Turkoosiasu.jpeg
Blogi

Eikun ulkoilemaan…

Se on taas perjantai joka ei muuten tunnu ihan samalta kun on lomalla. Sitä ei vaan odota samalla tavalla kuin normaalisti. Tosin on se mullakin touhua täynnä sillä tänään oli taas siivouspäivä ja illemmalla menemme käymään isäni luona. Ja vielä myöhemmin lähden ystäväni kanssa elokuviin jonka jälkeen käydään ”ottamassa yhdet”. Siinä osa tämän perjantain suunnitelmista.

Hiusten värikin on alkanut pikkuhiljaa muuttua sellaiseksi mitä alunperin ajattelinkin. Toki se edelleen auringossa on ihanan porkkana mutta sisätiloissa enemmänkin sitä väriä mitä toivoin. Ehkä ens kerralla uskallan kokeilla vielä vaaleampaa väriä vaan tuskin koskaan tulen tyystin vaaleassa tukassa viihtymään.

Eilen täälläkin jytisi kun vihdoinkin tuli ukonilma ihan päälle. Olin tietenkin ulkona nauttimassa tästä harvinaisesta herkusta. Edes reipas sade ei haitannut; viilensi.

Aika usein multa kysytään et millaisissa vaatteissa mä käyn ulkoilemassa. No tämmösissä! Sain tuosta kysymyksestä idean tämän postauksen kuvitukseksi. En siis suinkaan sillä hetkellä ollut lähdössä lenkkeilemään. Tänään ei ehditä ollenkaan. Huomenna sitten. Nämä ovat tosiaankin mun kesätamineet tuossa lenkkeilyssä. Toppeja mulla on vielä puhtaanvalkoinen ja luumun väreissä mutta niitä tulee harvemmin käytettyä. Näistä kahdestakin tuo pinkki on suosikkini.

52 kommenttia

  • Unknown

    Unknown

    Hauskan väriset nuo hiuksesi! Porkkanapää 🙂
    Meilläkin jytisi eilen, mutta ei ihan päälle tullut (ei meinaa koskaan tulla) kun asutaan lentokentän lähellä ja vuoret estää yleensä pahimman ukkosen tulemasta tänne, niin haluaisin että olisi kerrankin kunnon ukonilma 🙂

    http://kultakukka.blogspot.fi/

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Niin, täällä Porissakin usein ukkoset kiertää mut välillä toki tulevat päällekin. 🙂 On nyt ollut viileämpää. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Löysin tänään sattumalta blogisi ja kahlasin samalta istumalta läpi sivuja sivujen perään, ai että tykkään tyylistäsi kirjoittaa ja olla, puhumattakaan ihanista mainecoonineidoista (itsellänikin on kolme)!
    Minttu

    • Plussapallo

      Plussapallo

      Samaa minäkin mietin. Että oppisipa joskus noin tasapainoiseksi ja vahvan itsetunnon omaavaksi kuin Pipsa 🙂 Tosi hyvin sopii nuo vahvat väritkin, kun ei ole mikään tapettiin häviävä persoona muutenkaan 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jaa'a, kun itsekin tietäisi miten omaa tämmösen ittetunnon. Ei mulla tätä aina oo kyl ollu.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Urheillessa aina urheilurintsikoita eli Enellejä. Kuvassa oli tavalliset liivit päällä.

  • tiinuli

    tiinuli

    Ootko laihtunut? Jos et, niin varsinkin tuo vihreä toppi pienentää sinua huimasti 🙂 pitää kysyä noista sinun jaloistasi… jääkö niihin kuoppa jos painat sormella? Itsellä on samaa vikaa lähinnä näin kesäisin. Tänä kesänä jalat turposi niin, että mitkään kengät eivät mahtuneet jalkaan. 3 viikossa tuli 20kg painoa lisää 🙁 onneksi ei jäänyt kuoppaa. Jos jää painaessa kuoppa on kyseessä tod.näköisesti jonkin asteinen sydämen vajaatoiminta

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mulla ei ois ikinä pokkaa lähteä ulos noin paljastavissa vaatteissa. Helteillä onkin tyydyttävä juoksumattoon sisällä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Tosi hyvät lenkkeilyvaatteet, ei yhtään liian paljastavat! Lenkkelily on mukavampaa kevyesti pukeutuneena varsinkin näillä helteillä. Pari Anoa saa juosta sisällä jos haluaa, Piia ulkona jos haluaa eli kukin tavallaan.
      Nuo topit hoikentaa, rinnat näyttää paljon pienimmiltä ja vihreä väri sopii hyvin!
      -Hannele

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jaa, vai että paljastavat vaatteet. No jokaisella on toki makuasiansa mikä on paljastavaa ja ei. Mutta ei nää nyt kyllä sieltä pahimmiten paljastavista ole. Ainakaan mun mielestä. 🙂

      Ulkoiluni on reippaan kävelyn (niin että syke nousee ja hikivesi valuu) ja ajoittaisen hölkän sekoitusta.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Voi, miten ehdin jo innostua noista kuvista, että nyt olet päättänyt ottaa itseäsi niskasta kiinni ja aloittaa laihduttamisen lenkkeilemällä. Näytit kuvissa niin päättäväiseltä, mutta sitten tajusinkin tekstistä, että esitteletkin vain ulkoiluvaatteita. Haluan sinulle vain hyvää, paljon terveitä elinvuosia, ja siksi petyinkin nyt luettuani tämän kirjoituksen. 🙁

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ootko oikeesti noin tyhmä, se että pipsa ei puhu täällä laihduttamisesta ei tarkoita, että hän ei laihduttaisi + tuossahan mainitaan, että hän on menossa lenkille seuraavana päivänä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Siis tulihan tekstissä ilmi se että noilla vaatteilla myös lenkkeillään. Ei tosin eilen lenkkeilty, mutta silloin kun lenkkeillään niin nuo laitetaan päälle. En siis ymmärrä nyt tuota pettymystä??? Ei kai sitä ole joka päivä pakko lenkkeillä, käy se joka toinenkin päivä 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ei kun ajattelin, että nyt Pipsa alkaa ihan kunnolla laihdutusprojektiin sen sijaan että laihduttaa "hitaasti omaan tahtiin". Luulin postauksen käsittelevän sitä 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Pipsahan on monesti maininnut, että ei puhu laihduttamisesta täällä blogissaan. Jos sä kaipaat sellaisia blogeja niin niitä löydät varmasti googlen kautta…. en ymmärrä miten toisen ihmisen laihtuminen tai paino ylipäätänsä voi olla jollekkin noin kiinnostava asia….

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, laihdutuksesta täällä ei puhuta – oon joskus yrittänyt siitäkin aiheesta puhua mutta tappeluksihan se meni joten katsoin viisaammaksi jättää koko aiheen tästä blogista pois. Ihan siis siksi ettei kaikki osaa käsitellä tuota asiaa kunnolla. Eli vaikka en puhu tuosta, niin kokoajan kyllä "laihdutan" mutta en samalla ajatuskannalla mitä laihdutuksesta yleensä ajatellaan. Mulla se suurin pääasia on ettei paino nouse. Ihan sama jos pysyy vuosikausia samassa ja ehkä hitusen laskee, mut kunhan ei nouse. Se on jo voitto.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mahdun. Huvipuistoista en tiedä koska en ole käynyt sitten teinivuosien.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No alunperin ne oli legginssit, joista piti tulla caprit mutta shortsit ne nyt kuitenkin on. 🙂 Leikkasin vähän liikaa pois. Nuo on ne jotka on siis mekkojen alla reisiä suojaamassa.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Näytät paljon pienemmältä noissa vaatteissa, tosi hyvän mittaiset topit! Ois kiva nähdä sulla muitakin tuontyylin puseroita, vaikka erilaiset mekot sun tavaramerkki onkin 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No tämä tyyli ei ole mun normaalityyliä joten ei tällaisia varmaankaan mun päälläni nähdä. 🙂 Paitsi urheiluvaatteina.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Nuo on legginssit oikeasti. Yoursilta ostettu, viskoosilegginssit. On liukasta materiaalia. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ooolalaa, ihanat hiukset! Musta olis kauheen kiva tutustua suhun, olen sinut paristo nähnytkin kaupungilla (lähinnä postissa :-D) ja bussissa. En vaan uskalla alkaa jutella tai ees moikata, jos kuitenkin ihmiset ja eritoten sä mietit et "mikähän tonttu toikin mahtaa olla…"

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mene ihmeessä, voin lämpimästi suositella! 🙂 Niin mäkin vain laitoin sähköpostia Piialle ja nyt on treffattu useemman kerran. Erittäin mukava ihminen, tykkään paljon! Eikä tarvi yhtään ujostella, on erittäin helposti lähestyttävä myös. Moikkaat vaikka vaan ensin jos et heti uskalla puhua. Tai laita sähköpostia ensin? Tsemppiä! 🙂

      T: Elina

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, kuule ihan reippaasti vaan morjestamaan mua jos mut jossain näkee. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Suosittelen lämpimästi tuollaisia kaula-aukkoja sulle! Näytät sopusuhtaisemmalta, kun ei daisarit ryntää ensimmäisenä esille. Ei sillä, ryntäis ne varmaan mullaki, jos ois mitä ryntäyttää 😀 Muksaa viikonloppua!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei! Olen saanut kahlattua blogisi alusta asti läpi. Muutama päivä siihen meni. Kommenttiosuudet luin, jos kommentteja oli paljon. Ihan mielenkiintoista tietoa varsinkin taustastasi. Meillä on muutamia yhtäläisyyksiä: minäkään en meikkaa, en tykkää korkokengistä, vaihdan lakanat kerran kuussa. Siinä oli eroa, että repuista en tykkää vaikka muuten rakastankin laukkuja. Huomaa, että olet kehittynyt kirjoittajana vuosien myötä. Ja vaikka et tykkääkään puhua lihavuudestasi, niin mielestäni olet kyllä hoikistunut muutamassa vuodessa. Sekin oli minulle yllätys, että teet vain osapäivätyötä. Ja sekin, että tämän blogin ylläpito on melkeinpä päätyösi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis blogini ei ole päätyöni vaan nuo kaksi osa-aikatyötä ovat niitä. 🙂 Niistä tulee siis vaihtelevasti 5-8h/pvä. Ja lakanatkin vaihdetaan kerran viikossa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hah, minkä optisen harhan lenksuvaatteet aiheuttaa, mutta heti näytät pienemmältä kuin reilusti liehuvissa vaatteissa 😀 tai sit oot pienentynyt. Mut joka tapauksessa hyvältä vaikuttaa! 🙂
    Ona

  • Lumina Scargall

    Lumina Scargall

    Kiva että ulkoilet.

    Mutta menisit sinne lääkäriin, toi toinen jalka on jo aika iso ja punoittaakin, toihan voi olla vaarallista! Ihan kaikella kunnioituksella.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, ulkoilu on kivaa kun siitä ei tee suoritusta. Vaan nimenomaan nauttii kun saa laittaa töppöstä töppösen eteen. 🙂

  • Universalis

    Universalis

    Ihanat lenkkivaatteet! Mäkin haluun tollasen topin… Mistä noi on? Mulla on vaan sellasia (liian pieniä) kireitä, joita ei kehtaa julkisesti käyttää. 🙁 Kävin apteekissa ja kaupassa tossa aamulla ja oli ihanaa, kun oli vaan +22! Kiva ilma kävellä. Iltasin on käyty uimassa, kun huomattiin ettei päivällä käyminen auta yhtään. Illalla on huomattavasti mukavampaa ja viileä olo pysyy edes vähän pidempään. Omiakin hiuksia mietin kävellessä, kun kuukauden kuluttua on rakkaan ystävän häät ja pitäis ainakin leikata, mieluusti värjätäkin ja kampauksenkin haluisin… Pitää käydä varaamassa aika pikasesti, että vielä saa varmasti oikeaan aikaan. Aivan ihanat on sun hiukset nyt ja aiemminkin. Tykkään paljon! <3

    (Ps. Sainpas viimein aikaseksi kommentoidakin… 😀 Hyvä minä.)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jee, hyvä sinä! Kiva kun kommentoit. 🙂 Toppi on Lindexiltä. 🙂 Luulisi et on edelleenkn myynnissä. Juu ehtoolla kun käy uimassa ni viilentää mukavammin. 🙂 Oi ihanaa sä pääset häihin. 🙂 Mimmoseks meinasit värjätä?

    • Universalis

      Universalis

      Onko toi uus että niitä vielä olis Lindexillä? Enpä oo käyny aikoihin siellä. Ei tahdo enää mahtua ne koot mulle… 🙁 Jaa-a, punasta väriä mäkin päässä yleensä suosin, mutta en tiedä. Ei oo varaa pitää yllä väriä nytten, että kai sitten joku ei niin räikeesti omasta väristä erottuva. Kattoo mitä kampaaja ehdottaa… Joudun nykyään vähän varauksella värjäyttään hiuksia, kun tahtoo olla niin kovin herkkä päänahka, ettei kestäkään enää usein värjäystä. 🙁 Tuoksuttomia pesuaineita joudun vallan käyttämään.

  • Tirli

    Tirli

    Mikäs leffan kävitte katsomassa? 🙂

    Kivan värisiä noi topit, varsinkin tuo pinkki <3 Sopivat sulle todella hyvin, kuten joku sanoikin niin pituus just hyvä. Ja hiukset on ihan bueno, sopii sulle. 🙂

  • Jenni

    Jenni

    Kiva lenkkivaatteet, varsinkin tuo pinkki toppi on ihana! Ja Enellit lenkille päälle niin pysyy rinnat aloillaan 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, Enellit mulla on aina lenkillä päällä. Ei pompi rinnat. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *