MITÄ MULLE KUULUU ?

Niin, mitä mulle nyt sitten kuuluu? 

No, ainakin voin sanoa että pikkusen väsyttää. Viimeiset kuukaudet ovat olleet melkoista vääntöä mutta lopussa se kiitos seisoo. Puoli vuotta on mennyt kuin siivillä, eikä sitä välillä oikein käsitä, että kuinka nopeasti se on loppujen lopuksi mennyt. Paljon kaikenlaista mukavaa puuhaa siihen on kuulunut, vaikka ensi pohdinnalla mieleen muistui vain opiskelu ja työt. Siihen mun aika on varmaan 80% mennyt. 

Mihin se puoli vuotta sitten meni?

No enimmäkseen siihen, että olen opiskellut ja tehnyt töitä. Ja siinä sivussa yrittänyt olla aktiivinen somessa, mutta huomannut että välillä tuli monen päivän taukoja etten saanut mitään aikaiseksi. En somea, enkä edes lausetta kirjeeseen. 

Vietin mun kesälomankin opiskellen eli olin todella paljon tietokoneen ja kameran kanssa. Tein siis lomalla näyttökansiot kuntoon, koska suoritin syyskuun alussa koko tutkinnon näytöt. Lisäksi mun piti tehdä kaikista ytoista eli yhteisistä tutkinnon osista tentit, joista vedin matematiikan, fysiikan ja kemian osalta pienet hermoilut koska nämä eivät ole koskaan olleet mun vahvimpia aineita. Koen silti ylpeyttä että menin, tein ja läpäisin. Ja nyt sitten valmistuin Sataedusta kuvallisen ilmaisun toteuttajaksi, valokuvaukseen painottuvalta linjalta. 

Sain opettajilta myös pientä pohdittavaa näin valmistumisen jälkeen, mutta koska se mitä mulle kerrottiin ei ole mahdollista tällä hetkellä, niin en siitä aio vielä mitään julkisesti sanoakaan. Tiedättehän, jos se ei lopulta onnistukaan ja etten vain ”jinksaa” mitään. Nyt mulla on kuitenkin kaksi vuotta aikaa kehittää itseäni valokuvaajana ja miettiä haluanko ottaa vielä sen seuraavan askeleen, kohti valokuvaajan ammattitutkintoa. 
 

Ja ettei kaikki nyt vaikuta pelkältä ruusuilla tanssimiselta (vaikka onkin pirteä kuva auringonkukan kanssa), niin mulla on ollut myös huonoja hetkiä.

Hetkiä jolloin tuli pohdittua tuota mun ja äitini välirikkoa. En ois ikinä uskonut että meidän välit menee näin totaalisesti, vaikka suhteeni äitiini on ollut ajoittain hankala. Vuosi sitten kun tää alkoi, niin ajattelin vain että nyt annan äidin kiukutella. Ajattelin, että hän ottaa sitten yhteyttä kun on kiukutellut kiukkunsa. Mutta nyt kun yli vuosi on jo kulunut, niin luulen ettei sitä yhteydenottoa tule. En voi tästä tilanteesta tarkemmin kertoa, mutta tahdon ilmaista tuntemukseni ettei ole ollut helppoa ja asian läpikäyminen ottaa välillä voimille.  

Mulla on myös ollut hetkiä jolloin olen väsyneenä tiuskinut läheisilleni ja potenut siitä samantien huonoa omaatuntoa. He ovat niille hetkille täysin viattomia. Samalla olen pohtinut tuota vallitsevaa pahoinvoivaa nettikeskustelu mitä olen muiden instagrameista lukenut. Ja olen aika varma, että tunnistan noita tuntemuksia näiltä ”ikäviltä kommentoijilta”.  Sen pahanolon hetken kun pitää vain johonkin saada purettua se paha olo.