navydress1.jpeg
Blogi

OOTD – Navy Lace Dress

♫ ♪ ♫ – Bebe Rexha – No Broken Hearts – ♫ ♪ ♫

Mulla oli tänään hauska päivä, olin nimittäin lukijan kanssa
vaatekaupoilla ja selvispä siinä samalla että ollaan vanhoja
luokkakavereita. Pori nyt tunnetusti on pieni paikka joten täällä kyllä
voi helposti törmätä tuttuun. Oli siinä shoppailun seassa hauska
muistella niitä menneitä kouluaikoja, vaikka oli varmaan tälle tutulleni
hassua tavata mut koska olen nykyään aivan erinlainen kuin silloin
koulussa. Olin koulussa nimittäin hyvin hiljainen ja syrjäänvetäytynyt,
ei siis todellakaan tätä Pipsaa mitä olen nykyään vaikka tutummassa
ympäristössä olin toki oma tuttu itseni. Mut oli meillä kyllä mukavaa ja
aikakin meni kuin siivillä, ettei ehditty käymään missään kahvilla
vaikka niin vähän suunniteltiin. No ensi kertaan sitten! Löydettiin
paljon kivoja vaatteita ja lähtipä sieltä yksi mekko tuttavani matkaan.

Lopuksi
kävin vielä itsekseni Ratsulassa kun mulla oli puoli tuntia aikaa
ennenkuin seuraava bussi menisi joten huvikseni vilkaisin että mitähän
kivaa uutta sinne vaateosastolle olisi tullut. Siellähän oli kaikkea
kivaa, löysin myös mahdollisen vaalean jakun yhden asuvisioni kanssa,
mutta eniten mua kiinnosti nämä Ilse Jacobsenin maksimekot – näistä
mulla on koko XL ja kun netistä tsekkailin niin löysin vaikka ja mitä
ihania mekkoja, kuten tämän Ilse Jacobsenin turkoosinsävyisen mekon* ja sinisävyisen mekon*.
Mitään en ole vielä ostanut enkä näitä luultavasti tule ostamaan,
elleivät sitten alennusmyynneissä ole vielä tarjolla. Tätä tämä kevät
teettää, että ihastuu vaikka kuinka moneen mekkoon mutta yritetään pitää
se järkikin mukana. Tai sitten ei.

Huomenna sitten kaverin kanssa Puuvillan vaateliikkeisiin rymyämään,
menen siis ihan makutuomarin virkaa toimittamaan ja varmaan käyn
Halosella tsekkaamassa oisko sinne tullut mitään itseäni kiinnostavaa –
toivotaan suuresti ettei olisi, etten joudu suuren suureen houkutukseen.
Toivottavasti löydetään kaverille sitä mitä hän sieltä metsästääkin.
Mukavaa kyllä mennä kaverin kanssa taas Puuvillaan, en olekaan ollut
siellä taas hetkeen. Tällä kertaa ei kuitenkaan mennä Pancho Villaan
murkinoimaan. Mulla on huomenna sopivasti vapaapäivä joten ajattelin
että voisin kuvailla huomista perjantain Porinoita varten, jos vaikka
saisin kivanlaisen MYDAY videon aikaiseksi. 

Nyt harmittaa kun pistin viime viikolla Ellokselle tilauksen menemään, sieltä tulee pari mustaa mekkoa (tämä* ja tämä*) sekä sininen farkkutakki*.
Taitavat nuo mekot olla turhia kun mulla on nyt tämä tumma pitsimekko,
mutta taas toisaalta tämähän ei ole musta, heheheh. Katselin just että
pakettini on nyt Turuus joten se saapuu varmaankin perjantaiksi tänne,
että ehkä ens viikolla vois miettiä josko näistä tekisi pienen
vaatekatsauksen jos ovat hyviä. Samoin myös jännittelen että tuleekohan
se Yoursilta ostamani värikäs maksimekko* perjantaiksi. Katsoin muuten vanhasta maksista että se on siinä ja
siinä että tarttisko tota uutta sittenkään lyhentää, toivottavasti ei.

Mekko – Freequent (RiverCo) / Leggnssit – Ellos / Laukku – Rebecca Minkoff

Mulle kävi eilen hieman hassusti, sorruin ostamaan tämän ihanan mekon. Ei mun mitään pitänyt ostaa, vaan katsella ympärilleni. No kyllähän tämä pitäisi jo tietää että kun löytää nimeä huutavan mekon, ni se on menoa. Olin lähtenyt kauppoja kiertämään vain siitä syystä että halusin katsella millainen tarjonta on oranssin värisissä puseroissa ja muutaman kivan löysinkin mutten ostanut. Poikkesin siis River Co. liikkeessä kun ovensuussa huomasin muutaman raitamekon ja päätin mennä tutkailemaan lähempää. Siinä sitten bongasin kuvan mekon mutta haaleanpinkissä värissä. Otin 2XL koon käteeni ja totesin ettei tämä voi mahtua mutta pieni kutkutus mahanpohjassa kertoi että kokeile, yllätys oli sovituskopissa suuri kun mekko menikin päälle ja imarteli just oikeita kohtia – tummassa värissä vielä paremmin. Laihtumisen myötä olen alkanut löytämään vähän enemmän omaan makuuni olevia vaatteita eli just näitä mekkoja.   
Sen huomasin että puuvillaiset legginssit eivät taida olla paras vaihtoehto mekon kanssa koska niiden kanssa tuo helma nousee ylös. Testasin nimittäin ilman legginssejä ja niiden kanssa tuollaista nousua ei tapahtunut. Seuraavaksi pitää katsoa miten tapahtuu viskoosilegginssien kanssa kun niissä se pinta on liukas. Mekossa on myös se hyvä puoli että ei heti muutu isoksi vaikka laihdun. Mekon materiaali on 90% polyamidia, 10% elastaania ja vuori on 95% viskoosia, 5% elastaania. Pitsiosa on erillinen ja olen miettinytkin että pitäisiköhän se muutamalla pistolla kiinnittää tuohon vuoreen. Hintaa tällä on 69,90€ ja löytyy Porista RiverCo liikkeestä joka sijaitsee IsoKarhun katutasossa. Tykätäänkö me pitsimekosta?

* -merkatut ovat affiliatelinkityksiä joista hyödyn rahallisesti, kiitoksia.

92 kommenttia

  • Anonyymi

    Mun silmiin tuo mekko liian pieni sulle, eikä näytä hyvältä ainakaan noiden mustien housujen kanssa. Toisaalta on aika lyhyt paljain säärin pidettäväksi. Kokonaisuus on oikeastaan mitäänsanomaton, vaikka pitsi on kaunista.
    Nuo linkit ei aukea mulle, mutta farkkutakki voi piristää tätäkin mekkoa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, munkin mielestä nää oli kivemmat ILMAN legginssejä. Mut aion kyl käyttää niidenkin kanssa. 🙂 Et enemmän aattelin pitää paljain säärin, kuitenkin niin että mulla on shortsinmittaiset legginssit suojaamassa reisiä ja mahdollisia vilautuksia. 🙂

      Huomasin muuten saman, mut nyt taisin saada nuo linkit korjattua.

  • Anonyymi

    Sä tunnut todella kiertelevän vaatekauppoja lähes päivittäin? Oothan sä jo yli kolmekymppinen nainen etkä mikään pikkutyttö notta hellitä vähän – ei tää maailma ole yhtä vaatetta ja kirjetarraa. Uusi koti ja monta kissaa odottavat sua kotona, mikset viihdy siellä? Sussa on persoonaa ja aineksia tehdä paljon muutakin kuin sekoilla vaatekaupoissa ja tutustua pikkutyttöihin jotka kiertelevät vaatekaupoissa samaan tahtiin. Ostaa ostaa ostaa, mietihän mistä toi kumpuaa ja ihan ystävällisesti sanon että tee välillä jotain muutakin. Ja ihan itsenäisesti.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Anteeksi mutta nyt kyllä nauratti. Se että oon muutamana päivänä käynyt vaatekaupoilla onkin yhtäkkiä jokapäiväistä käymistä. 😀 Okei ymmärretään, koska ethän sä tiedä kokonaisuudessaan mitä mä teen päivisin. 🙂 Mistähän ihmeen pikkutytön tutustumisesta puhut? Jos viittaat tällä tuota lukijaa, niin hän ei kylläkään ole pikkutytttö ja oletin sen selviävän kun kerroin että olemme vanhoja luokkakavereita. 🙂 Kerrohan mulle nyt oikeasti mikä sua mun osteluissani oikein haittaa, kun en tietääkseni siinä maksamisessa käytä sinun lompakkosi sisältöä? Ymmärtäisin ärsyyntymisen siinä tapauksessa. 🙂

    • Anonyymi

      Siinä taitaa anonyymiä kateus kaihertaa. Tekisi ehkä myös mieli kierrellä kaupoissa enemmän, mutta ei ole mahdollisuutta!

      Tunnustan, että itsekin vähän haikeudella muistelen aikoja, jolloin pääsi kiertelemään vaatekauppoja silloin kun vain halusi. Saatoin kulkea vaikka koko päivän kaupoissa vertailemassa ja ihmettelemässä uutuuksia. Nykyään ei aikaa siihen ole, mutta aika aikaansa kutakin!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No en mäkään tuolla kaupoilla useinkaan käy, nyt oon sitten parilla kertaa (max 2h reissuilla) tehnyt monen kuukauden kiertelyt. 🙂

    • Anonyymi

      Millaisessa tilanteessa ihmisellä ei olisi mahdollisuutta kierrellä kaupoissa? Omituinen kommentti…

  • Sofia

    Tykätään! Munkin mielestä se imartelee kurveja ja toisaalta peittää kriittisiä kohtia. Juhlavampaan tilaisuuteen voi yhdistää boleroon/jakkuun että saa käsivarretkin piiloon. Ainoana parannuksena jättäisin paksut legginssit pois, ja olisin joko ilman tai sitten sukkahousujen kanssa. Itse pidän mekkoja monesti sääret paljaana, mutta mekon alla mulla on lyhyet trikoosortsit tai lahkeelliset muotoilevat alushousut, ettei reidet hinkkaa kävellessä ikävästi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Munkin mielestä se imartelee mutta samalla myös peittää – vaaleamman värin kanssa se kyllä toi eturepun esiin joten siitäkin syystä valitsi tumman koska oli armollisempi: 😀 Juu, aion kans tehdä noin eli kun ilmat lämpenee ni shortsien kanssa menen jotka siis vanhat legginssit, suojaa nääs reisiä. 🙂 Mut nuo sukkiksetkin pitää kyl testata tämän kans, vaikka kyllä mä käytän legginssienkin kanssa jos ihan pakko päästä ulkoiluttaa tätä mekkoa vaikka talvella. 🙂

  • Anonyymi

    Ihana tuo Ilse Jacobsenin liehukehihainen mekko! Juuri tuollaista mallia olen metsästänyt, kun tykkään piilottaa olkavarteni. Harmi että suurin koko on xl, mikä näyttäisi vastaavan kokoa 42.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, ne liehukkeet oli erikoiset. 🙂 No hei, mulla oli XL sovituksessa ja meni ihan hyvin. Ja siellä on myös XXL kokoa joistakin mekoista saatavana. Booztin sivuilla ainakin. Ja voin sanoa, etten itse ole kokoa 42 joten sanoisin sen olevan enemmänkin jotain 52-54 väliltä.

  • Anonyymi

    Kaunis mekko! Minuakin jäi pohdituttamaan miten aiot pitää sitä. Mekko ei yllä polviin saakka, joten aika paljon säärtä ja polvea näkyy sukkahousuissa… Onko sääret ja etenkin polvet katseenkestävät on kunkin oma mielipide.
    Toinen asia on kengät. Mekko edellyttäisi siroja kenkiä. Löytyykö sinulta?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En ole miettinyt tuota kenkäasiaa sen ihmeemmin mutta kyllä multa pitäs löytyä muutama ihan sirokin. Tai minkä kukin sitten siroksi katsoo. 🙂

    • Anonyymi

      Nätti mekko on 🙂 Mutta en ymmärrä taas tuota vouhotusta leggareista. Mekko on niin lyhyt, että vastaa lähes tunikaa. Juuri hyvä käytettäväksi ohuiden tai 3/4 leggareiden kanssa. Ei näissä koko luokissa vaan se reisien paljastaminen toimi 🙂

    • Anonyymi

      Voihan tästä mekkona puhua, mutta minusta tämä on tunika.
      Varsinkin kun sitä ja muitakin "mekkojasi" käytät paksujen housujen kanssa.
      Tämä tunika on kivan mallinen ja värinen.
      Ja hei sulla on meikkiä, on suu niin supussa ja kiillossa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mekkona se kaupassa oli mutta kyllä se mustakin on tunika. Tää on muistaakseni lyhyempi kuin mun muut mekot. Mutta aion kyllä kokeilla niiden ohuempien legginssien kanssa, että nämä paksut puuvillaset eivät ole ihan hyvä vaihtoehto. Ja juu, tuossa oli vähän huulikiiltoa. 🙂

  • Anonyymi

    Mekko on napakymppi! 🙂 Näytät tosi hyvältä. Ja laukku näyttää sievältä tyttömäisen mekon kanssa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Laukku kyllä sopii hyvin ja mietinkin että kuinkahan hyvin sopisi ne muut pikkulaukut. 🙂

  • Kissankello

    Tosi kiva, haluaisin myös! Mittasuhteet ja malli just hyvä sulle. Ainakin tähän vuodenaikaan käyttäisin itse kapeahkojen ja ohuesta kankaasta olevien mustien housujen kanssa, tai legginsien. Onkohan tuota mekkoa nettikaupassa, kun Pori on kaukana.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En ole löytänyt tätä mekkoa mistään nettikaupasta. 🙁 Olen kyllä yrittänyt etsiä.

  • Anonyymi

    Huomasin, että toinen tilaamasi Elloksen mekko oli sifonkia, joten mikäli esittelet sen meille lukijoille, kannattaa laittaa näin pikkuvinkkinä joko ihonväriset tai tummat sukkikset. Näin mekko pääsee materiaalinsa osalta hyvin esille eikä paksut jegginsit tee alaosaa liian raskaaksi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No jos teen siitä isomman esittelyn, niin voin silloin laittaa sukkikset mutta voi olla että pikaisesti esittelen legginssien kanssa. 🙂

  • Anonyymi

    Oon seuraillut sun blogia jo jonkun aikaa ja oon ihan mielettömän ylpeä susta!! Muutosta näkyy todella todella paljon!!
    Olisi tosi mielenkiintosta, jos tekisit vertailupostauksen. esim. vanhoja mittoja ja kuvia uusien vierellä

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia. No tällaisia kuvia on noissa remppapostauksissa ollut ja varmaan jossain vaiheessa tulee lisääkin. 🙂

  • narseska

    Minusta tuo on todella kiva mekko ja sopii siulle hyvin 🙂 Pitsimekot on aina kivoja. Tuo on juuri mukavan värinenkin. Enkä näe pituudessakaan mitään vikaa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mustakin tää on ihana <3 On tänään töissä päällä. 🙂

  • Anonyymi

    Ostos hysterisaa! Älytöntä tilailua/ostelua! Sulla on kaappi täynnä vaatetta ja lisää tulee ovista ja ikkunoista! Höllää vähän!

  • Anonyymi

    Kesällä tuo käy hyvn ilman legginssejä eli paljain säärin ja polvin rohkeasti!

  • @follower 678463525789921

    Tääkin mekko sopii tosi hyvin ja on nätti, mutta nuo "legginsit" näyttää aika paksuilta housuilta. Olisiko mahdollista nähdä kuva normaaleilla istuvammilla legginseillä? Tarkoitan ihan tavallisia, ohuita leggareita, joita löytyy sukkahousujen kanssa kauppojen hyllyiltä. Paljain säärin on liian paljastava. Kenkinä vaikka ballerinat tai kiilakorot.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä varmaan näette jossain vaiheessa vähän ohuempien legginssien kanssa tai jopa sukkiksien, tai ilmankin. 😀

  • Anonyymi

    Kyllähän toi on aivan liian lyhyt mekoksi ilman leggareita, enkä siis tarkoita vilautusvaaraa pelkästään. Ymmärrän että Pipsa ei välitä vaikka jalat eivät ole edustavimmat, mutta vaikea ajatella että tuon pituinen mekko näyttäisi hyvältä muuuta kuin hoikalla ihmisellä. Eli leggareiden kanssa ihan ok 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Eivät ne jalat tosiaan ole edustavimmat, mutta mä en jaksa murehtia siitä. Mitenkä muute mä saa sääriin rusketusta jos en anna niiden näkyä? 🙂

  • Anonyymi

    Samaa mieltä Anonyymi 13,14 kanssa. Mielestäni mekko on kyllä liian pieni, pitäisi olla kokoa isompi/pidempi helmainen tämä mekko. Olisi kyllä kiva nähdä tämä ohuemmiksi sukkiksilla kun aina on nuo paksut leggarit joka mekkokuvassa. Antaisi parempaa totuutta mekkojen istuvuudesta, kun olisi ohuemmat Sukkikset tms jalassa

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jossain vaiheessa varmaan tulee paremman alaosan kanssa. 🙂

  • Anonyymi

    Lisään vielä ed. Kommenttiini että kyllä itekki saa hyvinki näyttää itsensä slimmimmältä kun pitää paksumpia housuja tai leggareita mutta sukkiksilla auttamatta näkyy masuröllykkä vaikka oonkin paljon pienempi kooltaan mitä sinä.(koko normi L)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En ole ajatellut asiaa noin, että paksummat legginssit auttaisi näyttämään slimmimmältä.

    • Anonyymi

      No huhhuh nyt taas!! Jos koet että näytät merkittävästi paremmalta paksut housut jalassa niin käytä hyvä ihminen pelkästään niitä, ei kannata käyttää sukkahousuja jos niissä näytttää norsulta. Kuulostaa siltä että oot nyt vaan kateellinen pipsan hyvästä itsetunnosta ja siitä että Pipsa ei koe ongelmana käyttää leggingsejä/sukkahousuja/olla vaikka ilman housuja. Tsemppiä Pipsa! 🙂

    • Anonyymi

      Miksi kaikki eriävät mielipiteet leimataan automaattisesti kateudeksi?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei kaikki niitä sellaisiksi leimaa. 🙂 En mä ainakaan, mut joidenkin kohdalla haluaisin ymmärtää miksi tekevät kuin tekevät. 🙂

  • Anonyymi

    Minä tykkään tuosta mekosta. Varsinkin tuohon on kiva yhdistellä värikkäitä laukkuja ja kenkiä! Lyhyt on, mutta leggareiden kanssa ok. Toisaalta, jos Pipsa haluaa pitää sitä ilman leggareita, niin senhän ei pitäisi kenenkään mielenrauhaa järkyttää. 🙂 Minusta tummansininen sopii, Pipsa, sulle tosi hyvin, paremmin kuin musta.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, oon tämän kans kääntänyt mielipiteeni tummansinisestä, että täähän toimii ihan kivasti.

  • Anonyymi

    Ihana mekko. Tykkään itsekin pitsistä. Kuten yllä on sanottu, jos olis ohuemmat legginsit. Mutta sä olet rohkea ja laitat päälle, sen mistä itse tykkäät. Tuo laukku on ihana. Taidan itsekin hankkia jonkun väriläiskän kesäksi. Vaikka olenkin vierastanut värillisiä. Jännä juttu, kun olen seurannut sun pukeutumista, haluan itsekin jotakin värillistä tähän ainaiseen mustaan ja ruskeaan. Eiku shoppaileen.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, mie laitan mitä itse haluan mutta toki tämän kanssa täytyy kokeilla ne ohuemmat legginssit, sukkikset sekä ilmankin – tai ilman oon jo itse testannut ja kuvatkin on mutta en ole niitä laittanut mihinkään. 🙂 Ehkä laitan jossain vaiheessa. 🙂 Väriläiskä kannattaa. 🙂

  • Anonyymi

    Hei Pipsa,
    täytyy antaa sinulle täydet pisteet 10+, sillä olet viime asukuvissa parantanut ja hionut tyyliäsi todella hyvään suuntaan. Huomaan, että kova painonpudotus on piristänyt sinua ja makusi on muuttunut huomattavasti tyylikkäämmäksi. Unohda nyt kirjavat kukkamekot (laita riemunkirjavat mekot myyntiin) ja säilytä tämä ihana ja hoikentava nuoren aikuisen naisen tyyli.

    Uusi upea laukkusi on kuin piste iin päälle!

    Toivottavasti hankit vielä ainakin toisen Elloksen mustista mekoista, sillä se sopisi myös aniliinin laukun kanssa hienosti. Mikäli haluat lisää väriä niin voisit kietaista kaulaasi löysälle ilmavan ja kevyen aniliininpunaisen huivin.

    Samalla voisit alkaa kiinnittää huomiota kokonaisuuteen, eli huivit, korut, sukkikset ja sirot kengät (esim. baltsut) niin asusi pääsisi todella hienosti esille.

    En ymmärrä lukijoita, jotka kritisoivat ostoksiasi, sillä tiedän itsekin kookkaana naisena, että kannattaa ostaa heti, kun löytyy jokin ihana vaate. Mikäli lähdet etsimällä etsimään jotain, et taatusti löydä yhtikäs mitään päälle sopivaa. Jatka tytto shoppailua hyvällä mielellä ja kuten olet todennut se ei ole "nega-anojen" Kukkarosta pois;)

    Tsemppiä painonhallintaan ja salille!

  • Anonyymi

    P.S. Unohdin mainita, että älä missään nimessä laita 3/4 leggareita, sillä ne lyhentävät säärtä ja ovat valitettavasti suomalaisten KESKI_IKÄISTEN NAISTEN uniformu kesäisin. Voi kauhea niitä 3/4 valkoisia leggareita, joita jotkut pitävät jopa nuorekkaina, ei kamalampia olekaan!!! Leggarit joko leikattuna polvipituisiksi tai täyspitkät ovat ok ja sopivat sinullekin hyvin!

  • Anonyymi

    Sievältä tuo mekko kyllä näyttää! 🙂

    Sit ihan asiasta toiseen. Muistelisin, et ostit kissoillesi joskus sellaisia lelukaloja, ne vissiin liikku jotenkin ja ne pysty laittaa veteen et kissat sai jahdata niitä. Yritin löytää postausta, mut olin kyllä niin puusilmä. 😀 Muistatko mistä ne ostit, mietin jos ilahduttaisin omaa kisua. 🙂
    -Kati

  • Anonyymi

    Olen pohtinut sitä miksi saat niin paljon negatiivisia kommentteja ja kyllähän selitys on päivänselvä. Olet lähtenyt tekemään kovan elämäntapamuutoksen ja laihtunut valtavasti. Oletko ajatellut, että lukijasi eivät tosiaan ole laihtuneet samaa tahtia vaan pysytelleet vanhassa sohvaperunatilassa. Kun bloggaat siitä kuinka kiva on salilla niin sohvaperunat kokee sen arvosteluna heitä kohtaan eivätkä osaa iloita mukanasi.

    Sama juttu on kun nyt hoikempana löydät kauniita vaatteita niin kyllähän se on isku sohvaperunoiden palleaan.

    Tiedän itse kuinka vaikea on muuttaa elämäntapaansa ja mitä kaikkea se vaatii. Kyseessä ei ole helppo homma, jos olisi niin pullerot negatiiviset lukijat olisivat sen tehneet virtuaalisesti kanssasi.
    On niin helppo sohvan mutkasta arvostella henkilöä, joka lähtee salille ja raudat paukkuu!

    Itse olen nyt elämäntapamuutoksen ensi askeleilla ja hirvittää jo etukäteen kuinka jaksan, joten tosi respektit sinulle siitä, mitä olet tehnyt.

    Älä välitä tyhmistä kommenteista vaan muista, että koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee!!!

  • Anonyymi

    P.S. Sohvaperunat, lukijat vielä arvostelee sitä miten rauta nousee; mitkä on painot? Aika hauska, kun heidän omat painot ovat sohvassa kiinni,

    Joten älä mitenkään ota näiden lukijoiden ikäviä kommentteja tosissaan. Huomasin sen kun yksi epätoivoinen kommentoi sinun erästä aivan liian pientä mekkoa sopivaksi. Hän halusi vain, että pukeutuisit naurettavasti ja hän sitten saa kommentoida sinua!

    Muista, että meitä, jotka sua aina tsemppaa on paljon enemmän kuin niitä, jotka ei saa peffaansa nostettua sofvasta!

    Asiasta toiseen, oletko muuten miettinyt mustaa villakangasviittaa kevättakiksi? Toimii tosi hyvin, mulla on 2 lyhyttä mustaa ja 1 valkoinen, niillä mennään niin housuasussa kuin mekoissa.

    Olen ostanut 2 stokkalta ja voin laittaa sulloe linkin, jos haluata samanlaisen?

    Viitta siis perusvillakangasviitta (vuoriton) On maailman paras asu. Voit alle laittaa sopivasti vaatteita tai keventää, kevään tullen…

    Mikäli8 haluat kuulla enemmän viittapukeutumisesta, joka sopii aina joka vuodenaikaann ja lämpötilaan niin pyydä, et otan yhteyttä sähköpostitse!

    • Anonyymi

      Ihan asiaa kirjoitit, mut että viitta?! Et voi olla tosissasi? 😀 Ellei sitten ole menossa naamiaisiin muumilaakson mörkönä.

    • Anonyymi

      Oletko jokin nykymuodista pudonnut henkilö? Kyllä sulle löytyy toppata
      kkii kelille kuin kelille, älä huoli!

      Puhuin ohueasta vuorittomasta villakangasviitasta, joka jää peffan alle eli ei ole täysin pitkä. Sopii hyvin monelle vartalolle, ehkäpä myös sinulle???

      Eiköhän kannattaisi tulla 2000 – luvulle!!!

    • Anonyymi

      Ano 23.19 missä ihmeen kaapissa sinuakin on säilytetty, koska teet noin outoja huomioita! Pipsalle sopisi hienosti lyhyt esim musta viitta niin tunikoiden kuin mekkojenkin päälle.

      Todella hyvä kevättakki, jota hyvinkin moni muodista vähänkään tietoinen käyttää.

      Vinkki viitasta Pipsalle ei todellakaan vie harteiltasi sinulta rakasta toppatakkiasi, joten toivoisin fiksumpaa kommentointia!!!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No niin, rauhotutaas nyt vähän. 🙂 Asiallista kommentointia tähän kiitos, tai joudun moderoimaan. 🙂

    • Anonyymi

      No en tuosta kaapista tiedä, mutta viittoja on tullut vastaan vain mummojen päällä, enkä tosiaan kyllä odota näkeväni niitä kenenkään Pipsan ikäisen yllä. Minkäs ikäinen itse oletkaan?
      Olen sitten varmaan todella epämuotitietoinen ja moni muu myöskin, joka ei viittaa ymmärrä käyttää.:D
      Juu, tervetuloa vaan tänne 2000- luvulle sinäkin.

  • Anonyymi

    En lukeudu sohvaperunoihin. nimimerkillä 3krt/vko salilla useampia vuosia ja todellakin raudat paukkuu 😂

    • Anonyymi

      Ookoo! Minkä viestin haluat treenin osalta näin ollen jättää Pipsalle?

      En huomannut viestistäsi mitään vinkkiä Pipsalle ja nythän on kyseessä hänen bloginsa ja sen kommentointi.

      Jään odottamaan vastaustasi?

    • Anonyymi

      Ok! Sinulla treenit toimii sillä kuten kerroit olet jo monia vuosia ollut salilla.

      Olisitko niin fiksu, ettäm antaisit Pipsan aloittaa salitreenit ihan omaan pt:n suunnittelemaan tahtiin. Kenties hänkin voi 3 vuoden kuluttua kertoa, et treenaa 3 X viikossa!

    • Anonyymi

      En ole kommentoinut pipsan salilla käyntejä muuten kuin kysynyt häneltä toistoista ja sarjoista mitä hän tekee. Toisekseen olen kommentoinut tämän pitsimekon sopivuutta Pipsalle, sillä mielestäni se nyt vaan on liian pieni. Näissä seikoissa ei tietääkseni ole mitään pahaa 🙂

    • Anonyymi

      Ja mitä tulee salilla 3krt vko juttuun niin se kommentti oli tarkoitettukin sinulle viittoja Pipsalle suositteleva anonyymi. Yleistit viestissäsi kaikki muut "arvostelevat sohvaperunat"

    • Anonyymi

      "jään odottamaan vastaustasi"eikö tää edelleen ole Pipsan blogi?

    • Anonyymi

      Edelleen se kommentti oli tarkoitettu sinulle anonyymi. Onpa täällä blogikommenteissa ennemminkin hlöt kommentoineet toIstensa teksteihin, ilman että se liittyisi pipsaan. Yleistit kaikki negatiivisesti kommentoineet sohvaperunoiksi, joten vastasin sinulle siihen asiaan

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hei, ei aleta tappelemaan. Jokainen voi kertoa mielipiteensä mutta yritetään olla asiallia, jookos? Ettei tarttis alkaa moderoimaan.

  • Anonyymi

    Vielä teille nagatiivisesti arvosteleville todennäköisille liikkumattomille sohvapotaateille, pudottakaa ensin -30 kg ja arvostelkaa sen jälkeen…

    Jos mä saisin tarvittavat 20 kg veks niin mä ostaisin jokaisen mulle sopivan mekon, ,jakun, housut, sukkikset, korut ja kengät. Teen kaikkeni, et oon siinä mitassa syksyllä, jolloin voin vaikka tehdä, shoppailukisan Pipsan kaa ;))))

    Ymmärrän sua Pipsa tosi paljon, joten jatka ihanaa shoppaustasi edelleen, olet sen ansainnut!!!

    Pidä komea oma tyylisi ja mielipiteesi jatkossakin!

    P.s.pistä kirjavat kukikkaat mekot kierrätykseen, toivoopi Manna!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No no, eipäs nyt arvostella muita – olivat he sohvaperunoita tai eivät. Ja ei, en ikinä tule heittämään kirjavan kukittainen mekkojani kierrätykseen. 🙂

  • Anonyymi

    Ano 22.18.mikä sinun pointtisi on.ensin tsemppaat Pipsaa mutta hienosti saat sivulauseessa sanottua että mekko on naurettavan pieni

  • Anonyymi

    Koska laitat kotisi ja ison pihasi kuntoon? Keskityt vain tilaamaan sadoittain lähes identtisiä mekkoja, olisiko aika välillä panostaa muuhunkin? Tai edes kenkiin? Ei kukaan tarvitse tuhansia mekkoja.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No on hyvä keskittyä tilailemaan kun kaikki muu homma on tehty. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Olen tässä samaa mieltä, eli ei tarvitse piiloutua mutta jos tykkää sellaisista niin miksipä ei. 🙂

  • Anonyymi

    Ano 20.23.mistä sulle on tullut ajatus siitä että Pipsan blogin lukijat ovat negatiivisia pulleroita?

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Hei, nyt sota poikki! Täällä ei arvostella toisia, eli vähän asiallisuutta näihin kommentteihin kiitos!

  • Anonyymi

    Viitat! Viitat on tosiaan käteviä. Ensinnäkin niillä on Suomen säissä paljon käyttöä, menevät pitkään sekä syksyllä että keväällä, myös viileinä kesäpäivinä ja etenkin -iltoina. Myös talvella, jos on lauhempaa, ja liikkuu esim. autolla tai kauppakeskuksissa/tavarataloissa. Viitan (toki riippuen mallista) pystyy myös pukemaan eri tavoin, jos on kylmä tai lämmin, esim. siten, että toisen puolen etulieve on heitetty vastakkaisen olan yli. Tai jos on lämmintä, sitä voi roikottaa vain toisella olalla, jolloin kuitenkin näyttää "pukeutuneemmalta" kuin pelkässä mekossa.

    Nämä viitan tyrmänneet eivät varmaan ole yhtään perehtyneet siihen, minkälaisia nykyiset viitat ovat! Ne eivät kaikki tosiaankaan ole mitään Muumien Mörön vaatteita, eivät siis sellaisia "telttaviittoja", jotka laskeutuva joka puolelta tasaisesti muodostaen teltan.

    Viitat (jälleen totean, että riippuen toki mallista) sopivat hyvin sekä hoikille että ei-niin-hoikille. Viitathan ovat monen päällä tosi tyylikkäitä.

    • Anonyymi

      No toi voi kyllä olla totta! Vaikka meneehän se crossbody viitan allakin, matkoilla turvallistakinnäin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, viitta on ongelmallinen crossbodyn kanssa ja mä kuitenkin käytän niitä enimmäkseen. Ja muuten, ei kiitos viittaa mulle. Oon joskus kokeillut enkä tykännyt. 🙂 TOki mieli voi muuttua mut ei oo viel tämän kohdalla. 🙂

  • Anonyymi

    Olen samaa mieltä anon 21.4.2016 20.23 kanssa. Olkaa iloisia Pipsan puolesta hänen painonpudotusurakkansa ja salitreenien johdosta.

    Samoin turha mennä moittimaan kenenkään ostoksia, päinvastoin olen tosi tyytyväinen, kun Pipsa on löytänyt kauniin tyylikkään pukeutumisen.

    Aurinkoisia päiviä niin Pipsalle kuin blogin lukijoille ja innokkaille kommentaattoreille!

    Odotan jo Pipsa malttamattoman uutta asupostaustasi!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Menee ens viikolla ens asupostaus. 🙂

  • Anne Jennika

    Moikka Pipsa!

    Olen jo jonkun aikaa käynyt täällä lueskelemassa ja seuraamassa kuntoremonttiasi. Ihan mahtavaa tulosta olet saanut aikaan! 😊 Sulla on muutenkin tosi hyvä asenne elämään. Tuo mekko on tosi hyvännäköinen eikä yhtään liian lyhyt minusta 😉 jatka samaan malliin. Mukavaa kevättä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia, on ollut kyl mahtavaa tehdä tota tulosta. 🙂 Mekko on kyl ihana, oli tänään töissä ja sain kehuja kun on just hyvänkokonen. 🙂

  • Miina

    Tuo mekko on tosi hyvä. Minusta on kiva lukea näitä asupostauksia ja tykkään itsekin ostella vaatteita. Lisäksi saan pikkuhiljaa kerättyä itsekin rohkeutta olla välittämättä joka röllystä mikä ehkä saattaa näkyä jossain vaatteessa.
    Minusta on myös ihana seurata elämäntapamuutostasi- saan siitä tsemppiä vähän itsellenikin.
    Ihanaa kevättä (vaikka ainakin meilläpäin juuri sataa) ja onnistuneita ostoksia!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, elämä on liian lyhyt murehtiakseen jokaista löllykkää mikä kropasta löytyy. 🙂 Toki terveellisyys on hyvä mutta liika murehtinenkaan ei ole hyvästä. 🙂 Että siitä vaan rohkeasti kokeilemaan. 🙂 Ei sitä tiedä vaikka tykästyisitkin. 🙂

  • Anonyymi

    Kuinka kauan ihmiset kuvittelee, että vaatteiden tilaukseen menee aikaa? Viittaan tällä tuohon "Anonyymi22.4.2016 7.19
    Koska laitat kotisi ja ison pihasi kuntoon? Keskityt vain tilaamaan sadoittain lähes identtisiä mekkoja, olisiko aika välillä panostaa muuhunkin? Tai edes kenkiin? Ei kukaan tarvitse tuhansia mekkoja." kirjoitukseen. Jos kuluttaa päivästä vaikka tunnin tilaukseen, niin jää monta vielä jäljelle. Ja tuskin Pipsa kuitenkaan joka päivä kuluttaa sitä tuntia. Ja toinen… Mitä ihmettä se kenellekkään kuuluu, kuinka paljon toinen ostaa vaatteita tai käy vaatekaupoissa????? Jos jokainen huolehtis omista asioistaan, ni olis elämä paljon helpompaa 🙂
    Oikein mukavaa kesän odotusta ja paaaaljon tsemppiä Pipsa 🙂

    -Annukka-
    p.s. Anna mulle edes pieni osa tosta innosta laihtumaan… 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Pistä Annukka s-postia, niin mä laitan sulle innostusta! 🙂

  • Anonyymi

    en ymmärrä marmatusta että mekko on liian pieni. Laihtuminen on käynnissä ja kokoajan näyttää kuvien perusteella edistyvän. Miksi ostaa väljiä mekkoja jotka roikkuvat jo -5kg päästä? Toki näyttää nyt tällä hetkellä turhan napakalta esim selästä, mutta jo muutama kilo alaspäin tekee ihmeitä istuvuudelle ja jos kerran tuntuu hyvältä niin silloinhan kaikki on kohdillaan.

    Kesään mennessä olet mitä suuremmalla todennäköisyydellä laihtunut sen verran että tätäkin mekkoa voi kantaa hyvillä mielin, vaikkei olisi paksuja legginsejä alla. ihmisten negatiivisuus jaksaa kyllä hämmentää.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ihan totta puhelet, mun ei kannata ostaa kovin väljiä vaatteita ellen sitten nimenomaan halua sellaisia. Mekko on ihan OK nytkin päällä mutta laihtumisen johdosta se tulee olemaan vieläkin parempi. 🙂