Kerroin koska asiaa on tarkoin pohdiskeltu ja tultu siihen tulokseen , että tämän hetkisestä työstäni sopii nyt kertoa, kun se sopii myös työnantajalle.
Mahtavaa että sulla on työ missä viihdyt noin hyvin. Ja saat hyödyntää tuota opettelemaasi valokuvausta. Olen onnellinen sun puolesta. Pidä lippu korkeella 🙂
Onnea ihanasta työstä! Olet varmasti työnantajalle oikea aarre työntekijänä. Olen hr-alalla ja toivoisin näkeväni enemmän kaltaisiasi positiivisia ihmisiä hakijoissa! 🙂
Olipa jotenkin ihana video, tulin niiiin iloiseksi sun puolesta. Susta näkyi tosiaan se, että olet innoissasi työstäsi ja ansaitusti ylpeäkin. Sun ulosantikin oli jotenkin erilaista – ehkä selkeämpää tai rauhallisempaa, mikä teki videosta myöskin tosi miellyttävän katsoa. Sun työ kuulostaa tosi ihanalta! Onnea!
Tajuan täysin ton mistä edellisessä postauksessa kirjotit, eli kun on siinä työn imussa kiinni niin nälkä ei tunnu ja unohtaa syödä. Itellä se sit kostautuu usein sillä että illalla pitää sit syödä senkin edestä. Oon koettanut saada asiaa ruotuun sillä, että puhelin muistuttaa säännöllisesti millon pitäisi syödä.
Kiitoksia. Työssä voi olla tosiaan kiinni niin suuresti ettei siinä huomaa aina että pitäisi myös syödäkin. 😀 Tähän täytyisi kiinnittää enemmän huomiota.
En suinkaan usko että se olisi vaarallista kertoa, ei mun stalkkeri koskaan mun henkeä oo uhannut. Seurasi ainoastaan edellisen kodin ympäristössä ja raportoi nettiin. Aiheutti lähinnä ahdistusta siitä että joku lähellä kyttäsi kaikki tekemiseni. En myöskään usko että tulee tuonne paikanpäälle koska sitten on suuri mahdollisuus että jää kiinni. Ja kun tästä on ihan työnantajan kanssa keskusteltu ja sovittu, niin toivon että saan työskennellä rauhassa enkä ole koskaan kuitenkaan yksin.
Niin, otan toki riskin mutta tietoisen sellaisen, mutta toisaalta jos olisin vain kertonut mitä teen mutta en sitä missä teen, niin uskoisin että sekin olisi kyllä muiden toimesta selvitetty ja kerro eteenpäin. Joskus ihmiset kun unohtavat ettei ole kuitenkaan heidän asiansa kertoa jotain mistä bloggaaja/vloggaaja/somettaja ei ole sanonut.
Vau, tosi paljon onnea uuteen työhön!
Kiitos sulle Pipsa videoistasi. Mulla on melko vaikea masennuskausi meneillään ja olen katsonut porinoitasi youtubesta. Sun ihailtavan positiivinen elämänasenteesi on helpottanut oloani.
Työskenteletkö siis ns työkokeilun tai työtoiminnan turvin tuolla, vai ihan oikealla palkalla? Hienoa että olet saanut vihdoinkin töitä, vaikkakin osa-aikaista😊
37 kommenttia
Anonyymi
Miksi nyt kerrot avoimesti kaikille et mitä teet työksesi vaikka oot kieltäny sen kertomisen monesti?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kerroin koska asiaa on tarkoin pohdiskeltu ja tultu siihen tulokseen , että tämän hetkisestä työstäni sopii nyt kertoa, kun se sopii myös työnantajalle.
TaRa
Onnea me-talon duuniin. Siellä istuin tässä lähiaikoina 4h-ohjaaja koulutuksessa.👍🏼
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. 🙂
Anonyymi
Toi on niin tärkeetä,että on työ missä viihtyy. Tosi ihana,että olet päässyt unelmatyöhön. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on todella tärkeää, vaikka ymmärrän toki ettei se aina onnistu. Ite oon nyt onnekas, että oon päässyt toteuttamaan tämänlaista työtä.
Anonyymi
Mahtavaa että sulla on työ missä viihdyt noin hyvin. Ja saat hyödyntää tuota opettelemaasi valokuvausta. Olen onnellinen sun puolesta. Pidä lippu korkeella 🙂
Tirli
Anonyymi
Tirli, jos olet se, joka oli porinaporukassa, niin tule pian takaisin, ollaan kkaivattu sua!
-Markitti
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. Mut sun pitää kyllä ehdottomasti palata takaisin porukkaan. 🙂
Anonyymi
Onnea uuteen duuniin !a
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. 🙂
Anonyymi
Onnea ihanasta työstä! Olet varmasti työnantajalle oikea aarre työntekijänä. Olen hr-alalla ja toivoisin näkeväni enemmän kaltaisiasi positiivisia ihmisiä hakijoissa! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. 🙂
Anonyymi
Hienoa Pipsa! On kiva nähdä sua aidosti onnellisena. Jatka samaan malliin 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
🙂 🙂 🙂
Anonyymi
Onnittelut työstä. Olet selvästi oikealla alalla.
>Leena
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. 🙂
Anonyymi
Onnea työstä, hieno juttu ja vaikuttaa just sun jopilta 😊 en ehdi kuunnella kokonaan, niin onko ihan kokopäivähomma?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. Osa-aikaista on. 🙂
Anonyymi
Mahtavaaaas!! Onnea. ☺️
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Ev
Olipa jotenkin ihana video, tulin niiiin iloiseksi sun puolesta. Susta näkyi tosiaan se, että olet innoissasi työstäsi ja ansaitusti ylpeäkin. Sun ulosantikin oli jotenkin erilaista – ehkä selkeämpää tai rauhallisempaa, mikä teki videosta myöskin tosi miellyttävän katsoa. Sun työ kuulostaa tosi ihanalta! Onnea!
Tajuan täysin ton mistä edellisessä postauksessa kirjotit, eli kun on siinä työn imussa kiinni niin nälkä ei tunnu ja unohtaa syödä. Itellä se sit kostautuu usein sillä että illalla pitää sit syödä senkin edestä. Oon koettanut saada asiaa ruotuun sillä, että puhelin muistuttaa säännöllisesti millon pitäisi syödä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. Työssä voi olla tosiaan kiinni niin suuresti ettei siinä huomaa aina että pitäisi myös syödäkin. 😀 Tähän täytyisi kiinnittää enemmän huomiota.
Anonyymi
Onko työpaikan kertominen noin tarkkaan turvallista? Muistaakseni olet aiemmin kertonut, että sinulla on kokemuksia vainoojista?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En suinkaan usko että se olisi vaarallista kertoa, ei mun stalkkeri koskaan mun henkeä oo uhannut. Seurasi ainoastaan edellisen kodin ympäristössä ja raportoi nettiin. Aiheutti lähinnä ahdistusta siitä että joku lähellä kyttäsi kaikki tekemiseni. En myöskään usko että tulee tuonne paikanpäälle koska sitten on suuri mahdollisuus että jää kiinni. Ja kun tästä on ihan työnantajan kanssa keskusteltu ja sovittu, niin toivon että saan työskennellä rauhassa enkä ole koskaan kuitenkaan yksin.
Niin, otan toki riskin mutta tietoisen sellaisen, mutta toisaalta jos olisin vain kertonut mitä teen mutta en sitä missä teen, niin uskoisin että sekin olisi kyllä muiden toimesta selvitetty ja kerro eteenpäin. Joskus ihmiset kun unohtavat ettei ole kuitenkaan heidän asiansa kertoa jotain mistä bloggaaja/vloggaaja/somettaja ei ole sanonut.
Anonyymi
Hienoa että olet saanut töitä. Onnittelut!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Vau, tosi paljon onnea uuteen työhön!
Kiitos sulle Pipsa videoistasi. Mulla on melko vaikea masennuskausi meneillään ja olen katsonut porinoitasi youtubesta. Sun ihailtavan positiivinen elämänasenteesi on helpottanut oloani.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia! Harmillista kuulla masennuskaudesta, mutta ihanaa jos mun höpinät on pikkusen helpottaneet oloasi. 🙂
Anonyymi
Onneksi olkoon! ❤️❤️❤️
Tulin tästä niin iloiseksi! Sun innostus tarttui ja työ kuulostaa todella "sun näköiseltä", uskon että olet hyvä siinä mitä teet!
-Leila
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, kiitos. 🙂 Oon aivan innoissani tästä ja nyt kun vielä päätin julkaista tämän videon. 🙂
Anonyymi
Onnea uudesta työstä 🙂 On ihan sinunlainen työsi. Ja mukavaa joulunodotusta. 🙂 <33
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos! Mukavaa joulunodotusta sinullekin!
Anonyymi
Työskenteletkö siis ns työkokeilun tai työtoiminnan turvin tuolla, vai ihan oikealla palkalla? Hienoa että olet saanut vihdoinkin töitä, vaikkakin osa-aikaista😊
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ihan aikusten oikeaa palkkaa mä työstäni saan. 🙂
Suffeli
Ooo, hienoa että sulla on työ josta tykkäät! Onneksi olkoon Pipsa työpaikasta:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. 🙂