
Rennot kotiasut
Sain inspiraation kuvata kotiasuni, kun muistin erään lukijan siitä joskus kysyneen, että miten pukeudun kotona ollessani. Ja tällä tavalla mää olen nyt tuossa viikonloppuna ja tänäänkin ollut.
Housut on useinkin jompikumpi – piristävyyden takia sorrun hyvinkin usein valitsemaan nuo värikkäämmät pöksyt. Mustia olen käyttänyt vasta vähän aikaa – niitä voi käyttää myös ulkona. Näitä en ole koskaan aiemmin ehtinyt käyttämään, koska otin ja lihoin, mutta nyt kun olen laihtunut (mitä ilmeisemmin persauksen kohdilta) niin nämäkin menee jalkaan. Voi sitä ilonpäivää, kun tein inventaariota vaatekaappiin, että mitä heitän menemään ja mitä pidän ja kun näitä sitten sovitin, niin humpsista vaan – menikin jalkaan! Näitä on vielä kaksin kappalein, joten on hienoa että tuli laihduttua.
Musta paneelipusero ei varmaankaan enempiä esittelyitä kaipaa, on vain tyystin jäänyt kotikäyttöön.
Oon tykästynyt tuon neuletakin väriin niin paljon, että musta versio on useinmiten jäänyt henkariin roikkumaan. Ennen pinkkiä neuletakkia, musta versio oli suuressa käytössä. Yllättävän paljon tällainen värikkäämpi neuletakki piristääkin – kiitoksia siis vaan sille lukijalle jonka vinkkasi, että voisin käyttää muunkinvärisiä neuletakkeja, kuin vain sitä samaa mustanväristä.
Ja tottakai täällä kotona ollaan varpasillaan. Kyllä nyt tarkenee!


12 kommenttia
Anonyymi
Meillä ei tarkene kyllä olla paljain jaloin. Villasukat on must!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No meillä on tuo lattialämmitys joten… 🙂
Universalis
Ei oo tullut kommentoitua taas aikoihin, mutta nyt ajattelin edes jouluja toivotella. Oon kyllä lukemassa edelleen käynyt täällä koko ajan. Runsaasti rapsutuksia kisuille ja oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua teille! 🙂 <3 <3 <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kuin myös teille sinne. 🙂
Anonyymi
ihanan värikäs neuletakki. hyvää joulua teille:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, se on kyl ihanan pirtsakka. 🙂
Anonyymi
Hyvää joulua Piialle ja koko perheelle! Kaikkea hyvää toivoi anonyymi lukijasi Helsingistä, joka silloin tällöin kommentoi mm. asujasi. Koska julkaiset videon?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kuin myös sinulle sinne. 🙂 Ja videot tulee tasaisesti, niitä on siis 4kpl. Eka julkaisuun joulupäivänä, toka tapaninpäivänä, kolmas lauantaina ja neljäs sunnuntaina. 🙂
Anonyymi
Kaunis nainen olet. Ihana toi sun tukka. T: Marja-Liisa facesta
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Meilläkin ollaan kotona aina paljain jaloin 🙂 Sekä kesällä että talvella. Mä en enää osaa käyttää sukkia…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllä mä täällä myös sukatkin jalassa osaan mennä, kuten nytkin on villasukat jalassa.