Kallo8.jpeg
Blogi

Taas yhden viikonlopun touhuilut + F-Secure arvonnan voittaja

Ai että miten ihanaa olikaan aamusti jäädä köllöttelemään sänkyyn – mä tykkään aina sunnuntaisin ottaa rennosti tuon ylösnousun kanssa. Sunnuntai kun on lepopäivä, tosin ei muulla tavoin kuin tuon aamukäynnistymisen suhteen. Tänään on luvassa siivoskelua ja pyykkäilyä, sekä tietenkin blogihommia. Pitäisi katsoa ehdittäisikö illalla katsomaan yks leffa, riippuen myös siitä että onko se vielä nettivuokraamon sivuilla saatavilla – kiinnostaisi nimittäin katsoa tuo Napapiirin sankarit 2 elokuva. Eikö olekin muuten dramaattinen kuva? Se on otettu silloin muutama viikko sitten kun olin Hennan kanssa Kallossa kuvailemassa, eikä tuota kuvaa ole muokattu juurikaan, olen vain kokeillut siinä yhtä Olympuksen taidesuodatinta – olisiko ollut peräti dramaattinen sävy nimeltään, tuo taidesuodatin siis. 

Me innostuttiin lähtemään samoilemaan luontoon, kun saatiin nuo
kotiaskareet tehtyä. Tarkemmin sanottuna me siis suunnattiin auton nokka
Meri-Poria kohden ja sieltä mentiin Herrainpäivien luontopolulle, joka
oli mulle ihan uus tuttavuus. Oli todella kivaa tarpoa siellä ja välillä
pysähtyä kuvailemaan, onneksi mies oli huomauttanut ennen lähtöä että
ottaisin kameran mukaan vaikka ei tuolla kovin kauniit ilman kuvailulle
ollutkaan. Sanoin miehelle että haluan käydä tuolla joskus kesälläkin,
saan silloin vähän nätimpiäkin kuvia tai ehkä mä raahaan Hennan sinne
joku kerta. Suosittelen menemään jos on kiinnostusta luontopoluille.
Kesällä tuolla voi törmätä vaikka iso- ja tukkakoskeloihin. Niitä sitten
bongailemaan. Tuolta kun lähdettiin kotiin niin päätettiinkin kiertää
isän kautta ja saatiin sieltä mukaamme isän vanhat pilkkivarusteet. Nyt
mä tässä uteliaana katselen että innostuuko tuo yksi vielä lähtemään
pilkille vaikka en kyllä tiedä minne uskaltaisi mennä kokeilemaan.
Samalla huomasin että isän koira oli reippaasti harmaantunut, kaihikin
näkyi olevan mutta silti innolla otti meidät vastaan kun tiesi saavansa
reipasta rapsutusta.

Käytiin lauantaina katsomassa Huutokauppakeisaria, kuten moni muukin
porilainen. Aki siellä tuttuun tapaansa huutokauppasi vanhoja autoja
pois – en päässyt pyytämään selfietä kun hommissa olivat, olisi pitänyt
tulla vähän aikaisemmin. Markku siellä näytti autot joista Aki meklaroi
sillä hetkellä. Kävin itsekin kurkkimassa millaisia autoja olivat –
sieltä kyllä sai halvalla menopelin. Näin myöhemmin uutiset SK:n sivulla
että tuolla olisi ollut satoja, ellei tuhansia katsojia – ehkä yhteensä
päivän aikana mutta ei samaan aikaan. Melkoinen ryysis siellä kyllä oli
kun kaikki halusivat päästä autolla ihan portille saakka. Hauskaa oli
silti noinkin läheltä nähdä kyseiset henkilöt joita olen tähän asti vain
televisiossa nähnyt.

Samalla ”kauppareissulla” kävimme myös Puuilossa josta nappasin itselleni muutamat shampoot ja hoitoaineet – olen tuosta paha että mun pitää aina kokeilla uusia. Nää molemmat lupaa pitkää kiiltoa hiuksiin, se jääköön nähtäväksi. Sitten ostin tuollaisen lompakkokuoren kännykälleni, helpottaa suuresti pikkulaukkujen käyttöä kun saa kortin tuohon mukaan. Ja siinä kun olimme tosiaan Puuilossa niin pitihän mun tietenkin käydä tsekkaamassa tarralaatikko josta löytyikin monta uutta arkkia – jos joku ei vielä tiennyt niin koristelen näillä kirjeitä ja kirjekuoria. Nämä A4-kokoiset tarra-arkit ei ole edes kalliita, vain euron tsipale. Tuolta kurvattiin Prismaan hakemaan treenivaatteita, itse tykästyin näihin Röhnisch ja Cheetah -merkkisiin treenipaitoihin. Cheetahista otin koon D48 vaikka sovitin että D46 oli myös hyvä mutta koska halusin löysemmän paidan niin valitsin sitten kokoa isomman. Todella miellyttäväntuntuiset paidat. Sitten myöhemmin tutkailin Elloksen urheiluvaatevalikoimaa ja ehkä saatan sieltä jotain tilatakin – myös Cellbesillä bongasin kivoja treenivaatteita. Housuja en nyt vielä ole tilannut kun multa löytyy ihan kivat omastakin takaa.  Ilmeisesti se salikärpänen sitten iski muhun, vaikka taisinkn ensin olla sitä vastaan. Kiinnostaisikohan teitä postaus jossa esittelisin mistä saa treenivaatteita isossa koossa?

Mulla on Sillasta äärimmäisen vähän kuvia vaikka se yleensä tykkääkin keikistellä kameran edessä. Nyt sain napattua kivat söpöstelykuvat neidistä kun sai jokapäiväisen riehumiskohtauksensa. Huomatkaa muuten tuo pölkky missä keikistelee mulle, siinä oli vielä viikko sitten bambumaja mutta tämä kyseinen neiti kynsi sen rikki. No tiedetäämpä vastaisuudessa ettei hommata sellaista majaa jonka tämä eräs voi kynsiä, pitää siis olla avonainen. Onneksi mies keksi ottaa siitä sen rikkinäisen majan irti ja laittaa tuon pedin tuolla tavoin. Saavat kissat edelleen lötkötellä tuossa ja katsella ulos. Tuosta kisut näkee meidät kokoajan – ollaan sillä tavoin katsottu noita petikohtia kun tiedetään että haluavat olla lähellä mutta eivät kuitenkaan iholla. Niin sosiaalisia nämä kattimattiset.   

Kävin muuten perjantaina töiden jälkeen äitini luona kun hän kaipasi
pesuapua joten kävin sitä sitten antamassa, mutta sitä ennen kävimme
antikvariaatissa vaihtamassa pari muovipussillista hömppäkirjoja, uusiin
hömppäkirjoihin joista minä nappasin itselleni puolet kotiinvietäviksi.
Oli mukavaa taas ottaa tämmöisiä ”aivot narikkaan” pokkareita, tämmöset
on kiireisenäkin aikana mukavaa luettavaa kun yhden tarinan ehtii
yleensä lukemaan ennen nukkumaanmenoa. Jos oikein ahdin lukemaani, niin
saan yhden luettua 45min ajassa. Me ollaan äidin kanssa käyty
antikvariaateissa vaihtelemassa noita pokkareita jo varmaan 20 vuoden
ajan – tosin itse olen kyseisiä pokkareita lukenut vasta 15 vuoden ajan.
Nytkin saimme paljon pokkareita ja pikkulehtisiä joita äiti lukee, mitä
emme olleet aikaisemmin lukeneet. Äidin luona onkin varmaan 50kpl
pokkareita, osa toki jo luettuja mutta ei viitsitä viedä kaikkia aina
yhdellä kerralla.

24 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Täältä ainakin löytyy kiinnostusta tietää mistä saa ison koon treenivaatteita. Itse niin laiska googlettelee 😊.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva kuulla, ehkäpä siis teen jossain vaiheessa sellaisen. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Citymarketista löytyy Jutta Gustafsbergin lanseeraama mallisto urheiluvaateita joista löytyy kokoja ainakin 52 asti, en muista oliko isompiakin 🙂 kivan värisiä kirkkaita pinkkejä ja vihreitä ja ainakin turun cittarissa paljon eri vaihtoehtoja! Itse ostin treenihousut sieltä ja nousevat jopa tarpeeksi ylös, kun välillä tuppaa olemaan niin matalavyötäröisiä et tippuvat aina jumpassa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, niin kuulemma löytyy mutta kaverini tiesi kertoa että kaikki isot oot oli jo loppu joten en viitsi edes mennä katsomaan. Löysin jo ihan kivat paidat. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Eikö kannata mennä katsomaan kuitenkin jos sellaisia etsii? Isojen kauppojen varastoja täydennetään kokoajan ja jos tavaraa ei ole hyllyssä, sitä varmaan voidaan tilata lisää. Monta kivaa juttua menee ohi jos perustaa kuulopuheisiin tietonsa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No voin toki mennä jos sinne päin on asiaa mutta en menemällä mene. Sitä paitsi mulla on kyl nyt jo riittävästi paitoja. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Postaukseen liittymätön kommentti. Näin unta, jossa olin sinun ja sinun kaverisi kanssa kiipeilemässä. (uni lienee tuli siitä kun illalla viimeiseksi katsoin maikkarilta huippujengin ja luin blogiasi). Meidän piti yksi 10 metriä korkea ja jyrkkä kallio ylittää ennen pimeän tuloa. En saanut mistään otetta, että olisin päässyt edes ensimmäiset askeleet ylöspäin. Sinä ja kaverisi kiipesitte aika sujuvasti ylöa. Alkoi tulla hämärä ja minulla pienoinen pelko. Laskeuduitte kaverisi kanssa neuvomaan, "astu tuohon, ota tuosta seuraavaksi kiinni". En päässyt ylös, kun heräsin. ��

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Upea tuo merimaisema. Kuin taulu.
    Samoin se lyijykynäpiirros Sulosta,aivan ihana. Onko toisista kissoista piirroksia?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitti, tuo kuva on kyllä täydellinen. Vois kyllä teettää kanvastaulun. 🙂 Sulon lyijykynäpiirros oli ihana. Ei oo muista kissoista mut eiköhän sekin nopsaan järjesty jos löytäsin sopivat kuvat. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei! Kiinnostaa näin laihduttajana sellainen asia, että mitä syöt töissä lounaaksi. Vietkö omat eväät vai käytkö lounaalla jossain?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mulla on omat eväät, mutta käyn joskus ottamassa ihan tavallisen ruuankin noista kaupoista. Mulla on oma lounas: salaattia, porkkanaa ja jauhelihapihvi.

  • IlonaK

    IlonaK

    Voi Sillan mahtiviiksiä! Aivan ihanat kikkuraviikset 🙂
    Ja siulla oli hauska tukka eilisessä postauksessa – mitenkähän värit sopisivat meikäläisen harmaahapsiin ..? Mie näin joskus ajat sitten, siis olikohan 90-luvun alkupuolella, rokkijuhlilla naisen, jolla oli pitkä tukka värjätty haalistuneen siniseksi, tai ehkä se oli alunperin kirkkaampi, jokatapauksessa oli hauskan näköinen, kun hänellä oli haalistunutta denimiä asunaan – ja ikää taisi olla ihan reippaasti päälle 40.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Sillalla on tosiaankin mahtiviikset. 🙂 Moni on ihastunut niihin.
      Joo, kivat oli hiukset – rokimpaa tosiaankin. 🙂 Mä en varmaan koskaan sovi mihinkään ikämuotteihin, eli minkä ikäisenä kuuluu pukeutua yms. kuten sen ikäiset tekee. Määhän meen vaikka napapaidassa jos haluan. 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Heti kun näin Sillan kuvan tästä postauksesta, tuli heti mieleen joku hullu professori hehe 😀 Aivan ihana katti ja on muutkin teidän 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No sellaisella mielentilalla se olikin kuvanottohetkellä. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *