T%c3%a4t%c3%a4m%c3%a4%c3%a4sy%c3%a4n.jpeg
Blogi

Matkalla kohti kevyempää ja terveellisempää oloa 2/3

Kuukausi on nyt ”laihdutuskuuria” takana ja olo on mainio! Aluksi mulla oli jonkinlaista väsymystä, mutta sitä on vaikea tietää oliko tällä muutoksella siihen vaikutusta. Väsymys meni viikon sisällä ohi ja pirteämpi minä on astunut lavalle.

Yllä olevasta kuvasta näkyy noin suurinpiirtein mitä ruoka-aineita olen kuukauden aikana syönyt ja joiden syöntiä tulen jatkamaan. Kuvasta tosin puuttuu salaatti jota syön todella paljo päivän aikana (n. 600g) ja tuon lisäksi porkkanaa (tai vaihtelun vuoksi kukkakaalia) tulee rouskuteltua lähemmäs puolen kilon verran päivässä. Niin, ja nuo kolme perunaa ovat sen 300g. Mutta näistä aineksista (suurinpiirtein) teen jokapäiväiset ruokani.

Ruuasta puheenollen, kun moni on tätä jopa epäillytkin, niin nälkää mun ei ole tarvinnut nähdä ja tällaisella ruokavaliolla pystyy olemaan vaikka loppuelämän. Myös herkut ovat olleet osa ruokavaliotani, ja niitäkin syödään kohtuudella. Joskus se on ollut annos sipsiä, joskus hyvää ruokaa.

Monia myös varmaan kiinnostaa tietää paljonko olen kuukauden aikana laihtunut. No, se onkin ollut jännittävää seurattavaa sillä ekan viikon aikana meni todella paljon nesteitä mutta sekin tasottui heti toisella viikolla. Kaikenkaikkiaan olen siis kuukauden aikana karistanut kiloja -9,1kg verran sekä konkreettista kaventumista on tapahtunut jopa -25cm verran joista suurinosa yläkropasta. 

L-Karnitiinijuoma (Fat Free, 0 kcal)

Olen tykännyt näistä L-Karnitiinijuomista, erityisesti Karpalonmakuisesta (2) koska tässä tuo karpalo todellakin maistuu ja jääkaappikylmänä se on todella piristävää. Aluksi luulin että tykkäisin enemmän Appelsiininmakuisesta (1) mutta tuo maku ei valitettavasti ole lähelläkään appelsiinia. Jos mun pitäisi suositella jompaakumpaa, niin suosittelisin karpaloa.

Juoma toimii dieetin tukena, eli koska tässä on nolla kilokaloria, niin tätä voi juoda ihan vapaasti. Itse tosin vältän suurta juomista, koska tässä on käytetty keinotekoisia makeutusaineita (aspartaami, asesulfaami K) mutta silloin tällöin piristysjuomana tuosta ei isoa haittaa (luulisi) olevan. Itse tykkään juoda viikonloppuisin pullollisen.

Vanukkaat (30g annospussissa 14-15g proteiinia, 106,5kcal)

Itse aloitin näiden kokeilun hieman huonosti, sillä kun kokeilussa oli ekana Mangon&Persikan makuinen vanukas, joka osoittautui todella äklönmakeaksi, niin meinasin lopettaa kokeiluni siihen paikkaan. Ajattelin ettäkaikki olisivat samanmakuisia mutta onneksi mieheni rohkaisi mua jatkamaan. Onni siis onnettomuudessa, sillä Suklaanmaku (4) osoittautui todella hyväksi ja maistui ihan samalta kuin suklaavanukas, ehkä hieman keinotekoisemmalta mutta ei pahalta. Oma suosikkini on ollut Mansikan&Valkosuklaan yhdistelmä (3), joka on sopivan makea – ei liian, eikä liian vähän. Maku muistuttaa mansikkajäätelöä ja tarkoitus olisikin joku kerta kokeilla millaista se olisi hieman jäähtyneenä.

Kuten arvata saattaa, kaapit pursuaa nyt näitä kahta makua joita syön muutaman kerran viikossa. Eikä Mangon&Persikan makuiseen olla jatkossa koskettu. Tästä löytyy myös Cafe Latte maku, mitä itse en lähtenyt kokeilemaan koska se oli aina loppu ja toisekseen nuo kahvinmakuiset eivät kiinnosta. Ei edes kokeilemaan. Itse suosittelisin näitä jos tykkää makeasta, näillä loppuu se makeanhimo kuin seinään, vaikka olen kai hieman huono tuota sanomaan kun itselleni ei tuo makea ole mikään ongelma. Tämä toimii loistavana välipalana ja on kerta-annospussin johdosta helposti tehtävissä. Itse syön iltapalana muutaman kerran viikossa. Pussin ohjeessa sanotaan laittamaan 2dl maitoa, mutta itse laitan 1,5dl ja siihen vanukasjauho päälle, sekä vispilän kanssa sekoitan tasaiseksi. Sitten vain jääkaappiin hetkeksi aikaa jähmettymään.

Proteiinipatukat (10,5-25g proteiinia, 135,8-202,8kcal)

Nämä ovat loistavia välipaloiksi, kun on kiirettä ja miksei muutenkin. Sisältävät runsaasti proteiinia, varsinkin nuo 60g proteiinipatukat (oikeanpuoliset). Noita pienempiä 35g patukoita (vasemmanpuoliset) ostin kun halusin kokeilla minkä makuisia ovat. Pakko myöntää, että nuo pienemmät ovat maukkaampia (ei maistu ihan niin puulta) kuin isommat patukat. Näitä suositellaan käyttämään välipaloina, hillitsemään näläntunnetta tai taltuttamaan makeanhimoa.

Itse olen käyttänyt noita isompia ja niistä kaikista parhain on tuo Crispy Caramel, sillä se maistuu kuin oikealta karamellisuklaapatukalta. Myös lakritsin ja suklaanmakuiset ovat näistä syötävänmakuisia.  Käytän näitä muutaman kerran viikossa välipalana.

Käykäähän tutustumassa Sportyfeel kampanjaan, tuotteisiin sekä osallistumassa arvontaan täällä.
– See more at: http://eeviskainen.blogspot.fi/2015/01/kuntokuurilla.html#sthash.tb4WZ6Tw.dpuf
Käykäähän tutustumassa Sportyfeel kampanjaan, tuotteisiin sekä osallistumassa arvontaan täällä.
– See more at: http://eeviskainen.blogspot.fi/2015/01/kuntokuurilla.html#sthash.tb4WZ6Tw.dpuf

119 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hieno pudotus! Siitä sitten vain jatkamaan kohti parempaa oloa ja fiilistä. Hoikanhoikaksi ei edes tarvitse tavoitella, painonpudotus kohti terveellisempää oloa on oikein hyvä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia. Tästä tosiaan jatketaan, ja vielä ois yks kuukausi tätä jäljellä mutta aion jatkaa siitäkin. 🙂 Ja mulla on nyt jo parempi olo.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis yksi kampanjapostaus tulee, mutta kuten äsken laskin niin sehän tekee 2kk. Mähän aion jatkaa tämän jälkeenkin. Ettei se siihen lopu.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hienoa! Kovastipaljon keskimäärin on viikossa pudonnut, ei ainakaan tarvitse yhtään kiristää tahtia 🙂 Paljon kannustusta täältäkin, ei niin kovinkaan kaukana häämöttävä kesä ja loma innostakoon jatkamaan urakkaa rennolla otteella. Kellohame heilahtaa….

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ekalla viikolla meni suurinosa, että loppuviikot on ollut pienempää tiputusta. 🙂 Sellaista kilo per viikko. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvä postaus ja todella hyvä pudotus! Sinnikäs olet ollut vaikka välillä sairastelitkin. Minkä verran liikuntaa kuuluu tähän "ohjelmaan"? Itse olen laiska liikkumaan, niin kiinnostaa onnistuuko painonpudotus pelkästään ruokavaliolla. Talvisin kyllä tykkään tehdä lumitöitä ja niitä riittää 🙂

    Nyt kun olet ollut jo kuukauden tällä uudella ruokavaliolla, niin mikä tässä on erilaista verrattuna aiempiin? Ja paljonko olet pudottanut kaiken kaikkiaan?

    Tosi paljon tsemppiä jatkoon! Kunpa itsekin saisi insipiraation…

    -Hannele

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No eihän se sairastelu mitään ongelmaa tuo, jos vaan ruokaa syö. Kun nyt oon siis suurimmalta osin laihduttanut ruokavaliolla. Toki olen liikkunutkin ja jumpannut, mutta pääpaino ruokavaliossa. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No suurimmaksi osaksi Lidlistä ostetaan, onko se jotenkin ongelma?

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ja miksikä ei tulisi..? Itsekin vieroksuin aiemmin Lidliä, mutta viimein alettiin kokeeksi ostamaan sieltä ruuat, ja mm. Lapselle vaipat, ja yllätyin todella positiivisesti! Tuotteet on laadukkaita, paljon on kotimaisia tuotteita, ja ei vähäisin seikka ollenkaan: hinta on merkittävästi edullisempi, kuin vaikkapa s- taikka k-kaupassa. Mutta mikäpä siinä, jos on varaa nyrpistellä, ja kauppahallista ostaa, niin ihan vapaasti.. 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Musta on hieman huvittavaa, että jotkut nyrpistelee Lidlille koska ei niiden tuotteissa ole mitään vikaa. Mutta mikäpäs siinä, jokainen saa valita kauppansa. 🙂

    • Anna

      Anna

      Täältä kommenteista saa aina kunnon naurut. Huvittaa ihan ajatellakin, että joku ääliö ostaa jauhelihansa kauppahallista tai Stockmannilta kaksinkertaisella hinnalla, kun on mukamas liian fiini mennäkseen Lidliin. 😀 Minulla on yksi tuttu, joka ostaa aivan kaiken Stockmannilta ja muistaa aina kauhistella, miten joku voi mennä Lidliin. No, sitten kun lähdimme harrastusporukalla matkalle, rouva Nirppanokalla ei ollut varaa lähteä mukaan. Vähänkö nauroimme! Olisikohan kannattanut hänenkin vain alentua käymään Lidlissä. 😀

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Onneksi meillä vielä on joku ääliökin, joka kannattaa suomalaista työtä! Mitten sitten suu pannaan, kun Suomi on konkurssissa?

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kauppahallissa Porissa nyt vaan satutaan myymään Lähellä tuotettua luomu jauhelihaa, kun taas Lidlistä saa ties missä (?) tehotuotettua ties mitä rehuja syönyttä naudan tai possun lihaa tms. Ja toki sitä niin "hartaudella" kasvatettua broileria, monessakohan päivässä yksi broileri kasvaakaan niissä tehtaissa.. Toki se parempi on kallista, mutta ruuan laadusta itse en kokonaisvaltaisesti lähtisi tinkimään. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Anonyymi 0.53, jos todella noin paljon itkettää niin jospa alat kokonaan kasvissyöjäksi? Itse olen. Oletko koskaan edes käynyt Lidlissä?

  • Jaana

    Jaana

    Upeaa Pipsa!! Mullakin on kuuri menossa ja innostuin noista vanukasjauheista ja täytynee hakea muutama patukkakin kokeiluun kun noin kehut!!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. Nuo vanukkaat on kyl hyviä, ainakin ne muutamat maut. Tein taas itselleni täksi illaksi suklaavanukkaan jääkaappiin kohmettumaan. 🙂 Patukoitakin suosittelen mut se oma paras maku löytyy kokeilemalla. Itse tuo Caramel oli oikean suklaakaramellipatukan makusta.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Onnea painonpudotuksesta , hienosti on kiloja karissut:-)
    Tsemppiä jatkoon , kannustaa varmaan jatkamaan noin hienon alun jälkeen!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia. Kyllähän se kannustaa vaikka on tässä pieniä jumejakin ollut, ihan hormonaalisista syistä. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No tuskimpa sentään. Enkä lähde nyt liikaa kuuseen kurkottamaan. 🙂

  • Milla

    Milla

    Tsemppiä, vau..25cm on aika määrä ja kilotkin vaikuttaa hyvältä. Kesään mennessä on varmasti jo paljon kevyempi olo 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hienosti on kyllä lähtenyt. Ei voi olla kuin tyytyväinen. 🙂 Ja onhan mulla nyt jo kevyempi olo, vaikka kiloja onkin vasta noin vähän lähtenyt mutta kuitenkin. Sitä ei itse vielä oikein näe, mutta sen tuntee. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      No ei liki 10kg oo todellakaan "noin vähän" ihan huippuhienosti oot saanu jo nyt painoa pois, ja sen näkee kuvistakin! Muistan kun itsekin aloin laihduttaa yli neljä vuotta sitten, se eka 10kg, joka lähti nopeasti, tuntui oikeastaan varmaan olossa kaikkein eniten, tuli niin hyvä ja energinen olo. Tsemppauksia jatkoon, pikkuhiljaa hyvä tulee! 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No onhan se 10kg toki pudotettua painoa, mutta on se silti vähän. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Laita joku vanha tunika päälle, niin näkee sen kaventumisen konkreettisesti. Kyllä 25 cm:n pitäisi jo näkyä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Pitää katsoa jos ens viikolla ehdin tekemään tämän. Pitää vaan katsoa tarpeeks vanha ja sopiva kuva.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tosi hieno suoritus! Ja tärkeintä tosiaan, että itse tunnet konkreettisesti keventymisen vaikutukset ja lisääntyneen energiatason – se hyvä olo kuitenkin motivoi vielä enemmän kuin pelkät vaakalukemat! Ja mieletön senttimäärä, tuo on siis vyötäröltä vai miten? Pitää ottaa itsellekin tuo mittanauha käyttöön, olen seurannut itse vain vaakaa. Mutta tsemppiä seuraaviin kuukausiin myös, tuosta on hieno jatkaa!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia. Sehän se, että itse konkreettisesti tuntee jotain muutosta. 🙂 Ja laihduttaessa pitää aina huomioida mittanauhalukemakin, ei kannata tuijottaa vain sitä vaakaa. 🙂 Siis tuo senttimäärä lähti pitkin kroppaa, vyötäröltä meni -13cm. Rintojen päältä 6cm ja loput reisistä ja alleista.

  • Tirli

    Tirli

    Onnea pudotuksesta. Sun kolmen kuukauden tavoite melkein jo täyttyi kuukaudessa. 🙂 Mutta tosiaan, alussa lähteekin enempi ja sitten se tasaantuu siihen 0,5-1 kiloon viikossa pudotukseen. Pitääpä maistaa noita lidlin patukoita ja miksei valkosuklaa-mansikka vanukastakin.

    Olen onnellinen sun puolesta, kun oikeasti taidat haluta laihtua etkä tee tätä väkisin 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Näinhän siinä tosiaan kävi. Ja nythän se on jo aikalailla tasoittunut. Siis kyllä mä laihtua haluan, enkä väkisin tee. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hieno painonpudotus ja kiva postaus! Käytätkö öljyä ruuanvalmistuksessa tai salaatinkastikkeena?
    -hss

  • Viktoria

    Viktoria

    Kiva saada tuollainen kuva kaikesta mitä syöt… millaista tuo riistakäristys on? Pakastettua? Onko siinä pelkkää lihaa vai myös jotain maustetta?

    Todella nopeasti olet laihtunut, minä en millään yllä tuollaiseen tahtiin vaikka sinua isompi olenkin. Kaipa se PT:n käyttö ja henkilökohtainen ohjelma on hyvä juttu.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, mä aattelin et tommonen kokonaiskuva vois olla hauska. 🙂 Riistakäristys on pakastettua, ja ihan pelkkää lihaa. Ei mausteita. 🙂 No tämä meni nyt nopeasti, kun multa lähti niin paljon nesteitä ekan viikon aikana. 🙂

    • Viktoria

      Viktoria

      Hmm, pitää ehkä seuraavalla kauppareissulla napata tuota riistakäristystä kärryyn. Kiitos vinkistä 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En tiedä mahtaako onnistua niin, sillä tuo riistakäristys on kausituote. Mekin hamstrattiin sitä pakkanen täyteen. 🙂

    • Viktoria

      Viktoria

      Äh, no se selittää miksi ei ole osunut silmiin. Pitää napata joskus jos tulee vastaan.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No tähän suosittelen seuraamaan Lilidin kerran viikossa ilmestyvää tarjouslehtistä. Siinä ne ilmoittelevat millon on riistakäristystä taas saatavilla. 🙂

    • Viktoria

      Viktoria

      Juu, pitäisi vaan muistaa käydä siellä sivuilla. Meille ei tule mainospostia ollenkaan 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Yritä muistaa käydä, näkeehän sieltäkin sen tarjouslehtisen. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hieno pudotus, tsemppiä jatkoon! Noista kuvan ruuista saa loppujen lopuksi aika vaihtelevat sapuskaa aikaiseksi. Onko yhdessä mukissa riisiä eli voitko välillä vaihtaa perunan riisiin?

    T: Päivi

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Saa kyllä vaihtelevaa ruokaa aikaiseksi, eikä tuossakaan toki kaikkea ole mitä voi tehdä mutta tämän hetkiset ainekset. 🙂 Ja noissa mukeissa on siis… keltaisessa kaurahiutaleita ja teräksisessä kookoshiutaleita. Perunan saa vaihtaa riisiin, bataattiin tai makarooniin. Itse olen nyt tuon perunatien valinnut mutta voishan sitä välillä kokeilla muutakin. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Riistakäristys on Lidlissä erätuote, eli ei kuulu putiikin pysyvään valikoimaan. Tulee vaan 4-5 krt vuodessa valikoimaan ja myydään loppuun parissa päivässä.

      Upea pudotus Pipsa! Lisää tämmöisiä postauksia. Ja tsemppiä jatkoon. Miten ihana kesä sinulle onkaan tulossa, kun kilot putoavat itsestään ja voit ostella kauniita kesävaatteita jotka istuvat hyvin eikä tarvitse hikoilla enää niin paljoa kuin ennen!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kookoshiutaletta tulee aamupalasmoothien joukkoon, korvaa siinä kananmunan. Rasvan lähde.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kauhee määrä pudotettua painoa, olethan ylpeä itsestäsi! Hauskaa kevään odotusta 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Onko tuo postauksen teksti jonkun muun, esim Ringan kirjoittama? Aivan tyystin erilaista mitä normaalisti kirjoitat!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kaikki kunnia kadonneille kiloille! Hyvä!

    Mutta, aloin miettiä noita senttejä. Ja nyt sanon heti, että tämä on aihe, josta en ymmärrä mitään. Mutta onko noiden senttien mittaamiseen, laskemiseen joku oma systeeminsä, siis että mistä mitataan ja miten niitä lasketaan ja miten ilmoitetaan?

    Siis jos vyötäröltä on kadonnut x senttiä, reisistä x senttiä, alleista x senttiä, niin voiko ilmoittaa, että yhteensä on kadonnut xx senttiä. Siis voiko niitä tuollain laskea yhteen?
    Tarkoitan sitä, että tämähän riippuu ihan siitä, kuinka monesta kohtaa mittaa.
    Mitä useammasta kohtaa mittaa, sitä enemmän kadonneita senttejä saa:)

    Enkä minä nyt sitä, joka ikinen kadonnut sentti on hieno asia!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En mä mittamisen systeemeistä tiedä sen enempää, kunhan vain mittaan ja kirjaan ylös + lasken yhteen. En ole kuullut, etteikö niitä saisi laskea yhteen. Ainoa juttuhan tuossa on, että pitää pystyä ottamaan ne mitat aina samasta kohtaa, muuten tulee vääristyneitä lukemia.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tosi hieno painonpudotus! Onnea! Aivan upea tulos, kun olet saanut pudotettua jo melkein 10 kg.
    Sitä vaan jäin miettimään, että mä varmaan ottaisin välipalaksi mielummin vaikka pari hedelmää tai jogurtin tai itsetehtyä marjarahkaa samoilla kaloreilla kuin jonkun keinotekoisen makeutusainevanukkaan tai patukan.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia. Siis onhan mulla välipalaksi vaihtoehtoja, ja kuten tekstissäkin sanoin etten noita ota kuin muutaman kerran viikossa. Vaihtoehtona on leipää leikkeleiden kanssa + hedelmä, tai sitten smoothie mutta koska noita smoothieita otan jo aamuin illoin, niin oon valinnut leivän. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tosi hienosti olet pudottanut painoa! Kovasti vaan tsemppiä ja aurinkoisia kevätpäiviä!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mua kiinnostaisi saada joku sellainen päivän ruoat ennen vs. päivän ruoat nyt -juttu…

    Kun aiemminkin on ainakin blogin myötä tullut sellainen kuva että syöt suht samanlaisia juttuja mitä nyt tämän kuurinkin aikana, eli terveellistä perusruokaa, niin ihmetyttää tuo valtava pudotus! Mitä oot siis oikeesti karsinut ruokavaliostasi? 🙂

    Mieletön pudotus ja nuo sentit! Jee! Mutta kiinnostais kuulla tuosta muutoksesta syvemminkin, etenkin kun sanoit että suurin osa on ruokavalion tuotosta eikä liikunnan. Kerro miten muuttui! Aiemmat blogiin postaamasi ruoat ovat olleet ihan perusruokaa, kalakeittoa ym. Niiden kalorimäärät ei kuitenkaan kamalasti eroa noista mitä nyt syöt.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No aikalailla samaa ruokaa nytkin syön, mutta sen huomasin että viljat on tässä poissa. Kaurahiutaleita toki tulee mutta vaan 15g. Salaattia ja porkkanaa syön nyt enempi kuin ennen.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Nii, sanoin vahingossa viljaa mutta tarkotin siis vehnää! 🙂 En syö enää vaaleaa leipää, vaan ruisleipää. Toki en mä kyl paljoa vaaleatakaan syönyt mutta välillä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Eli siis vastauksesi on, että vaihdoit muutaman vaalean leipäpalan ruisleipään ja söit lisää ruokaa (salaattia&porkkanaa) ja sillä sait 10 kg pois? Kai nyt jotain muutakin, jestas 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei juurikaan. Tietty määrissä on tiputettu mutta noin muuten ei juurikaan 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei siitä ole juurikaan jäänyt mitään muuta pois kuin viljat. Kaurahiutalettakin tulee laitetua todella vähän.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Äh, siis vehnää piti sanomani. 🙂 Eli vaalea leipä on korvattu kunnon jälkiuunipalalla. Eikä sitäkään oteta paljoa. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Hauska tuo teidän murteesta tuleva "ottaa" ruokaa 😂. Mulla se särähtää korvaan, kun keski-pohojanmaalla meillä vaan otetaan viinaa, kaljaa yms nestemäistä ja vesi ja vaikka limppari kyllä juodaan ja ruoka syödään 😁

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Niin, kai se särähtää jos omalla paikakunnalla sitä käytetään toisenlaisessa yhteydessä. 🙂 Mut siinä mielessä nää murteet on kyl hauska. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Murteet on niin hauskoja, että soisi ihmisten käyttävän niitä paljon enemmän 🙂 Ei murresanojen käytöstä kenenkään kannata ottaa nokkiinsa, nehän rikastuttaa vaan meidän kieltä. Se on niin harmi, kun nykyään ei oikein kukaan edes osaa tai ei halua käyttää murteita. Mutta kai se on samanlaista murretta tämä nykykielikin, jossa sanat väännellään ihan tuntemattomaksi ja lisätään vielä vieraskielisiä sanoja sekaan.. noh, kunhan jokainen tulee ymmärretyksi 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Murresanat on kyllä rikkaus. Kaipaan jotenkin enemmän savonmurretta, en ole sitä nimittäin kuullut hetkeen aikaan. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jäi kaivamaan tuo Lidl heitto.. Se on halvempi, kauppahallit yleensä kalliimpia ja jos haluaa pitää ruokakustannukset kohtuullišena niin sillon kauppahalli ei oo kyllä oikee paikka..

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Onhan se noinkin. Olen kyllä itsekin käynyt kauppahallissa ostoksilla, mutta suurimmaksi osaksi Lidlistä ostetaan ruokatarvikkeet.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Onhan Lidl tosiaankin paljon halvempi kauppa, mutta kun haluaa jotakin yksilöllisiä ruoka-aineita ja haluaa tukea mieluummin suomalaisia pienyrittäjiä, on kauppahalli silloin ehdoton valinta.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No kyllä siellä suurinpiirtein taitaa nykyään olla kaikkea. Perusruokatarvikkeet ainakin. Tokihan sitä haluaisi tukea suomalaisia pienyrittäjiä ja itse pyrin tukemaan sitä lähinnä kesäisin kun kasvikset ja marjat saa torilta. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No niinhän se menee. Kyl mä ostasin ruokatarvikkeeni vaikka suomalaisesta kaupasta, mutta kun ne on tuplaten kalliimpia. 🙁

    • Anonyymi

      Anonyymi

      S-marketissa ja Prismassa moni perusruokatarvike samoissa hinnoissa tai edullisempikin kuin Lidlin vastaava, ja saa suosia suomalaista. S-ryhmällä on Kotimaista-tuotteet, jotka ovat edullisia 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No kuten jo sanoin, niin kukin ostakoot sieltä mistä haluaa. 🙂 Minä en tuomitse.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Höh, tällaiset ois just mielenkiintoisia postausaiheita ainakin mun mielestä! En ole itse koskaan saanut ostettua ruokatarvikkeitani Lidlistä, kun sieltä puuttuu niin paljon kaikkia perustarpeita mitä hankin (tai ovat siellä oudon makuisia tai jotenkin muuten epämieluisia), joten olisi jännä seurata millä rahamäärällä lidlistä kannetaan vaikka kuukauden safkat kotiin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mitähän ruokatarvikkeita et ole Lidlistä saanut? Ihan vain uteliaisuuttani kysyn, kun itse koen saavani sieltä lähes kaiken. 🙂 Kyllähän sitä olisi varmaan jännä seurata, mutta itse en tuollaiseen täällä blogissa ala. 🙂

    • Viktoria

      Viktoria

      En ole tuo jolta kysyit, mutta meillä haetaan yleensä viikonloppuna Lidlistä ne mitä sieltä saa, ja sitten Prismasta tai Citymarketista loput. Jos on vähän aikaa, Lidl jää väliin, koska sieltä ei saa kaikkea. Meidän Lidlistä ei saa ollenkaan esim. Ehrmannin rahkaa, luomumaitoa, pakastepuolukoita tai -mustaherukoita, aurajuustoa, riisikakkuja ilman seesaminsiemeniä, tai Batterya (kaikki tuotteita joita meillä käytetään päivittäin). Lisäksi Lidlin lihat ovat usein huonolaatuisia. Jauheliha ja perusbroileri on ihan ok, mutta esim. Hyvää pihviä ei sieltä välttämättä saa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tätä en olekaan muuten ottanut huomioon, mä oon aina ajatellut että kaikki Lidlit on samanlaisia ja niissä on samat tuotteet. Itse en Lidlin pihvejä juurikaan ole kokeillut, mutta työkaveri on sanonut että ne Deluxe -sarjan pihvit ois hyviä.

    • Viktoria

      Viktoria

      Meillä on niin pieni Lidl. Mutta siellä on viime aikoina ollut tosi hyviä vadelmia, nam! Pitää käydä hakemassa taas joku päivä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joko teidän Lidliin on tullut tämä "Fresh Corner" tai joku tuollainen? Sieltä saa siis salaattia ja marjoja. Mieskin toi mulle perjantaina vadelmarasian. Nams!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Meillä haetaan lähes kaikki ruuat lidlistä. Kahden himourheilijan ruokiin menee n.400e/kk. Paljon halvemmalla pääsee, kuin "tavallisessa" kaupassa 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Eiköhän se kuukausittainen ostosmäärä riipu ihan siitä, mitä ostaa ja kuinka paljon 😀 joku elää pelkällä makaronilla ja soijarouheella, jollain toisella jo pelkkä energiantarve on täysin eri. Jännästi kuitenkin omat kassakuitit on Lidlissä pienimpiä, muualla saa helposti maksaa puolet enemmän. Osa marjapakasteista about ainoa poikkeus, jos nyt ei lasketa K-ryhmän euron päiviä tms.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvältä näyttää uusi ruokavaliosi 🙂 Ja hyvä ettet ole viljojakaan kokonaan heittänyt pois. Toki niiden vähentäminen kannattaa mutta esim. ruisleipä on kyllä hyvää ja terveellistäkin ja tottakai kohtuudella sitäkin popsitaan. Melkein 10kg pudotus kuukaudessa on tosi hienosti. Jatka vaan samalla linjalla, niin kesään mennessä on jo varmasti huikea ero! Ja hyvä ettet ole lähtenyt millekään "kitudieeteille", on hyvä muuttaa ruokavaliota kerralla siihen suuntaan, millainen sen tulis sitten olla lopun ikää, terveellistä ja monipuolista ja tarpeeksi energiaa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No siis ruisleipä on just hyvää, saa kuitua. 🙂 Ja samalla tavalla jatketaan, mutta eipä mulla nyt enää 10kg kuukaudessa mene. 🙂 Mut jos edes 2,5kg niin sekin on hyvä. 🙂 Eikä kitudieetti toimi, paitsi pikaisena juttuna.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ja meillä menee 400-600 euroa kuukaudessa kahden hengen taloudessa, joskus lapset perheineen ovat syömässä. En käy Lidlissä minäkään, Siitäkin huolimatta rahaa menee minusta aika paljon, vaikka pakastimessa on useampi kymmenen kiloa hirvenlihaa, monenlaista marjaa koko vuoden tarpeisiin sekä vihannekset,juurekset ja perunat saadaan lähes pilkkahintaan lähituottajalta, vain hakemisen vaiva..

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En viitsi sanoa suurinpiirteinkään, ettei sitä sitten ymmärretä taas väärin. Ylläolevista voin periaatteessa porkkanaa ja marjoja syödä rajattomasti.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      okei,itse kamppailen samojen asioiden äärellä ja siksi olisi kalorit kiinnostaneet.Mukavaa viikkoa sinulle!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mun kalorit ei varmastikaan toimisi sinulla, joten siksikin sitä on hieman huono kertoa. 🙂

  • Emmi

    Emmi

    Voin kertoa että vegaanilla ei ole Lidliin niin vaan mitään asiaa, valikoima on vain niin onnettoman kökkö sillä saralla. Toivoisin että lopettaisivat kaiken sen turhan roinan myymisen niin pienessä kaupassa ja panostaisivat niihin ruokatarvikkeisiin. Kaiken muun krääsän voi sitten ostaa muualta. Häiritsevää on myös se kun sieltä tuntuu ne perustarvikkeetkin loppumaan kesken.. Meillä käytetään paljon erikoislaatuisempia tuotteita eikä niistä voi vielä Lidlissä haaveilla, mies on nimittäin tuon eksoottisemman ruoan perään joten ostelee kaikkea kummallista. Mutta voi sieltä Lidlistä käydä porkkanat hakemassa hevoselle tallimatkan varrelta, en tosin tiedä osunko aina huonoon aikaan kun ei niitä siellä aina ole. Lumenen käsirasvaa on siellä myös halvalla mitä haen sieltä usein.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *