Mitä nuo "pierut" on noissa sun mekkokuvissa? Ei näe kyllä kännyllä millään mitä ne ois muuta ku pöffäytyksiä berberistä 😀 Caprileggarit oisi muuten sopinu paremmin mekon kanssa. nyt on tosi raskas vaikutelma kun jalat on nilkkoihin asti tukossa.
Hei, en ole mikään asiantuntija, mutta mun mielestäni näissä kuvissa (tai siis kamerassa, millä nämä on kuvattu) olisi asetuksissa säätämisen varaa. Näissä ei ole valottuminen ihan kohdillaan. Osa on liian tummia, esim. noi jokikuvat ja lammaskuva.Ja tuo, missä on kaksi punapukuista naista. "Asukuvassakin" kasvosi ovat ihan varjossa. Myös värikylläisyyttä voisi vähentää.
Lisäksi ihmettelen, miksi kuvat on otettu ikäänkuin liian kaukaa. Näyttää siltä, kuin tilaisuudessa ei olisi paljon ketään.
Kuvankäsittelylläkin saa paljon aikaiseksi. Ei kuvia muuten kannata paljon muokata, mutta rajailulla ja värien/valon säädöllä saa paljon aikaiseksi.
Eli ei oo kyllä kovin hyviä kuvia. Ymmärrän, että uusi kamera (jos tämä on se? vai onko nämä "isännän" kuvaamia?) vie oman aikansa opetella.
Käsittääkseni kuitenkin hankit paremman kameran ihan sen takia, kun pidät valokuvaamisesta ja olet saanut ennen kehuja kuvistasi. Eikö sinulla olekaan kunnianhimoa kehittyä paremmaksi kuvaajaksi? Vai onko nuo kuvat sinun vai miehesi ottamia?
No itseasiassa otin järkkärin koska laadukas pokkari olisi maksanut melkein saman verran, ni katsoin järkevämmäksi valita järkkärin ja alkaa opettelemaan sen käyttöä. 🙂 Pidän kyllä valokuvauksesta mutta mulla on paljon vielä opittavaa. 🙂 Kyllähän mä tykkään kehittyä valokuvaajana mut ei ne tuosta vain tapahtu, varsinkin kun kamera on mulle vielä uusi, ominaisuuksiltaan. Vaikka oon mä sen jo suhtkoht snaijannu. Mies on nä markkinakuvat ottanut, enhän mä nyt itsestäni muuten asukuvia saisi. 🙂
Pakko lisätä vielä, olen siis Ano 10.40.
Tämän oli tarkoitus olla ns. rakentava kommentti, mutta huomaan kuulostavani aika tylyltä.
Mutta siis sulla Pipsa on ollut paljon paljon parempia kuvia blogissa, Olen joskus todennutkin, että sulla on kyllä silmää kuvaamiselle, mutta nämä kuvat on kyllä aika mitäänsanomattomia.
Itselleni blogin visuaalisuus on tärkeää, ja kuvien laatuun pitäisi (siis mun mielestäni) kiinnittää huomiota. Ja usein voisi huonot kuvat yksinkertaisesti jättää julkaisematta.
No mie en ole ammattilainen ja tuossakin oli vain tarkoitus kuvata tapahtumaa – olisi mennyt vähän pieleen jos olisi kokoajan tarvinnut ruksata asetuksia täydellisiksi. Kuvat ovat edelleen mun mielestäni hyviä, eivät nyt mitään lehtitäydellisiä mutta ei se ollut tarkoituskaan.
Naurettavaa vaatia maallikon harrastuksenaan pitämältä blogilta ammattilaistasoisia kuvia. Yhtä hyvin voisi alkaa vaatia, että tekstin pitää olla "täydellistä".
Jos ammattimaisuutta kaipaa, kannattaa lukea ammattilaisten tekstejä ja katsoa ammattilaisten ottamia kuvia.
Hyviä kuviahan nämä ovat.Voi taivas millaisia omat ekat otokseni olivat, joissakin näkyi omat kengän nokat tai pelkkä sininen taivas.No hyvät naurut niistä ainakin sai 🙂
Ja kuten oon miljoona kertaa jo sanonut niin EI SUKKIKSIA, mää poltan kohta kaikki sukkikset roviolla. 😉 Kyllä teidän nyt täytyy hyväksyy se tosiasia et tää emäntä menee legginssien kanssa – caprimalliset tosin täytyy hommata ens kesäks…
Ei liity nyt mitenkään tähän postaukseen, mutta muistui mieleen että kehotit kertomaan mitä vaatepaljouden kanssa kävi. Kommentoin alkukesästä johonkin postaukseesi, että jouduin remontin takia tiivistämään vaatevarastoni pariin hyllylliseen ja laittamaan suurimman osan varastoon.
No nyt on vaatteet saatu takaisin vaatehuoneeseen, ja eihän tämä hamsteri saanut sieltä karsittua kuin pienen pussillisen. 😀 Olen tosin juuri keväällä käynyt kirpparilla myymässä ja silloin meni aika paljon vaatettakin. Mutta kaikenlaisia paitojakin sitä vaan säästää ('kun tää on ostettu reissusta.. ja tästä tykkäsin joskus kauheesti.. tätä voi vielä tarvita..').
Joo! Mä muistan sut. 🙂 Mut suosittelen tekemään niin, että mitä et oo vuosikausiin käyttänyt ni kylmästi vaa pois. Mulla on sama juttu, et jos en jotain vaatetta oo enää käyttänyt ni pois vaan. 🙂 Saapahan tilaa uusille 😉
Pieni vinkki kuvaamiseen meille kaikille: vaihtelua lähikuvilla, rajaa jo ottaessa (jos yrittää saada "kaiken" kuvaan, tulee lattea), kyykisty välillä: saat uusia kuvakulmia ja perspektiiviä. Ja lopuksi: vain kuvaamalla oppii 🙂
Heippa Pipsa, kiva blogi sulla ja hyvä juttu että joku pitää vähän ääntä meidän "isojenkin tyttöjen" puolesta. Sulla on tosi kivoja vaatteita ja selvästi pokkaa pitää niitä, itselläni ei oikein samanlaisiin riitä rohkeus 🙂 Olen siis kingsize-kokoa itsekin…Ihan puhtaasta uteliaisuudesta kysyn, että onko sun nilkat aina noin hurjan turvoksissa? Ovatko jo ihan kipeät, kun iho on niin pinkeänä? Kesä ja helteet tahtoo turvottaa minullakin jalkoja ja mulla ainakin tulee tosi epämukava olo, kun nilkat turpoaa. Kiusallinen vaiva, ainakin itselleni.
Kiitos mukavasta ja värikkäästä blogistasi, hyvää loppukesää 🙂
No eipä noiden kanssa normaalisti oo tuolla tavalla pullottaneet. Mut nyt varmaan ymmärrät miksi pidän Eccoja sellaisilla reissulla missä on paljon kävelyä tiedossa – varsinkin kun nuo Riekerit on melkosen uudet kengät. 🙂
45 kommenttia
Anonyymi
Menin tänään tossa vettä pitkin tapahtuman ohi, oli paljon porukkaa liikenteessä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ettei vaan ollu sama potski minkä me nähtiin kun siinä rannalla oltiin? 🙂 Semmonen pikaveneen kaltainen.
Anonyymi
Nähtiin se mut se ei ollut meiän 😉 oltiin vesiskootterilla.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Okei, no ei sit just vissii samaa aikaa oltu rannassa ku en muista vesiskoottereita. Oisin taatusti muistanu. 🙂 Ovat aikamoisia! 🙂
Marikamaria
Oi näyttääpä kivalta! 🙂 Multa on kans tulossa jotain markkinapostausta kun ollaan kaverin kanssa tonne huomenna menossa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
🙂 Mä ootan sun blogitekstiä markkinoista. 🙂
Anonyymi
Mitä nuo "pierut" on noissa sun mekkokuvissa? Ei näe kyllä kännyllä millään mitä ne ois muuta ku pöffäytyksiä berberistä 😀 Caprileggarit oisi muuten sopinu paremmin mekon kanssa. nyt on tosi raskas vaikutelma kun jalat on nilkkoihin asti tukossa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ne on kylläkin puhekuplia ja tajusin et ne on vähän väärin tossa kun ei näy. Pitää muokata. 🙂
Mut tässä tekstinä.
1.Mitähän tälle on sattunut
2. Mitä Mitä? Joku kuvaa!
3. Ai se olikin vain isäntä. Huh heijaa!
Anonyymi
Yläosasta pieni mekko, ja alaosa ryttyinen. Ja nuo leggarit… Huoh. Kesäkuumalla pitkät paksut leggarit mekon kanssa.
Jotkut ei vaan osaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos mielipiteestä. 🙂
Anonyymi
Hei, en ole mikään asiantuntija, mutta mun mielestäni näissä kuvissa (tai siis kamerassa, millä nämä on kuvattu) olisi asetuksissa säätämisen varaa. Näissä ei ole valottuminen ihan kohdillaan. Osa on liian tummia, esim. noi jokikuvat ja lammaskuva.Ja tuo, missä on kaksi punapukuista naista. "Asukuvassakin" kasvosi ovat ihan varjossa. Myös värikylläisyyttä voisi vähentää.
Lisäksi ihmettelen, miksi kuvat on otettu ikäänkuin liian kaukaa. Näyttää siltä, kuin tilaisuudessa ei olisi paljon ketään.
Kuvankäsittelylläkin saa paljon aikaiseksi. Ei kuvia muuten kannata paljon muokata, mutta rajailulla ja värien/valon säädöllä saa paljon aikaiseksi.
Eli ei oo kyllä kovin hyviä kuvia. Ymmärrän, että uusi kamera (jos tämä on se? vai onko nämä "isännän" kuvaamia?) vie oman aikansa opetella.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos vinkistä. Kuvien ei ollut tarkoitus olla ns postikorttikuvia. Kuvista saa kuitenkin ihan selvän.
Anonyymi
Käsittääkseni kuitenkin hankit paremman kameran ihan sen takia, kun pidät valokuvaamisesta ja olet saanut ennen kehuja kuvistasi. Eikö sinulla olekaan kunnianhimoa kehittyä paremmaksi kuvaajaksi? Vai onko nuo kuvat sinun vai miehesi ottamia?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No itseasiassa otin järkkärin koska laadukas pokkari olisi maksanut melkein saman verran, ni katsoin järkevämmäksi valita järkkärin ja alkaa opettelemaan sen käyttöä. 🙂 Pidän kyllä valokuvauksesta mutta mulla on paljon vielä opittavaa. 🙂 Kyllähän mä tykkään kehittyä valokuvaajana mut ei ne tuosta vain tapahtu, varsinkin kun kamera on mulle vielä uusi, ominaisuuksiltaan. Vaikka oon mä sen jo suhtkoht snaijannu. Mies on nä markkinakuvat ottanut, enhän mä nyt itsestäni muuten asukuvia saisi. 🙂
Anonyymi
Tarkoitinkin, että sinun ottamia vai sinun ja miehesi ottamia. Valokuvauksesta on muuten erittäin hyviä kirjoja, joita kannattaa lukea.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Onko sulla ehdottaa jotain hyvää kirjaa?
Anonyymi
Olli Rinne: Järkkärikuvaajan käsikirja (Docendo, 2012) Näkyy olevan lainattavissa Porin kaupunginkirjastosta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Oi kiitos ku sie oot ihana ku katsoit mulle valmiiks kirjan ja et se viel löytyy kirjastostakin. 🙂
Anonyymi
Pakko lisätä vielä, olen siis Ano 10.40.
Tämän oli tarkoitus olla ns. rakentava kommentti, mutta huomaan kuulostavani aika tylyltä.
Mutta siis sulla Pipsa on ollut paljon paljon parempia kuvia blogissa, Olen joskus todennutkin, että sulla on kyllä silmää kuvaamiselle, mutta nämä kuvat on kyllä aika mitäänsanomattomia.
Itselleni blogin visuaalisuus on tärkeää, ja kuvien laatuun pitäisi (siis mun mielestäni) kiinnittää huomiota. Ja usein voisi huonot kuvat yksinkertaisesti jättää julkaisematta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mie en ole ammattilainen ja tuossakin oli vain tarkoitus kuvata tapahtumaa – olisi mennyt vähän pieleen jos olisi kokoajan tarvinnut ruksata asetuksia täydellisiksi. Kuvat ovat edelleen mun mielestäni hyviä, eivät nyt mitään lehtitäydellisiä mutta ei se ollut tarkoituskaan.
Svanhild
Naurettavaa vaatia maallikon harrastuksenaan pitämältä blogilta ammattilaistasoisia kuvia. Yhtä hyvin voisi alkaa vaatia, että tekstin pitää olla "täydellistä".
Jos ammattimaisuutta kaipaa, kannattaa lukea ammattilaisten tekstejä ja katsoa ammattilaisten ottamia kuvia.
Anonyymi
No voi herranen aika sentään, ei kai tässä nyt kukaan ole ammattilaistasoisia kuvia vaatinut.
Anonyymi
Ei olekaan vaatinut, kunhan ollaan vinkkejä annettu ja ihmetelty, että uusi kamera ei innosta kunnolla opettelemaan valokuvausta…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllähän mää oon innostunut oppimaan valokuvausta.
Maria
Hyviä kuviahan nämä ovat.Voi taivas millaisia omat ekat otokseni olivat, joissakin näkyi omat kengän nokat tai pelkkä sininen taivas.No hyvät naurut niistä ainakin sai 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hehehhe, mulla oli muuten kans tommosia. Siis ne ihan ekat kuvat ikinä kameran kans. 🙂
Unknown
Tosi kivan näköinen tuo keltainen mekko päälläsi! 🙂 Olisi ihanaa päästä itsekkin käymään noilla markkinoilla, harmi kun on liian pitkä matka.
http://laardisulaa.blogspot.fi/
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tuo mekko on kyl ihanin. Tarttis tässä tilailla taas lisää mekkoja.
Anonyymi
Mekon kanssa sitten mieluummin jotkut sukkikset kuin housut…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ja kuten oon miljoona kertaa jo sanonut niin EI SUKKIKSIA, mää poltan kohta kaikki sukkikset roviolla. 😉 Kyllä teidän nyt täytyy hyväksyy se tosiasia et tää emäntä menee legginssien kanssa – caprimalliset tosin täytyy hommata ens kesäks…
Anonyymi
Ei liity nyt mitenkään tähän postaukseen, mutta muistui mieleen että kehotit kertomaan mitä vaatepaljouden kanssa kävi. Kommentoin alkukesästä johonkin postaukseesi, että jouduin remontin takia tiivistämään vaatevarastoni pariin hyllylliseen ja laittamaan suurimman osan varastoon.
No nyt on vaatteet saatu takaisin vaatehuoneeseen, ja eihän tämä hamsteri saanut sieltä karsittua kuin pienen pussillisen. 😀 Olen tosin juuri keväällä käynyt kirpparilla myymässä ja silloin meni aika paljon vaatettakin. Mutta kaikenlaisia paitojakin sitä vaan säästää ('kun tää on ostettu reissusta.. ja tästä tykkäsin joskus kauheesti.. tätä voi vielä tarvita..').
Kiva tuo sun keltainen mekko! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo! Mä muistan sut. 🙂 Mut suosittelen tekemään niin, että mitä et oo vuosikausiin käyttänyt ni kylmästi vaa pois. Mulla on sama juttu, et jos en jotain vaatetta oo enää käyttänyt ni pois vaan. 🙂 Saapahan tilaa uusille 😉
Anonyymi
Minun mielestäni Pipsan kuvat ovat laadukkaita, eivät toki ammattilaismaisia mutta kuitenkin paljon laadukkaampia kuin ne pokkarilla otetut.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, siis kyllä nää on paljon laadukkaampia ku pokkarilla otetut. 🙂
Anonyymi
Pieni vinkki kuvaamiseen meille kaikille: vaihtelua lähikuvilla, rajaa jo ottaessa (jos yrittää saada "kaiken" kuvaan, tulee lattea), kyykisty välillä: saat uusia kuvakulmia ja perspektiiviä. Ja lopuksi: vain kuvaamalla oppii 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jep, tämä tiedetään. Kiitoksia kuitenkin vinkkaamisesta. Markkinoilla kuvatessa vaan halus saada nimenomaan kaiken kuvaan. 🙂
Anonyymi
Hei! Tuo mekkosi on todella nätti! Mistä olet sen ostanut? Iloista kesän jatkoa!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Moi! Mekko on ostettu Yoursilta. 🙂 Mukavaa kesän jatkoa sinnekin!
Anonyymi
Heippa Pipsa, kiva blogi sulla ja hyvä juttu että joku pitää vähän ääntä meidän "isojenkin tyttöjen" puolesta. Sulla on tosi kivoja vaatteita ja selvästi pokkaa pitää niitä, itselläni ei oikein samanlaisiin riitä rohkeus 🙂 Olen siis kingsize-kokoa itsekin…Ihan puhtaasta uteliaisuudesta kysyn, että onko sun nilkat aina noin hurjan turvoksissa? Ovatko jo ihan kipeät, kun iho on niin pinkeänä? Kesä ja helteet tahtoo turvottaa minullakin jalkoja ja mulla ainakin tulee tosi epämukava olo, kun nilkat turpoaa. Kiusallinen vaiva, ainakin itselleni.
Kiitos mukavasta ja värikkäästä blogistasi, hyvää loppukesää 🙂
Anonyymi
Nyt minä tajuan, miksi pidät vaan niitä eccoja. Aika kivuliaan näköisesti jalat sullottu noihin kenkiin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eipä noiden kanssa normaalisti oo tuolla tavalla pullottaneet. Mut nyt varmaan ymmärrät miksi pidän Eccoja sellaisilla reissulla missä on paljon kävelyä tiedossa – varsinkin kun nuo Riekerit on melkosen uudet kengät. 🙂
TuuliQ
Kah, tuttu seppä noissa kuvissa, miehen kaveri.:) Komeita esineitä tekee, muutamat korut löytyy.;D
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hehhehe 🙂
Anonyymi
On kai ne aina uudet, kun et koskaan pidä muita kenkiä kuin eccoja. Eikö nuo kuitenkin ole jo ainakin vuoden – vai kaksi- vanhat?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vuosi takaperin ne on ostettu enkä enää silloin ehtinyt montaa kertaa käyttämään. Eli on ne periaatteessa kuin uudet. 🙂