Punaleomekko2.jpeg
Blogi

SUSHIA, SUSHIA JOKA PUOLELLA!

Siellä paistaa aurinko! Innostuin niin tuosta, että oon käynyt Sulon kanssa jo pari kertaa ulkona nauttimassa auringonvalosta. Odottelen jo innolla että kesän lämmöt saapuvat Suomeen ja saa taas pukea kauniit kesämekot päälle. Muutenkin tuntuu että auringonvalo on herättämässä mua pienestä talvihorroksesta. Oletteko huomanneet omassa olossa piristymistä, kun päivittäinen valonmäärä on lisääntynyt? Kesällä voisi Sulon kanssa liikkua enemmän kun on kuivempaa ja lämpimämpää. Oon miettinyt että hommaisin Sulolle kuljetusrepun, koska sellainen olisi helpompi kun yksin liikkuu sillä perinteinen kantokoppa on aika raskas kannettava kun sisällä istuu 8kg painava jössikkä. Mut ihana olisi pystyä ottamaan Sulo mukaan minne vaan menenkin. 

Sushi, sushi, sushi. Tämä on mun uusi ruokainnostus sen jälkeen kun porukalla käytiin hakemassa isomman Prisman sushibaarista erilaisia susheja. Olin toki sitä ennenkin syönyt sushia esimerkiksi Tampereella ja Porin Sakurasta napannut sellaisen edukkaan takeaway paketin, mutta ei niistä tällaista innostusta tullut. Silloin vaan ajattelin että sushi on ihan oookoo. Mulla kyl joskus käy tälleen että se innostus tulee jälkijunassa ja kun nytkin sain siis kokeilla erilaisia sushimakuja. Grillattu lohi nigiri taitaa olla se mun lempparini. Viime viikonloppuna syötiin miehen kanssa lounaaksi Leroyn iso sushilajitelma jonka löysin Länsi-Porin Prismasta. Olen siis alkanut ymmärtämään tätä hypetystä, mutta toistaiseksi ajattelin jättää tämän sellaiseksi spesiaaliksi herkutteluruuaksi, vaikka tällä hetkellä vielä olisikin innostusta syödä vaikka joka päivä.   

Yoursilta ostettu leopardikuvioitu mekko on kyllä ollut tosi kiva ja saanut usein kehujakin. Kassajonossakin yksi nainen nappasi helmasta kiinni ja kysyi että mistä näin kauniin kankaan olen löytänyt. Heh, enhän minä suinkaan kangasta ole löytänyt vaan valmiin mekon ostanut. Näinollen mulla ei ollut mitään tietoa saisiko samanlaista kangasta jostain Suomesta, mutta nainen lupasi käydä tutkimassa asiaa.

Tätä yhdistelmää on tullut alkutalvesta käytettyä tosi useinkin eli Yoursin mekko jonka alla Palmiinalla teetetty pitkähihainen musta paita. Mun piti teettää toinenkin paita mutta en sitten päässyt sopuun väristä, joten se on nyt jäänyt odottamaan päätöksentekoa. Tuo musta pitkähihainen paita on ollut tässä talven aikana käytössä monen muunkin lyhythihaisen mekon kanssa ja siten kesämekoille on saanut lisäkäyttöä.

Pistää hymyilyttämään nämä postauksen kuvat, vaikka silloin oli hyvin sateinen keli. Kuvien ottohetkellä taisi olla pientä tihkusadetta mutta eipä se meitä haitannut. Kuvat on otettu jo viime vuoden puolella kun kävimme kyläilemässä ja valjastettiin myös Sulo mukaan. Ollaan yritetty ottaa Suloa aina mukaan kuin se on mahdollista, koska hän on meidän kissoista se sosiaalisin joka tulee toimeen koirien ja toisten kissojen kanssa. Moni aina kyselee että miten kissan saa kulkemaan nätisti valjaissa, niin sanoisin että siihen vaikuttaa toteuttelu kuin myös kissan oma luonne. Sulo liikkuu kuin koira, plusmiinus pienet ihmettelyt aina välillä, niin liikkuminen on tosi mukavaa.

Tässä me molemmat ihmetellään mitä ihmettä puskassa rapisee. Tällä kertaa siellä ei ollut hiiri rapistelemassa, vaan oksilta tippuvat pisarat vaan huijasivat.

Mekko – Yours / Pitkähihainen paita – Palmiina (teetetty) / 
Housut – Zalando / Kengät – ?? / Reppu – Katoko

Tuo Katokosta ostettu reppu on jo aika rähjäinen, mutta ajattelin käyttää sen ihan loppuun asti. Muutamat siis reiät löytyy mutta ei haittaa käyttöä. Voisin yrittää vaan parsia ne reiät umpeen ja siistiä, niin sillähän siihen saisi lisävuosia vielä käyttöikää. Oon vaan ollut ettei oo mukamas ollut aikaa alkaa parsimaan. Oon jo uuden repun ostanut valmiiksi kaappiin. Siellä se odottaa aikaansa.  

4 kommenttia

  • Elina S

    Elina S

    Mulla sushit vielä harkinta asteella. Kerran oltiin jo tyttären kanssa menossa sushi-ravintolaan mutta päädyttiinkin mäkkäriin 😁

    Seuraatko Facebookissa Reissukissa Pessi ja koirajengiä? Heiltä löytyy myös blogi. Sieltä näkee miten hienosti kissa kulkee valjaissa ja miten hienoja reissuja ovat tehneet. Oma kissa kun on toisaikakainen valjaissa kulkija 😁 Välillä menee hyvin ja välillä ei minnekään.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Voin suositella, sushi on hyvää. 😀

      Kiitos vinkistä, en ole aiemmin tutustunutkaan tähän sivustoon. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *