Syntt%25c3%25a4reill%25c3%25a41.jpeg
Blogi

Toisilla 1-vuotissynttäreillä

Siitä on nyt reilu kuukausi aikaa kun käytiin ystäväni kuopuksen 1-vuotissynttäreillä. Omalla kohdallani kävi vain hieman nolosti kun ostamani lahjat olivat tehneet katoamistemput. Olin jättänyt paketoimisen synttäriaamuun ja voi sitä tunnetta kun tajusin että kadonneet on. Se on mulle äärimmäisen omituista sillä en yleensäkään hukkaa mitään. Pengoin koko talon läpi mutta piilossa pysyivät. Täytyi sitten tehdä todella tylsät ja antaa lahja rahana. Matkan aikana sain muutamaan kertaan pelätä muiden autoilijoiden törttöilyistä – siellä nimittäin muutamakin autoilija teki sellaisia ohituksia että oksat pois. Kokeilin matkan aikana ekaa kertaa Elisa E-kirja palvelua mut on pakko sanoa että tykkään enemmän käännellä perinteisen kirjan sivuja kuin sviippaista näyttöä.

Pikku synttärisankarihan se siinä. Onneksi mummut oli tuoneet tuollaiset hauskat muumikeilat että jotain lahjalelua sai sankari ihmetellä. Tosin poikia taisi jonkin verran kiinnostaa tämän tädin kamera kun tultiin viereen ihmettelemään ja mielellään olisivat alkaneet itsekin kuvaamaan. No kenties saavat vähän vanhempana omat kamerat jos intoa vielä riittää. Mulla oli siis ostettuna synttärisankarille liikkuva pehmoauto sekä semmone kesäinen body-tyyppinen vaate. Vaatteella ei kyllä enää mitään tee kun pikkupoju on niin kasvanut eikä sitä voi harmikseni enää vaihtaakaan muuhun kun vaihto- ja palautusoikeus on 30pvä. 

Ystäväni oli taas loihtunut upeaan keittiöönsä suussasulavan herkullisen kakun. Tuo kakku oli niin maistuvaa että olisi tehnyt mieli napata koko kakku kainaloon ja painua johonkin piiloon syömään se. Harmillista siis ettei tämä onnistunut, pirun elämäntaparemontti. Vitsi vitsi. Kakun lisäksi ystäväni oli tehnyt täyttävän pastasalaatin josta minä ja mieheni tykättiin todella paljon. Oman rempan takia olikin kiva että oli myös tämä vaihtoehto kun sitä saan syödä vähän enemmän kun tuollaisia kakkuja. Mähän oon aiemminkin kehunut ystäväni tekemiä ruokia enkä suotta – hän on aivan loistava kokkaaja!

Ruokailun jälkeen mentiinkin ulos ihastelemaan ystävän miehen tekemiä ulkotöitä, tai miehet ihmetteli niitä. Tosi nätisti oli laittaneet tuota takapihaansa.  Me muut katseltiin poikien touhujen perään ja juteltiin niitä näitä. Tätä kuvaakin kun katselee kummipojasta, niin voi jestas miten paljon poju onkaan kasvanut ja puhettakin on alkanut tulemaan. Odotan jännittyneenä millainen höpöttäjä siitä vielä tulee ja saako hänelle olla kokoajan vastaamassa niihin miksi-kysymyksiin. Ainakin yhden kaverin tyttö tykkäsi tuossa iässä tai vähän vanhempana kysyä jokaiseen asiaan MIKSI. Saas siis nähä tuleeko joku vaikea miksi kysymys. Muistuuko kenelläkään lukijalla mieleen vaikein MIKSI kysymys joka on kysytty?

Tällaisessä asussa kävi tämä täti synttäreitä juhlimassa. Olikin sitten ainoa asukuva jonka sain otatetuksi. Ajattelin tosiaan otattaa tämän asukuvan kun aika monesti sitä on blogissa kysytty että millainen asu mulla oli jne.

Ps. Ne lahjatkin löytyivät liinavaatekaapista muutama viikko synttärien jälkeen. Eikä mulla ole käsitystäkään miten ovat sinne joutuneet. Sirpa varmaan kävi piilottamassa ne sinne.

22 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tiiätkö mitä tuossa kakun kuorrutteessa on, tai sisällä? Onko kinuskia vai mitä tuo vaaleanruskea on?:) Pitää ens viikolla väsätä pari synttärikakkua ja on vielä ihan hakusessa että mitä leipois. toi näyttää ihan super hyvältä!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ilmeisesti ei ihan koko taloa penkonut läpi, jos lahjat löytyivät liinavaatekaapista. Harmitti varmasti kovasti, varsinkin jos bodya ei voinut enää palauttaa. Minkäkokoisen ostit?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis kyllä mä olin jopa tuon liinavaatekaapin kattonut mutta en ollut tietenkään kattonut sinne niiden alle. Sieltä se pussi löytyi. Myyjä sillon suositteli 82cm jonka pitäisi olla 1-vuotiaalle OK mutta tämä kuopuspa on vähän pidempää sorttia ja käytti jo synttäreillään 86cm.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Noi koot riippuu paöjon valmistajasta, joillain koot ovat isoa mitoitusta jolloin tuo body saattaisi ihan hyvin mennäkin vielä. 🙂
      Koko on kyllä jännä, yleensä kun ne menevät 74-80-86-92 tai 70-80-90 väleillä. Eli ilmeisesti puhuitte muutenkin eri kokoluokissa. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Joo 82 kokoa ei ole millään lastenvaatemerkillä 🙂 ja jos ihan marketista ostettu niin on todennäköisesti reilu, eli menisi vielä. Rikös se ollut semmonen shortsihaalari?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se voi olla että muistan tuon myyjän kertoman koon väärin, saattoi siis olla tuo 80cm mutta oli silti hyvä etten ottanut sitä koska se olisi jo liian pieni. Ja tuokin on muistaakseni puuvillaa eikä juurikaan jousta kun kokeilin. Enkä usko että poju enää mahtuu siihen eikä sillä ole merkitystä koska tuon vaatteen aika meni jo. No ens kerralla pitää katsoa vähän tarkemmin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No sitä se oli, maukas kaunis kakku. 🙂 Mun ystäväni se vaa osaa tehdä kerta toisensa jälkeen herkullisempia kakkuja. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kyll 82 senttinen body venyy, etenkin jos on trikoota. Vaikka univaatteeksi. Pehmoauto varmaankin ilahduttaa vaikka myöhässäkin, laita postiin kun muutenkin oot tottunut pakettien kaa huseeraamaan. Pari päivää ja lahjat on pikkumiehellä.
    Sievän näköisenä olit matkassa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Valitettavasti tuo ei ole trikoota, on puuvillaa eikä juurikaan veny kun kokeilin jo aikoja sitten. Pitää säästää kun eihän sitä tiedä vaikka vielä joskus kuulisin vauvauutisia jostain suunnilta. 🙂 Pehmoauto ilahduttaa sitten kun tässä Tampereelle menen seuraavan kerran käymään. 🙂

  • Taffi3

    Taffi3

    Olet todella hyvännäköinen tuossa juhla-asussa, hyvää syksyn jatkoa toivottelee Maritta Lahdesta!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia. Tuo pinkki mekko on kyl ihan mahtava – pirtsakka. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *