
Tiistain tohinat: 2-vuotissynttäreillä, ompelijalla ja vaatteita hypistelemässä
Eilen oli Korustudio Linnan (eli Hennan ja Marin korupajan sekä -myymälän)
2-vuotissynttäri jossa minäkin kävin piipahtamassa. Melko nopsaan on aika mennyt koska justhan se mun
mielestä aukes! Mie vein naisille ihanan tummanpunaisen ruusun vaikka
ensin ajattelin ihan jotain kunnon kimppua, mutta kukkakauppias suositteli
viemään ruusun. Liikkeessä olikin esillä paljon uusia, myyntiin tulleita ihania koruja joista
tämä ihana ruusukvartsinen sormus yhtäkkiä vaan hyppäsi sormeeni ja
jämähti siihen niin olihan se pakko ostaa pois. Sormuksella on hauska nimikin ”Curvy” eli just eikä melkeen mulle jopa
tehtykin. Noita sormuksia on saatavilla tuossa vaaleanpunaisessa kivessä
mutta myös vaaleanvihreänäkin, ja hintakin erittäin kohtuullinen 45€.
Sormuksen voi myös kääntää niin että tuo pyöreä kivikohta on alhaalla ja
koukerot ylempänä. Tällä hetkellä mulla on tuo sormus päinvastaisella tavalla mitä kuvassa näkyy. <3 Aevan ihuna <3
Kävin myös ompelijalla sovittamassa tulevaa syysboleroani. Sain
nimittäin idean teettää pitkä-hihaisen boleron jota voisi käyttää
syksymmällä ja miksei talvellakin jos säät vain sallii. Mä olin siinä
luulossa että saisin tuon boleron eilen mukaani mutta se pitikin jättää
sinne vielä fiksattavaksi kun olin rintojen päältä kaventunut viikon
aikana aika kivastikin ja sen takia kainaloiden kohdilta jäi kangasta
lörpölleen. Samalla vein sinne yhden Ellokselta ostamani Biker-mallisen takin
jota kaavailin ns. välikausitakiksi kun täällä etelässä pärjää melko
pitkälle tuollaisenkin kanssa. Tuohon tehdään siis aika paljonkin
muutoksia kuten otetaan nuo hihoissa olevat vetoketjut pois ja
kavennetaan, pituudesta otetaan 12cm pois että istuu paremmin vyötäröllä
sekä vaihdetaan tuo iso päävetoketju mustaan ja pienempään.
Naureskelinkin ompelijalle että muokkaukset tulee maksamaan enemmän mitä
itse takki maksoi mutta kun on tällainen huononmallinen kropaltaan niin joskus on pakko muokata sopivammaksi. Tuon takin ostin kokeeksi että miten tuo biker-malli sopii mulle, ennenkuin lähden havittelemaan nahkaista versiota.
Yritin eilen löytää Sokoksesta Zizzin ja Gossipin vaatteita mutta en löytänyt, mahtaakohan niitä enää olla? Sokoksesta jatkoin matkaani KappAhlille ja Lindexille joista löysinkin mielenkiintoisia vaatteita mutta en tehnyt vielä ostopäätöstä. KappAhlilla löysin alerekistä ihanan hameen joka olisi ollut pituudenkin puolesta kiva ja nopealla vilkausulla koonkin piti olla sopiva mutta sovituksessa kävikin niin että hame tippu päältäni pois. Vyötärö oli aivan liian iso ja venyttämällä se venyi kaksinkertaiseksi! Hame oli kokoa 3XL mutta mun silmiin vaikutti kapoisemmalta joten en osannut odottaa tuollaista. No hame ei luonnollisestikaan lähtenyt matkaani mukaan mutta seuraava kiinnostava oli tämä hauskasti muotoiltu punainen paita joka olisi oikein sopivankokoinen mutta tämän kohdalla en uskaltanut samantien tehdä ostopäätöstä. Toisena mahdollisuutena olisi tämä punainen tunika. Oli vähän ristiriitaiset tunteet näiden kanssa. Pitäisi käydä kokeilemassa jegginssien kanssa että toimisiko. Lindexillä tykästyin neljään erilaiseen puseroon: keltaseen puseroon, ruskeaan paitaa, beigeen röyhelöpaitaan sekä oranssiseen puseroon. En vaan tee noin monella mitään, että pitäisi päättää mitkä kaks lähtis mukaani. Jotenkin tykkäsin eniten keltaisesta ja beigestä paidoista. Joko siellä on tehty syysvaateostoksia?


73 kommenttia
Anonyymi
Uusia laukkuja, koruja, jatkuvasti vaatteita… Miksi ihmeessä? Vaikuttaa siltä, että koitat paikata jotain sisäistä tyhjyyttä tms. jatkuvalla ostamisella? Mihin tarvitset kaikki nuo vaatteet ja laukut, kun et edes koskaan käy missään? Oletko ajatellut että ostamisen sijaan voisit aloittaa vaikka jonkun uuden kivan harrastuksen?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No miksi ei? Kai mä sitten paikkaan tätä tyhjyyttä kun sinä näin minulle diagnosoit. 🙂 Enkö mä koskaan käy missään? Kyhjötän siis neljän seinän sisällä ja sielläkin synkimmässä nurkassa itkien tätä tyhjyyttä sisälläni. No jos sä kerran sanot niin, etten mä käy missään niin enkai mä sit käy – edes töissä. 🙂 Joops!
Anonyymi
Ja vaikka jos oletettaisiin, että et kävisi missään tarkoittaisiko se että ei saisi vaatteita ostaa. Saahan sitä nyt kauniisti pukeutua ihan vaikka itseäänkin varten. Jollain taitaa olla paha päivä kun kirjoittelee ilkeästi… 😐
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo taitaa olla paha päivä tai muuten vaan trolling.
Anonyymi
Kyllähän valtaosa Pipsan ikäisistä naisista tykkää ostella vaatteita ja koruja ja miksi työssäkäyvä aikuinen nainen ei niin saisi tehdä? 😛 Itsekkin tulee shoppailtua.
Anonyymi
Jätäppä se suklaalevy ja keksit syömättä… 😉
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mmiitä? Oonko mä unissani käyny ostamassa suklaalevyn ja keksejä? Mihin mä oon mahtanut ne piilottaa…
Anonyymi
Ihan Siwassa huomasin 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hyvä vitsi. Eipä oo nimittäin siwassa tullu käytyä. Sillo viimeks ku toejoen valintatalo oli siwa eli vuosia sitten. Mahtaako niitä enää ees olla ku en oo nähny. Että oot valitettavasti nähny joko unta tai kaksoisolentoni.
Anonyymi
Eikös Ulvilassakin ole Siwa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En tiedä, en ole nähnyt.
Anonyymi
No just! Ompa järkeviä kommentteja noi edelliset, no EI TODELLAKAAN!!! On ihanaa lukea siun postauksia vaatteista ja koruista. Tykkään itsekin paljon vaatteista, laukuista ja kengistä. Olen laittanut jonkin verran vanhoja pois ja nyt haluaisin tilalle muutaman kivan peruslaukun ja hyviä peruskenkiä. Ja vaatteitahan ei naisella voi olla koskaan liikaa =D Todella upeeta millaista elämäntaparemonttia olet koko ajan tekemässä ja hienosti edistynyt! Itsellä kesän aikana tuli 5kg takas, mut nyt oon ne saanut pois ja tästä jatkuu elämäntapamuutos miunkin kohdalla eteenpäin. Luen siun postauksia usein, mut aina ei jaksa kommentoida. Ihanaa syksyä siulle PipSa ja kaikkea hyvää elämääsi <3
Toivottelee: Taina =)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vaatteita ei voi olla liikaa ja nuo mitä katselen on jegginsien kaa tarkotettu. En omista kovin montaa paitaa jotka sopis. Hyvä hyvä, jatkaa vaan sitä muutosta sielläkin. 🙂
Anonyymi
Miten niin vaatteita ei voi olla liikaa? Kyllä voi.
Anonyymi
^ Samaa mieltä. Kyllä vaatteita voi todellakin olla liikaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ehkä sitten jos niitä on miljoona tsiljoona kappaletta, niin kyllä. Mutta mun vaatekomerossa ei ole vielä liikaa. 🙂
Ninni
Täällä on kilometrin pituinen ostoslista syksyvaatteille 😀 Ilmeisesti siis minäkin olen sisältä tyhjä 😉
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Heh, mä näinkin sun listan. Hyvä oli!
Anonyymi
Meneekö sulle nykyään koko 44?, kun katsoin, että tuota bikertakkia on vaan siihen kokoon asti ja vielä kavennatutat sitä..älä osta mitään pienikaula-aukkoisia paitoja, sillä ne korostavat kovasti isoa povea..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei tosiaan mene. Mun takki on kokoa 56 ja ostettu siis kauan sitten. Vissiin viime syksynä tai talvena. Ei siitä vissii oo sit kokoja enää. Kiitti vinkistä koetan varoa pieniä kaula-aukkoja.
Anonyymi
Oma suosikkini Lindexin paidoista on tuo beige-röyhelöpaita ja voisin kuvitella, että sopisi sinulle kuin nappi silmään! On nausellinen ja tyylikäs. Kappahlin kahdesta punaisesta pidän itse enemmän tuosta jälkimmäisestä tunikasta. Ja aivan mielettömän kaunis tuo uusi sormuksesi! Mukavaa viikkoa sinulle, Pipsa! 🙂 -Taru
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sitä mäkin sillä silmällä eniten kattelinkin. Noista kappahlin paidoista en osaa sanoa kummasta tykkäsin enemmän, väri oli molemmista just ihananpunainen. Ja kiitos, tuo sormus on kun mulle tehty. Niin ihana!
Anonyymi
Kävin läpi vaatehuoneeni ja totesin, että syksyksi en tarvitse yhtään mitään uutta. On farkkuja, toppeja, neuleita, kenkiä, sukkia, pipoja, lapasia, huiveja ja kaulaliinoja. . Olen päinvastoin karsinut kaikki sellaiset vaatteet, joissa en viihdy.Less is more.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hyvä että oot saanut vaatehuoneesi noin hyvään kuntoon et on kaikkea. 🙂 Vielä kun itellä ois, multa siis puuttuu muutamat ihan peruspaidat jotka sopis niin hameen kuin jegginssienkin kanssa.
Anonyymi
Neljät farkut, viisi toppia, neljä neuletta, kymmenet kengät – eli paljoa ei tarvita. Kaikki käyvät hyvin yhteen ja ovat niin laadukkaita, että kestävät käytössä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Etkö olisi vähemmillä kengillä pärjännyt, siis kun tuossa nyt on neljää ja viittä, niin olisiko neljä tai viisi kenkääkin ollut sopiva? Sori mietin vain ääneen. 🙂
Anonyymi
Kahdet avokkaat, kahdet korkkarit, kolmet nilkkurit, pitkät saappaat, yhdet juoksukengät ja yhdet vaelluskengät. Kengissä panostan laatuun ja halpiskenkiä en huoli ollenkaan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nyt on pakko jatkaa utelua, että mitä sulla on keskihinta noille laadukkaille avokkaille, korkkareille ja nilkkureille? Saappaiden ja vaelluskenkien hinnat suurinpiirtein tiedän. 🙂
Anonyymi
Parinsadan paikkeilla.
Anonyymi
Kyllä satasella saa jo ihan laatukengät.
Anonyymi
Tuo sormuksesi on aivan ihana!!! Harmi että on Pori vähän turhan kaukana sormusostoksille :).
Minusta tuo KappAhlin punainen tunika on kaunis ja voisin kuvitella että se sopisi hyvin jeggingsien kanssa. Kylmällä kaulaan se uusi huivisi ja varmaan bikertakkikin sopisi kivasti.
-hss
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on ihana ja kyllä mä luulisin että Henna postittaakin – siinä tosin pitää sit tietää melko varmaks oma sormuskoko.
Joo, tunika ois varmasti sopiva jegginssien kans, mut pitää nyt vielä vähän miettiä. 🙂 Väri siinä ois täydellinen!
Anonyymi
Ei se kovin kaukaa ole haettu, että ostamisella ihminen usein täyttää jotain tyhjiötä. Itsellä kokemusta erittäin huonosta parisuhteesta ja niinpä vaan silloin tuli ostettua paljon ja pistettyä isoja postimyyntitilauksia menemään. Eikä se elämä sillä parantunut. Jossain vaiheessa lopetin tilaamisen, eikä kuvastoja sitten enää jaksettu lähetellä, kun totesivat, etten osta. Samalla tavalla olen päässyt Yves Rocherista eroon, ei heiltäkään enää kirjeitä tule.
Aktiivinen kauppojen kiertäminen vaihtui jossain vaiheessa aktiiviseen kirppisten kiertämiseen ja nyt sekin on jäänyt todella vähälle.
Ei se tavara onnea lisännyt. Edelleen on suuriakin suruja ollut elämässä, esim. 2 erillistä sairastelua, johon kumpaankin liittyi leikkausta vaatinut kasvain. Mutta silti en ole palannut aiempiin shoppailutottumuksiin lohtua hakeakseni, sen sijaan käyn säännöllisesti juttelemassa luotettavan henkilön luona sekä menneisyyden, että nykyisyyden "haamuista".
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hyvin olet päässyt ns. "kuiville". Hyvä hyvä. 🙂
Anonyymi
Sama täällä. Mitä huonommin voin sitä enemmän panostan ulkokuoreen ja ostan. Mitä paremmin voin, sitä enemmän kuljen ties missä vaatteissa, hiukset iloisesti hulmuten, korot kopisten. Tiedän heti, että jokin ei ole kohdillaan jos vahdin suupaloja tai vahtaan peilikuvaani. Hyvinvoivana ruokakin maistuu. Onnettomana kuihdun ja 'näytän hyvältä' sisäisen todellisuuden ollen toinen. Mullakin elämän iso käänne on ollut oma vakava sairastuminen joten siksi samaistun sinuun. Tsempit ja hyvää vointia.
Anonyymi
Se on jännä miten me ihmiset olemme erilaisia ja miten peilaamme omia kokemuksiamme aina toisiin. Kun minä olen onneton ei voisi vähempää shoppailut tai ulkonäkö kiinnostaa, mutta onnellisena sitä taas visa saattaa vinkua sitäkin tiheämpään 😉 Eli kannattaa ehkä jättää keittiöpsykologia sinne oman pään sisälle.
Anonyymi
Kiistätkö sen, että nettiosteluun voi jäädä koukkuun? Etkö itse syyllisty samaan köykäiseen psykologisointiin omassa kommentissasi?
Anonyymi
Voihan sitä koukuttua mihin vain, vaikka täällä pipsan blogissa negatiivisten kommenttien lähettämiseen. Mutta se ei tarkoita että pipsa olisi koukussa nettishoppailuun, jos sinä olet 😉 tai että pipsa tuntisi olonsa tyhjäksi ja ostaisi materiaalia tyhjyyttä täyttääkseen vaikka sinä tekisit niin 🙂
Anonyymi
Hassua, mä kyllä shoppaan ihan yhtä paljon, olin onnellinen tai onneton 😀 tykkään kierrellä kaupoissa ja ostaa uutta, yleensä lähtee sit jotain vanhempaa alta pois. Mutta ei sillä aina mitään tyhjiötä täytetä vaan esim. mulle se on vaan kivaa ja rentouttavaa puuhaa mitä toisille tulee vaikka käsitöistä, urheilusta, lukemisesta jne..
Sanna
Zizzin ja Gossipin vaatteet on siellä nurkassa Isolinnankadun päässä 🙂 Mutta eipä niitä paljoa ole.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ai, kyllä mä mielestäni siellä kulmassa just katselin mutta en nähnyt kuin Nansoa ja Housea. Pitää kattoo siis uusiksi. 🙂 Joskus näin oikein Zizzin kyltin mutta nyt ei osunut silmään.
Anonyymi
Sormus on kiva. Kalevalakorullakin on muuten uusi sormus, sellainen sileä ja leveä ja paksu. Voisi myös sopia sulle.
Tykkään kans lukea näitä vaatejuttuja. Kiva, kun juokset kaupoissa syysmuotia katsomassa puolestani. Voisit kertoa enemmänkin mitä siellä näkyi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Sormus on kiva. Mä katsoin noita Kalevala Korunkin sormuksia mut ei niistä ykskään hypännyt sormeen ninku toi teki. 🙂 Voisihan niistä ehkä jotain saada aikaiseksi, pitää katsoa. 🙂
Noora - Teoriaa ja kädentaitoja
Laihtuminen saa aikaan sen, että alkaa haluamaan uusia vaatteita, ainakin mulla käy näin. Se on mielestäni ihan normaalia 🙂 Mä en edelleenkään tajua miten jotkut jaksaa nähdä vaivaa sun ostoksista. Kun ei se oo niiltä pois!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se voi olla ja nyt kun mulla ihan selkeesti on pieni kipinä lähtenyt tuohon, että vois niitä paitoja ja sellaisiakin katsella. No mutta kun enhän mä saisi tehdä mitään jos joltain muilta kysyttäisi, siitähän tässä on kysymys. 🙂 Kai mun pitäs olla vaan itsesäälissä ja läskeistä valittava läski. 🙂
Anonyymi
Eikö ole vähän sääli teettää vaate painonpudotuksen keskellä, jolloin kuukaudessa vaate tulee jo liian suureksi ja vaikka sitä pienennettäisiinkin, paino ja koko karkaa alta pois jatkuvasti? Muuten idea teettämisestä on tosi hyvä. En vain miellä teetettyä (lähes) kertakäyttövaatteeksi.
Mä en voi vastustaa uusia vaateostoksia, mutta pidän omaa tilannettani kyllä jo hiukan arveluttavana ja yritän vähentää shoppailua. Nettikaupat on niin houkuttelevia, kun ei tarvitse tulla kuin joku tylsä hetki, niin on jo tilannut jotain, kun se käy liian helposti. Jos pitäisi lähteä kaupoille kiertelemään, minulla olisi vain murto-osa vaatteistani. Mulla on myös tuota ajattelua, että se ja se vielä puuttuu, sitten mulla on kaikki, mutta ei se kuitenkin niihin jää, vaan tulee ostettua paljon muutakin siinä ohella.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eipä oikeastaan koska noita teetettyjä vaatteita pystyy muokkaamaan, näin ompelija mulle sanoi joten se on helpotus se. 🙂 Bolerokin jota mulle tehdään on helppo pitää suurenakin kun sitä pystyy nauhoilla kiristämään. Takin kans voi joutua toki kaventamaan mutta ehkä vasta ens syksynä sekin. 🙂
Kyllähän se silti iha hyvä on avata silmät liiallekin shoppailulle. Mäkin yritän tässä nyt välttää noita mekkoja kun niitä jo on, että yritän tässä nyt katsella noita paitoja ja tunikoita, joita mulla on vähemmän.
Anonyymi
Millaisesta kankaasta teetät boleron? Ostitko itse sen kankaan?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En mä tiedä mitä kangasta se oli, ompelija suositteli ja vaikutti hyvältä. Haluan siis paksummasta kankaasta boleron jolla vois mennä tässä syksymmälläkin vielä.
