
Innokkibiisin metsästäjä
No niin nyt sitten on lomat lusittu – niin sairaslomat kuin talvilomatkin. Innolla kyllä palasin takaisin töihin ja oli ihanaa kuulla että mua oltiin kaipailtukin jo takaisin. Tuuraaja oli kyllä tehnyt upeaa jälkeä, ei mitään moitittavaa. Mutta noiduin mä sen verran että nyt paranee sitten kaikenlaiset pöpöset pysyy kaukana meikäläisestä – saavat seuraavan kerran iskeä luvan kanssa tasan kahden vuoden kuluttua. Ai juu ja mikä muuten ihaninta, mun jalkaa ei satu millään tavoin. Jeij!
Töiden jälkeen menin pitkästä aikaa haahuilemaan kaupungille. Ihan vain kävelin ja katselin ympärilleni. Sen verran käväisin Anttilasta hakemassa itselleni paremman harjan hiuksille. Etsin samalla sellaista ”lapiomaista” harjaa mutten löytänyt. No ehkä sellainen vielä joskus pomppasee nokan eteen.
Sitten viikonloppuna satuin lueskelemaan Saaran blogia ja bongasin tuollaisen kiharrinlaitteen joka on ihan kuin mulle tehty, kun oon noiden laitteiden ja laitatuksien kanssa niin tumpelo. Niin nyt ois sitten laite jonka kanssa ei vaan voi epäonnistua. Mut ekana mun on otettava ajan kanssa selville että saanko tuolla omalla suoristimellani aikaseen kiharoita ja millaisia. Sitten vasta alan vakavissani miettimään sijoitusta tuohon kiharrinlaitteeseen.
Saattekin nyt nähdä kissojen kuvia pitkästä aikaa kunnen muutakaan keksinyt laittaa kuviksi enkä todellakaan jaksanut lähteä mihinkään kuvailemaan. Maanantailaiskuus yllätti. Molemmille kissoille kuuluu hyvää. Siiri on kasvanut aivan valtavasti, sitä ei nyt ehkä kuvissa huomaa kun neiti tykkää yleensä laittaa ittensä niin pieneksi. Mä joudun sille vähän väliä valittamaan kun se valtaa mun työpöytäni kun me molemmat ei nyt vaan mahduta siihen tekemään juttujamme samanaikaisesti – minä kirjottelemaan ja Siiri nukkumaan. Myös Zilla on alkanut torkkuilemaan työpöydällä. Hauskinta noissa molemmissa on se, että ne kyllä tottelee – muutamaan otteeseen saa kyllä olla sanomassa mutta lopulta aina totellaan. Siirilläkin on tapana sanoa ”Mäh” jos se ei tykkää toruistani. Olen tämän ajatellut tarkoittavan jotain vastalausetta. Mun pitää punainen onesie tiputtaa yöksi lattialle jotta Zilla pääsee siihen metrilakuksi – se nukkuu siinä ihan aamuun saakka, vähän vaihdellen asentoa. Siiri taas änkeää tyynyjemme väliin jos kaipaa lämpöistä paikkaa. Onko lukijoiden kissoilla hassuja tapoja? Meillä saa Zilla heppulikohtauksia ja Siirin hassu tapa on katsella kun mies ajaa partansa.
Oltiin viikonloppuna hupiajelemassa kun kuulin radiosta erään ihanan kappaleen (Alesso vs OneRepublic – If I Lose Myself) jota aloin välittömästi metsästämään kun päästiin kotiin. Löysin kuin löysinkin sen! Ei kovinkaan paljon tarvinnut etsiä. Menin vain NRJ:n sivuille ja aloin yksi kerrallaan kuunnella kappaleita Youtuben kautta ja yhden kappaleen kohdalla se ehdotti sinne oikealle puolelle, Youtubessa siis, niitä kappaleita ja kuinkas ollakaan seuraava kappale jonka klikkasin pyörimään oli tämä metsästämäni kappale. En siis suoraan sitä löytänyt tuolta NRJ:n sivulta kun kyseessä kuitenkin vanhempi kappale mutta mukavaa kun tuolla tavoin kuitenkin löytyi. Yksi vaihtoehto vielä tuon jälkeen olisi ollut katsoa koko viime vuoden kappaleet, niitä taisi olla 100kpl. Nyt on tuo OneRepublicin kappale soinut repeatilla. Kerro kommenttiboxiin tämänhetkinen innokkibiisisi!
Eilen kun televisiosta tuli Ystävänpäivä leffa, oli kiva katsoa se yhdessä murusen kanssa. <3 Tänään taas katsellaan yhdessä televisiota kun illalla jatkuu Walking Dead. Oon yhden kerran ollut niin väsynyt että nukahdin miehen syliin kun tuota WD:tä katseltiin. Nappaako WD? Katsoitko tuon Ystävänpäivä leffan, mitä pidit?
Mikähän siinäkin on että kun postauksen viimeistä lausetta pitäisi kirjottamaan niin voi oikein kuulla kun ajatus lähtee karkuteille oikeanpuoleisesta korvasta. Ehdotuksia miten saan ajatuksen lassottua takaisin omalle paikalleen?


30 kommenttia
Anonyymi
Joskus aikaisemmin jo esitin vienon toiveeni siitä, että voisit kirjoittaa auki linkit, koska itse en ainakaan tykkää hyppiä sivulta toiselle kesken bloginluvun. Etenkin youtubessa aukeavat musiikkivideot ovat semmoisia mitä en halua avata, joten olisi paljon kivempaa lukea miten löysit kivan kappaleen "Tähän kappaleen nimi joka on samalla linkki" eikä että selvittääkseen sen kappaleen, täytyy avata linkki ja video lähtee latautumaan. Sama tuossa kiharrusjutussa. Koko kiharrushomma jää ihan hämärän peittoon ellei hyppää välillä tuon toisen henkilön blogiin lukemaan mitä siellä lukee. Linkit on jees, mutta teksti ei saisi nojata siihen että ne kaikki linkit aukaistaisiin jotta tämän blogin sisällön ymmärtää 🙂 Linkit on kiva ekstra sen sisällön päälle, esim vinkkeinä miten tämä ja tämä bloggari kokeili tätä ihastelemaani XYZ-kiharrinta, katso jne. mutta eivät ole koko lauseiden sisältö, tyyliin "yks bloggaaja postas tämmösestä jutusta ja vallan ihastuin" <— on pakko avata linkki jotta ymmärtää mistä puhut 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hei hyvä kun sanoit, mulla nimittäin OLI tuossa selvitys miten löysin tuon kappaleen mutta jostain syystä se oli jäänyt matkasta pois. Nyt on laitettuna tuohon takaisin. 🙂 Ja toki myös muokkasin että linkissä näkyy tuo kappalekin.
Mutta tuo kiharrusjuttu on mun mielestä kivempi katsoa tuolta Saaran blogista. Kiitoksia kuitenkin taas vinkeistä, mutta mennään nyt näin. 🙂
Anonyymi
hei pliis voisitko sä ano olla joka käänteessä ehdottelematta noita parannuksiasi. pipsa kirjottakoot miten tykkää. jos haluut pipsaa opettaa kirjottaa paremmin ni pist sille vaikka mailii. ärsyttää tällaiset muka auttavat tekstit. kohta noi tekstit on vaan anon kirjottamia eikä pipsan.
Anonyymi
Heh, luettavuus nyt vain on blogin lukijalle tärkeää (mikä on suinkin eri asia kuin yrittää kirjoittaa itse toisen blogiin sisältö), ja Pipsan kanssa ollaan aiemminkin kirjoiteltu tuosta biisien nimien mainitsemisesta. Mua ne ainakin kiinnostaa, mutta youtube ei esimerkiksi kovin keveästi kännyllä lukiessa aukene, niin biisin nimi on kivempi bongata itse tekstistä, samoin kuin muutkin eri sivuilla mainitut jutut. Pitäiskö munkin nyt kommentoida tähän blogille tyypilliseen tapaan, että hei pliiiis ano voitsä mennä aaveelle vinkumaan jos noin paljon häiritsee muiden kommentointi niiq! 😉
Rousk
Ihanan söpösiä kisukuvia! 🙂
Sen verran haluan korjata, että tuo If I lose myself ei oo One Directionin biisi vaan OneRepublicin 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, josko nyt menisi oikein. 🙂
Anonyymi
Luin väärin ja luulin, että kirjottaisit inhokkibiisistäsi. Odotin analyysia kappaleiden ärsyttävyydestä ja rasittavuudesta, vähän petyin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Heh, mä arvasin että joku lukee tuon väärin ja on se ymmärrettävää. 🙂 Sori nyt kun ei ollukkaa ihan sitä mitä aattelit. 🙂
Anonyymi
Sama. En ole koskaan kuullut ilmaisua innokkibiisi tai yleensäkään innokki- mikään.
Anonyymi
Innokkia on vuosituhannen alussa ehdotettu cheerleader -sanan korvaajaksi. Cheerleader-biisi?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No voihan sitä noinkin ajatella. Itse kyllä lähinnä ajattelin innokkia innostukseksi. Innostusbiisin metsästäjä. 🙂
Anonyymi
Aivan mahtavia kissa-kuvia taas! 😀 Meillä kaikki 5 kissaa nukkuu aina mus kiinni, joko päällä tai vieres. Nukun aika paljo sohvalla ku haluun kattoa aina jotai nukkumaan mennes mut hyvin me kaikki mahdutaan sohvallekki. 😀
Walking dead on yks maailman parhaista sarjoista! On tätä päivää jo odotettukki.
T. Virpi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ihanaa ku viis kissaa kiinni, lämmittävät varmaan kivasti? Multa jää kyllä nyt Walking Dead kattomatta kun pitää mennä nukkumaan, onneks se tulee uusintana tai voisko sen kattoo Ruudusta huomenna?
Anonyymi
Joo lämmittää, talvella tosi mukavaa mut kesällä ei niinkää aina. 😀 Mut en mä silti kesälläkää osaa nukkua ilman niitä. <3
Mä en oo koskaa kattonu voiks sitä kattoo ruudusta ku aika harva asia voi estää mua kattomasta sitä telkkarista ja ku niitä uusintojaki on tavannu tulla sit harvasen päivä en tiä viä kuinka ny alkaa tulla.
T. Virpi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin eihän niitä ilman osaa nukkua. 🙂 Itekki tottunu tohon että Zilla nukkuu koko yön mun onesien päällä. 🙂
Marjukka
Suoristusraudalla saa kyllä hyvät kestävät kiharat, ja sellaset "sileät" kiharat, jotka ei siis oo pörrössä. Kannattaa kyllä vaan ehdottomasti käyttää jotain lämpösuojaa hiuksissa, kun mulla ainakin kuivattaa tukkaa tosi rajusti suoristusraudan käyttö.
Löytysköhän netistä joku tutorial?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, oon nähnyt kun suoritusraudalla on tehty en vaan muista missä se video oli. Mulla on Tigin Control Freakia mutten tiedä onko se loppupeleissä kovin hyvä. Spreijattava vois olla kiva mutten tiedä mikä on hyvä, joten saa ehdottaa.
Anonyymi
Ei suoritusrauta vaan suoristusrauta… 🙂
Anonyymi
Mun mielestä Aussien Take the heat leave in spray on hinta-laatu-suhteeltaan tosi hyvä ja tuoksuu ihanalta, kun yleensä lämpösuojat ei välttämättä oo kovin hyvän tuoksusia; mulla on ollut nopeiden laskelmieni mukaan 6 eri lämpösuojaa, kun päivittäin hiukseni suoristan/kiharran. Maksaa vähän päälle kympin ja saa ainakin Sokokselta!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos vinkistä, pitää kurkistaa. 🙂
Anonyymi
Mä en osaa tehdä kiharoita suoristusraudalla 🙁 Tämä linkki Saaran blogiin oli oikein tervetullut! Mä haluun sellasen kihartimen heti ja nyt! 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Heh. 🙂 Mäki haluun tommosen mut pakko sanoa et NuukaPiia ei kyllä tykkää ihan tuosta hinnasta. 🙂 Mut kattellaan, kattellaan…. 😉
-jenni
Heh, mun kattipojalla on kanssa tapana esittää vastalause torumisesta. Kieltoihin ja käskyihin reagoidaan väkättämällä ja mäkättämällä ja välillä maailman ärsyttävin tapa on se, että jos yllätän herran tekemästä jotain kiellettyä (esim. näpräämästä tapetin repeämää kynnellä tms) niin tämä lopettaa hetkeksi, katsoo minua, väkättää vastalauseensa ennen kuin ehdin omaa suutani avata ja sitten muina kissoina jatkaa mitä nyt ikinä sattuikaan olemaan tekemässä. 🙂 Just silleen tyyliin, että älä tuu häiritseen, tiiän kyllä tän olevan kiellettyä, mutta arvaa kiinnostaako. 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
heheheh, kiva kuulla ettei toi mäh ole ainoastaan Siirin vastalause. Tosin Siirihän ei siis parin torumisen jälkkeen jatka tekemistään vaan antaa periksi. 🙂
Anonyymi
Ehkä pieni juttu, mutta OneRepublic ja One Direction on kyllä kaksi täysin eri bändiä. Ensimmäinen on ihana, jälkimmäinen on ihan hirvittävää kuraa ja tässä Pipsa tarkoitit nyt OneRepublicia!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, asia tuli selville jo ylempänä ja on jo korjattu.
Anonyymi
Ei ole korjattu, siinä myöhemmässä kohdassa edelleen puhut One Directionista. 😛
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kattos, on se hyvä ku teillä on hyvä katse. No nyt on kuiteski korjattu. 🙂
Kilokiukuttelija
Kappas, näköjään ostin eilen tuon Saaran kehuman Remingtonin 🙂 Vielä on tosin testaamatta.
Ja Walking Dead – erinomainen sarja. En ole ennen ollut mitenkään zombie/apokalypsi -fanittaja, mutta tuo sarja koukutti jo heti ekasta jaksosta. Muistan kun sarja alkoi, niin ajattelin, että no, katotaan miltä vaikuttaa.. varmaan jotain surkeaa zombihäröilyä..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No niin, kerros sitten oliko hinnan arvoinen ja et kantsisko hakee. 🙂 Mää ootan sun testitulosta. 😉
Walking Dead – mulla oli kans et katotaan nyt kun mies haluu kattoo. Mut oli ihan mielenkiintoinen, tosin se kakkoskausi taisi olla vähän semmonen haukotuttava välillä ku ei tapahtunut silleen. Mut kyl sen silti kesti, kun sai olla miehen kaikussa koko sen ajan. <3