Wellgo1.jpeg
Blogi

PipSa Treenaa / Wellgo Training Center / Elämäntaparemontti

              

***** YHTEISTYÖSSÄ WELLGO TRAINING CENTER JA RINGA RUISNIEMI *****

Päätettiin kuvata Ringan kanssa mun treenit, ei tietenkään kaikkia toistoja näytetty, mutta kaikki laitteet ja liikkeet mitä tein, on kuvattu tällä videolla. Kaikkeni annoin taas, kertaakaan en luovuttanut, vaikka Ski-Erg(o) on se laite, joka vie multa ne viimeisetkin rippeet. Periksi en silti ole koskaan antanut, vaan tehnyt sen määrän kuin on pitänytkin. Nykyisin tuo menee paremmin kuin ennen, tiedä sitten onko lisäämästäni jodioidusta merisuolasta ollut apua, mutta tuon aloituksen jälkeen treenit ei tunnu enää niin pahoilta, vaikka tuntuukin. Treenin lopuksi mulla oli muutama kysymys, joita on säännöllisesti kysytty multa, joten Ringa vastailee videon lopussa näihin kysymyksiin.

Tähän loppuun vielä muutama sana tuosta Wellgo training centerin salista, että olen ollut äärettömän iloinen että Ringa sai mut houkuteltua tuonne, koska olen tykännyt todella paljon. Vaikka treenit vetääkin musta mehut pois, niin silti oon tykännyt. Mä treenaan vielä hetken 1x viikko, jonka jälkeen treenit nostetaan 2x viikko jolla menen sitten aika pitkän ajan, kunnes tulee hetki että se nostetaan vielä 3x viikossa. Tämä tapa sopii minulle, pienin askelin. Wellgo training centerillä oon usein laittanut huomioon (tiedä olisiko se tästä siivoojan taustasta) että siellä on äärettömän siistiä. Kanssatreenaajat on mukavia, aina tulee tervehdyksiä kun treenailen, ja myös itse tervehdin. Ja henkilökunta on mukavaa, heiltä voi mennä pyytämään vaikka pientä kuvausapua, jos omat kädet ei riitä. Voin omasta puolestani suositella tätä salia, koska siellä mä en oo vaan se lihava bloggaaja, vaan kanssatreenaaja. Siellä mä saan olla lihava joka hikoilee ja puuskuttaa, treenaa tosissaan, eikä kukaan tuomitse.

Mitä tulee elämäntaparemonttiin, niin nyt on ollut vaikeaa. Sinnikkäästi olen yrittänyt, mutta välillä on käyty kyntämässä ojanpohjaa. Tämä kulunut kevät ja osittain kesäkin on ollut kamalan vaikeaa aikaa. Kiloja mulle tuli kaikenkaikkiaan 15kg takaisin, mutta sain niitä pikkusen välillä poiskin, kunnes niitä tuli taas takaisin. Ruuan kanssa on ollut vaikeimpaa ja tiedän kyllä missä mättää, mutten vain saanut niskastani kiinni. Mun ongelma on, että söin päivällä hyvin epäsäännöllisesti, lounaita tai välipaloja jäi välistä, tuli siis liian pitkiä välejä, joka aiheutti sen, että illalla söin liian paljon. Enkä edes välittänyt, koska nälkä.
Aiheuttiko lihoaminen ongelmia? Riippuu varmaan ongelmasta. Vaatteet mahtui edelleen päälle, jopa joustamattomat. Jalat nousi edelleen keveästi ylös, vaikka kunto oli kyllä pikkusen lössähtänyt. Ainoa asia, jossa huomasin kesäkuussa pienen ongelman, oli se että musta oli tullut väsynyt. Tämä tosin saattoi johtua pienestä alakulosta, jota mulla oli ollut. Lihoamiseni aiheutti myös sen, että nilkkani turposisivat ja kävin niistä lääkärillä sekä fysioterapeutilla – diagnoosiksi sain lymfahäiriön. Nilkoista ei ole kuitenkaan mitään vaivaa, joten tässä nyt seurataan niiten tilannetta. Sekin selvisi, että tuo häiriö aiheuttaa sen, että kroppani imee nestettä kuin pesusieni, joten mulla on hyvin tärkeää juoda riittävästi nestettä, että nesteenkierto toimii. 
Nyt mulla on kolmen viikon putki takana, että kaikki on mennyt hyvin – vaa’alle en ole vielä mennyt, mutta sen aika tulee kyllä. Itse tunnen olossani, että parempaan suuntaan on menty. Jotkut turvotukset ovat vähän laskeneet, mutta vielä on hommaa. Tällä hetkellä mun pitää mennä päivä kerrallaan, suunnitella seuraavan päivän ruuat etukäteen, jotta pysyy raiteilla. Vähän suruttaa, että tämä meni tällä tavoin ja takaisin hyvälle keskitielle on ollut näin vaikeaa päästä, mutta periksi en aio antaa! Se meni kerran 2 vuotta aivan loistavasti, niin pakkohan sille samalle tielle on päästävä – ja pääsenkin!