Anonyymi
Tai siis tuo käyttämäni sana teettäminen oli väärä, siis tarkoitin just tuota ompelijalla fiksaamista, joka on laihdutusprojektin aikana minusta aika turhaa hommaa. Noin tyköistuvien asujen käyttämisen sijaan kannattaisi suosia neuleita, koska niiden istuvuus kun on helpommin toteutettavissa, vaikka paino vähän vaihtuisikin.
Anonyymi
Nettishoppailuun voi jäädä koukkuun juuri sen helppouden takia. Se on ihan yhtä koukuttavaa, kuin älypuhelimen käyttö. Ja siinä tulee aina tehtyä enemmän huteja, kuin silloin jos shoppailee kaupassa. Mä lopetin nettiostelun kokonaan ja kierrellessäni kaupoissa näin monia sellaisia vaatteita, mitä olin kuolannut nettikaupoissa ja totesin, että onneksi en tilannut tuota, tuota ja tuota, kun se helmi olikin siellä Stockan alerekissä.
Aloin vaan nähdä sen, että nettikauppojen jatkuvat alet houkuttaa ostamaan. En osaa selittää, mutta skippaamalla alet netissä tunnun säästävän huomattavasti silti. Rahaa jää ihan eri tavalla käyttöön sellaisiin juttuihin, mitkä oikeasti lisää elämän laatua ja hyvinvointia.
Ainoa vaate, mitä mulla ei ole riittävästi on neuleet ja siinäkin on syy vanhassa talossa majailevissa turkiskuoriaisissa. Niitä ei toisin sanoen ole olemassa. Tarvitsisin oikeasti neljä neuletta, yhden pitkän villakangastakin kanssa käytettäväksi, yhden lyhyen hameen kanssa pidettäväksi, pitemmän farkkujen kanssa ja yhden pakkasille urheilutakin alle. Siinä kaikki. Nyt ajatellen niitä paria sataa, mikä noihin menee, jos leikitään, että ne on 50-60€ kpl niin se tuntuu paljon isommalta rahalta, kuin mitä se tuntuisi, jos shoppaisin ne vain klikkailemalla ostoskoriin. Toki kukin käyttää rahansa miten haluaa. Pipsa argumentoi aina asiaa siten, että kukin saa käyttää rahansa, miten haluaa. Totta. Uskon, että tässä Pipsan ja joidenkin lukijoiden välisessä kiistassa on pohjimmiltaan kyse erilaisista arvoista. Kaikilla on rahaa rajallinen määrä, vaikkakin eri rajallinen määrä.
Itse haluan nyt priorisoida asiat toisin. Ennemmin ostan luomumaitoa ja laadukkaita raaka-aineita, panostan vapaa-ajan harrastuksiin ym. mitkä lisää elämänlaatua, terveyttä ja hyvinvointia. Elämä on näitä valintoja.
Tavara ei tee minua onnelliseksi. Toki hyvillä jalkineilla, lämpimillä vaatteilla on väliä. Puhtaudella. Sillä, että on muutakin kuin reikäisiä sukkia. Ihmisillä on perustarpeet.
En usko, että perustarpeet ylittävä kulutus lisää onnellisuutta. Vaikka ostaisi sata mekkoa yli tarpeen ei onnellisuus siitä enää lisäänny. Onni voi olla suuri kun löytää ne yhdet täydellisen tuntuiset kengät, mutta ei ne kymmenet muut parit enää tunnukaan samalta.
Luulen, että säästö tulee siinä, että kaupoissa kierrellessä voi hylätä tutteen helpommin. Netissä kaikki näyttää "täydelliseltä". Laadun erottaa livenä paremmin. Siksi kaupoissa kierrellessä tuntee vähemmän mielitekoja.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hyvä teksti!
Itsekin siis nyt katselen lähinnä paitoja, en mekkoja vaikka toki mulla pari on kiikarissa koska en pysty niin paljon vastustamaan niitä, mutta samaa intoa niille ei ole kuin ennen. Ehkä mä oon kasvanut. 🙂 Tavara tosiaan ei tee onnelliseksi mutta kyllä mun mielestä silti voi kuluttaa ja periaatteessa tässä tilanteessa vissiin pitäskin. Ite yritän siis nyt mekoissa katsoa yksvärisiä ja sit niitä paitoja mitä en juurikaan omista. Myöskään neuleita mulla ei ole. Ja totta muuten puhut, kun kaupoissa kiertää, niin siellä pystyy hylkäämään tuotteen helpommin koska siellä voi sovittaa ja pelailla. Mäkin oon semmonen et pistän vanhasta päästä yleensä pois ennenku ostan uutta, eli vaikka täälläkin on paljon vaatteita näkynyt niin ei mulla niitä kaikkia silti kaapissa ole. 🙂 Mua toisaalta harmittaa ettei Suomen myymälöissä ole enemmän tuollaisia joista ite tykkään. Ei edes normimalliston puolella kun joskus tuossa katselin uteliaisuuttani. Siksi omani tuleekin useimmiten tilattua netin kautta. Osaan voi onneksi palauttaa ja osaan ei mutta onneksi on olemassa nettikirppikset missä niitä uutukaisia voi sitten myydä pois.
Anonyymi
Kyllä nyt pitäisi ja kannattaisi tukea suomalaista vaate- ja kenkäteollisuutta. Kaikki mahdolliset eurot vaan kotimaan tuotantoon! Itse yritän ostaa Marimekkoa ja Nansoa, jos vaan mahdollista.
Anonyymi
Mä ymmärrän kyllä, että sun on helpompi löytää oman kokosi mukaisia vaatteita nettikaupoista. Mulle taas se on helppoa tavallisissa kaupoista, koska edustan suomalaisen keskikokoa pituudessa, painossa ja kengännumerossa. Kaikin puolin keskinkertainen (myös älyllisesti heh!). No, kun sun paino tippuu lisää, sulla on ihan eri mahdollisuudet kuluttaa, kuin online.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä tukisin Nansoa ja Marimekkoa jos niiden vaatteet menis mun päälle, ovat kivoja. 🙂 Ja kyllähän mä vaatteita löydän kaupoistakin mutta en siis normaalimitotuksen. Suomikaupoissa ei ole kovin paljoan sellaisia mitkä innostaisi, siis mekkoja. Mut jos jotain paitoja haen niin kyllä sieltä ihan perusjutut ja ihan kivat neuleetkin taitaa löytyä. 🙂
Anonyymi
Paitsi että esim. Marikmekon tuotanto ei ole enää kovin kotimaista ja Nansokin juuri ilmoittaunut aikeistaan ajaa kotimaan tehdastoiminnan alas. Eipä sillä, että hienoja vaatteita toki tekevät. Mutta että ei se kotimaisuuskaan ole enää ihan niin yksinkertaisen selkeä asia.
Anonyymi
Nansoltahan löytyy sinun kokoisellesi vaikka mitä!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllähän sielä MySize kohdasta toki paljon löytyy mutta yllättäen ei montaakaan joka täysin innostaisi. Enemmän löydän sieltä normimitoituksen puolelta ja niihin en ihan vielä mahdu, tai en tiedä nykyhetkestä mutta kesämmällä kun kävin, niin en mahtunut. Tai peppu ei mahtunut. 🙂
Anonyymi
Miten pipsa olet päästänyt itsesi tuollaiseen amerikan mallin lihavuuteen, kiinnostaisi tietää nyt kun et häpeä asiaa enään että mitä ennen söit tähän päivään verrattuna. Montako litraa limua meni päivässä ? montako sipsupussia meni? suklaatakin varmaan monta levyä. Tuon kokoiseksi ei hirveän helposti päästä
Anonyymi
Minua kiinnostaa tämä myös. Mutta tiiän jo etukäteen että ei tule vastausta.
Anonyymi
Olen miettinyt ihan samaa, ja millainen oli arkiruokavaliosi? Söitkö paljon eineksiä? Olen rivien välistä lukenut että eineksiä kului, ja harvemmin teit ruokaa itse alusta asti. Onnittelut hienosta painonpudotuksesta! Sitä on upeaa seurata ja varmasti tsemppaa muitakin ylipainoisia. Kaikkea hyvää Sinulle Pipsa!
Ella
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eiköhän me kaikki nyt tiedetä että liikaahan sitä on tullut syötyä. 🙂 En nyt tiedä määriä koska en mä joka päivä huonosti syönyt. Mutta limua, sipsiä, suklaata. Eineksiä tuli syötyä lounaaksi mutta päivälliseksi oli yleensä ihan itse tehtyä terveellistä ruokaa. Melkolailla samaa kuin nytkin mutta laadullisesti vieläkin paremmin ja jopa enemmänkin. Siis enemmän salaattia, enemmän perunaa. 🙂 Myös smoothieita ja kaurapuuroa tuli syötyä mutta siihen lisäks tuli herkkuja, mut niinku sanoin niin ei joka päivä. Mut liikaa kuitenkin kun paino nousi, tai ei se aina noussut mut se kävi niin salakavalasti sitten kun nousi.
Anonyymi
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Minä olen se joka epäili että vastausta ei tule. Onnea painonpudotuksesta! Hieno suoritus!
@follower 678463525789921
Sinuna ostaisin punaisen tunikan, jos se on sopivan pitkä. Se on 100%viskoosia eli paljon miellyttävämpi päällä kuin polyesterikammotukset! Itse suosin paidoissa silkkiä ja puuvillaa.
Toisena edelleen ehdotan by Pia's tuotteita. Kysy blogiyhteistyötä. Ne on isoille ihmisille tehtyjä. Esim. XS voi vastata Zaran tai Mangon M-kokoa. Monelle siis liian suuria. 😊
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sitä minäkin sillä silmällä nyt katselen mut mietitään vielä. 🙂 Pias oli kyllä ihan kiva mutta en löytänyt sieltä kuin yhden kivan mekon.
Anonyymi
No voi noita tanttaajia. Onkohan kuulleet et aineenvaihdunta on voi olla kovinkin hidas tai nopea ja siltäväliltä.
Itselleni lääkäri joskus sanoi,on läpipaskojia ja sitten sellasia jotka käyttää kaiken ravinnon ja tarkkaan. Joo, kyllä,silloin jos hidas av.niin tietty täytys syödä tosi vähän ja harkiten. Se ruoka kun vaan on kaikista hyvää. Herkut myös.
Pipsa on saanu hyvin painoa pois,miks pitäs kelleen selitellä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin, tuo on totta että aineenvaihdunta on meillä jokaisella yksilöllinen. Toisilla nopeampi kuin toisilla. 🙂
Anonyymi
Omilla rahoillaan jokainen saa ostaa vaik jokapäivä pari kolttua. Ei luulis nillittäjiä haittaavan. Osta vaan Pipsa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niimpä niin. 🙂
Anonyymi
Kyllä muutoksen huomaa ja jotenkin ihan säteilet!itsekin aloitin elämänmuutoksen jonkin aikaa sitten,olen nyt normaalipainoinen kun 10kg putosi.olo on upea ja fiilis korkealla.vaatteita on tullut osteltua koska entiset jäi suuriksi.sä Pipsa onnistut tavoitteessasi!ihanaa syksyä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Onnittelut muutoksestasi. 🙂
Anonyymi
Muistelen, että pitkään sanoit syöneesi liian vähän ja siitä johtui painon kertyminen 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Siis ei paino tuolla vähällä syömisellä noussut vaan jämähti, ja kun se oli monta kuukautta jämähtäneenä, niin sitä antoi periksi ja silloin se paino nousi. Kyllä tämä laihdutus on ollut vuosikausien juttuja, välillä laihdutaan, sit jämähdetään ja sit lihotaankin.