rempparaportti1.jpeg
Blogi

Matkalla kohti kevyempää ja terveellisempää oloa – 15. kuukausi

Moikka moi! Se olis taas se aika kuukaudesta kun tulen kertomaan mitä mulle kuuluu tämän rempan kohdalla. No ei mulla mitään maata mullistavaa ole, mutta mä oon selvästi piristynyt mutta siitä voidaan syyttää ihan vain kevättä ja aurinkoa, mutta ehkä vähän syytä voidaan antaa tällä hoikistumisellekin. Sitten mun kamalaakin kamalampi hormonihäiriö alkaa olla takanapäin, onneksi. Se oli jotain niin kamalaa etten soisi kenellekään, mutta se oli kropan oma keino kertoa että nyt pitäs tasotella. Ja kuten tiedättekin, koin joku aika sitten sellaista iloa kun huomasin että mahdun muutamiin 52 koon vaatteisiin, se on suuri saavutus. Tokikaan kaikissa vaatteissa se ei vielä päde mutta osassa onneksi.

Aloitin myös ruokapäiväkirjan pitämisen Sulamossa koska Ringa voi sieltä helposti katsoa miten olen syönyt ja saa ilmoitettua mulle nopeammin, jos olen tehnyt jotain katastrofaalisen väärin. Tuo on myös askeleeni vähän itsenäisempään ruuan tekemiseen, mun ei tartte enää tuijottaa ruokaohjelmaa vaan voi soveltaa enemmän, mun pitää vain katsoa että kalorit pysyy tietyssä määrässä ja makrot on kunnossa. (Makrot = hiilarit, protskut, rasvat) Voin nyt todeta, ettei se ole kovin helppoa vaan aikamoista viilaamista, mun on esim. aina pakko suunnitella seuraavan päivän ruuat etukäteen.

Sitten ihan pieni vinkkivitonen – kannattaa pistää kalenteriin ylös että remppapostaukset tulee joka kuun toisena tai kolmantena maanantaina. Ettei kenenkään tarvitse suuttua jos postaus ei tullutkaan sinä maanantaina kun on sen kuvitellut tulevan. Mulle nimittäin kävi viime maanantaina niin että sain kiukkuisen s-postin lukijalta joka haukkui mut maanrakoon koska en silloin julkaissut remppapostausta, eikä asiaa auttanut kun yritin selventää ettei se aina tule 11.päivä vaan ne julkaisupäivät vaihtelevat 11.-19. päivien välillä, mutta aina maanantaisin tulevat, se ei muutu.

 

Tulin äsken salilta jonka takia tämän postauksen julkaisukin meni vähän myöhäiseksi – mutta ai että tykkään sitten niin paljon tuosta treenaamisesta, tykkään kun saan antaa kaikkeni ja lopuksi olen ihan kuittina mutta ihan hyvällä tavalla. Mä en muuten oo enää ujopukeutuja! Se meni itseasiassa aika nopeastikin ohitse, jo tokalla kerralla uskalsin ottaa pienesti vaatteet pois ja kolmannella kerralla se meni kuin tuosta vaan toisten seurassa, en enää edes ajatellut asiaa mutta huomasin vain yhdellä kerralla mitä tuli tehtyä. 

Mä oon hyvin edistynyt tuolla salilla, ainakin omasta mielestäni. Jaksan paremmin vetää toistot läpi, vaikka crosstraineri vetää edelleen mun reidet hapoille. Vaakaprässissä nostelen nyt 95kg ja tällä mennään viel ens viikko jonka jälkeen taas nostan. Ylätaljassa olen nostanut painon 32,5kg. Työntökelkkaan en ole vielä laittanut lisää painoja mutta olen siinäkin tehnyt muutoksen, en enää kävellen työnnä sitä vaan hölkäten. Muissa menen edelleen aloituspainoilla mutta niissäkin oon jo lähellä että voisin nostaa. On kyllä kiva huomata että joka kerran jälkeen jaksaa taas hitusen enemmän.

Tässä muuten mun tämän päivän treeniasua, vaihdoin paidan turkoosiksi ja housuina oli legginssit koska normaalit housuni, sellaiset lötköcolleget, olivat pesussa sen liilahtavan paidan kanssa. Mä tykkään että nuo treenivaatteet on lötköt mutta oon antanut tiukemmillekin mahdollisuuden. Oli hyvä kokeilla miltä legginssit tuntuu treenatessa koska voin sitten kesähelteellä heittää ne jalkaan, vaikka luulen että se on turhaa koska Wellgo Training Center on ilmastoitu joten ei tarvitse niistä helteistä niin välittää. 

No niin, nyt olisi aika ynnätä yhteen että mitäs tässä kuukaudessa oikein tapahtuikaan. Painossa tapahtui pieni tiputus, eli -200g. Ja samalla edellisen kuun plussakilot tippui pois. Kokonaismuutos viime kuuhun -1,7kg. Eihän tuo -200g ole mikään iso muutos mutta on se kuitenkin suunta alaspäin – hitaasti mutta varmasti. Painonjumituksetkaan ei sinäänsä haittaa kun pääasia on ettei se pääse nousemaan. Moni varmaan masentuisi tällaisesta hitaasta menosta, ymmärrän sen koska itsekin aikoinaan masennuin ja annoni periksi, mutta nyt aion olla sitkeämpi.

Vyötärössä ei tapahtunut tässäkään kuussa mitään, mutta lantiolta suli laardia pois -1,5cm verran. Lisäksi luulen että muualtakin on mennyt senttejä kun tietyt vaatteet mahtuu mukavammin päälle, mutta sitä on vaikea sanoa 100% varmuudella koska olen seurannut vain noiden tiettyjen kohtien muutoksia. 

Kroppamuutokset:
Paino: -30,7kg (-1,7kg)
Vyötärö: -28cm (ei muutosta)
Lantio: -31,5cm (-1,5cm)
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 
Elämäntaparemontissa auttamassa:

105 kommenttia

  • Anonyymi

    Moikka!

    Tykkään tosi kovin lukea näitä postauksia, on tämmöiselle "urheiluhullulle" todella mielenkiintoista tavaraa! Hienoa huomata miten oot noin positiivisellä mielellä liikkumassa, huomaa että oikeesti tykkäät tästä 🙂
    Hyödyn itsekin näistä postauksta koulussa; esim. terveystiedon tunnilla laihdutus-aiheet olivat jo ihan tuttuja, koska olet kertonut niistä niin hyvin. Eli kiitos tästä!

    Haluan tsempata sua jatkoon ja toivottaa hyvää kevään jatkoa sulle!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva että oot tykännyt, mä oon itekki yllättynyt miten paljon tosta tykkään. 🙂

  • Piia Sankari

    Itse käytin myös alkuun löysempiä collegehousuja, mut nykyään tiukemmat treenitrikoot on ihan must! Itsellä on niissä ainakin paljon mukavampi treenata 🙂

    Antoisia treenejä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mä oon nyt testannu legginssien kanssa, mutta en ainakaan huomannut mitään sellaista että treenit ois mukavammat. 🙂 Mut onhan nuo treenitrikoot erilaisemmat, et pitäs semmoset testata. 🙂

  • Anonyymi

    No huhhuh tuota ensimmäistä kuvaa! Onpa paita käynyt suureksi! Aiotko pienennyttää sen ompelijallasi vai meinaatko myydä?

    • Anonyymi

      Paitahan on ihan sopivan kokoisen näköinen muissa kuvissa, paitsi tuossa, missä Pipsa venyttää sitä.

      Kaikki kunnia silti tähän astiselle painonpudotukselle ja treenaamiselle!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis tuo paita on iso, etten tuossa isommin sitä ylimääräsesti venyttele. En aio pienennyttää, se on tarkoituksella iso. 🙂

    • Anonyymi

      Mun mielestä se laskeutuu nyt just kauniisti, tuon mallisen paidan kuuluikin olla tuollain, eikä sillain pinkeästi:)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No treenipaita kun on, niin kai sen kuuluisi periaatteessa olla vähän tiukempi. 🙂 Mut mä tykkään treenivaatteissa löysyydestä, muuten kyl tiukemmista. 😀

  • Anonyymi

    -200g ei todellakaan ole mitään painonpudotusta, vaan ihan päivittäistä painon heittelyä. Tuosta sinun painostasi on helppo pudottaa paljon enemmän, kun kerran on mitä pudottaa. Jos kerran käyt salilla ja syöt vähemmän mitä kulutat, niin painon pitäisi laskea. Se on ihan perusfysiikkaa. Väritätkö taas syömisiäsi niinkuin edellisessäkin blogissasi?

    • Anonyymi

      No ei se paino välttämättä aina laske. Ei kuitenkaan pitäisi takertua tuohon yhteen pieneen pudotukseen, vaan ennemminkin miettiä kokonaisuutta, ainakaan paino ei ole noussut ja 30kg tähän mennessä on todella hieno suoritus.

      Itselläkin laihduttaessa oli välillä kuukausia, jolloin ei yrittämisestä huolimatta tuntunut tapahtuvan mitään ja välillä oli viikon-parin-kuukauden motivaatiotaukoja, jolloin työnsin koko laihdutuksen syrjään ja söin vain ihan normaalisti. Pisin tauko taisi olla vuoden mittainen ja kappas vain, kuitenkin se paino on tähän päivään mennessä tippunut 56kg, aloituspaino 130kg ja laskennalliseen normaalipainoon jäljellä 8kg.

    • Anonyymi

      Kysynpä sinulta, mitä väliä sillä on vaikka paino ei jonain kuukautena putoakaan? Kun katsoo ruokavaliota ja liikkumista kokonaisvaltaisesti, on tärkeämpää että elämäntavat ovat terveelliset kuin että paino putoaisi joka kuukausi tasaisesti 2-4kg. Painonhallinta ei ole mikään pieni projekti tai kuuri joka suoritetaan silloin tällöin kun paino nousee enemmän tai vähemmän.

      Pipsalle onnea!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No pääasia on ettei se ole lähtenyt nousemaan ja viime kuunkin plussat saatiin sulatettua pois.

      Niinhän sen painon pitäisi laskea, mutta kun ei se aina mene niinkuin sen pitäisi. Jos tuo olisi noin yksinkertaista että syö vähemmän mitä kulutat, niin ei täällä ois lihavia ihmisiä. Se vaan ei oikeastikaan ole niin yksinkertaista miltä kuulostaa.

      Ja ei, en todellakaan väritä syömisiäni. Te nyt ette tietenkään näe syömisiäni mutta Ringa näkee ja hän sitten huomauttaa jos on huomautettavaa. Mulla ei ole enää mitään syytä väritellä syömisiäni. Aikoinaan mä väritin vanhassa blogissani siksi, kun stressasin ja hermoilin liikaa mitä tietynhenkiset ajatteli mun syömisistäni. Pelkäsin liikaa sitä negatiivista kommentointia asiasta. Nyt mä en murehdi koska olen itsevarmempi itsestäni ja tekemisistäni. En nykyään juurikaan korviani lotkauta jos joku nillittää tekemisistäni.

  • JohaNna / Arjen miljonääri

    Mahtavia tuloksia olet saanut jo nyt! 🙂 Ja tuolla tavalla että hieman hitaammin pudottelee sitä painoa ne tulokset pysyykin paremmin.

    Ps. Onko keltainen mekko jo saapunut? 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, ei tässä mitään vielä hermostuta. Sitkeästi vaan eteenpäin!
      Joo, on saapunut ja lähtee seuraavalle omistajalle – väri ei ollut sellainen mitä hain.

  • Yuki

    Mullakin on nyt vähän paino junnannut, mutta ei Roomaakaan päivässä rakennettu 😉 Hienosti oot jaksanut tsempata ja sun positiivisella asenteella pääset vielä tavoitteeseesi ennemmin tai myöhemmin! Ja periaatteessa hidas painon pudotus on parempi kuin super nopea (ainakin mun käsittääkseni) – ehtiipähän ihokin mukaan muutoksiin. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No hei, ihan totta! No ei tässä ole pitkä matka tavoitteeseeni joten ei tässä hätäpäivää ole. 🙂 Ehkä tää on jotan kropan omaa pohdintahetkeä. 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Sä ilmeisesti luulet että mun tavoitteeni on laihtua normaalipainoiseksi? No, ei ole. 🙂 Kuten olen sanonut, niin se normaalipainous saa tulla jos on tullakseen mutta sinne en tähtää. Ja lisäksi mulla on tässä pienempiä painotavotteita. 🙂 Ne on mukavampia kuin ajatella että Puuh,mulla on XX matka päämäärään. Mieluummin aattelin että on enää X matkaa välietappiin yms. 🙂 Mutta niin, ei ole enää pitkä matka siihen tavotteeseen joka Ringan kanssa pistettiin vuosi sitten. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Vai niin, kommentistasi saattoi kyllä luulla ihan niin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei se kyllä ole, sieltä matalimmista painoista mut ei onneks matalin. 🙂

  • Moi

    Hienosti olet edistynyt "rempassa" ja olen varma, että tulet onnistumaan tavoitteissasi 🙂 Mikäs kiire siinä on ja sitä edistystän tulee ilman stressiä varmasti paljon paremmin, joten nou hätä mikäs kiire tässä on. 30 kiloa on todella isopudotus, joten ei kannata kyllä tässä vaiheessa luovuttaa, kaikki pudotetut kilothan ovat aina vaan eteenpäin 🙂 pidän sulle peukkuja täällä !!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, eihän tässä ole mikään kiire ja tuossa oli siis vasta yksi kuukausi kun paino nousi ja nyt taas ehkä lähdettiin laskusuuntaan. 🙂 Että ehei, en ole luovuttamassa. 🙂

  • Suffeli

    Kivat treenikuteet nämäkin:)

    Sun olemuksessa on tapahtunut iso muutos salikäyntien vanavedessä, olet jotenkin " dynaamisempi" jopa ihan kuvissa. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Todella kivat, värikkäät. 🙂 Ai onko? En mä oo vaan mitään huomannut mut kiva jos noin on sun mielestä tapahtunut. 🙂

  • Anonyymi

    Hei, siis tosi hienosti olet saanut kokonaisuudessaan painoa pois. Luulen, että sinulle on käynyt se tyypillinen juttu, että kun alkaa saliharjoittelun, paino ei heti laske. Lihasharjoittelun alussa lihakset keräävät nestettä, siis kun alkaa tottumattomia lihasryhmiä harjoituttamaan. Älä missään nimessä pidä mitään kesätaukoa salilta, vaan jatka koko kesän läpi vaan. Paino lähtee taas jossain vaiheessa laskuun ihan reippaastikin. Tsemppiä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tämä voi olla mahdollinen syy, toivotaan siis ettei kauaa kestäisi kun antaa taas laskusuuntaa. 🙂 Ja ei se kesätauko mitään varmaa ollut, kunhan mietiskelin. 🙂

  • Anonyymi

    Kyllä olisi painon pitänyt pudota reippaammin.jos oot toiminut niin kuin oot kertonut

    • Anonyymi

      Se nyt on vaan sellanen juttu armas anonyymi ettei kaikilla se paino putoo 5kg saatika 1kg kk..ja kuten pipsa monessa postauksessa on maininnut niin hänellä oli hormonit sekaisin joka nostatti painoa ja nyt taas normaalisti putoamassa..mikä ongelma se on ettei pipsa laihduta nopeesti?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei se ole niin yksinkertaista, ja olen toiminut just niinkuin on pitänytkin. Kyllä muaki kiinnostaisi tietää että mitähän olen tehnyt väärin, luultavasti en mitään. Jos laihdutus ois oikeasti helppoa, niin ei kukaan ois lihava.

  • Anonyymi

    Painonpudotus on kuin pitkät portaat, joissa on välillä tasanteita. Joskus tasanteilla pysähdytään hetkeksi, kunnes jatketaan taas matkaa alaspäin. Hienosti olet onnistunut, voit olla ylpeä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hyvin sanottu, tuolta se vähän tuntuukin. 🙂

  • Anonyymi

    Mä olen ilonen sun puolesta, tää on tosi hieno juttu. Itsekin tulin juuri äsken salilta. Heti kiiruusti katsoon onko sulta mitään päivityksiä.
    Mulla vielä kaksi lomapäivää ja mietinkin menenkö molempina salille. Ehkä kuitenkin lenkille. Nyt aika väsähtäny, tuon treenin jälkeen.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tee silleen et meet toisena lenkille ja toisena salille, ni tulee yks välipäivä. 🙂 Sali on kyl kiva paikka, oon yllättynyt että tykkään.

  • Anonyymi

    Viime kuussa pudotettuja kiloja sinulla oli 29 ja nyt 30,7. Mä saan kyllä tuosta -1,7kg! Miten vaan muka 200g pudotusta?

  • Anonyymi

    Kuinka monta kertaa viikossa käyt salilla? Käsitykseni mukaan 2 kertaa viikossa on kunnon ylläpitoa ja vasta 3 kertaa viikossa parantaa kuntoa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kerran mä siellä käyn tässä alkuvaiheessa.

  • Anonyymi

    Kovasti onnea! Olet kyllä pudottanut jo niin paljon painoa, että tuollaiset pienet jumituskuukaudet ei haittaa, kehokin vaan saa hetken aikaa tottua nykyiseen painoon. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, ei oteta jumituksista stressiä ja näitähän mää osasin kyllä odotellakin. 🙂

  • Anonyymi

    Moi! Tuli mieleen tässä kun mietin tuota sinun pudottamaasi painomäärää siis nyt viimeksi eli se 200grammaa, niin punnitsetko itsesi aina ihan tarkkaan aikaan? Mietin vain kun tuntuu määrällisesti tuo 200 grammaa hyvin pieneltä määrältä, kun itselläni saattaa aamupainon ja iltapainon välillä olla jopa kilo ellei enemmänkin eroa! Hyvin oot kuitenki kokonaisuudessa tiputellu painoa, tsemii jatkoon ja mukavia treenikertoja! 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, punnitsen itseni aina maanantaiaamusti kun nousen ylös ja aina samassa kohtaakin. 🙂

  • Anonyymi

    Hei! Kaunis paita sinulla kuvissa. Mistä olet ostanut tämän? 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En oo miettinyt asiaa, voishan siellä kai käydä mut hitsit kun tota ois aatellu sillo 1,5v. sitten. No onneks on verikokeet ni niistä nyt ainakin näkee et tulosta on sinnekin tullut. 🙂

    • Anonyymi

      Se olis varmaan aika kiva tehä, varsinkin nyt salitreenien alettua. Näkee kuinka se rasvaprosentti, lihasmassa ja perusaineenvaihdunta muuttuu treenin myötä. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No olis kyllä, pitääkin Ringalta kysyä.

  • Anonyymi

    Mä en nyt oikein ymmärrä tuota painonpudotusta. Jos ensin kirjoitat että paino on tippunut vain 200g niin miten se yhtäkkiä muuttuikin 1,7kg pudotukseksi?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Niin tuossa siis meni pois viime kuun +1,5kg joten tulos on -1,7kg josta kuitenkin -200g on varsinaista pudotusta siitä mihin pääsin ennenkuin plussakilot tuli. Selvensin sen tuonnr tekstiinkin.En ois tota huomannu ellei tossa ylempämä ois huomautettu.

  • Anonyymi

    Hei, utelen, tarkoitukseni ei ole olla töykeä, mutta syötkö 100% ohjeiden mukaan? Jos näin, niin kalorimäärää lienee syytä hieman vähentää, maltillisenkin laihdutuksen pitäisi tuottaa tulosta etenkin kun sinulla edelleen on mistä lähteä. Tässä on myös psykologinen puoli: onnistumisen kokemukset vahvistavat motivaatiota, kuukausia jatkuva nollatulos puolestaa syö sitä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä, kyllä mä syön just niinku ohjeissa sanotaan. Mä en itse voi tehdä siihen mitään vähentymisiä, koska olen Ringan neuvonnassa eli menen tässä asiassa kuten Ringa sanoo. Tuo psykologinen puoli on kyllä tiedossa, mutta toivotaan että se nyt lähtee tästä taas laskemaan. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei olekaan, enkä mä vahtimista tarvitse. 🙂

  • Anonyymi

    Hei. Voitko kertoa esimerkit toistoista ja sarjoista(määristä) tuon vaakaprässin ja ylätaljan kohdilta? Kiinnostaa tietää. Siitä ei nyt kukaan saa sellaista tietoa mitä et voisi tässä paljastaa

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En voi valitettavasti kertoa noista määristä, sopimus kieltää sen.

    • Anonyymi

      Itse suosittelisin, että toistot ylätaljan osalta maksimissaan 15. Esim. 3-5 sarjaa, minuutin palautus, max 15 toistoa. Kun 15 menee ilman suurempia voimanponnistuksia, laitat isomman painon. Toinen vaihtoehto on ajoittain tehdä max 8 toistoa isolla painolla, mutta tämä edellyttää sitä, että liike osataan tehdä oikein.

      Vaakaprässissä sama homma. Lihaksia kannattaa ajoittain ärsyttää nostamalla painoa joka sarjalle vähän tai kunnon lämmittelyiden jälkeen sarja maksimipainolla ja siitä pikkuhiljaa tiputtelee painoa pois. Tällaisessa sarjoja voi tulla vaikka 10 ja lihakset tykkää. 🙂

      Kannattaa muistaa, että lihakset tottuu helposti samaan toistoon eli tuollainen pieni herättely antaa uusia ärsykkeitä ja tehostaa treeniä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia näistä, mulla on jo Ringan tekemä saliohjelma missä on toistot ja sarjat joiden mukaan treenaan. 🙂 Tästä kuitenkin muille hyvää vinkkiä. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Vuoden ajan, ei sieltä pidempää tainnut saadakaan.

  • Anonyymi

    Minä olen pudottanut painoa 20kg, mutta koko alkuvuoden paino oli jumissa eli reilu 3kk. Olen kokoajan käynyt salilla 3 kertaa viikossa ja lenkkeily 3 kertaa viikossa. Syönyt olen kokoajan pt.n tekemien ohjeiden mukaan.

    Minua ärsyttää nämä ihmiset jotka ei tiedä Painonpudotuksesta mitään, mutta ovat hyvin kärkkäästi kommentoimassa heti jos paino ei putoa.
    Onneksi itselläni on ollut tukena huippu pt, joka on jaksanut tukea ja kannustaa eteenpäin vaikka itsellä olisi tehnyt yt mieli lyödä hanskat tiskiin, kun viikosta toiseen paino pysyy samana.

    No nyt yhtäkkiä viimeisen 8 päivän aikana on paino tipahtanut 4.5kg ja näyttäis vaan jatkavan putoamista.

    Mites sen selität työ jumituksista vänkäääjät?

    Ihmisen keho, ku ei vaan olen mikään robotti mikä toimii kuukaudesta toiseen täysin samallalailla.

    Tsemppiä Pipsallakin projektiin, kyllä se paino sieltä taas alkaa vauhdikkaamminkin tippua.

    • Satu

      Juuri näin! Mua ottaa kans päähän nämä vänkääjät. Mulle sanoi pt suoraan, että vaakaa on ihan turha tuijottaa. Paino saattaa junnata paikoillaan kuukausia, mutta koko ajan kehonkoostumuksessa tapahtuu muutosta parempaan. Joskus taas kroppa saattaa kerätä nestettä paljon ja tämä peittää alleen sen rasvakudoksen vähenemisen. Lisäksi keholle on luontaista jossain vaiheessa yrittää hidastaa painon putoamista. Laihduttaminen on keholle viesti energian vähyydestä ja selviämisen kannalta on tosi tärkeää, että kulutus minimoidaan. Kyllä se paini siitä taas putoaa ajan kanssa, mutta jumitusvaihe voi kestää todella pitkäänkin. Tsemppiä Pipsa! On pitänyt muuten pitkään kommentoida, että oot jo kuukauden päivät näyttänyt ihan hirveän paljon pirteämmältä kuin aiemmin! Susta näkee, että aineenvaihdunta on elpynyt ja kehosi on terveempi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, ei se paino tosiaankaan tipu kokoajan vaikka kuinka liikkuisi ja söisi kunnolla. Kuten sanoin, jos asia olsi tuosta kiinni niin tuskin täällä ois lihavia ihmisiä. 🙂

      No kaikki ei tosiaan tiedä mitä se painonpudotus on vaan luottavat sokeasti siihen Syö vähemmän, kuluta enemmän mantraan. 🙂 Mut annetaan se heille anteeksi.

      Tässä mennään kuitenkin eteenpäin, ettei hanskoja ole heitetty nurkkaan. 🙂

  • Anonyymi

    Hyvin sanottu anonyymi 7.03. Just noin se on, ettei ihmisen keho ole mikään robotti, joka toimii raksuttaa tasaisesti kuukaudesta toiseen. Hienoa, että sullakin on pt kuten Piallakin, niin jaksaa yli jumituskausien. Joillakin niitä ei tule, joillakin tulee. Muttei se, ettei joillakin tule, tarkoita että niillä joilla tulee, tekee jotain väärin.

    Mulla paino on pudonnut myös hyppäyksittäin. Olis kiva kysellä omalta kropalta vähän syitä, muttei se mitään kerro 😀 Mä olen nyt rauhoittunut, kun huomaan, että mulla vaan paino putoaa siten ja hyväksynyt asian osana mun laihdutusmatkaa.

  • Anonyymi

    En keksi mitään fiksua niin laitan vaan sydämiä <3 <3 <3 näytät niin säteilevältä ja hyvinvoivalta! <3

  • Anonyymi

    Kommentoin nyt tähän noita blofin sivussa olevassa fb-laatikossa esittelemiäsi mekkoja: Älä ota mitään.

    Pitsimekko on mun mielestäni auttamatta jotenkin tosi mummomainen, tulee 60-vuotias täti mieleen. Ja nimenomaan TÄTI.

    Noi maksimekot on ensinnäkin tylsiä väreiltään, mutta lisäksi kummankaan kuosit ei sovi sulle yhtään. Vasemmanpuoleinen korostaa just vääriä paikkoja: rintojen pienet pystyviivat korostaa rintoja ja lantion ja mahan vaakaraidat lantiota ja mahaa.
    Oikeanpuoleisen nuo pisaranmalliset kuviot on ihan hirveät, kun ne osuu juuri eturepun päälle.

    Ei sun tarvi ostaa kaikkia,vaikka onkin kiva, että ne mahtuu päälle:)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No, pitsimekon mä nyt kyllä ostin kun musta se on ihan täydellinen. Niitä makseja en siis ottanut, mutta huvikseni sovittelin. 🙂 Että ei tartte pelästyä, en ole niitä ostanut. 🙂 Enkä osta sillä ajatuksella että ostan kun päälle mahtuu. Kyllä siinä pitää olla sitten sitä että huutaa mun nimi fiilistä mukana. 🙂

  • Anonyymi

    Miksi sää meinaat ostaa/ostat jatkuvasti lisää mekkoja? Ei kai kaikkia tarvi ostaa vaikka mahtuisikaan päälle, nuo maksit ei kyllä sovi kummatkaan sulle..sullahan tulee yorsiltaki se maksu..odota nyt sitä..

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis sä luulet ihan väärin jos meinaat että niitä kahta maksia olisi ostamassa, kai sitä nyt sovitella ja ihastella saa? Mut joo, nyt on tietty ostettu noita mekkoja mut on tää vielä mun vanhaan osteluun aika iisiä. 🙂

  • Anonyymi

    Vaikka sun kokonaispudotus alkaakin olla iso, niin viimeisen 4kk:n aikana sun paino on laskenut 2,2 kiloa. Se on totta, että monet asiat vaikuttaa laihdutukseen, mutta fakta on kuitenkin se, että kun kuluttaa enemmän kuin syö, niin laihtuu. Lääkkeet ei lihota (niissä ei ole kaloreita), sä et ole säästöliekillä jos ohjeiden mukaan syöt ja kilppariarvotkin on kunnossa. Se että oot käynyt muutaman kerran salilla, ei kyllä ole syy tähän, vaikka kuinka uskot että treenaat niin kovaa.
    Et ole lihonut, mutta en kyllä sanoisi että pahemmin olisit laihtunutkaan. Sulla on vielä niin paljon ylipainoa, että kyllä se "rauhallinen tahti" voisi olla enemmänkin.

    Mitä jos et osta yhtään uutta painoa, ennen kuin olet seuraavassa isommassa tavoitepainossa (mikä se sitten onkaan, -40kg tms.) toimisi varmasti motivaattorina ja tulisi ehkä mietittyä enemmän omaa kulutusta. Sä et kuitenkaan TARVITSE yhtään uutta rättiä, sä vaan haluat.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tuossa olet muuten väärässä, ettei lääkkeet lihota. Kyllä ne lihottaa, oon nähnyt ihan omin silmin miten kaverille kävi. Ei siis se lääke itsessään vaan se kaikki muu mitä se mahdollisesti tekee. 🙂

      Mitä sitten jos paino on laskenut -2,2kg viimeisten 4kk aikana? Miksi se on sinulle ongelma? Mulle se ei nimittäin ole. Se on kuitenkin alas ja olen siihen tyytyväinen. Mä en ymmärrä tätä hoputusta. Miks muilla on kauhea kiire mun laihdutuksen kanssa?

      Mekon tarvitsemiseen en ota just nyt mitään kantaa. 😀

    • Unknown

      Pakko yähän kanssa kimmentoida, että kyllä ne lääkkeet vaan lihottaa. Ne sekoittavat ainakin elimistön omaa hormonitoimintaa 🙂

  • Anonyymi

    Olen samaa mieltä anonyymin 17.21 kanssa. Nyt kannattaa kiinnittää huomio ainoastaan painonpudotukseen ja kovempaan treeniin n. 3 kertaa viikossa salille!
    Turha ostella jokainen mekko joka mahtuu päälle. Fb-laatikon pitsimekot paljastavat ns. eturepun niin paljon, että ei missään nimessä kannata ko. mekkoja ostaa. Ensin pitää saada etureppu pois ja katsoa kuinka paljon nahkaa jää ylimääräistä.
    Ymmärrän toki, että esim. kerran kuussa on kiva palkita itsensä, jos tulokset ovat hyvät. Takana on hyvä pudotus, mutta tammikuusta huhtikuuhun on pudonnut vain alle 2 kg, mikä ei neljään kuukauteen ole paljon.
    Nyt tsemppiä jatkoon, jotta hyvä pudotus ei jää kesken!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hmm… Taidat olla sama kommentoija kuin tuolla ylempänä, ainakin jutut on ihan samat. Lukaise siis ylempää vastaukseni. 🙂

  • Anonyymi

    Monenlaisia kommentteja täällä. Niin negatiivisiakin, grr. Minäpä annan tässä omani: "Hienoa, olet sinnikäs ja muutokset kyllä jo huomaa:)!!". Olen seuraillut blogiasi aina satunnaisesti ja olet kyllä oikea tsemppi-mimmi. Tyhmät kommentit sais jäädä lähettämättä. Valtavaa motivaatiota vaatii uusien elämäntapojen opettelut. Hyvä Sinä!!

    • Anonyymi

      Miksi eriäviä mielipiteitä ei saisi esittää? Miksi vinkkien anto ja ajatusten heitto on niin kiellettyä? Ymmärrän varsinaiset haukkumiskommentit, ne on ihan eri asia. Oma kommenttini oli kuitenkin asiallinen ja perusteltu.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllähän eriäviä mielipiteitä saa esittää, mutta onhan tuolla muutamia otteita mitä en kyllä itsekään oikein ymmärrä – otetaan esimerkiksi nyt vaikka tämä hidastakin hitaampi laihdutus kun ainakin joidenkin teksteistä saa sellaisen käsityksen että se häiritsee – näitä jotka asiasta kommentoi ja en itse pysty sitä ymmärtämään että miksi? Senhän pitäisi olla minä jota asia haittaa. 🙂

    • Anonyymi

      Mutta tämäkin on vain mielipide! Siis että pitäisi laihduttaa nopeammin. Olet itse eri mieltä, anna toisten olla toista mieltä. Haukkumista ei pidä hyväksyä, mutta mielipiteiden vaihto rikastuttaa keskustelua.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Totta, se on mielipide se vaikka eri mieltä onkin mutta itse koen sen jotenkin painostuksena että näin pitäisi tehdä. No ehkä sitä pitäisi itse vain suhtautua kevyemmin noihin juttuihin.

  • Anonyymi

    Ala Pipsa vegaaniksi (80-10-10) niin lähtee paino takuulla. Saa syödä niin paljon kuin haluaa (vegaanisesti). Ja kysehän ei ole dieetistä vaan elämäntapamuutoksesta.

  • Anonyymi

    Hei!

    Ihailtavaa itsevarmuutta kaikenlaisten kommentoijien keskellä! Blogisi on inspiroiva, kiitos mukavista lukuhetkistä.
    Haukkujat ja kiirehtijät osoittavat kommenteillaan tietämättömyytensä: Hormonit ovat suuressa osassa ihmisen normaalifysiologiassa sekä painon muutoksissa (kertyminen/putoaminen). Hormonihäiriöisen laihdutus ei kuulkaas ole sitä peruslaihdutusfysiikkaa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva että olet tykännyt. 🙂 Juu, ei ole laihdutus kovin helppoa. Nyt se nähtiin että jumi iski mutta ei anneta sen masentaa vaan mennään eteenpäin. 🙂

  • Anonyymi

    Näitä negatiivisia kommentteja kun selailen tässä, en aina ymmärrä, mikä kiire ihmisillä on pudottaa painoa? Jos on puolet elämästään ns. kerännyt painoa niin miksi sen pitäisi lähteä 1-3 vuodessa kaikki pois? Ehdottomasti parempi hitaasti ja varmasti!!

  • Anonyymi

    Hei!

    Jokainen kadotettu gramma on plussaa. Saat olla itsestäsi ylpeä kun olet aloittanut saliharjoittelun. Tärkeintä onkin löytää hyvä tasapaino liikunnan, ruokavalion ja nukkumisen suhteen. Kun kiloja on pudotettavana kymmeniä kiloja niin ei niitä taikomalla muutamassa yössä kadota 😀

    Saat kyllä olla ylpeä, ettei paino ole lähtenyt nousuun. Kyllä se sieltä hissukseen tulee alaspäin ja mitä sitten vaikka ei tulisikaan jos nautit elämästä ja olet myös alkanut liikkumaan.

    Mun lääkäri sanoo aina minulle että ei tarvitse päästä ihanne painoon jossa BMI on alle 25 vaan jokainen pudotettu kilo oli niitä 1 tai 50 on yhtä tärkeitä terveyden kannalta.

    Itse olen pudottanut nyt painoa 27,2kg ja BMI laskenut sairaalloisesti lihavuudesta vaikeaan. Ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen vaaka näyttää 2-numeroissa lukuja. Olen löytänyt liikkumisen ilon, salilla 3 kertaa viikossa ja sen lisäksi sauvakävelyä. Vaikka muullakin on normaalipainon vielä 30 kiloa niin nautin uudesta minästä. Siitä että vaatekoko on pudonnut 52:sta 46:seen. Ja kyllä helkkari minäkin ostan uusia pienempiä vaatteita vaikka en tarvisi. On niin ihanaa mahtua pienempiin vaatteisiin jotka tuntuu päällä ihanilta.

    Kyllä täälläkin on välillä nolla viikkoja ja jopa plussa viikkoja vaikka prikuulleen noudatan ruokavaliota ja treeniohjelman. Mutta sitten yhtäkkiä onkin supermiinus viikko ja taas jatkuu pudotus.

    Välillä tuntuu että negatiiviset kommentit tulevat henkilöiltä jotka eivät ikinä ole kantanut kropastaan 1-2 ihmisen verran ylimääräistä.

    Ihanaa kevättä Pipsa sinulle ja tsemppiä uuteen elämään. Elämää on edessä ja aikaa hissin kossun tiputella painoa ❤️

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia, olen kyllä ylpeä vaikka ei ilmeisesti saisi olla. 🙂
      Hienosti oot siekin saanu painoa pois, hyvä siis me!