
Viikonloppu 3.-4.8.2013
Meillä kun jäi tuosta kakunteosta marjoja vähän ylimääräisiksi, niin päätettiin että tekastaan niistä tuollainen marjarahka. Aivan suussasulavan hyvää! Nams! Samalla myös tehtiin pitkästä aikaa itse pizzaa ja tällä kertaa ku unohdettiin ananakset kauppaan, ni ripoteltiinkin kirsikkatomaatteja päälle.
Mulla on myöskin joku ihmeellinen innostus kesäperuna/tomaattisilli -sekoitukselle. Jotenkin se suolaisuus, Ah! Mies ei tuosta välitä, joten saan sitä nyt syödä lounaaksi.
Viikonloppuna tuli myöskin käytyä Keskiaikaisilla markkinoilla, mitään ei kuitenkaan tarttunut mukaan mutta mukavaa oli siltikin vain piipahtaa tuolla – En ole nimittäin aiemmin käynyt ja nytkin olisi varmaan jäänyt käymättä ellei työkaveri olisi vinkannut.
Sainpas meidän vauhtikatista näinkin hölmistyneen kuvan – Siiri on toiminut mulla mallina kun oon tuon kameran kanssa leikitellyt. Pakkaa vain olemaan turhan nopea tälle kameralle ellei sitten ole jostain asetuksista taas kiinni, miksen ole saanut kunnollisia liikekuvia. Nyt kun oon vähän järjestellyt noita Siiristä otettuja kuvia, poistellut pilallemenneitä niin olen huomannut miten pieni se olikaan kun meille tuli – aiemmin olin vain että eihän se mihinkään ole kasvanut mutta onhan kyllä, iso tyttö jo! Painaa tällä hetkellä 3,6kg – Maine coon naaraat voi painaa jopa 5,5kg joten vielä tässä on kasvut kesken.
Neidillä on edelleenkin ollut masu vähän sekaisin mutta taisimme ehkä selvittää miksi näin on. Tässä on nyt testauksessa olisiko nuo kissanraksut sittenkin turhan voimakkaita meidän pentukissalle. Nimenomaan voimakkaita, koska viljaa näissä ei ole – sellaisena ainakin Power Of Naturen raksuja markkinoidaan. Ollut nyt 2pvä poissa ja ainakin ruoka maittaa paremmin sekä vatsakin tuntuu tasapainoisemmalta. Jee! Meillä vaan kesti hetken tajuta tuo raksujen vaikutus.
Kuten oon täällä jo höpötellytkin kaipauksestani hommata pidempi mekko ja tällä hetkellä Yoursilta tuntuu löytyvän ne jotka eniten kiinnostavat. Tekaisin nyt tuollaisen kuvan tuohon ylös vaikka noista vain yksi on sellainen vakavasti otettavissa. Joku lukija muistaakseni joskus aikoja sitten sanoi, että mulle saattaisi sopia paremmin tuollaiset vähän pidemmät mekot ja nyt kun oon sitä asiaa tarpeeksi kauan pohdiskellut (uusille lukijoille tiedoksi: tarvitsen pitkän mietintäajan kun jostain uudesta kyse) niin alan olemaan valmis kokeilemaan. Oon siis muutaman kuukauden nyt ihastellut ja pohdiskellut – enköhän siis aika kohta oo jo valmis siis tilaamaankin. Ihaninta olisi valita sellainen mekko, jonka voisin sitten laittaa noihin syyshäihinkin.
Sitten vinkkailen että olen myymässä näitä:
– Turkoosi tunika, kokoa 26-28UK ja mielestäni vastaa EU54-56. Hp. 13EUR (sis. postikulut) Trikoota, joustaa todella paljon. Rinnanympärys ainakin 130cm, joustaa tuostakin reilusti.
– Syksyn värit paita, kokoa 2-3XL, Hp. 5EUR (sis. postikulut) 100% viskoosia, hengittävää kangasta. Rinnanympärys ainakin 130cm, ei jousta enää paljoa.
– Sini ja pinkkikukalliset tunikat, molemmat kokoa 26-28/54-56, eivät jousta eli aika naftia mitoitus, Hp. 12EUR/kpl (sis. postikulut) Rinnanympärys 130cm eikä jousta tästä enää.


54 kommenttia
Anonyymi
Miksi myyt nuo tunikat?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Koska ei niitä oo tullu juurikaan käytettyä. Ja mulla on se systeemi, et jos jotain uutta haluaa ostaa, ni jotain vanhaa pitää laittaa pois. 🙂
Anonyymi
Erinomaiset myyntikuvat. Esittelyt on kiva nähdä päällä mutta kun myyt ni henkarissa valkoista taustaa vasten nuo ovat kauniisti esillä 🙂 Varmasti menevät, ostaisin itse mutta just tuo koko ei ihan sovi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No itse tykkään kyllä nähdä vaatteet myyjän päällä, mut nyt heitin suoraan tämmöset. Löytyyhän multa ne videotkin. 🙂
Anonyymi
Kissalla menee helposti masu sekaisin, varsinkin jos saa käsiinsä sipsejä, suklaata jne. Oletan, että teillä sellaisiakin välillä on olohuoneen pöydällä? Sinun ei tarvitse kuin kipaista pikkulassa, niin kissa saa jo liikaa syödäkseen. Myös suola on vaarallista kissalle, joten yleensäkään en suosittele sipsejä annettavaksi kissalle.
Näistä voisit aloitella ja katsella, josko kissan masu alkaisi parantua. Voihan toki olla niinkin, että et sipsejä ole syönyt kissan teillä oloaikana. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, niinhän se varmasti menisikin jos pääsisi tuollaisiin käsiksi mutta Siiri ei ole päässyt. Meillä ei ole olohuneen pöydällä mitään sapuskaa ilman valvontaa. Ettei ne nyt noista ole masu sekaisin mennyt ja nyt on jo kaksi kunnollista kakkapäivää takana. 🙂
Anonyymi
Hahahah voi luoja mikä viesti tämä anonyymin! Oikein viisaasti ja ystävällisesti siellä neuvotaan ja annetaan ohjeita. Ja hymiö perään. Tulee mieleen Harry Potterin Dolores Umbridge. 😀
Anonyymi
Kivoja mekkoja.. Kannattaa vaan ottaa huomioon että nuo mallit ovat varmasti vähintään sen. 170cm. Että sinulla tuollainen mekko on varmaan sitten nilkkoihin saakka. Eikä tuollainen polvimittainen mitä sen kuuluisi..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No onneksi Yours ilmoittaa mekkojen pituudet, joten osaan mittanauhan kanssa katsoa mihin tulee. 🙂
Unknown
Tuo turkoosi tunika on ihana. Miten ostot tapahtuu? 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Laitahan mulle sähköpostia, niin käydään siellä läpitte. 🙂
Anonyymi
Noiden mekkojen kaula-aukko ei mielestäni yhtään sovi sinulle! Tulee yläosasta liian raskaan näköinen, kun tuollaiseen yläosaan laittaa sinun isot rintasi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se voi olla, mutta pakko ostaa ja katsoa. Saahan ne aina myytyä eteenpäin.
Anonyymi
Mikä sun kokemuksesi on Yoursista? Vastaavatko siellä annetut koot suomen kokoja. Eli jos normaalisti vaatteeni ovat kokoa 54-56 niin ovatko nuokin? Vai pitääkö ostaa isompaa/pienempää?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tuo kokojuttu on niin kinkkinen, toisinaan vaatteet on sopivia mut joskus on tullu vastaan semmosia että ovat todella isoja.
Jos sun suomikoko on 54-56 mutta sulla ei oo näin isoa persettä kuin meikäläisellä ni voisin suositella kooksi paremminkin 22-24. Mutta kuten oon monille suositellut että ostaa ekalla kerralla yhden vaatteen ja yhtä kokoa. Sillä sen tietää parhaiten ja ostaa jonkun alepuolelta olevan vaatteen ni ei tuu pahasti edes takkiin.
Mun suomikoot on 54-56, mutta Yoursilla ne vaihtelee 22-28 välillä.
Anonyymi
Meinasitko legginsejä pitää tuolla mekon alla?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En meinannut, mutta kyllä mä sinne alle tarvitsen sellaiset lyhyet housut suojaamaan reisiä.
Anonyymi
Suojaamaan reisiä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin. En mä tiedä miksi niitä oikeaoppisesti kutsutaan mutta ainakin aikoinaan sellaiset lahkeelliset housut laitettiin jalkaan kun laitettiin hame päälle. Ainakin äitini tuon asian opetti, en sitten tiedä miten tänä päivänä on. Mutta siis ne housut suojaa reisiä hankaantumiselta.
Kristiina
Meikäläinen käyttää sellasia lyhyitä puuvillaisia "pyöräilyshortseja" mekkojen kans, tai sit kylmemmillä ilmoilla sukkahousuja. Enpä vaan tiiä minäkään mikä se nimitys noille pikkushortseille olis.
Linnea
Meillä ne kulkevat nimellä "seksintappajat". Löytyy minunkin kaapistani.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä oon just kans puhutellut niitä pyöräilyshortseina, vaikka ian alusvaatekaupasta nuo vanhat on ostettu mut eivät mee enää tähän peräsimeen. 🙁 Mut enköhän mä tommoset shortsit sinne sitten vaa hommaa ku tähänkin asti oon käyttänyt leikattuja vanhoja leggginssejä.
Anonyymi
Miksi mekon alla pitää olla jotkut shortsit? En ole kuullutkaan.
Emilia
Anonyymi klo 18.05: ilmeisesti itselläsi ei ole paksuja reisiä? Meillä paksureisisillä reidet hinkkaavat yhteen kävellessä ja varsinkin kesällä, kun on kuumaa ja hiostavaa, reidet voivat "palaa puhki" hinkkaamisen vuoksi. Joten tästä syystä mekon alle laitettava jotkut housut, jotka estävät reisien toisiinsa hinkkaantumisen. Ellei sitten laita sukkahousuja, nekin auttavat.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Emilia sen jo sanoikin, eli ne housut estää reisiä hinkaantumasta toisiinsa ja aiheuttamasta ihania kirveleviä punaisia kohtia.
Anonyymi
Hei Pipsa!
Olen aivan koukussa blogiisi ja erityisesti porinoihin. Älä muuta mitään ja jatka samaan malliin!
Mukavaa syksyä sinulle, miehellesi ja kissalle!
Terveisin Karoliina
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No Heips!
Kiva kuulla että Porinat on mieleen. 🙂 Mukavaa kesänloppua sinne! 🙂
Anonyymi
Miksi aina näitä samantyylisiä vaatteita kun tuolla Yoursilla olisi muitakin mekkoja vaikka kuinka paljon !?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No heitäppä kuule esimerkki. 🙂
Anonyymi
http://www.yoursclothing.co.uk/P/Black_and_white_spot_print_dress-%2817735%29.aspx
Tuohoh jokin nätti huivi harteille ja sukkahousut!
Linnea
Tuo on aika kiva! Mahdollinen ongelmakohta: korkea vyötärö. Ei välttämättä istu isorintaiselle, ja saattaa saada aikaiseksi raskausmahaefektin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nätti mekko, mutta ei edelleenkään sukkahousuja. 🙂 Voi hyvinkin olla et tekee tota raskausmahaeffektiä vaikka sitä nyt taitaa muutenkin jo olla 😉
Anonyymi
Tosi nättejä mekkoja kaikki! T. Iines
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
🙂
Anonyymi
Itse en tykkää noista kuvien mekoista. Minusta päälläsi näyttäisi tyylikkäämmältä vaikka kokomusta mekko, vaikka tiedän et tykkää mustasta. Sitä voisi elävöittää punaisella laukulla ja kengillä ja kaulaan pitkä koru. ja kuten joku kirjoittikin, ei ylösnousevaa kaula-aukkoa joka korostaa suurta etumusta. En löytänyt Yoursin valikoimista oikein sopivaa, tätä joutuisit varmaan lyhentämään http://www.yoursclothing.co.uk/P/Black_Jersey_Maxi_Dress-(14779).aspx tässäkin on kiva malli http://www.yoursclothing.co.uk/P/Black_and_stone_floral_print_midi_dress-(18514).aspx
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Muuten OK mutta liian pitkät ja liian tummat. Ei tummaa, ei ei ei ei ei. Jos olisi lyhempi versio ja värikkäämpi niin miksei. 🙂 Ja mun on ihan pakko edes kokeilla, saan mä sen mekon sitten myytyä eteenpäin jos se ei sovikkaan mulle. 🙂
Anonyymi
Olen samaa mieltä, nämä sopisi malliltaan paljon paremmin. Mekon saa kuitenkin todella helposti lyhennettyä/lyhennetettyä täsmälleen haluamaansa pituuteen.
Kun tuollainen ylös asti "suljettu" kaula-aukko, mikä on kuvan mekoissa ei kyllä kertakaikkiaan sovi. Tuohon mustaan mekkoon sopisi hyvin tosiaan punainen mekko ja joku iso kevyt huivi, joko yksivärinen punainen, tai kirjava, jossa kuitenkin paljon punaista.
Linnea
Minusta nuo linkitetyt mekot ovat vähän ikäviä siitä, että ovat sellaista löröä trikoota. Nuo Pipsan mekot näyttävät olevan joustamatonta kangasta, voivat olla siistimman näköisiä. Kaula-aukko on todennäköisesti isommassa koossa myös vähän avarampi, mutta kokeilemallahan se selviää. Jos ei ole kiva, niin myyntiin vaan.
Anonyymi
Totta, trikoo ei ole hyvä. Mutta Ano 12.26 yritti ehdottaa jotain sopivanmaa mallia nimenomaan Yoursilta, koska mikään muu kauppa ei tahdo kelvata. Ja en siis itse ole Ano 12.26, mutta kannattaisin lämpimästi jotain muuta mallia kuin nuo kuvassa olevat.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hei kyllä sitä voi muistakin kaupoista ehdotella, ei tuo Yours nyt niin ehdoton ole. 🙂 Voi teitä… Vaikka mun suurinosa vaatteista onkn sieltä ostettu ni teen välillä yllättäviä löytöjä muualtakin. 🙂
Kristiina
http://www.ellos.fi/ellos-fresh-spirit/mekko/362994
Tää Elloksen mekko on musta aivan ihana, mutta isoa kaula-aukkoa siinä ei ole.
Kristiina
http://www.ellos.fi/ellos-collection/mekko/396390
Tässä olis jo isompi kaula-aukko.
Anonyymi
Minusta nämä sopisivat Pipsalle hyvin. Kaksi viimeistä ovat vähän rennompia, ensimmäisen voi huivilla/jakulla/bolerolla ja koruilla tuunata tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopivaksi. Yleensäkin kotelomekko naisella on must, esim. musta kotelomekko käy niin kesällä kuin talvella, kun siihen yhdistää vuodenaikaan ja tilaisuuteen sopivat lisukkeet 🙂
http://www.ellos.fi/jessica-london/mekko/358303
http://www.ellos.fi/daxon/mekko/390616
http://www.ellos.fi/daxon/mekko/370421
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Darling: Tuossa toisessa ei ollu iha mun kokoa ja toisessa jossa ois periaatteessa ollu ni ne ei mee rintojen takia päälle. 🙁
Anonyymi: En tiedä sopiiko ihan kotelomekko mun muodoilleni ja musta se ei missään nimessä saisi olla. Varsinkaan kesällä. Daxonin mekot ei kyllä ihan innosta mutta tuo Jessica Londonin punaisella värillä oleva mekko olisi ihan kiva.
Anonyymi
Olen samaa mieltä tuosta kaula-aukkoasiasta! V-mallinen pääntie keventäisi huomattavasti vaikutelmaa. Ja olisihan se ihan mukavaa, jos vertailun vuoksi kokeilisit myös sellaista. Näin saisit pitää myös oman pääsi;).
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei mun tarvitse tuollaista mekkoa ostaa, siis kokeilun vuoksi. Kun mullahan on V-mallinen pääntie muutamassa tunikassa. Ja tiedän, että ne on parhaimmat mutta tuollaisia pidempiä mekkoja tuolla kaula-aukolla niin on todella vähän ja jos löytyy muutama niin ovat sitten sellaisia etteivät värinsä puolesta kelpaa.
Anonyymi
Oletteko jo kokeilleet raakaruokintaa siirillä? -Micaela
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei olla vielä kokeiltu.
Kristiina
Ehdotan sinistä syyshäihin! Jos pelkkää kesämekkoa etsisit, olisin ehkä valkopohjaisen kannalla, koska vaaleassa värissä ei ole niin kuuma.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No siis en mä mekkoa vain pelkästää häitä varten etsi mutta saisi olla sellainen että sopii niin häihin ja muutenkin käytettäväksi. 🙂
Anonyymi
Entäs joku tällainen, lähinnä häitä ajattelen:
Hyvä väri, hyvä kaula-aukko, työ vyötäröhärpäke korostaisi vyötäröäsi ja toisi vartalosi muodot esiin:
http://www.navabi.co.uk/dresses-manon-baptiste-cotton-dress-with-gathering-petrol-12720-4900.html
Tai tämä:
http://www.navabi.co.uk/dresses-yppig-dress-with-gathers-red-15540-2300.html
Tai tämä, olisi upea sinulle häihin, värikin nappiin, tosin en tiedä riittääkö tässä koko? Harteille sitten iso huivi.
http://www.navabi.co.uk/dresses-weise-empire-line-formal-dress-petrol-glossy-13259-4935.html
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Noista ei valitettavasti yksikään innostanut mua, ne vois näyttää erilaisilta jos olisi jonkun mallin päällä esittelyssä. Siis että näkisin vähän paremmin sitä istuvuutta. Kiitoksia kuitenkin kauppavinkkauksesta. 🙂
Pellavasydämen Mervi
Tuollahan on kivoja mekkoja! Tämä navabi. Kiva kun esittelit! Välttämättä en ole samaa mieltä noista, mitkä Pipsalle ehdotit, mutta muita vaatteita siellä on oikein näyttäviä, erilaisia ja mielenkiintoisia. Hintaviakin kyllä. Onko kokemuksia tilaamisesta ja kokojen sopivuudesta?
Anonyymi
Eiks olekin ihania mekkoja? Tykkään itse noista kovasti. Tilaaminen sujuu hyvin, tulevat nopeasti, kun lähettävät DHL:n kautta. Koot ovat minulle sopineet. Olen Suomi-kokoa 48, tuolta minulle sopii koko 18.
Olen useamman kerran tilannut, kerran yksi mekko ei sopinut. Otin yhteyttä Navabin asiakaspalveluun ja kysyin palautuksesta (kehottavat näin sivuilla tekemään), ja vaikka en osannut asiaa edes kysyä (kuvittelin itse joutuvani maksamaan postimaksut), niin antoivat luvan palauttaa mekon heidän kustannuksellaan, antoivat tarkat ohjeet miten toimia.
Ja kerran yksi tilaus meni jotenkin mönkään, kun nettiyhteyteni takkusi kesken tilauksen. Ottivat henkilökohtaisesti sähköpostilla yhteyttä (ei siis mikään automaattivastaus) ja asia selvisi.
Oikein ystävällinen palvelu siis.