Syndejuhlaasu1.jpeg
Blogi

Myrskyllä otetut asukuvat eivät ole ideaali

Oon täällä kärsinyt mahakivusta mikä ei kuitenkaan vaikuta vatsataudilta. Oon myös ollut kovin viluinen ja topannut itseni ihan kunnolla – jopa sisällä. Huomaan viimeistään kynsistä, että nyt on kylmä kun ne muuttuu haaleanviolettisiksi. Onneksi multa löytyy ystävän tekemät kämmekkäät, niin sain lämmitettyä käsiä samalla kun touhuilin. Kenties näillä kahdella on jokin yhteys. Kenties olen tulossa kipeäksi, vaikka ainahan mä oon näin syksyisin viluissani kunnes siihen tottuu. Sen näkee sitten iskeekö flunssa vai mikä. Tein itselleni Pakurikääpäteetä pari mukillista ja imen käsilläni siitä lämpöä. Ostin tuon sillä Salon reissulla, kun kävimme Herkku&Lahja Murenassa kun meidät sinne kutsui. Moni mua varoitteli tuosta, että on aivan kamalan makuista mutta mun mielestä se on ”ihan ookoo”. Kuvasin muuten eilen uuden vaatevideon mutta sain kuulla, että sen saa julkaista vasta ens kuun puolessa välissä, eli ihan turhaan oli ahkerana ja tein hommat ajoissa. No ei oikeastaan, koska sitten saan touhuttua kaikkea muuta. 

Katselen tässä kauhilla huomista säätiedotusta, koska se lupaa vesisadetta ja mun pitäs pomppia kuin aropupu pitkin Poria. Tuo tietää sitä, että mä joudun laittamaan paksumman takin päälle, ottamaan sateenvarjon ja myöntämään tappioni tältä syksyltä. Housujen kausi on katsottava avattavaksi, mutta niitäkin pitäisi taas hommata kun juuri heitin kasan huonoksi menneitä pois – niitä ei voi käyttää edes kotihousuina. Oon myös tosi tarkka housuista eli mitkä tahansa ei mulle kelpaa. Inhoan yli kaiken sellaisia kiiltäväpintaisia, sähköisiä pöksyjä ja sellaisia on nyt tuntunut olevan tarjolla. Onneksi huomasin että Zalandolle oli tullut lisää myyntiin mun lempparihousuja. Mä luulen kun huomenna on niin paljon kaikkea, niin otan teidätkin mukaan. Te varmaan tykkäisitte siitä? Mulla on kauheat kasat videoita valmiina, niin tuon huomisen videon ulostulon kanssa voi hetki kestää, mutta mä uskon että te jaksatte odottaa ellen sitten lätkäisenä taas yhtenä viikkona kaikkia julki. Niitäkin kun on kovin toivottu. 

Kuten moni varmaan muistaa mun vaatekriiseilyt, niin tämä hempeä mekko päätyi lopulta päälle, koska tämä sai lopulta kaikkialta mistä kysyin yhteensä eniten ääniä. Tein asuun pienen muutoksen eli vaihdoin hartiahuivin tähän neuletakkiin/boleroon, koska hartiahuivin kanssa asu alkoi näyttää mun silmiini ehkä turhan juhlavalta, vaikka halusinkin nimenomaan panostaa asuuni. Ennen synttärijuhlille menoa kävin ystäväni luona laitattamassa hiuksiin pienet kiharat, jonka jälkeen käytiin miehen kanssa nappaamassa muutamat asukuvat Karjarannan uudella asuinalueella, siellä missä Asuntomessutkin oli. Oli vaan hivenen hankala kuvaussää kun tuuli niin kauhiasti ja kiharatkin meni lopulta korkkiruuville. *nauraa* Tässä on kuitenkin parhaimmista parhaimmat kuvat. Sentään aurinko paistoi, eikä satanut kaatamalla vettä. 

Jätin kameran ihan tarkoituksella autoon, koska juhlissa mä en ollut bloggaaja, vaan ystävä joka oli juhlistamassa ystävänsä syntymäpäivää. Muutamat kuvat julkaisin instassa mitä tuli puhelimella otettua, mutta loput jäävät meidän juhlijoiden tietoon. Oli kyllä aivan ihanat juhlat ja juttu raikasi pyöreän pöydän ympärillä. Henna oli laittanut paljon kaikenlaista naposteltavaa; karkkia, suklaata, popcornia, sipsiä dipin kanssa sekä ruisnappeja joiden päälle sai laittaa raputahnaa. Tilattiin myös jossain vaiheessa iltaa myös pizzaakin. Lisäksi Henna oli tehnyt oikein maistuvia booleja sekä mustikkashotteja. Noista shoteista tuli niin mieleen vanha kaveriporukka, jonka kanssa noita on viimeksi juonut. Osa porukasta lähti kotiin ja osa lähti vielä Amarilloon. Itse kuuluin tuohon viimeiseen ja sieltä sitten rakas mieheni tuli mut hakemaan kotiin. Monien vuosien jälkeen voin sanoa olleeni humalassa, mutta en kännissä eli edelleen tiedän ne omat rajani. Moni varmaan miettii mitä annoin lahjaksi, niin teetin yhdestä Hennan ja Bonan kuvasta palapelin. 

22 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Oli kyllä nätti juhlakuva susta se skumppalasi kädessä!Millaset ne sun lempparihousut on sieltä Zalandolta? Itsekin tarviin jotain lämpöstä. Ja sun kehujen mukaan tilasin myös Ellokselta sellasen softshell takin. Oli yllättävän lämpösen oloinen.Kokeilin ja vaihdoin toiseen väriin. Nyt oottelen takkia innoissani.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mun laskujen mukaan se asuvaihtoehto 1A sai eniten kannatusta niistä noin 61stä kommentista.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Laskit varmaan ne blogissa olleet. 🙂 Kysyin asiaa parista muustakin paikasta ja kokonaisuudessaan, kaikista noista yhteenlaskettuna, tää hempee mekko otti voiton. Se housuasu oli kyllä hyvä kakkonen. 🙂

  • Anja

    Anja

    Onpas niin heleitä ja raikkaita kuvia! Aurinko, tuuli ja suihkulähde on siis mainio tausta, kaunis asu ja kiharat hiuksissa. Kivat synttärijuhlat siellä on vietetty 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitti. Oli kyllä ihan hauska ottaa kuvia tuolla myrskytuulessa kun hiukset oli joko naamalla tai lentämäs irti päästä 😀 Onneks ei kiharoita silti suoristanut. Ja oli kyl kivat juhlat, tykkäsin. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Onpa hieno asu! Menikö kiharat tuulessa suoriksi? Joko oot ostellu syksyn uutuuksia, ihananvärisiä vaatteita kaupoissa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. Ei menneet, enemmänkin korkkiruuville vetivät. Vähän sitä kyl kuumottelin et mitähän mahtaa tapahtua mut ei tosiaan juur mitään. En oo nyt mitään ihmeempiä syysuutuuksia ostellut.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvä asuvalinta!

    MUTTA en sitten nähnyt sua juhlakunnossa! Tänne ei voinut laittaa edes yhtä kuvaa!? Joo en oo instassa tai mikä se on, oon raivona…

    Kiva että oli mukavat juhlat ja palapeli kuulostaa kivalta!

    Pakko mennä nyt lepäämään, pelasin yhtä peliä eilen illalla ja meni niskat ihan jumiin, oikein pyöryttää ja oksennuttaa, mä en ikinä opi!

    -Leila

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. No tässähän se juhla-asu nimenomaan näkyy. 🙂 Enkä mä ota toisten juhlissa kuvia, ellei siitä ole erikseen sovittu. Ja oli muutenkin ihan kiva olla ilman kameraa, olla vapaalla. Eikä kaikkea nyt muutenkaan sovi kuvailla, et pientä kohteliaisuuttakin. Kuvia toki on, mutta ne jää ihan omiin muistoihin, ei tuu tänne blogiin. Instan kuvia pystyy kyl kattomaan ilman et on instassa, tuolla ylhäällä on suoralinkki mun instaani ja sieltä voi katsella. 🙂 Mut oli juu tosi kivat juhlat. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      No ymmärränhän minä että ei sieltä juhlista olisi ollut kohteliasta ottaa kuvia (enkä mä niitä edes ajatellut), mutta olisin halunnut sillasen lähi-poseerauskuvan, ennen juhliin menoa, hiukset-meikki ja varsinkin ne korut, simpukka-korvikset ja riipus, ne olisin halunnut nähdä, eli sillanen kokonaisuus!

      Joo, mä varmaan luulen olevani sun netti-mummo joka tahtoo "osallistua" ja ihailla miten rakas Pipsa on nättinä! No, saa sitä kaikkee haluta, vai mitä? 😀

      Tarvii mennä laittamaan lisää Voltaren Forsea taas niskoihin, sen verran on vielä niskat jumissa! Jäät ei nyt käy, päinvastoin, pitää pitää niskat lämpimänä! 😀

      -Leila

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tuossahan niitä kuvia on. 🙂 Ja kuvat saa isommiksi kun niitä klikkaa. 🙂 Hahah, mun nettimummo. 😀 Ihana! Toivottavasti sun niska tulee kuntoon, ei oo kiva jos jumissa.

  • Yuki

    Yuki

    Ootpas ollut nättinä! Ja näistä kuvista tuli upeita, tuo tuulinen meininki kuvaa mun mielestä hyvin sun lennokasta persoonaa. Terveisin toveri-kaksonen 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. 🙂 Vai lennokasta persoonaa, oonks mä semmonen 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Pääsee piian kuvia katsoon tuolta etusivu palkista valitsee instagram..eikä tarvitse olla mitenkään itse instan käyttäjä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Joo, mä oon niin vanha että ei kaikkee ymmärrä! Hyvä että olen tänne fb:n osannut tulla! 😀
      -Leila

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *