
Mökillä – 2015
Oltiin katsottu säätiedotuksia ja todettu että nyt tulee lämpöaalto. Se sitten aiheutti haaveilun että oltaisipa mökillä uimassa ja saunomassa. Nauttimassa tuosta Suomen viimeisestä lämpöaallosta. Mies siinä sitten heitti että pitäisiköhän lähteä tiedustelemaan vai olisiko ajanhukkaa, mutta mähän innostuin tuosta sen verran että soitin yhteen paikkaan ja meillä kävi ihan uskomaton tuuri! Yhden mökin varaus oli peruuntunut ja me saatiin se.
Vuokrattiin mökki viikoksi ja päästiinkin vielä samana iltana siellä käymään. Kova kiirekin tuli sen kanssa. Meillä oli pari tuntia aikaa tuosta soitosta päästä sinne ja siinä piti vielä pikaisesti syödäkin. Kun päästiin mökille laitettiin sauna samantien lämpiämään ja pulahdettiin järveen. Kun ei sinä ekana iltana ollut kovin montaa tuntia aikaa tehdä muuta.
Mä siinä sitten ihastelin maisemia ja totesin miehellenikin, että näissä maisemissa mieli lepää. Mulla kesti melko kauan päästä tuonne veteen, kuten kuvastakin voinee päätellä. Vesi oli ihan äärettömän kylmää tuona ekana iltana mutta lämpesi nopeasti tulevan viikon aikana.
Mulla oli käynyt vielä aika hassusti. Olin antanut äidilleni uimamekkoni kun se tarvitsisi sitä eikä muuta sopivampaa oltu löydetty. Oma uimamekkoni oli mulle jo siis tosi iso tuosta yläosasta eikä sen kanssa voinut enää uida tuolla uimahallissa. Seuraavaksi onkin uuden uimapuvun metsästys. Mökillä käytin Enellin urheiluliivien ja shortsien yhdistelmää – eikä ollut ollenkaan hassumpi yhdistelmä.
Kun sinne uimaan pääsi, niin mitään muuta ei sitten halunnutkaan tehdä. Mä oon semmonen vesipeto että en varmaan muuta tekisikään kuin lilluisi vedessä. Toki mä tuon viikon aikana otin myös aurinkoa, etten suinkaan koko aikaa vedessä ollut. Mä jo niin ajattelin etten tänä kesänä pääsisi talviturkistani ollenkaan mutta kuinkas ollakaan – ihan viime metreillä pääsinkin!
Mä oon aina viihtynyt vedessä. Muistan kun isäni kanssa käytiin aina kesäisin eräällä uimapaikalla ja isä siinä sitten joka kerta sanoi että saan uida niin kauan kunnes hän on lukenut Hesarin. Siinä meni yleensä reipas tunti mutta kun sen lähdön aika ois tullut, niin tämänä pirpana aloitti sen ”viis minuuttia vielä…” mankuamisen sekä kamalan peuhaamisen siellä vedessä.
Mökin vieressä oli myös mettä täynnä mustikkaa ja puolukkaa. Mustikkaa tuli napsittua muutama kourallinen ja ai että miten toi mettämustikka on ihanan makusta. Oli siellä jo aika hyvin puimuroitu nuo mustikat lopuilleen mut onneksi löysin pikkuisen itellekin että sai suun makiaksi.
Mä en ole marjanpoimijaksi sopiva, mulla menee liian nopeasti hermot tässä toiminnassa, mutta tuollaista pientä samantien naposteltavaksi nypittävää sopii tehdä. Olen kokeillut joskus vuosia sitten muutamaankin otteeseen kunnon marjan poimintaa ja pisin aika jonka kestin taisi olla pari tuntia. Sitten otin ragequitit ja puimuri lens metikköön. Sen jälkeen en ole tuolla tavalla marjoja poiminut. Me ei vaan tulla toimeen tällaisessa tilanteessa vaikka muuten kyllä tykkään metsässä samoilla ja noin.
Järvellä oli todella kaunista kun aurinko laski mailleen. Tuolla tuli kuvattua todella paljon mutta en sentään kaikkia kehdannut tähän postaukseen laittaa. No kauniita maisemia on aina ilo kuvata ja sillon lähtee aika useinkin lapasesta eli tulee otettua tooosi monta kuvaa.
Viikonloppuna kaveritkin tuli kanssamme mökille ja oli mukavaa kun oli seuraakin. Miehet siinä sitten päättivät lähteä veneen kanssa järvelle kaloja narraamaan ja kyllähän sieltä sitten yhden ison hauen nappasivatkin. Me naiset päätettiin pysyä lähempänä rantaa uimassa ja ottamassa aurinkoa.
Omasta mielestäni sain ihan kivan päivetyksenkin kun siinä rannalla otin aurinkoa samalla kun lueskelin noita kirjojani. Haluan ens vuonna samaan paikkaan! Tuolla järven rannalla avasin sen postipaketin josta Mahina laukku paljastui.
Mentiin mökille arkisin miehen työpäivän jälkeen ja oltiin siellä iltamyöhään saakka ennenkuin ajettiin kotiin. Viikonloppuna sinne mentiinkin jo aikasemmin ja oltiin myöhään saakka. Meillä oli suunnitelma että jäisimme viikonloppuna yöseeksi tuonne mutta
siinä tuli mutkia matkaan eikä sitten jääty, tulihan tuossa aika paljon
autolla ajoa mutta oli se kyllä sen arvostakin. Jospa sitten ens
kerralla ehditään olla yötäkin.
Ehdin myös ottaa pikaisen videonkin (taitaa olla maailmankirjat sekaisin kun oon pystyny tekemään näin lyhyen videon) yhden päivän touhuista tuolla mökillä.


78 kommenttia
Anonyymi
Kivannäköinen paikka tosiaan! Miksi ihmeessä ette yöpyneet kertaakaan, sehän sitä mökkielämää vasta onkin! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Sitähän se olisi ja olihan meillä se suunnitelmissakin, mutta tuli mutkia matkaan niin ei voitu ja arkena ei voitu miehen työn takia olla. 🙂
Anonyymi
Ihanan näköinen paikka. Kuinka kaukana tuo siis oli kotoanne/miehen töistä?
Miksi et voinut itse mökkeillä koko viikkoa yksin/kaverin kanssa? Ja kummastelen myös sitä, miten vasta tuolla heitit talviturkin, kun kerrot niin tykkääväsi uimisesta?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on ihana <3 Kyllähän tuo oli pitkän matkan takana. 🙂 En mä sinne voinut jäädä, kun ei ole ajokorttia niin mites mä olisin siellä pärjännyt kun kauppaankin olisi ollut monta kymmentä kilometriä. 🙂 Eli ei niin ei. 🙂 Ja mä siis puhun talviturkin heittämisestä kun olen käynyt luonnonvesissä mutta nyt kesällä sitä ei ole tapahtunut kun vedet olleet niin kylmiä. Paitsi sitten just tuona mökkiviikkona lämpes. 🙂
Anonyymi
Mihin sitä ajokorttia ois tarvinu? 😀 Kaupassa voi käydä mökille mennessä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu olisi mutta kun salaattia ei voi tehdä niin paljoa että sillä pärjäisi viikon ajan. 🙂 Menee pilalle. 🙂 Siksi ois tarvinnut käydä ainakin kerran kaupassakin. Enkä mä siellä ois yksin halunnu olla. 🙂
Anonyymi
En minäkään olisi yksin mökille yöksi jäänyt, mutta olisit pyytänyt kaverin mukaan vaikka pariksi yöksi. Kyllähän mies olisi tuoretta ruokaa tuonut töistä tullessaan. Meillä on mökiltä kauppaan matkaa noin 40km, mutta viikko pärjätään hyvin 3 lapsen kanssa. Loppuviikosta salaatit on loppu, mutta on juureksia ja vihanneksia kyllä. Pakastin helpottaa ruokien ja leipien säilytystä.
Kiva että pääsitte kuitenkin vähän mökkeilemään. Tiedän miten ikävää on kun mies ei voi juuri lomia pitää, silloin on nautittava niistä lyhyistäkin yhteisistä hetkistä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sepä se kun ei kukaan kavereista voinut arkena jäädä sinne kun oli koulua ja työtä. 🙂 Et nyt mentiin näin.
Anonyymi
Olisithan sinä voinut jäädä mökille koko ajaksi, mies olisi käynyt töissä ja käväissyt ruokkimassa kissat ja tullut sitten aina mökille yöksi. Parasta mökkeilyssä on yöpyminen!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vaan kun en olisi voinut jäädä. Enkä mä nyt tiedä onko se yöpyminen parasta, mää sanoisin enemmänkin se rauha ja vesi. 🙂
Maisa
Mitä kaikkea tuossa sun salaatissa oli 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kurkkua, paprikaa, tomaattia, sipulia ja salaattijuustoa.
Anonyymi
Syötkö joka päivä samalla tavalla eli aina perunaa ja jauhelihapihvin salaatin lisäksi? Neljä makkaraa miehelle!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En aina. 🙂
Anonyymi
Millaisia muita ruokia sitten syöt? Joka päivä kuitenkin perunaa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
http://varikaspipsa.blogspot.fi/2015/03/yhden-paivan-ruokapaivakirja.html Tuolla on enempi juttua mitä syön. Enimmäkseen perunaa, mutta onhan sitä välillä riisiä ja pastaakin. 🙂
Lumina Scargall
Haha no mun mies syö kerralla 8 ellei jopa 10 makkaraa jos sen mieli tekee..
Anonyymi
^ Kuulostaa aika pahalta…
Lumina Scargall
No kuule paheensa kullakin 🙂 Muuten omaa terveet elämäntavat, jos se sua huolestuttaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jos joku haluaa ottaa neljä taikka kymmenen makkaraa kesän grillihetkissä niin siitä. Eri asia jos nuo määrät syö joka päivä. Että ei pidä olla niin terveysintoilijaa ja kieltää kaikki hyvä. Kokonaan. 🙂
Anonyymi
no enpä oo ikinä kuullu, että joku vuokraa mökin ja ei edes yövy siellä.. outoa.. kyllä mä ainakin ottaisin jääkaapin täyteen ruokaa ja olisin siellä sen koko ajan, kun kerran maksettu on. onhan se ihanaa herätä aamulla heti tollasissa maisemissa eikä istua töröttää autossa edes takaisin..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllä kyllä, mut nyt kävi näin. 🙂
Anonyymi
Kauheeta, joku vuokraa mökin ja käy siellä vaan päivisin. Entäs kun joku ostaa mökin ja käy siellä vaan päiväseltään? Kuten mun vanhempien naapurimökkiläiset. Mökille matkaa heillä about 20 km. Kukin tyylillään. =))
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nimenomaan. Jokaisella on tyylinsä. 🙂 Meillä se oli näin.
Anonyymi
Sä oot kyllä tosi outo ton mökkeilyn suhteen. Yöpyminen on just parasta. En tajua. Tai sit et vaan pärjää ilman miehen läsnäoloa. Joka sekin on outoa aikuiselta ihmiseltä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sovitaan vaikka sitten näin. 🙂
Anonyymi
Tosi outoa on jankata vieraan ihmisen mökkeilystä!? Kukin perhe mökkeilee omalla tyylillään, sen ei pitäisi muiden mielenrauhaan vaikuttaa. Ihanan näköistä Pipsa teillä ollut. Varmaan mieli lepäsi noissa maisemissa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mieli todellakin lepäsi. Tuntui että sai enemmän virtaa akkuihinkin kun oli tuolla. 🙂
Anonyymi
Miten sä näissä kuvissa näytät taas noin isolta,vaikka asukuvissa näytät pienemmältä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Enpä tiedä. Mekko kyllä on mulle iso että loisiko siksi isomman kuvan. Mene ja tiedä.
Anonyymi
Niin se varmaan on. Itsekin ihan kauhistuin omaa kuvaa, kun yhdessä kuvassa eräässä tapahtumassa olin yleisön joukossa löysä kesämekko päällä.
Anonyymi
Toi mekkohan kinnaa mahasta ja hihoista, eli eikö tuo ole ennemminkin liian pieni kuin iso?
Anonyymi
En minäkään tuota mekkoa liian isona näe, mutta on totta, että erilaiset vaatteet istuvat päälle eri tavalla.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No selväkd on tullut et jokainen näkee haluamiaan asioita. Mekko kuitenkin on käynyt isoksi ja o jäänyt kotiasuksi.
Kissankello
Minä ymmärrän kyllä, kissoja ei nimittäin voi jättää eikä raski jättää yksin kovin pitkäksi aikaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eipä ne ois yksin olleet.
Anonyymi
Ootko huomannu, että Theodora 2ndhand myy Helsingissä aitoja käytettyjä laukkuja. Nyt siellä olis yksi ihanan kokoinen Balenciagan laukku, kuolaan sitä, mutta ostamatta jää…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei oo tullu huomattua.
Anonyymi
Osaatko sanoa, mikä on Helsingin Theodoraa vastaava puoti Porissa. En muista enää nimeä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Valitettavasti en osaa sanoa.
Anonyymi
Poimuri, ei puimuri 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos.
Anonyymi
Pelkäätkö olla vieraassa paikassa yötä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En pelkää. 🙂
Anonyymi
Jos soot ollut yli 20 kg lihavampi viime kesänä ja se uikkari on ollut sun päällä niin miten maailmassa äitisi voi pitää sitä? Eiks hän ollut ihan sutjakka rouva? Ja toi mökkiosuus oli kiva, tosin johti harhaan toi viikko mökillä tai että ikäänkuin se olisi teidän mökki, vuokramökki siis. On teillä kyllä paljon irtorahaa jos iltoja varten on varaa vuokrata moinen, no sama se mihin kukin maninsa tunkee mutta outoa touhua, olisit edes sinä ollut siellä. Näin mökille olisi tullut enemmän käyttöä. Uimassa kato vois käydä vähemmälläkin. Muuten tykkäsin että hauska video ja kauniit kuvat, mökki olis kiinnostanut enemmänkin.
Anonyymi
Toistoa, mutta miksi ihmiset puuttuvat, arvostelevat ja analysoivat niin paljon toisten elämää, valintoja ja tekemisiä? Kenenkään hk mielipiteet eivät ole minkään maailman laki, jonka mukaan kaikkien tulisi elää elämäänsä. Jos ei ole kyse laittomuuksista tai toisten/jonkin vahingoittamisesta, niin mitä väliä vaikka jonkun tottumukset olisivat omista poikkeavia tai jopa hieman hassuja/outoja? Miksi kaikkeen täytyy olla puuttumassa ja pätemässä omia kokemuksia huutelemalla?
– Tilda
Anonyymi
Ehkä siksi täällä otetaan kantaa kun ihminen itse pitää blogia ja haluaa että ihmiset kommentoi? Jos Pipsa ei halua kommentteja,hän kai voi sulkea kommenttimahdollisuuden tai olla julkaisematta niitä ollenkaan. Tilda,oot aika ärhäkkä 😉 Itse arvostelet muita kirjoittajia jatkuvasti 😀
Anonyymi
Ja tosiaan kenenkään mielipide ei ole maailman laki mutta eikös kaikilla oo kuitennii oikeus mielipiteeseen 😉 Pipsa vastailee kivasti kaikille vaikka ihmisellä ei kirjoittamistyyli ole kaikkein kivin,kirjoittamalla ilmaiseminen on hankala laji ja usein lukija tulkitsee sen miten haluaa.
Anonyymi
Voi kaiketi sen ärhäkkyydeksikin tulkita, jos kummastelee pyrkimyksiä niputtaa "oikeanlaista" elämää tiettyyn muottiin 😉 Mulla on enemmänkin tapana etsiä ihmisistä myönteistä ja olla avoin erilaisille tavoille toimia ja elää arkea. Sen sijaan anonyymeihin kommentteihin tarttumista ei juurikaan voi nähdä kenenkään arvostelemisena. Kyseessä on vain anonyymi negatiivissävyinen lause, jossa ei ole sitä positiivistakaan tarjolla tartuttavaksi. Toisin on silloin kun sanotaan mielipiteitä tietylle blogille kasvonsa ja nimensä antaneesta henkilöstä. Ja nimenomaan hämmästelin sitä, että "etsimällä etsitään" kielteistä asioista, joilla ei ole juurikaan merkitystä, tai joita voi tehdä monella eri tavalla. Merkitystä on myös sillä, miten mielipiteensä ilmaisee. Vrt. "Itse en suostuisi lähtemään mökiltä pois yöksi, koska rakastan kesäisiä öitä veden äärellä ja luonnon rauhassa" tai "On teillä kyllä paljon irtorahaa jos iltoja varten on varaa vuokrata moinen, no sama se mihin kukin maninsa tunkee mutta outoa touhua, olisit edes sinä ollut siellä."
– Tilda
Anonyymi
Jokaisella kirjoittajalla on oma tyylinsä. Sitä ilmaisee itseään niinkuin kykenee. Itse jos olisin vuokrannut noin ihanalta paikalta mökin en olisi mitenkään poistunut sieltä iltaisin, toisaalta jos olisin omistanut sen, olisin ehkä malttanutkin tehdä tuota seilaamista vaikkapa koko kesän. Minulle mökin vuokraus olisi ollut tänä kesänä kallista ja sitä vertasi omaan tilanteeseen hieman tökerösti. Olisin ollut siellä kaiken mahdollisen maksamani ajan. Ei tuo ollut kateutta eikä toiselta poistoivomista, vain toteamus että olisivat käyttäneet mökkiään enemmän. Taisin samassa postauksessa kehua että ihan kiva postaus muuten ja että olisin ollut kiinnostunut näkemään enemmän kuvia itse mökistä. Valitettavasti me toiset olemme suorapuheisia ja tökeröitä tavassamme kirjoittaa ja jutellakin. Meistä ei saa pyllynnuoleskelijoita millään. Mitä sinä Tilda muuten väliin tulit jos kerran Pipsa julkaisi ja jopa naurahti meikäläiselle? Tykkään Pipsasta ja olen monivuotinen lukija ja ehkä eräällä tavalla tukijakin notta pidähän mölyt mahassasi.
Anonyymi
Jos haluat anonyymi 11.50 osoittaa viestisi ainoastaan Pipsalle, ja saada vain hänen kommenttejaan takaisin päin, sähköposti lienee siihen parempi reitti… vais? Tätä kautta kun keskusteluun saattaa osallistua myös meitä muita 😉
Anonyymi
Niin samaa mieltä Tildan kanssa. Hienosti kiteytetty.
Anonyymi
Sanoit peplumpostauksen kommenteissa, että suhun mahtuu kaks hoikkaa ihmistä. Painatko siis 80 kg?
Lumina Scargall
Taas näemmä oikein älynväläyskommentti <3
Anonyymi
Enpä nyt sanoisi, että yksi hoikka ihminen painaa 40 kiloa. Tuohon voitaisiin lisätä kymmenen kiloa lisää, vähän enemmänkin.
Anonyymi
Lumina, miksi sun pitää kiukutella jokaiselle kommentoijalle, joka ei olu sun kanssa samaa mieltä? Oot todella epäkunniottava, mutta vaadit "kunnioitusta" yms muilta? Säälittävää 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hyvä anonyymi,
Ihan yhtälailla Luminalla on oikeus ilmaista mielipiteensä kuin teillä muillakin. Myönnetään nyt vaan että alkup.kommentti oli hieman hymyilyttävä koska en ole montaakaan 40kg normaalipainoista nähnyt ellei ole kovin lyhyt. 🙂 Menkäähän te kans nukkumaan. Huomenna on uus päivä!
Lumina Scargall
Kiitos Pipsa 🙂 Ano mä en sentään huutele anonyyminä täällä 😀
tutu
Luminan tyyli ilmaista nuo mielipiteensä on vähän kettuileva. Mielipiteet tuskin haittaisi ketään, jos se mielipide ei olisi kettuilua.
Anonyymi
No et sä Lumina kyllä omalla nimelläskään huutele 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nyt aikuiset ihmiset, käyttäytykää! Luminan kommentti ei ollut yhtään enempää tai vähempää kettuileva kuin kenenkään muunkaan.
Lumina Scargall
No, Pipsa tietää mun oikean nimeni se riittää 🙂
Lumina Scargall
Ja anteeksi jos olen loukannut jotakuta.
Anonyymi
Odotan pipsa jo vastauksia noihin shoppailukysymyksiini…nämä rasittavat kommentit voisivat loppua, mitä väliä sillä on mitä kukin tekee. Täällä olis kiva vain turista mukavia eikä lukea noita vänkäyskommentteja…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ok.
Anonyymi
Tuleeko perjantaina postaus tai porinat? Olisi kiva jos kirjoittaisit joskus sellaisen 'kirjavuoteni' postauksen, jossa esittelet parilla lauseella kaikki kirjat, mitkä olet lukenut vaikkapa puolivuosittain? Oletteko koskaan käyneet isännän kanssa pilkillä? Mä olen käynyt kerran ja se oli hauskaa hommaa! Ei tullut yhtään kalaa :D.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Porinat ei tule, mutta taitaa tulla vaate-esittelypostaus. 🙂 Tuo kirjavuoteni on kyllä hyvä idea mutta huono mulle, koska luen niin äärimmäisen vähän. Ehkä tuo toimisi sitten jos saisin luettua vaikka sen yhden kirjan per kuukausi. 🙂 Ei olla viel isännän kans käyty pilkillä enkä tiiä menemmekö, aika sen näyttää. Pikkulikkana oon ollut isäni ja setäni kanssa kyllä pilkillä monet kerrat ja saanutkin saalista. Yhden mateen muistan äärimmäisen hyvin. 🙂 Se on hauskaa hommaa. 🙂
Anonyymi
Miksi et julkaissut komenttiani, joka oli täysin asiallinen ja sinun puolestasi puhuva? 🙁 Kommentoin sitä, että miksi kaikkien muka pitäisi olla mökillä yötä. Aika pitkä kommentti oli.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Luultavasti siksi ettei tuollaista kommenttia ole tullut. En ainakaan muista tuollaista edes lukeneeni. Ei edes roskapostien joukosta löytynyt minne joskus menee kommentteja tai tuolta sähköpostista missä kaikki kommentit näkyy mitä on tullut. Pahoitteluni, mutta nyt vaikuttaisi siltä että bittiavaruuteen on kadonnut.
Anonyymi
Höh! Varmaan sitten netti pätkäisi juuri sillä hetkellä kun kommentin lähetin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En mä usko että se oli netti jotka pätkäisi kun siitä tulisi kyllä kunnon ilmoitus ettei kommenttia voi viedä eteenpäin. Ainakin mulla on tullut kun joskus kommentoin ja netti pätkäsi. Tosin kun palasin takas niin se kommentti oli kommenttikentästä mennyt pois, mut sen siis näki heti.
Anonyymi
Juu no jonnekin se katosi, tai lähettäminen jäi kesken. Tämä Blogger kun ei aina ole kovin luotettava, ainakin itselläni on aiemminkin kenkkuillut. Hyvä tietää kuitenkin ettet ole itse poistanut sitä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, tämä tekee sitä välillä mullekin. Siksi mä yleensä kopion kommenttitekstini ennenkuin julkaisen.
Anonyymi
Se kommentin kopiointi ei vaan auta mitään, kun käytössäsi on tämä kommenttien kontrollointi. Joka kerta blogger kuitenkin sanoo että kommenttisi julkaistaan jnejnene, mutta sitten itse olet sanonut kommenteista että ovat kadonneet. Vaikka juuri niistä kommenteista on myös tullut se bloggerin ilmoittama kommentin perillemeno. Siinä vaiheessa ei enää ala lähetellä samaa viestiä toiseen kertaan, ja jos lopulta vuorokauden päästä julkaiset kommentteja, niin eipä sitä copypastea silloin enää leikepöydällä ole, eikä toisaalta voi tietää mistä syystä kommentti on jäänyt julkaisematta.
Anonyymi
Ihania kuvia. Voi mitkä maisemat ja peilityyni järvi. Kaunista! Syksyn aavistus jo ilmassa ja vähän jäähyväisten melankoliaakin. En yhtään ihmettele, jos et yksin halunnut yöksi jäädä, minä en jäisi edes päiväksi yksin millekään vieraalle mökille. Tuohan oli teille ihanteellinen, kun oli sopivan ajomatkan päässä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kaunista siellä olikin ja lähestyvän syksyn pystyi kyllä jo haistamaan vaikka lämmintä olikin. Pimenevät yöt ja puolukat. 🙂
Anonyymi
Vai taidan kuvitella vaan syksyn, kun katsoin kuvat uudelleen. Ei noista kyllä syksyä saa millään. Mutta todella kauniita kuvia, aivan ihanalla paikalla tuo mökki! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kuvia katsomalla sitä ei ihan uskoisi että on otettu elokuun lopussa. 🙂