71 kommenttia

  • Heli

    Heli

    Tsemppiä Pipsa! Mielialalla on niin suuri vaikutus. Sinullahan alamäki lähti kissasi poismenosta. Ehkä olet jo toipunut tämän tuottamasta surusta, mutta nyt epäonnistunut remppa vetää mieltä alas.

    Yritä katsoa positiiviseen. Välillä on helppoa ja välillä vaikeaa. Kiva kuulla, että jälleen ollaan ohjaksissa. Hyvää kesää! 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Toden totta, mielialalla on se suurin vaikutus ja olihan tässä ollut kaikenlaista, sellaistakin mitä en ole kertonut blogissa. Mut tuntuu tuntuu taas et aurinko paistaa tänne. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Itseäni auttoi kovasti kun kirjoitin kaikki päivän syömiseni lapulle jääkaapin oveen, siinä ne olivat muistuttamassa aina kun teki mieli hakea jotain hyvää jääkaapista. Kun pääsi säännölliseen ateria- ja treenirytmiin kiinni (pidin myös täysin sokerittoman kauden ja nyt sokeriherkkuja menee vain juhlissa tmv. mutta kaupasta en osta), sitä ok paljon helpompi taas ylläpitää. Myös salilla käyminen alkoi tuntua todella mukavalta siinä vaiheessa kun lihakset eivät enää kipeytyneet joka kerta (käyn salilla 3-4 kertaa / vk) ja tulosta alkoi näkymään. Sain tiputettua oman painoni 80 kilosta 65 kiloon (pituutta 170cm), ja tällä tiellä jatketaan, nyt kasvatetaan lihasta! Tsemppiä treeniin Pipsa 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mulla on sama systeemi, mutta ei se aina auttanut. Eikä Sulamoon kirjailutkaan. Se tarvi mielialan kuntoon. Nyt on mennyt ihan mukavasti ja painokin lähtenyt tippumaan. 🙂 Hienosti oot kans saanut painoa pois. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvä teksti, kiva kun avasit elämäntaparemonttiasi.

    Ja piti edelliseen postaukseen (raitamekko) sanoa, että olet ekassa kuvassa nätin näköinen, kun hiukset ovat pois kasvoilta.

    Mutta aarghh, nyt kolmessa postauksessa peräkkäin tuo pupunkorvaposeeraus:D
    Tähän se toki sopii, voitonmerkkinä, mutta pliis, älä käytä tuota jatkuvasti.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Vihdoinkin, tätä on odotettu. Kiva video ja hyvä ja rohkea postaus! 🙂 Tsemppiä uuteen starttiin!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Iso halaus sulle! Mulla itsellänikin on remppa tökkinyt, mutta sain sen vähän aikaa sitten taas uuteen alkuun. Voi sitä mahtavaa tunnetta, kun selättää sen huonon motivaation ja alkaa taas tulla intoa kaikkeen. Mullakin oli monen kuukauden huonon motivaation jakso.
    Oikein paljon tsemppiä sulle ja iloa elämääsi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, se on hyvä että sieltä nousee ylös ja lähtee taas tarpomaan. 🙂 Pahinta ois antaa täydellisesti periksi. 🙂 Hyvä että sinäkin olet saanut motivaatiosta kiinni, tsemppiä sullekin!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hurjasti tsemppiä elämäntaparemonttiin ja kilojen pudotukseen, uskon että onnistut tavoitteissasi. Olisiko niin että jos on nesteenkertymistaipumusta, kilot ovat osittain nestettä?
    Säännöllinen ruokarytmi on todella tärkeä. Olen huomannut että jos aterioita jää väliin, seuraa hallitsematonta ahmimista.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia. 🙂 Joku osa saattaa hyvinkin olla nestettä, mutta sitä ei tiedä varmaksi paitsi tietty jos pienessä ajassa laihtuminen on suurta. 🙂 Olen huomannut saman, että säännöllinen syöminen on todella tärkeää ja myös juominen. Ei sitä tajuakaan, ennenkuin sen ymmärtää. 🙂 Itekki toki tiesin tämän, mut koska mieliala oli muualla, niin olin vain että ihan sama.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hommaat ens talveks ittelles sukset niin pääset treenaamaan ski-ergoa luonnon maisemiin .

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Muuten hyvä, mutta vihaan hiihtoa joten taidan pysyä vain ski-ergossa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvä Pipsa. Kiva salivideo. Tuo työntökelkka on mulle aivan outo laite. En ole törmännyt täällä siihen. Mikä sen tarkotus on.
    Mulla ostettu kymmenen kerran salikortti nyt aluksi. Pidä peukkuja, jotta pääsen aloittamaan.
    Mukavaa viikonloppua.
    >Leena

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva että tykkäsit. Mullekin työntökelkka oli ihan outo kunnes tuolla salilla pääsin testaamaan. Se on ihan hauska. En tiedä kunnon tarkoitusta, mutta mulla se ainakin ottaa reisiin. Siihen saa laitettua lisää painoa sitä mukaan kun kunto kasvaa. Joko olet päässyt aloittamaan omat treenisi? Peukut siitä! 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Remppa näyttää lähteneen taas uuteeen nousuun, hyvä Pipsa! Oot kyllä sitkeä sissi ja tämä video toimii hyvänä todisteena niille porras-ulisijoille, että et sä kyllä missään rapakunnossa näytä olevan. Sutjakastihan nuo treenit meni. Työntökelkka näytti kivalta, voisin itsekin työnnellä tuollaista. 🙂 Toivottavasti muistat kiinnittää huomiota myös rempan henkiseen puoleen. Käsittääkseni olet vähän sellainen tunnesyöjä (kuten minäkin), joten sun pitää keksiä muita tapoja käsitellä tunteita (kuten minunkin). Mutta ihan varmasti onnistut siinä 🙂 Tsemppiä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Remppa on lähtenyt uuteen nousuun ja se on hyvä. 🙂 Mut ei mun kuntoni mikään hyvä ole, ja riippuu kaiketi vähän mitä tekee, et missä kunnossa on. Työntökelkka on tosiaan kiva, mutta kyllä sekin sua kyykyttää kun monta kertaa menee. Ja siihen saa myös lisättyä painoa jos tuntuu että ilman menee tosta vaan kevyesti. 🙂 Henkinen puoli on kyllä tärkeintä, se tuli opittua ja huomattua tuossa keväällä. Olen entinen tunnesyöjä eli en pakene ongelmia syömisten maailmaan vaan osaan keskustella niistä. Käsittelen tuntemuksiani ihan puhumalla.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kylläpäs oli mukava salipostaus!😊 Kannattaa mennä omien fiiilisten mukaan, eikä kuunnella kaikkia mahdollisia neuvoja. Oot oikeella tiellä. Mä oon kokenut nyt jonkinmoisen ahaa-elämyksen, kun oon ollut kaameessa sokerikoukussa…aloitin vhh ruokailun, jonkinlaisen karppaamisen. Uskomatonta, mutta totta, oon päässyt sokeri- ja hiilarihimosta irti!!😊 Ehkä rupeaa kilotkin pikkuhiljaa putoamaan. Olo on niin hyvä kun ei kokoajan tee mieli makeaa. Seuraavaksi yritän lisätä arkiaktiivisuutta.😊 Näillä eteenpäin. Sopii minulle. Kaikki ovat yksilöitä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Tuo on totta, että kun on jonkin aikaa ilman sokerimössöä, maistuu ne suorastaan pahalta. Mulla kävi samoin alkoholipitoisten juomien kanssa, en saa edes lasillista viiniä enää alas. Kun ajattelenkin sitä makua, tulee huono olo jo pelkästään siitä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Paskat maistuu pahalta. Ite olin 6 kk syömättä mitään hyvää tai rasvaista ja ihan yhtä hyvältä maistui kun aina ennenkin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mä kuuntelen itseäni ja Ringaa, muut vain sekoittaa pakkaa jos ylmääräisiä alkaisin kuuntelemaan. Hyvä kuulla että oot itse päässyt kans eteenpäin. 🙂

      Itse voin sanoa, että jos jotain ei ole syönyt hetkeen aikaan, niin se maistuu kahta paremmalta. 🙂 Mut on myös heitä, joilla se voi maistua pahemmalta. Riippuu niin yksilöstä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kiva video, tosin muista, että et ole tilivelvollinen kenellekään. Miten pitkä on saliohjelmasi, siis ajallisesti? Mä oon todella huono käymään salilla, vaikka töissä on punttis sekä kodin naapurissa. Pitäisi innostua ja kehittää lihaskuntoa itsekin. Musta se vaan vaikuttaa niin tylsältä…tykkään soutulaitteesta, ja toi ski ergo näytti kivalta!

    Tsemppiä saleiluun ja muuhun aktiivisuuteen.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, itse muistan kyllä tämän, mutta monille muille se tuntuu olevan ongelmallinen käsite. 🙂 Riippuu vähän siitä että kuinka äkäseen teen, 60-75min. Se ensimmäinen meno on se vaikein, mut uskoisin että säkin innostut koska mäkin innostuin. 🙂 Mähän olin se vastarannankiiski kaikille salitreenailuille. 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    tsemppiä Piia:) mukavaa että et kaunistele asioita vaan sanot niin ku ne on. itelläkin obngelmia painon kanssa. sit mulla on vielä masennus ja syömishäiriö.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jalkaprässissä liikelaajuus näyttää aika suppealta…miksei vähemmän painoa kunnollisella liikelaajuudella?

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Tuleeko tuossa vatsa vähän tielle? Ja parempi toki tuokin, kuin ei lainkaan.

      Ja Pipsa! Lähetän virtuaalisesti sulle ihan hulluna tsemppiä, hyvin sä vedät! 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mäkin ihmettelin samaa, saako tuolla pienellä liikkeellä mitään hyötyä? Vielä, kun painoakin prässissä noin vähän, voisi olla jo kyykkäys (kehonpainolla) tehokkaampaa.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kiitos rohkeasta ja rehellisestä postauksesta. Itsellä myöskin kuntoremontti mennyt viime kuukaudet huonommin, se ei ole kivaa. Täytyy myöntää, että herkut ovat maistuneet liian hyvin ja toisaalta tuntuneet ansaitulta. Kilojen kanssa olen sinäänsä päässyt armollisesti ja saanut "vain" 2 kiloa takaisin. Toivotaan, että syksy toisi tullessaan innostuksen parempaan elintapaan taas. Tsemppiä sinulle! -kirmi

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ole hyvä vain. 🙂 Niskasta kiinni sielläkin, vaikka sie oot saanut vain ne 2 kiloa. 🙂 Mut kyllä säkin varmaan vielä innostut, se odottaa vain oikeaa aikaa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mikä noista laitteista jeesasi selkää? Musiikki oli tällä kertaa huonosti valittu mutta pääasia että sua jeesas. Ehkä joku neutraalimpi?
    se, miten ympäristö reagoi olemukseesi on aivan yhtä tyhjän kanssa… sillä ei oo mitään vaikutusta suhun, eihän. Sillä niitäkin tulet kohtaamaan; töllätään pitkään, naureskellaan, jätetään ulkopuoliseksi ja kävellään ohi kuin sua ei olisi olemassakaan inhon ilme naamallaan. Ja sun on silti jatkettava. Ne ihmiset mokaavat vain itsensä ja sä oot sen verran kova luu että viis veisaat niistä?!
    Mietin tota ruokavaliotasi ja sitä että kyllätyit siihen. Ei mikään ihme. Ajattele ruokaa lääkkeenä ja että minkä verran tarvitset kulloinkin lääkettä. Mieti sitä vitamiineina ja foolihappoina. Ei sitä miltä se maistuu. Jätä pienetkin "karkkipäivät" eli laneamiset itseltäsi. Selityksiä on maa pullollaan miksi tarvitset niitä, et tarvitse. Sun pitää unohtaa sokeri ja riippuvuutesi siihen.Välttele vehnäleipiä, vehnä ei ole hyväksi kenellekään. Opettele vaikka riisikakkuja päällystämään kaikella hyvällä kuten; kalkkunalla, vähän suolatulla salaatilla tai retiiseillä, munilla, kurkuilla, sinapilla, purjolla, jne. Couscous on helppo valmistaa; keität veden ja kaadat päälle… maku on jotain riisin ja nuudelin väliltä. Syötkö herneitä? Herneitä joka paikkaan kuumina tai kylminä. Yritä innostua sallituista ruoista niin tulee vaihtelua sen tekemiseen. Se lihaliemi hyytelö on kanssa maukasta, siitä saa keiton pohjan kätevästi. Kippaa siihen vaikka yrttiset pakastepussi ja lisää kanaa tai kalkkunamakkaraa.
    Oot selvästi taas "mukana" ja pidän sulle peukkuja elämäntapamuutokseen, en laihikseen. Voiko sun nilkkoja leikata? Vaatteet ja kengät sopisivat kauniimmin. Mä aloitan pikkuhiljaa sun rinnalla oman elämäntapamuutoksen. Se on tukeni sulle. 🙂 Tsemiä eteenpäin Pippuri.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tsemppiä paljon! Tiedän, että olet lihavuusleikkausta vastaan, mutta siltikin sanon, että siihen aiheeseen ja ihmisten kokemuksiin kannattaisi perehtyä joskus ajan kanssa ihan kunnolla. Minulle on tehty itselleni tällainen leikkaus, vatsalaukun ohitus jo vuosia sitten, ja se muutti elämäni aivan täysin. Entisestä ikilaihduttajasta ja masentuneesta lihavuuden vankina olijasta tuli aivan toisenlainen, aikaansaava, virkeä, terve ja hyvinvoiva tyyppi. En epäröisi sekuntiakaan, jos pitäisi tehdä tuo valinta uudestaan. Toki siinä on riskejä ja haittavaikutuksiakin, osalla enemmän, mutta isommalla osalla kuitenkin vähemmän (ei leikkauksia muuten tehtäisikään). Se, että taistelee loppuelämänsä painon kanssa ja vihaa itseään kun ei pääse kunnolla niskan päälle mokomista kiloista, on aivan äärimmäisen raskasta ja kuluttavaa. Miksi kärsiä loputtomiin, kun nykyään on saatavilla myös ihan konkreettista apua painonhallintaan? Nimenomaan apua, sillä mitään taikatemppujahan ei ole olemassa. Olet kuitenkin jo tehnyt huikean työn ja muuttanut paljon tottumuksiasi, joten tuosta olisi helppo totutella myös leikkauksen jälkeiseen elämään, ja todennäköisesti tulokset kohdallasi olisivat erittäin hyvät.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Minun lähipiirissä kahdelle on tehty tämä mahalaukun ohitusleikkaus. Molemmat nuoria kuten sinä, joten riskit pieniä. Molemmilla leikkaus meni hyvin ja molemmat laihtuivat silmissä. Tietysti leikkaus aiheuttaa muutoksia ruokailutottumuksissa, pitää katsoa mitä syö ja paljonko. Mutta niinhän sitä pitää jos aikoo laihtua muutenkin. Ohjeet sairaalan puolesta olivat hyvät ja selkeät. Tällä vähäisellä tiedolla voin suositella. Ainakin kysy lääkärin mielipidettä. Se ei sido vielä mihinkään mutta saat oikeaa tietoa.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Minä en lähtisi tuohon operaatioon ellei olisi todella joku liikuntakyvyttömyys lähellä tms. Painan reilun 135 kiloa, mutta en ole edes harkinnut. En ole masentunut, enkä koe olevani lihavuuden vanki. En sano ettenkö voisi laihduttaa, mutta leikkaus ei olisi vaihtoehto. Itse olen nähnyt kuinka syöminen on vaihdettu juomiseen, lähteneet kilot ovat tulleet takaisin, keho on kärsinyt puutoksista ja osteoporoosi on puhjennut ja jatkuvat vatsavaivat kiusanneet. En itse ottaisi riskiä ellei todellinen pakko.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Tuossa videolla saa kyllä todellisen kuvan koostasi, kun ei ole still-kuva poseeraus. Minä tekisin ehkä niin, että antaisin rempalle vielä esim. vuoden yritystä, ja jos toimii, niin sitten jatkaisin edelleen. Jos olisi tosi takkuista jojoilua, niin en sulkisi pois tuota ehdotettua lihavuusleikkaustakaan. Ikää tulee kuitenkin joka vuosi lisää, joten miksei ottaisi apua vastaan.

      Olet ihanan pirteä ja positiivinen, mutta uskon, että olisit vielä onnellisempi, jos olisit hoikempi. Noin iso ylipaino vie varmasti sinulta energiaa, vaikka et sitä nyt huomaisikaan. On vaikea verrata, jos ei tiedä muusta.

      Olen seurannut blogiasi jo muutamia vuosia ja olet kyllä rohkea, kun jaat elämääsi julkisesti. Se on tuonut lieveilmiöitä, kuten törkeitä kommentteja ja muuta. Tämä on tietysti osin niitä "julkisuuden" tuomia ikäviä puolia, joilta kukaan bloggaaja ei liene välty.

      Jatkan innolla blogisi lukemista ja toivon sinulle kaikkea hyvää! Älä kuitenkaan aliarvioi lukijoitasi eli ole rehellinen rempan suhteen, jos jatkat sen jakamista. Tämähän on sinun valintasi.

      Ja onnea työnhakuun!

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Anonyymi30.7.2017 15.32

      Jos olet nähnyt yhden ns. epäonnistuneen tapauksen, entäs ne muut jotka ovat onnistuneet? Niistähän ei ikinä puhuta, vaan aina tulee joku sinunlaisesi joka tietää, että nämä leikkaukset johtavat vaan epäonnistumiseen. Jokaisessa leikkakusessa on riskinsä, mutta pitää punnita ne riskit verrattuna siihen, että olet vakavasti ylipainoinen loppuelämäsi ja sen seuraukset.

      Uskon, että Pipsa on varmasti käynyt läpi tämänkin vaihtoehdon mutta sulkenut sen pois ja päättänyt laihduttaa omilla keinoilla. Ja se on hänen valintansa.

      Lihavuusleikkaus ei sovi ihmiselle jolla on syömisongelmia ja syö paljon ns. herkkuja. (Enkä tällä tarkoita juuri Pipsaa vaan yleensä)

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Minut on lihavuusleikattu ja sitä varten pitää käydä "parantamassa psykologinen puoli", jotta leikkaus on hyödyllinen. Jos ei hoida vaikka ahmimiseen ajavia tunnetiloja, on jo läpikäyty leikkaus vaarallinen, mikäli ahmintaa ilmenisi. Leikkauksella saa laihdutuksen aloitetuksi, mutta itse loppupeleissä tekee päätökset. Itse olen laihtunut ennen leikkausta ENE-dieetillä 10 kg ja leikkauksen jälkeen 1 v 2 kk aikana 50 kg eli yht. 60 kg ja olen 10 kg päässä normaalipainosta. En ole katunut, vaikka muutokset syömisessä ovat olleet suuria (ei esimerkiksi pysty syömään js juomaan samaan aikaan).

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mahtavaa että jotkut saavat leikkauksesta avun. Se taas on ihan hullun raivostuttavaa, että ilman leikkausaikomuksia siihen psykologiseen puoleen ei saa apua ei vaikka pyytäisi! Joillekin se leikkaus voi olla tarpeen, mutta monelle varmasti liittäisi psyykkisen puolen hoito ja intensiivinen ohjaus mitä leikkauspotilaat saa ennen leikkausta – miksei voisi tarjota vain sitä?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia kommentista ja mukava nähdä että aiheesta on näinkin paljon keskusteltu täällä. Itse en ota kantaa näihin, koska olen sen jo moneen otteeseen tehnyt. 🙂 Hyvähän se on että muille on siitä apua. 🙂

  • Sanna

    Sanna

    Mulle lääkäri sanoi, että laihdutusleikkaus tai painonhallintaleikkaus, kuten hän sanoi, on vain ongelman vaihtamista toiseen. Eikä kukaan tiedä, millaisia vaikutuksia esim. ohituksella on pitkällä tähtäimellä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Niin, ja onhan se kurinalaista elämää loppuikä. Leikkauksen jälkeen pitää syödä pienenpieniä annoksia usein. Miten se onnistuu sellaiselta, joka ei ole ennen leikkaustakaan onnistunut rajoittamaan syömisiään?

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Onhan noita lihavuusleikkauksia tehty joissakin maissa aika kauankin, ja Suomessakin jo päälle kymmenen vuotta. Sairaalloisen lihavuuden seurauksena on useimmiten sairastuminen liitännäissairauksiin, omalla kohdallani näitä oli jo nuoresta iästä huolimatta monia. Ne ovat melkolailla kaikki kuitenkin parantuneet lihavuusleikkauksen ja pysyvän painonpudotuksen myötä. Ennen leikkaustakin laihdutin monta kertaa paljon, mutta lihoin aina uudestaan ja vielä lisää päälle. Nyt olen jo vuosia painanut saman verran. Ja olin syömishäiriöinen, ahmin, ja se taipumus loppui kyllä leikkauksen myötä, pystyn nauttimaan ruuasta nyt ilman mitään kierrettä ja syyllisyydentunteita. Voihan sen noinkin ajatella, että on ongelman vaihtamista toiseen, mutta onko kuoleminen ylipainon aiheuttamiin komplikaatioihin muka pienempi paha kuin esim. Anemia tai imeytymishäiriö, jotka ovat hoidettavissa lisäravinteilla tai tarvittaessa injektioillakin.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ensinnäkin se on lihavauusleikkaus, ei laihdutus- eikä painonhallintaleikkaus.
      Leikkauksen tarkoitushan on juuri opettaa rajoittamaan omaa syömistä ja pienentää annoskokoja. Miksi se ei Pipsalla ei onnistusi?
      Et vaan pysty syömään isoja annoksia. Ja ei, ei se tarkoita kurinalaista loppuelämää vaan sitä, että opettelet syömään normaaleja annoskokoja.
      Lihavuusleikkaus on pelastus monelle sekä henkilökohtaisesti että yhteiskunnallisesti.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Huomioikaa nyt sitten se, että leikkaukseen ei pääse, ennen kuin pääkopassa on kaikki kunnossa. Jos on viitteitä ahmimishäiriöstä, niin se pitäisi käsitellä ensin..
      Huomioikaa myös se, että lihavuusleikkaukseen liittyy useita käyntejä lääkärissä ja ravitsemusterapeutilla. Ja näille ei sitten valehdella, ei jätetä ruokapäiväkirjaan merkitsemättä sitä suklaapatukkaa, jonka syö vielä sipsipussin päälle. He nimittäin huomaavat valehtelun, jos paino ei laske toivotulla tavalla. Ja jos paino ei laske ennen leikkausta toivotulla tavalla, leikkausta ei tehdä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Pisteet siitä että käyt salilla! Jokainen tekee omaa treeniään joten harva yleensä katsoo muita. Onnea jatkoon! Toivotaan että saat taas remppavaihteen päälle ja kilot putoaa pysyvästi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Näin se on. Alussa toki tulee moikkailtua kun menee salille ja sitten keskittyy siihen omaansa. Itse kyl pyrin moikkaamaan jos näen et joku tulee salille jota ei oo viel moikattu. 🙂 Ja remppavaihde on jo päällä, nyt on mennyt kivasti. 🙂 Pikkuen jo tippunutkin pois. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Komentoisin tuohon lihavuuseikkaukseen: ei ole välttämättä mikään autuaaksi tekevä tai oikotie onneen. Tunnen lihavuusleikattuja, joilla paino on kyllä aluksi laskenut hienosti, mutta muutaman vuoden kuluttua noussut lähes entisiin lukemiin. Eräällä tutullani leikkauksesta tuli komplikaatioit ja häntä on jouduttu leikkaamaan monta kertaa uudelleen, ei enää valitsisi leikkausta. Mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa, minä olen päättänyt, että vaikka ylipainoa on paljon, ei leikkaus ole vaihtoehto (eikä lääkärinikään ole sitä ehdottanut).

    Kuntosali näyttää ihanan siistiltä ja viihtyisältä, siellä on varmasti mukava käydä. Hienoa Pipsa kun olet innostunut liikunnasta!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tuo sali on todella kiva, siisti ja viihtyisä ja kaikki on mukavia, se innostaa käymään. 🙂 Ja olenhan mä liikunnasta ollut innostunut, se ruokapuoli tässä on ollut nyt se ongelmallinen.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kokeilin tänään mun jumilapoihin tota keppiliikettä ja tuntui auttavan! Kiitos hyvästä vinkistä! 😊

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ole hyvä vain. 🙂 Toi on kiva kikka saada lavat auki. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Laihduttaminen on teoriassa yksinkertaista: pitää syödä vähemmän mitä kuluttaa. Käytännössä tämä ei kuitenkaan kaikilta onnistu. Projektissa sinulla on yhteistyön kautta tukena paikallinen sali sekä Ringa. Käsittääkseni heiltä saat ohjeet liikkumiseen ja syömiseen. Noudatatko näitä ohjeita täysin vai vähän sinnepäin? Kun on kyse suuresta ylipainosta niin laihduttaminen on ennen kaikkea henkinen prosessi. Jos psyykkinen puoli ei ole kunnossa (esim tunnesyöminen), on laihtuminen hyvin vaikeaa. Ja se saavutetun painon pitäminen on loppuelämän taistelua. Suosittelen käyntejä esim psykologilla, jotta saat apua myös henkiseen puoleen. Joku syyhän siihen on miksi homma ei onnistu.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Onhan se periaatteessa yksinkertaista, mutta kun kroppa ei aina ole samaa mieltä. Se paino ei laske aina tasaisesti vaikka söisi prikulleen oikein. Olen tämän kokenut. Ja tuossa pitääkin olla rautaiset hermot, ettei anna periksi. Mä noudatan ohjeita jotka olen saanut, nini liikunnassa kuin syömisessäkin. .) Tunnesyömistä mulla ei juurikaan ole, se ei ole suurin ongelmani. Se oli iso ongelma nuorempana. Nykyisin osaan käsitellä asiat vähän terveemmin, vaikka kyllä, kun on tunnesyömistaustaa, niin kyllä se sieltä välillä yrittää puskea. Varsinkin Sillan kuoleman aikoihin oli todella rankkaa mut siitäkin pääsin yli enkä jäänyt sinne tunnesyömiseen kuten ennen.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miksi sullei ole ollenkaan painoja ruossa yhdessä laitteessa? Pelkkää tankoa ojennat käsillä? Eikai siitä ole mitään hyötyä…

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kaikilla aloitetaan kevyesti. Nyt mulla on niissä jo pienet painotkin. Mut yleensäkin pitää aloittaa kevyesti eikä heti vetää jotain 20kg painoja. Oman kunnon mukaan. Kyllä siitä hyötyä on vaikka pelkkää tankoa ojentaa. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *