Luonnossa1.jpeg
Blogi

Pinkjärven luontopolulla

Me innostuttiin sunnuntaina eräjormailusta ja siinä kun hetki pohdittiin että mihin suunnattaisiin kun vaihtoehtoja oli monia. No valitsimme kuitenkin kohteeksemme Pinkjärven, joka sijaitsee Luvian ja Eurajoen välissä. Tehtiin siis eväät mukaan ja otettiin kalastusvälineetkin mukaan, sekä muutama ylimääräinen paita jos vaikka tulisi kylmä – no voin sanoa että tuli ihan päinvastoin kun aurinkokin helli meitä tällä reissulla. Tämä eräjormailu on kyllä mulle uutta mutta tosi kivaa!

Onneksi olin pukenut itselleni tuon punaisen tunikan koska tuolla liikkui hirvenmetsästysporukka, niin eipähän ainakaan saisi haulia persuksiin. Nähtiin nimittäin parikin ihmistä passissa ja toisella oli iso kiväärikin. Ekaa kertaa kun tuollaiseen törmään. Miehelle siinä naureskelin että mää en ala jos joudun pinkomaan hirveä karkuun. No ei vaiskaan, enhän mää hirvelle mitään mahtaisi mutta ois se kyllä aika huvittavaa jos joutuisin hirven telomaksi. Varsinkin kun olin nyt pitkästä aikaa uskaltautunut luontoon samoilemaan. Eipä tullut kuitenkaan hirveä vastaan mutta laukaus kyllä kuultiin ja jonkin aikaa sen jälkeen jossain meni ambulanssi pillit huutaen – en tiedä oliko näillä mitään tekemistä toistensa kanssa mutta erikoinen ajoitus kuitenkin.  

Mies tosiaan kalasteli silloin tällöin kun löytyi sopiva kohta ja mä kävin siinä sitten napsimassa kuvia ja katsomassa polkua eteenpäin. Oltiin me otettu mato-onkikin mukaan mutta ei raahattua sitä mukana. Toisaalta ihan kiva että sain itse nautiskella maisemista. Vähän kyllä muutama metsän ääni pisti ihmettelemään. Mä voin nimittäin vannoa että joku puu narisi kuin vanha ladon ovi. Luulin ensin että siellä on joku rakennus jossa on ovi jäänyt raolleen ja se sitten narisee mutta mitään en ainakaan löytänyt joten sen oli pakko olla vaan puu joka tuulessa narisi.

Eväät ehdittiin syömään ennenkuin saavuttiin tuolle laavulle. Se vähän harmitti sillä tuossa olisi ollut aivan ihana syödä eväät ja katsella upeita maisemia. No ens kerralla sitten. Tuolla sitten alko hauet pyörittää miestä mutta harmikseen olivat sellaisia pikkuruisia että päästi takaisin kasvamaan.

Kun lähdettiin takaisin autolle päin niin huomasin että jalat alkoivat olemaan uupuneet mutta silleen hyvällä tavalla, eli eivät olleet kuitenkaan kipeät tai mitenkään epämiellyttävät. Olin itsestäni kovin ylpeä että ylipäätään jaksoin touhuilla tuolla – ei olisi tullut kyseeseen vielä alkuvuodesta. Kunto mulla ei ole kovin kummoinen mutta ei ilmeisesti ihan huonoimmasta päästä kun isommin ei tullut hengästyttyä ja muutenkin jaksoi hyvin. Muutaman kerran kun tuon lenkin vetäisee niin jalatkin tottuu. 

Oli kyllä mahtava reissu – täytyy katsoa jos tässä vielä ehdittäisi käymään uudelleen ennenkuin isommat pakkaset iskevät. Mä en nimittäin luota omiin jalkoihin kun on pakkasta eli liukasta. Tämän hetken sää oli kyllä ihan loistava. Ei ollut itikoita, ei hirvikärpäsiä, ei ollut kuuma eikä kylmä ja polulla oli mukava tallustella tällaisen leveemmänkin ihmisen. Mä voin suositella tuota paikkaa, jopa koko perheelle. Polku oli nimittäin sellainen että siellä pärjää mennä vaikka lapsenkin kanssa. Me jatkettiin tästä vielä toiseen paikkaan kalaan, kalaan jossa minäkin saatoin oman onkivapani kanssa kalastella ja sainkin muutaman typerän särjen ja lahnan. Ei ollut nyt affenaiset liikenteessä.

44 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mukava lukea, että liikut 🙂 kiinteytyy nopeammin, kun liikkuu ruokavalion muutoksen ohella ja kiva kuulla että kuntosi on alkanut kohoamaan, ja kun huomaat että jaksatkin paremmin, voit ehkä alkaa liikkumaankin enemmän? 🙂 tuommoinen luonnossa liikkuminen on todella hyvä vaihtoehto jos salitreenaaminen ei kiinnosta!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllähän mä normaalistikin liikun, mutta näistä luontoretkistä on paljon mukavampaa tehdä postauksia. Tällainen luontotallustelu on kyllä mun mieleeni. Ja oli todella upeaa huomata miten sitä jaksoi, että hyvin tämäkin laihtuminen on jo vaikuttanut. 🙂

  • Marjukka

    Marjukka

    Kivalta näyttää ja kuulostaa!
    Mikäs puhelin sulla oli, muistanko oikein että Samsung? No, jokatapauksessa, on olemassa sellaisia askelmittari-sovelluksia (jotka kyllä halutessa tekevät paljon muutakin kuin laskevat askelia), jotka saa ladattua puhelimeen.

    On jotenkin tosi palkitsevaa seurata omia askeleitaan, paljonko niitä kertyy ja paljonko sitä tulikaan käveltyä kilometreissä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, oli todella kivaa. 🙂 Uusiks varmaan ens viikonloppuna. Joo, mulla on Samsung ja kiitoksia neuvosta mutta oon aikaisempien kokemuksien perusteella tehnyt päätöksen etten ala laskemaan mitään askelia tai kaloreita yms. Menee mulla aina semmoseks suorittamiseks kuin liikunnan nauttimiseksi.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Tollanen luontoretkeily ja hyvin merkityt luontopolut on kyllä niin ihania. Usein noihin reitteihin tehdään ladut talvella ja sitten sinne ei kävelijöillä ole asiaa. Talveksi kannattaa hankkia kunnon nastajalkineet. Ne kengän päälle vedettävät nastapohjalliset helposti irtoaa ja häviää. Noista askelmittareista ja sykemittareista en lenkkeillessä pidä yhtään. Mukavinta on liikkua itselle sopivaa vauhtia ja nauttia kauniista luonnosta.

    • Marjukka

      Marjukka

      Itselleni sopivaa vauhtia liikun minäkin, luonnosta nauttien:) On vaan hauska huomata, kuinka juuri silloin kuin huomaamatta tulee niitä kilometrejäkin:) Ihan toista kun jos yrittää esim. jossain pururadalla ahnehtia nimenomaan niitä kilometrejä.
      Samoin kaupunkilomilla tulee usein käveltyä todella paljon.

      Mutta jos tulee stressiä, niin ei sitten pidä käyttää!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Luontoretkeily on kyllä ihanaa, tykkään. 🙂 Mulla on paritkin erilaiset nastat kenkiin, siis sellaiset irrotettavat. Ovat olleet ainakin normaalissa kävelyssä ihan OK. 🙂 En tiedä oisko sitten tommosella luontopolulla millaiset.

      Juu olen itse aikoinaan huomannut ettei kilometri, aika ja tiesmikä seuranta sovi mulle kun tulee vaan stressiä. Ns. suorituspaineita siis. Mieluummin siis nautin vain siitä ulkoilusta. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Nyt on kyllä hyvä ilma retkeilyyn, ei liian lämmin. Meillä satelee jo hiljalleen lunta 🙂
    Suunnitteletteko etukäteen retkiä vai hyppäättekö vain autoon eväiden kanssa? Nimittäin esim. luontoon.fi -sivuilta olisi nähnyt nuo Pinkjärven laavut.
    Hyvät kengät on kaiken a ja o niin ei jalat kipeydy.
    Mukavaa syksyn jatkoa!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Nyt on tosiaan ihan loistava keli, pitää katsoa ehditäänkö ens viikonloppuna uusiks ja vois jopa sillä kertaa unohtaa kalastusvehkeet pois ja keskittyä siihen itse samoiluun. 🙂 Siis ei me sen enempää suunniteltu, kuin katsottiin vaan että tonne vois mennä. Tuolta tosiaan ois nähnyt paremman kartat missä ois mitäkin. No ens kerralla sitten. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kivoja kuvia. 🙂
    Off topic-kysymys: mitä ohjelmaa käytät porinavideoiden editoimiseen?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ihan vaan windowsin elokuvatyökalua. En ole vielä ajatellut hommaavani mitään kunnon editointiohjelmaa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos, sitä siellä olikin. Yllättävää kyllä mutta ei saatu noita perkeleitä tuliaisina. Odotinkin vähän niitä mut ei mitään. 🙂 Onneksi!

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Itse poimin eilen niitä ollessani hevosellani maastossa molemmista muutaman pois ja koko ajan on tunne että niit on enemmänki 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, kyllä niitä saa nyppiä. 🙂 Mäkin niitä nypein mieheni päästä tossa yks viikonloppu. 🙂 Luojan kiitos mun ei tarvinnu nyppii niitä eilen itestäni. Ihmettelen kyllä että miksei niitä ollut.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mutta tottakai, laskettu aika on ens kesänä. Vitsi vitsi, oli ihan pakko koska tätä kysytään multa varmaan kerran kuukaudessa että alkaa olemaan jo niin kulunut.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mistä nämä jatkuvat vauvautelut tulevat?! Meinaavatko ihmiset ihan tosissaan, että Pipsa muuttaa mieltään _tässäkin_ asiassa?… =D

    -AI

    • Anonyymi

      Anonyymi

      varmaan sieltä vauvapalstalta:) niillä ei oo muuta tekemistä niin arpovat kuka voisi olla raskaana.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En tiedä mistä tulevat mutta en aio julkaista enää yhtäkään raskausutelua koska vastaus on päivän selvä. Luulkoot itekseen että olen raskaana ja ties mitä muuta. 🙂

      Olen käynyt Oulussa. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Minäkin suosittelen, esim. Icebug-kengät ois varmasti todella tarpeellinen hankinta, kun Pipsa olet useamman kerrankin maininnut, että olet herkkä liukastumaan talvisin. Nuohan käy ihan sulallakin kelillä jo, parempi pito kuin tavan kengissä. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos vinkistä uudelleen, mutta menen noilla mun irrotettavilla nastoilla – ovat olleet ihan hyvät mun käytössä. Tosin en ole tuolla metsässä niitä kokeillut mutta en mä sinne varmaan talvella mene. Nuo Eccon kengät on maastokengät, siis soveltuu sinnekin käytettäviksi. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ajattelin samaa. Vähän hassun näköistä vaellella tunika ja pörrötakki päällä.Tiedän, että Pipsa sanoo tähän, ettei hän hikoile, mutta: ulkoiluvaatteet ovat hengittäviä ja kevyitä päällä. Hyvät vaelluskengät jalkaan ja se on siinä 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllähän tuolla ulkoiluvaatteita on minunkin kokoisille. 🙂 Olen nyt vain miettinyt että kannattaako mun nyt hommata niitä kun tässä laihdun. Eli vasta sitten kun oon saavuttanut jonkun painon jossa pysyisi. Sen väliajan tulen menemään tällaisilla varusteilla. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Usein ulkoiluvaatteissa on takeissa kiristysmahdollisuus, samoin housuissa. Eivät siis kovin nopeasti jää käytöstä pois, vaikka laihtuisitkin vielä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Näyttipä ihanalta tuo luontopolku! Itselläni on myös tapana käydä pari kertaa vuodessa tuommoisella luontoretkellä ja joskus olen käynyt ihan lapissa vaeltamassakin! Luonto rauhoittaa kummasti ja kaikki ne maisemat, tuoksut ja äänet on ihania! Jos marja-aikaan sattuu olemaan liikenteessä niin samalla voin niitäkin maistella 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se oli ihana ja hyvässä kunnossa. Sekään ei aina ole itsestäänselvyys että luontopolku olisi hyvässä kunnossa. Oot niin oikeassa, luonto rauhoittaa. 🙂

  • Maiju

    Maiju

    Tosi kauniita maisemia! Luontoretkeily ja muutenkin luonnossa liikkuminen on kyllä ihan mahtavaa ja rentouttavaa 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No sitä se todellakin on. Vähän vaan just jännitti että miten jaksan mut upeasti meni.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ihanan näköinen reitti. Eiks nykyihmiset syö lahnaa laisinkaan? Me syötiin ku oltiin pieniä, tais olla vielä täytettyä riisillä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei vissiin kauhean moni syö, itse tykkäis kokeilla sitä. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mukavan näköinen luontopolku. Ei muuta kuin seuraavaa reissua suunnittelemaan 🙂 Oletteko koskaan olleet yön yli retkellä?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, pitää kyl seuraavaa reissua suunnitella. 🙂 Ei olla oltu yötä retkellä, enkä nyt kyllä menisi yöseeksi mutta joskus kesällä sellainen voisi olla kiva. Paitsi että itikat.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ota se liila pusero, nimittäin se toinen korstais sun lihavuutta ja etenkin rintavuutta. Et oo vielä niin kutistunut kuin kuvittelet. Kauniita maisemia, onks kaukanakin nykyisestä kodistanne.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En ole vielä päättänyt kumman otan ja otanko ollenkaan nyt kun tajusin että se on tommonen 3/4-hihainen. 🙁 Ei ole kovin kaukana nykyisestä kodistamme. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tuttuja seutuja, kaunista on. Mukavaa syksyä sinulle ja onnea painonpudotuksesta. Hiljaa hyvää tulee.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *