Asu1.jpeg
Blogi

OOTD – Black&Pink

Mulla on ollut kovaa hulivilinää viime päivät, kun meillä on käynyt vieraita ja itse olen ollut muutamassa tapaamisessa, niin ei ole oikein iltasella sitten jaksanut keskittyä blogin tekemiseen. Iltasella on vain miettinyt nukkumaanmenoa. Mukavaahan tuo on, että välillä on vilinää vaikka se sitten vaikuttaakin tähän blogin kirjoittamiseen. No loppuviikon pitääkin aika ahkeraan olla koneen äärellä, kun pitää ensi viikoksi raapustella blogipostausta ja Porinatkin pitäisi pistää tulille.

Täällä on ollut kaunis täysikuu ja kivan pirtsakka pakkasilma, kävimmekin yhtenä iltana miehen kanssa kävelyllä. Sen jälkeen olikin mukava istuutua takkatulen ääreen ja nautiskella kuppi kuumaa hunajateetä. Haluaisin joku kerta mennä Kirvatsiin kävelemään, mutta sitten vasta kun se on saanut lumipeitteen – voisin samalla lyödä kaksi kärpästä samalla iskulla eli ulkoilla sekä kuvailla.

Onneksi tänä aamuna ei ollut enää niin kylmä kuin eilen, mutta pisti miettimään mahtaakohan tästäkin talvesta tulla leuto kun noin kovasti nuo lämpötilat heittelevät häränpyllyä. No yleensähän ne pahimmat pakkaset taitavat tulla helmikuun tienoolla joten onhan tässä vielä aikaa, vaikka itse toivoisin vain pikkupakkasia.

Olin tuossa maanantai-illalla kuvaamassa. Se tapahtui erään tapaamisen jälkeen, kun sain ykskaks kauhea extempore idean ja kun kamerakin sattui sopivasti olemaan mukana. Se oli todella kivaa, kun silloin oli jotain -15 pakkasta mutta jostain syystä mulla ei ollut tippaamaan kylmä kun tuolla Etelärannassa kamerani kanssa kuvailin. Sain kivoja kuutamokuvia, saatte nähdä ne jossain vaiheessa kun ehdin niitä vähän fiksailemaan.

Kävin töiden jälkeen äitin luona ja oli se ihan hauskaa sielläkin vaihteeksi käydä, noiden sairasteluiden takia ei ole sielläkään tullut oikein käytyä, eikä äiti ole käynyt täällä vaikka olen pyytänyt. Lounaaksi söin makaronia ja murukastiketta, jonka äiti oli varta vasten mua varten tehnyt. Kiva noin, sillä mulla oli ihan kamala nälkä jo tuohon aikaan. Käytiin me kaupungillakin pyörimässä, kun mun piti käydä kultasepänliikkeessä tarkistamassa nimettömän sormuskoko ja hieman yllätyin, kun myyjä totesi sen olevan 17. Oon aina aatellut, että se olisi isompi, kun mulla nuo nakkisormet on. Sitten postitin todella ison nipun kirjeitä sekä kaksi postipakettia, voin olla tuohon postitusmäärään todella tyytyväinen.

Tämä asu mulla oli yhtenä päivänä päällä, kun täällä meillä kävi
vierailijoita. Sain siinä pienen syyn esitellä mun ihania uusia koruja.
Nyt vaan kun kuvia katsoo, huomaan että tämä kaipaisi sen kaulakorun. Korvakorut tietenkin kruunaisi koko setin, mutta koska
en käytä sellaisia, on niitä turha lähteä ostamaan. No tiedän ainakin
mitä toivon ensi jouluna lahjaksi – Vanamo kaulakorun.

Mekko Yours / Neuletakki Yours / Leggins Yours / Korut Kalevala Koru

18 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tuo asu on mielestäni paras mitä olen sulla nähnyt ja kelpaisi kyllä itsellenikin. Neuletakin väri sopii hyvin hiuksiisi jotka myös on kivanväriset nykyään ja musta tunika hoikentaa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tää on kyllä ihana, vaikka se myöskin kaipaa sitä kaulakorua että ois täydellinen. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tuo asu on tosi kiva. Itseltäni itseasiassa löytyy aika samanlainen ehkä se siksi näyttää niin kotoiselta:) Neuletakin väri on ehkä enemmän pinkkiin kuin tuo sinun. Sinun on paljon raikkaamman värinen:)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tuosta neuleesta oli montaa eri pinkin väriä, tää tais kuitenkin olla magenta värityksellä ellen väärin muista. 🙂 Mut kiva tommonen väriläiskä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Törkeesti veikkaan että … n a i m i s i i n ? Hääjuhlat tulossa kera upeiden kuvien *nyöks*

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei. Kävin vain tsekkaamassa sormuskoon erästä sormusta varten, eikä se ole vihkisormus. 🙂

  • Noora - Teoriaa ja kädentaitoja

    Noora - Teoriaa ja kädentaitoja

    Mihinhän mun kommentti katos? Sitä olin sanomassa, että tosi nätti vaatekokonaisuus ja olet hoikistunut.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No en mä nyt kyllä ole hoikistunut, että se on vain tuon mustan kokonaisuuden luona illuusio mutta kiitoksia 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kaunis asu ja sopii hyvin sinulle! Tuohon ehdottomasti minunkin mielestani kavisi joku kiva kaulakoru!
    Ja oikein hyvaa vuoden alkua myos! 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia, kyllä siihen munkin mielestä kaulakoru sopisi.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Nuo kaksi korua riittävät kyllä eli jos tuohon vielä saman sarjan kaulakoru, niin jopa on aivan liikaa. Tuon asun kanssa mieluummin joku näyttävä riipus – puukoru, akryylikoru tms.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No menee varmasti noinkin, mutta mielestäni tuo ohut kaulakoru ei ole vielä liikaa mutta sen näkee sitten myöhemmin. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Itse sain sellasen vanamokorun ylioppilaslahjaksi, ja on kyllä mielestäni kaunis koru <3 sitä korun kokoa kun voi muutella, niin siitähän saa teoriassa vaikka rannekorunkin. Luulen, että sopis hyvin myös tohon sun asuusi!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se on hieno koru, koko sarja on upea. 🙂 Joo, mä katsoin sitä kans et se kaulakoru sopii myös rannekoruksikin. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *