pikkaisenkin on kiinnostusta ja kokeilee tälleen et latvoista pikkuisen niin saa ne sit leikata pois jos ei ookkaa kivat. Tai värjätä. 🙂
Anonyymi
En tykkää sanoa negatiivisia asioita toisen ulkonäöstä, mutta nyt on pakko. Kääks miten kamalat! Sori, ei ole pakko julkaista tätä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No makuasioista ei voi kiistellä. 🙂
Venla
Onpa kivat! Sävyt sopivat sulle hyvin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. Mäkin yllätyin et kuinka kivasti sopivat. Vähän tuli jopa vanhoja punahiuksia ikävä. Saas nähä innostunko sittenkn laittamaan punaisen värin kesän kunniaksi. 🙂
Anonyymi
Saisiko hiuksista lähikuvaa nyt, miten väri on pysynyt? 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No just heti ei onnistu mutta kyllähän nämä on haalistuneet.
Anonyymi
– Oi, että ku kivat! Sopii sulle ku nenä päähän :). Itsekin piristy, kun katseli sun hiuksia.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti, kyllä näitä katsoessa piristyy. 🙂
@follower 678463525789921
Sun tukka on laitettu kuviin tosi kivasti. Shokkiväreistä en itse perusta tai ylipäänsä värjätynnäköisistä, mutta kampaus näyttää kivalta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, kiva kun sitä on hitusen verran kiharrettu. 🙂 Sopis kyllä mulle mutta kun oon niin laiska laittaja. 🙂 Ei nää silti pahat "suorinakaan" ole. 🙂
Lumina Scargall
Tosi kiva väri 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, on kyllä upeat värit. 🙂
Tiina-Ksisa
Oi kuinka ihanat ja sopii sulle ja sun luonteeseen hyvin. Onko tuo kestovärjäys vai kuluuko pesussa pois?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Shokkiväriä eli kuluu pesussa.
Anonyymi
Nyt on kiva tukka.
Miksi vaihdoit kampaajaa? Etkö ollut tyytyväinen edelliseen, jossa käsittääkseni olet käynyt jo pitempään? Eikö hän osaa värjätä latvoja tuolla tavalla? Vai eikö vanha kampaamosi ollut mielestäsi riittävän siisti?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On se piristävä tukka nyt. 🙂
Siis mun luottokampaaja on kipeänä joten etsinnässä oli uusi kampaaja siksi aikaa ja Anna tuli sopivasti vastaan. 🙂 Kyllä mun luottokampaaja osasi värjätä hiuksia joten varmasti myös latvat olisivat onnistuneet ja kyllä siellä vanhassakin paikassa oli erittäin siistiä. 🙂
Anonyymi
Ja sinun ikäsi oli? EI tuon väriset hiukset käy kenenkään päähän
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Olen kohtapuolin 33v.
No se on sun mielipiteesi jos ei käy. 🙂
Anonyymi
Sopis paremmin jos muukin osa hiuksista olisi värjätty
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mahdollisesti voisi olla upeampi tuolla tavalla mutta ei tääkään hassumpi ole. 🙂
Anonyymi
Onko sulla mitään mistä maksat ihan itse vai kaikki sponsori toiminnalla. Alkaa kyllästyttää tää sun esittäminen ja tuskinpa tätä julkaiset
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On kyllä. Jos muuten nämä yhteistyöt nostattaa verenpainetta, niin saanko suositella ettet enää klikkaisi tänne? Ei nimittäin ole viimeinen yhteistyö. 🙂
Anonyymi
Miksi sua tuon ikäisenä aina jännittää ja ainahan kampaamoissa ollaan " lämpimiä " sehän tietää asiakkaita lisää
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mua nyt vaan jännittää uudet ihmiset. En tiennytkään että se on paha asia? Luulin että on normaalia että uudet asiat yms. jänskättää? No ei niissä kampaamoissa aina olla lämpimiä. 🙂
Anonyymi
Itsekin olen tätä ihmetellyt miten aikuista ihmistä voi jännittää hyvinkin arkisten asioiden tekeminen? 🙂 En tarkoita sitä, etteikö vaikkapa Haluatko Miljönääriksi-ohjelman miljoonakysymyksen äärellä saisi mahanpohjassa tuntua, mutta sinulle tuntuu olevan jo uuteen tilaan astuminen jännittävää.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No minä nyt satun jännittämään uusia asioita ja ihmisiä yms. Mikä tässä nyt on se ongelma? Miksi en saisi jännittää? Mutta jos sulla on joku kiva taikakikka millä tuon saisi pois, niin kerro ihmeessä. 🙂
Rae
Naurattaa nämä kommentit. Itse olen kanssa kova jännittämään, montaakin asiaa. Joskus puhelinsoittokin voi jännittää, ja ihan aikuinen olen. Jos jotakuta toista ei jännitä, niin hieno homma, mutta eiköhän meistä jokainen saa olla erilainen – oma itsensä 🙂
Anonyymi
Toiset jännittää hammaslääkäriä, toiset esiitymistä, toiset taas ei yhtikäs mitään. Itse jännitän epäonnistumisia ja "huonoja" uutisia, esim. juurikin hammaslääkärissä vaikka ihan hyvin tiedän asioiden oikean laidan. 🙂 Toiset suhtautuu asioihin leppoisammin kuin toiset, siksi en lähtisi arvostelemaan tai edes ihmettelemään, jos jotakuta jännittää uudet asiat enemmän kuin toisia. Vähän uunoa.
Anonyymi
Vähän turhan aikaisin otit värin. Vappuun on vielä 1,5 kk.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vielä mitä, vappuna vedetään sateenkaarenvärit. 🙂
Anonyymi
Olen tuo anonyymi kommentoija, ja näytin sen kummempia kommentoimatta kuviasi miehelleni, joka hänkin kommentoi heti suoraan että vapputukka.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jaaa, vai sanoi miehesi noin.
Anonyymi
Eivät minun mielestäni sovi sinnulle yhtään, viimeksi kun kävit kampaajalla hiuksesi olivat todella kivat. Nuo shokkivärit eivät sovi (minusta) kenellekkään.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
OK.
Anonyymi
Onpa makeet! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On kyllä pirtsakat. 🙂
Anonyymi
Kampaus on ihana, tuollaisen kun laittaisit itsekin useammin! Paljon ryhdikkäämmän näköinen 🙂 väristä en kyllä tykkää, sori. Sun look on muuten niin keski-ikäisen tyylinen, että nounou. Vielä toi kaksivärisyys, ai kamala, varsinkin jos muuten pidät hiuksia niinkuin yleensä. No tuo kuluu onneksi nopeasti pois (?)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kampaus on tosiaan ihana, harmi vaan etten itse usein innostu laittamaan. 🙂 No määhän oon kohta keski-ikäinen joten ei itseäni haittaa tämä "keski-iän tyyli". 🙂
Anonyymi
Pirteät hiukset ja vaihtelu aina virkistää! 🙂 Taidanpa itsekin laitattaa pinkkiä latvoihin ja iästä viis, kun olen sinua reilusti vanhempi! 😉
Mukavaa kevään alkua!
Terkuin Merja
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ne todellakin virkistää ja pistäppä ihmeessä! Mukavaa kevään alkua!
Anonyymi
Hiukset on kivasti, mutta nuo värit on ihan hirveet. Sori tästä kommentista, älä loukkaannu. Aiemmat värjäykset on olleet kivoja, mutta tämä nou, nou.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En suinkaan loukkaannu, miksi loukkaantuisin? Se on sinun mielipiteesi. 🙂
Anonyymi
Sopii sulle hyvin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Todellakin. 🙂
Miina
Kivat!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On!
Anonyymi
Kiva että itse tykkäät . mutta on liian räikeät värit ja toimiiko hiukset suorina ?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Totta, mutta ei todellakaan ole räikeät värit vaan aika kivan pehmeät. 🙂 Ja kyllä ne mun mielestä toimii suorina – toisten mielipiteet onkin sitten asia erikseen, luultavasti joidenkin mielestä ei toimi niin. 🙂
Anonyymi
Älä loukkaannu mutta ei nuo ole aikuisen naisen värejä. Kauniisti on hiukset muuten laitettu, epäilen osaako itse vaan laittaa ne tuolla tavalla.
Minusta sinulle sopii tuollainen vähän pidempi malli ja näytät oikei freessiltä.
Osaako kampaajat edes tehdä nättiä väriä, liian tummia tai näitä ihme sateenkaaria näkee??
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En suinkaan loukkaannu, se on vain sinun mielipiteesi. 🙂
En osaa laittaa tuolla tavalla enkä ole laittamassakaan, jos innostun niin laitan omalla tavallani tai annan olla "suorina". 🙂
Ja kyllä kampaajat osaa tehdä. 🙂
Anonyymi
No voi hyvänen aika, "ei ole aikuisen naisen värejä". Mitkähän sitten on? Kyllä voi joillakin mennä tunteisiin toisen hiusten värjääminen. Ihmettelen vaan, minkä ikäisiä ovat nämä kommentoijat, jotka heittelee "ja ikää oli?" ja "mun mies ei ainakaan tykänny, sano että vappuhiukset". Kuulostaa jotenkin niin lapselliselta kiusaamiselta. "Mun isi sano, että sun isi on tyhmä." Ei voi kuin ihmetellä, mitä kaikkea ihmiset netissä möläyttelee anonyyminä.
Anonyymi
Oliko se tämä kampaajalla käynti, joka ajoittui samalle päivälle kuin olisi ollut ne kummipojan synttärit?
Kyllä kannatti käydä kampaajalla!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei ollut.
Anonyymi
Voi kauhistus, kun ihmiset näkisivät minut. Olen vain 3-vuotta Pipsaa nuorempi ja minulla on blondeissa hiuksissa tällä hetkellä latvoissa sinistä ja pinkkiä. Ei elämän pidä olla vakavaa vaan siinä pitää olla väriä! Minä en luovu tästä helposta piristyksestä varmaan ikinä. Hiuksissani on ollut pinkkiä jo 10 vuotta! Tärkeintä, että itse tykkää!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Näin nimenomaan, pääasia että itse tykkää koska itseähän varten tässä eletään eikä muita. 🙂 Ei se mitään, jos ei joku tykkää värillisistä latvoista koska ei ole pakko mutta jokseenkin se ilkeily siitä on typerää. No eipä sekään silti itseäni haittaa. 🙂
Anonyymi
Tää sun kommenttiboksi vetää kyl välillä sanattomaksi.. Jotkut saa näköjään jatkuvasti jotain tyydytystä suoranaisesta kiusaamisesta. Ihme että jaksat! Mä oisin jo lyöny hanskat naulaan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vielä mitä, ei näistä nyt hanskoja naulaan lyödä – mun on myönnettävä että saan välillä näistä päivän parhaat naurut. 🙂
Anonyymi
Mitä miehesi tykkäsi uudesta hiusväristäsi? Oliko yhtään että kääk? 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hän tykkäsi, sanoi että sopii. Että ei, ei ollut kääk. 🙂
Marja
Tuo sinun blogisi nimi on niiiin just sua, siis ihan oikea nimi oikealle ihmiselle! Hauska ja kiva tukka! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On se aina välillä mua. 🙂
Anonyymi
Kauanko värit pysyivät?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On ne mulle edelleen, mut haaleampana. Pitää ottaa joku päivä kuva ni näette. 🙂
Anonyymi
Minusta on hienoa, että ihmiset uskaltavat 🙂 Kokeiles seuraavalla kerralla ilman tuota sinistä väriä. Voisi olla vielä paremmat pelkästään pinkeillä latvoilla. Ihanaa kevään odotusta!!!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No pitää katsoa sitä sitten joskus. 🙂
Anonyymi
Hienot on mun mielestä! Sopii sulle.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. 🙂
Anonyymi
Aivan ihanat hiukset! Itsekkin olen aikamoinen tuuliviiri hiusteni kanssa, milloin on pastellinpinkkiä ja milloin hopeisen harmaata 😀 Ihmettelen kyllä tosissani näitä negatiivisesti kommentoivia, aikuiset ihmiset ja haukkuvat ja kiusaavaat kuin pikku lapset. Itse 21 vuotiaana ei tulisi mieleenkään tulla heittelemään noin typeriä kommentteja, rakentava palaute on asia erikseen mutta huhhuh..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Musta on kans ihanaa joskus vähän repästä, ja kun kyseessä on kuitenkin latvat niin ei siinä isoa haittaa saanut ees aikaiseksi. 🙂 Ja kun kesän alussa oon suunnitellut et meen seuraavan kerran kampaajalle. 🙂
Anonyymi
On kyllä ihanat!
Teya
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
<3
smykkityttö
Aivan ihanat!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On kyllä!
Anonyymi
Kiva että kokeilit tällaista, sanoithan itsekin että hiukset saa kyllä pätkäistyä pois niin en ymmärrä miksi niin moni järkyttyy täällä :D. Väri on hauska ja ei se kyllä ikää katso. Itse näin jokin aika sitten n. 80 vuotiaan naisen jolla oli violetti tukka, näytti hyvältä!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jep, hiukset saa aina pätkästyä jos haluaa ne pois. Mä aion antaa noiden olla, tai kuka sitä tietää vaikka kävisin kaupasta hakemassa punavärin ja laitan itse uudelleen latvat punaisella. 😀 Ou jeee, mammakin on pistänyt asteen rokimpaa kun violettia. 🙂
Anonyymi
Kiva on väri. Jännitti katsoa lopputulosta mutta hyvä siitä tuli! Haluaisin myös näin parturi-kampaajana nähdä miltä hiukset näyttävät parin pesun jälkeen ja sinun itsesi laittamana! 🙂 Nämä postaukset on kivoja!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä voin kattoo jos ottas vaikka ens viikolla jonkun asukuva, niin näette. 🙂
Anonyymi
Se on tietysti tärkeintä, että itse tykkäät lopputuloksesta, joten tuuletukset sille. Nätisti on hiukset laitettu kuitenkin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jep, tykkään kyllä – hiusväristä että kampauksesta. 🙂
Anonyymi
Ihana PipSa! Jatka tuota pirteää tyyliä 🙂 Kiharat oli tosi ihanat ja väri myös 🙂 Mun on pitänyt tutkia markkinoiden kihartimia, niitä on vaikka mitä, että jos löytyisi malli, jolla saisi helposti uutta upeaa hiustyyliä. Gigantin sivuilla ainakin on vaikka mitä. Salaa toivon, että sinäkin kokeilisit..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mimmosia laitteita siellä on? Jos on joku uberlaiskalle oleva niin miksei. 🙂
Anonyymi
Moi PipSa, ainakin siis tämä tuntuu kivalta ja aion hakea Prismasta. Ja uberlaiskalle (mulle) kai sopiva, eikä tartte koko päätä välttämättä kihartaa, vähän vaikka vaan päällimmäisiä. Jos kiinnostaa, mene youtubeen ja laita tuo rivi hakuun, niin näet miten toimii 🙂
BaByliss Curl Secret Ionic kiharrusrauta C1100E
-E-liisa
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti, pitää tutustua.
Anonyymi
Tuo kiharrusrauta tosiaan toimii. Mulla on samanmittaiset hiukset kun sulla (uusimman blogipäivityksesi mukaan) ja tuli ihana kiharaunelma. Aikaa meni 15min.