16.10.2015 1.jpeg
Blogi

OOTD – Turquoise and Pink

Oletteko muuten huomanneet miten vaikeaa on nousta aamulla ylös sängystä kun ulkona on pimeää? No allekirjoittanut on ja se ei ole kivaa. Näin se pimeä ajanjakso saapui tännekin – täällä on vielä pimeämpää mitä vanhassa paikassa kun siellä valoja oli joka paikassa. Oonkin hommannut itselleni semmosen pikkuvalon joka toimii uudelleenladattavilla paristoilla ja se on ollut hengenpelastaja jos täytyy yöllä lähteä johonkin, niin näkee ettei tiellä ole mitään esteitä.

No kun itseni sain lopulta vedettyä sieltä sängystä ylös, niin kävin aamusti Porin keskustan pääpostista hakemassa paketin kun mulla oli mukavaa luppoaikaa ennenkuin bussi lähti työpaikan suuntaan – paketista paljastui tilaamani ihanan söpöt tarra-arkit. Kävin samalla reissulla kaupassakin kun oli aikaa.

Viikonloppuna tulee varmaan yks kaveripariskunta katsomaan tätä meidän pientä punaista paronia eli Suloa. Muutama kaveri onkin sitä jo käynyt katsomassa sekä mun äitini. Täällä menee aivan loistavasti, kuten kuvastakin voi päätellä, Sevin kanssa Sulo jo kovin leikkii. Sulon kuvia löytyy muuten eniten tuolta instagramini puolelta, kannattaa laittaa seurantaan. Sitten olisi tarkoitus leipoa sämpylöitä lisää kun viime viikonloppuset loppui parissa päivässä – tällä kertaa tehdään kaksinkertainen annos. 

Mekko – Yours Clot. / Bolero – Brivatar / Legginssit – KappaAhl /
Huivi – Marja Kurki / Laukku – Furla / Sormus –
Korusuunnittelu HennaK

Mä valitsin tälle päivälle ihanan pirtsakat värit – turkoosia ja pinkkiä. Näiden kanssa ei voi mennä pieleen ja lisäksi tuovat piristystä. Aamusti piti katsoa sääennustetta ja omaa lämpömittaria, ennenkuin totesin että voisin pukeutua tänään hieman kevyemmin.  Hetken piti pohtia Marja Kurjen silkkihuivin ja Becksöndergaardin villahuivin välillä mutta koska halusin ottaa tänään pikkulaukun matkaani, niin valitsin kevyemmän, mikä oli loistava vaihtoehto koska villahuivi olisi ollut iltapäivällä liikaa kun aurinko lämmitti niin mukavasti.

Olikin kivaa kun sain vielä ottaa boleron käyttööni ihan tuollaisena, harmi vaan että taitaa nyt jäädä viimeiseksi kerraksi ellei sääennusteissa tapahdu taas yllätysmuutosta. Ensi viikolla kun ilma ilmeisesti kylmenee niin boleroa ei voi enää käyttää tällä tavoin, ellein sitten kokeile pitkähihaisen kanssa. Talvella on toki tarkoitus käyttää boleroa mutta vain töissä eli sisätiloissa ja talvitakin alla lisälämpöä tuomaan. Mekoista kun en luovu talveksikaan niin tämä on mukava lisä tuomaan mekkoasuihin pitkät hihat eli lisälämpöä + bolero näyttää mekkojen kanssa niin upealta. 

Kotiin tullessa asu muuttui sen verran, että bolero meni henkariin ja tilalle tuli lämpöinen neuletakki sekä sukkien tilalle villasukat + käteen kuppi kuumaa teetä. Ja tässä mä nyt sitten ”raaputtelen” uutta blogipostausta teidän luettavaksenne jonka jälkeen alan tekemään sämpylöitä ja sen jälkeen annan itselleni aikaa eli kuuntelen musiikkia ja hoilottelen hetken aikaa. Siis ihan pakko, purkaa viikon paineet niskoilta pois. Sitten tartun kynään enkä siitä irrota ennenkuin sunnuntaina klo 23 kun on pakko mennä nukkumaan, sillä olen ollut liian kauan vieroitettuna tuosta ihanasta rentoutuksesta kun on ollut kaikenlaista muuta. Samalla kun kirjoittelen, katselen luultavasti Netflixistä RuPaulin sarjan jaksoja.

35 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Oot aina sanonut miten oot vilukissa, mutta käsitinkö siis oikein, että pompit nytkin vielä ulkona ilman takkia pelkällä bolerolla/villatakilla? Hrrrrrrrh 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ilmeisesti mä en sitten ole vilukissa, ainakaan tuolla tavalla. 🙂 Mutta ei mulla ollut mitenkään kylmä kun iltapäivälläkin oli 12 astetta lämmintä. 🙂

  • @follower 678463525789921

    @follower 678463525789921

    Kuulostaa tosiaan hassulta, että vaihdat sisälle lämpimämmän villatakin ja villasukat, mutta ulkona tarkenet tuolla tuolla bolerolla? Sehän peittää hädin tuskin rinnan ja jättää kaulan kokonaan avonaiseksi ilman jotain shaalia. Varmaan ok kesällä, mutta näinä "lämpiminäkin" päivinä joka aamu on oltu nollassa tai lähellä. Ei tosiaan lämmintä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei se villatakki ole oikeastaan lämpimämpi kuin tuo bolero, veikkaisin saman tasoisiksi. Bolero on vaan turhan nätti pitää kotona, siksi villatakki. 🙂 Ja täällä oli kyllä ihan lämmin aamu ja lämpötila kohosi nopeasti 12 asteeseen, joten jos olisin ottanut duffelin päälle niin olisin paistunut. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mulla on ollut varmaan 4 viikkoa jo villatakkki ja syystakki 😀 Siltikin tutunut välillä kylmältä. Ja villasukat on koko aika jalassa <3

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mulla oli sama juttu muuten viime vuonna, mut tänä vuonna ei ole tuntunut niin kylmältä. Kuin ei ole myöskään helteillä (nii siis mitkä helteet) tuntunut pahalta. Ehkä se on tuo laihtuminen ja sen aiheuttamat muutokset.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Joku kommentoi aikaisemmin, että läski ei ole haukkumasana, jos on ylipainoinen. Kyllä se on. Aivan sama kuin laihaa ihmistä haukuttaisiin laudaksi, tikuksi, kukkakepiksi jne. Tsemppiä painonpudotukseen. Näytä kaikille epäilijöille närhen munat! Tuntuu, että tänä päivänä ei kelpaa mitenkään. Oli sitten lihava, normaalipainoinen tai laiha. Aina on jollain jotain nokankoputtamista.

    • Kaksoiskasvo

      Kaksoiskasvo

      Läski ei ole haukkumasana silloin kun sitä käytetään ylipainoisesta, varsinkin silloin kun on reilusti ylipainoinen. Se on kuvaileva sana. Samalla tavalla kuin esimerkiksi sokea on haukkumasana sellaisesta ihmisestä joka ei ole oikeasti sokea, mutta kuvaileva sana kun ihminen on oikeasti sokea.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ok. Mulle tuli kyllä heti muutama "kuvaileva" sana sinusta mieleen. 😀
      Ihania tämmöiset ihmiset!

    • Kaksoiskasvo

      Kaksoiskasvo

      Eli sinä olet diktaattori joka on joka asiasta oikeassa ja kukaan ei saa ajatella millään muulla tavalla?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Lainaukseni toisen postauksen samaisesta keskusteluaiheesta.

      "Meillä on ilmeisesti erilaiset käsitykset asioista, mutta itse koen läskiksi huutelun haukkumisena. Otetaan nyt vaikka esimerkkiä muutamasta lauseesta joita olen tässä kuullut.

      "Painu läski vittuun", "Tapa ittes läski", "Hyi vittu sä oot läski".

      Jotenkin näitä kuuntelemalla en osaa ajatella tuota läski sanaa muuna kuin haukkumasanana. Jos haluaa puhua realistisesti ylipainoisesta, niin puhuu vain ylipainoiseksi tai lihavasta. Ne ovat neutraaleja mutta kuitenkin kuvaavia sanoja. "

    • Kaksoiskasvo

      Kaksoiskasvo

      Sanan läski käyttö noissa lauseissa on toki haukkumista, mutta se vaikutelma tulee muista sanoista kuin siitä läskistä 😉 Mutta pelkästään yksittäisenä sanana "läski" ei ole haukkumasana.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Eli jos huudat ylipainoiselle ihmiselle "hei läski!", niin se ei ole mielestäsi millään tavalla loukkaavaa?

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Eihän se ole loukkaavaa, se on kuvailevaa, ihan samoin, kuin huutaisi kehitysvammaiselle "hei vammainen!" tai jotenkin ulkoisesti poikkeavannäköiselle "hei rumilus!".

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No niin, eiköhän vihelletä peli seis kun ei tällainen juupas-eipäskään keskustelu mihinkään etene. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Turkoosi ja pinkki kyllä piristävät! Hauska kuulla, että Rupaul on lemppareitasi – minusta Alyssa ja Raja ovat ihan uskomattomia! Alyssan salaisuuksiin on tullut nyt uusia jaksojakin wowiin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ne ovat piristäviä. Apua, en mä oo vielä niin montaa jaksoa katsonut että olisin perillä noista nimistä sun muista. 🙂 Mut parin jakson jälkeen voin silti sanoa että lemppari on. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mulla auttaa aamuheräämisiin kirkasvalolamppu. Vaikuttaa voimakkaammin kuin osasin odottaa. Laitan päälle heti herättyäni.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Me saatiin joskus tommonen kokeiluun mut ei auttanut. Mut oon kyl kuullu et joillakin se toimii. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minulle ei ole millään lailla vaikeaa herääminen aamulla. Olipa kesä tai talvi, valoisa tai pimeä, herään ilman kellon soittoa viideltä ja myös nousen ylös, enkä jää vetelehtimään sänkyyn. Ihanhan se on itsestä kiinni, eikä ilmoista tai vuodenajata.. Aamusta se päivä alkaa 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ei siinä ole mitään salaisuuta. Ei kukaan tarvitse unta määräänsä enempää, riittävän aikaisin nukkumaan ja uni loppuu sitten kun on tarpeeksi nukuttu. Kannattaa tietenkin nousta ylös heti kun on herännyt eikä loikoilla sängyssä. Säännöllisen nukkumisrytmin pitäminen auttaa, siis viikonloppuna sama rytmi kuin työpäivinä. Mulla alkaa työt kuudelta aamulla ja viideltä on sitten noustava, jos meinaa töihin ennättää. Kesäaamuna mökillä on ihana nousta jo vaikka neljältä katselemaan ja kuuntelemaan luonnon heräämistä 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Pitää joskus kokeilla tuota heti sängystä ylös pomppaamista. 🙂 Tai noin mä kyllä teen arkisin mutta ei se silti ole piristänyt.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Yleensä silleen 7-8h yöunet jos siis kunnolla saan nukutuksi. Sitten on niitä lyhyempiä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, me taas ollaan innostuttu leipomaan noita. Ja tuli kyl tosi muhkeita! <3

  • Maiju / aikainentiainen.fi

    Maiju / aikainentiainen.fi

    Olen huomannut ihan saman, että lisääntynyt pimeä on tehnyt aamuista paljon vaikeampia. Kuin olisi jokin luontainen tarve alkaa nukkua enemmän, kun valon määrä vähenee 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Näin mäkin olen huomannut ja kyllähän jossan tiedelehdessä oli joskus juttua tästä. Pitääkin yrittää googlettaa aiheesta. Miksei siis voisi mennä töihin 10:ksi ja olla vaikka myöhempään koska ei se illalla se pimeys väsytä. Ei ainakaa samalla tavallakuin aamulla. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *