Shortsiasu4.jpeg
Blogi

Mä lähdin jatsailemaan

Ola! Mie täällä äidin luona raapustelen pikaisia kuulumisia teille,
ennenkuin lähden Siljan kanssa tutkimaan Jazz-kadun tarjontaa. Oon tässä
ehtinyt tekemään vaikka ja mitä – heti aamusti alkaen on ollut
melkoista meikäläisen riepottelua pitkin kaupunkia mutta ei se mitään.
Meinas hermotkin olla vähän kireellä kun aikatauluni olin vetänyt
melkosen minuuttitarkaksi – olen siinä ihan kuin veljeni, hän menee kans
aikamoisella minuuttiaikataululla eteenpäin. Mullakin oli kiire siksi
kun olin luvannut tehdä äidin luona isomman siivouksen mutta kyllähän se
onnistui koska mä oon melkosen pro näissä siivoushommissa joten nou
hätä. Tapasin tuossa pitkästä aikaa Johannan ja voi hitsit että meillä
oli äärimmäisen hauskaa – käytiin Ravintola Torerossa juomassa kaffeet,
tai mä pysyttelin vesilinjalla vaikka pikkusen teki mieli ottaa
valkoviinilasillisen. Tuolta sitten jatkettiin vaatekaupoille ja se oli
ISO VIRHE – lähinnä siks että mä en lähtenyt sieltä tyhjin käsin.
Nooouuu! Löytyipä sieltä keltasen mekon serkkukin – nimittäin sama mekko mutta oranssinpunainen
mutta seuraavaks tapahtui jotain omituista. MÄ EN OSTANUT SITÄ MEKKOA!
Ehkä mulle on vielä toivoa mutta nyt mä alan valmistautuu lähtöön, enkä
oo vieläkään päättänyt mitä puen päälleni – parit vaihtoehdot ois
mukana.

Mun on ihan pakko vinkata tästä. Kävin eilen nimittöin sovittamassa maailman parhaimpia nahkaballerinoita!
Merkkinä on Suca joka on suomalainen kenkädesign ja noiden baltsujen
tekijä on porilainen. Pisteet siitäkin.  Ballerinoita on mustina,
punaisina, sinisinä ja ruskeina. Nuo oli niin äärettömät pehmeät ja
hyvät jalkaan, että unohdin kokonaan että mulla edes oli ne jalassa. Suca sijaitsee KauppakeskusPuuvillan kakkoskerroksessa jossa on tämän viikon Porin Poppari niminen pop-up liike
ja sieltä löytyy nuo ballerinat. Suosittelen käymään tsekkaamassa!
Poppari on tuolla kakkoskerroksessa, Finlaysonin vieressä ja Lindexin
yläkerrassa tämän viikon sunnuntaihin klo 18 asti. Mut jos ei ehdi
käymään niin ballerinoita voi ostaa myös Sucan omasta nettikaupasta.

Halusin laittaa tähän postaukseen kuvat tästä kakkosversion
shortsiasusta, näiden
ballerinoiden kanssa jotka ei katkaise jalkapöytääni. Olen erään lukijan

kanssa samaa mieltä ettei nämäkään hassummat ole, mutta tykkään myös
siitä ekasta versiosta jossa mulla oli Riekerin tummemmat ja korolliset
sandaalit jalassa. Tää maailma on siitä hauska että meillä jokaisella on
vähän erilainen vaatemaku. Mulla on tällainen vähän erikoisempi
ilmeisestikin mutta mie tykkään. Tää shortsiasukin on aivan mahtava!
Löysin muuten tutunoloiset sandaalit, oli ihan pakko ostaa kun 25€
maksoi KenkäPorissa – hassuinta noissa on että mustat on 36, kun taas
valkoiset on 38 mutta ne on silti suht samankokoiset. Vaatteista
puheenollen, jouduin antamaan mun just ostetut viskoosihousut äidille
jotka toin tänne lyhennettäväksi mutta hän nyysäskin ne multa. No ei se
mitään kun on ehkä jopa paremmat viskoosihousut H&Mltä. Kas tässä niistä ja yläosasta hauska video. Näin käy aina välillä, mun vaatekaappi raidataan.


Shortsiasu – Versio 2

Shortsit – Lindex

Toppi – Lindex

Ballerinat – EeWas Shoes

Laukku – Furla

37 kommenttia

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se on aika kiva, pitää kattoo millon saisin sen tänne blogiinkin kuvattua. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Sulle on siis isokin saavutus olla ostamatta vaatetta, jota et edes tarvitse? Kokeile joskus puolen vuoden ostolakkoa, ei uusia vaatteita paitsi hätätilanteeseen – pystyisitkö? Tai edes kuukausi.
    Ei sulla kyllä mitenkään erikoinen vaatemaku/tyyli ole.

    Olis kiva jos voisit käydä tekstit vielä kertaalleen läpi ihan ajatuksella. Tylsä luke näin huonolaatuista tekstiä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Miksei palautetta saisi antaa, jotta Pipsa saisi kehitettyä blogiaan parempaan? Ja joo, muita luenkin – tää on vaan välillä hauskaa viihdettä ja kannustaa itseään laihtumaan!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No miten ostolakko kehittäisi blogia? 😀 Mä en oikein ymmärrä toisen antamia kehitysideoita koska musta sen pitää lähteä bloginpitäjästä itsestään, se kehitys. Blogin pitää kehittyä että itse tykkää, en niinkään että joku yksittäinen lukija tykkää. 🙂 Mut se on kivaa että saat viihdettä ja kannustimen laihtumiselle. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Tällä hetkellä blogi pyörii melko pitkälti uusien vaatteiden/kenkien/yms ympärillä. Ostolakko toisi blogiin aivan toisenlaista sisältöä ja perspektiiviä. Ostolakko ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatepostaukset pitäisi hylätä kokonaan. Jo olemassa olevista vaatteista pystyy kyllä kokoamaan uusia kokonaisuuksia, sellaisia joita lukijat eivät ole vielä nähneet (ja kokonaisuudella en siis tarkoita samaa asua mutta eri kengillä)

      Xl-muodin seuraaminen, kuten muodin seuraaminen ylipäätään, ei ole vain sitä, että viikottain ostetaan jotain uutta, vaikka valitettavan moni bloggaaja niin tekeekin. Itse tykkäisin jos muotia käsiteltäisiin laajemmin ja keslustelemalla. Esim pohdintaa tämän hetken trendeistä tai tulevista trendeistä, mitä kivoja ideoita on tullut vastaan tai vaikkapa netistä löytyneitä inspiraatiokuvia.

  • Katri

    Katri

    Hitsi mä näin sut ja Siljan tänään Jazzeilla ja olin ihan vähällä tulla sanoon moikat! Ens kerralla kyllä uskaltaudun! 🙂 Olit niin nättinä taas 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No oisit tulla moikkasemaan. 🙂 Ei myö Siljan kanssa purasta. 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Toivottavasti teillä oli kiva jazz -ilta! : )
    Video oli hulvattoman ihana ; D Ja kiva asukin!

    Pia

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Oli kyllä mahtava ilta, saatte tuunautua meidän tunnelmiin perjantaina. Tehtiin nimittäin video tästä illasta! 🙂 Kiva että tykkäsit videosta, se on hauska. 🙂 Mä oikeasti innostuin että löysin tommoset. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kiva! : )

      Itte en oo koskaan Porissa käyny, mutta mun yks ystävä on sieltä lähtöisin. Siksikin kiva kattella sun blogin kuvia ja tunnelmia; paikat, joista oon kuullu, saavat kuvan ; )

      Jazz -videota odotellen,
      Pia

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No tule joskus ystäväsi kanssa käymään hänen kotikulmilla. 🙂 Mä painun kohta untenmaille, saa videon editoinnit jäädä huomiselle. 🙂

    • @follower 678463525789921

      @follower 678463525789921

      Toivottavasti oli kiva ilta, hyvä, kun laitat tunnelmia Jazzeilta! Tekisi mieli sinne, muttei taida ehtiä. Kesäloma alkoi t ä n ä ä n 😊

      Tuo videon mustavalkoinen asu on tosi kiva ja näyttää siltä, että on tosi mukava päällä. Pidä se! Sucan ballerinat myös – saisitko yhteistyönä yhdet? Ja hyvä, ettet ostanut oranssia mekkoa; olihan siinä reipas väri, mutta perus- h&m riepu (kaikki h&m:lla ei ole riepuja!).

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Oli kyllä aivan loistava ilta, kuten varmaan jo videolta oot katsonut. 🙂 No mitä, kyllä sitä ehtii – huomenna aamusti vaan auton kyytiin ja auton nokka kohti Poria. 😀 Jeeee, sullakin loma. Joko on isot suunnitelmat tehtynä? 😉 Mä ostin sen asukokonaiosuuden (mustavalkonen) 🙂 Pitää niitä Sucan baltsuja miettiä, olivat kyllä niin täykyt. 🙂 En mä sitä punaista mekkoa kun mulla on se keltanenkin. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No nahkasta tehdyt ja vielä suomalaiset niin tottakai se maksaa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jos on laadukkaat ja hyvät kengät, niin kylläne maksaa, käsityö maksaa. Mutta kyllä tuollaisten odottaisi sitten pitkään kestävänkin. Olisihan Pipsa voinut tuollaiset ostaa, jos on noin hyvät, ennemmin yhdet laadukkaat kuin muutamat ei-niin-hyvät. Ei kaikkea tarvitse saada yhteistyön nimissä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Nimenomaan näin ja mitä keskustelin tekijän kanssa niin tässä on vuori, niin sekin jo tuo kenkiin enemmän ikää koska se vuori kuluu ensin ja sitten vasta se seuraava pinta. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jazzaileminen on mielestäni sitä, että osallistuu jazzien konsertteihin ja tapahtumiin. Ei pelkästään jazzkadulla kävelyä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Näinpä! Käytkö Pipsa koskaan kuuntelemassa musiikkia? Sinulla kun olisi niin hieno mahdollisuus, kun lähellä asut!

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kyllä täällä porilaiset menee jazzailemaan niin ne menee kävelemään päästä päähän jazzkojuja. Aika pieni prosentti on se jolla on varaa 70-90€ lippuihin. Monet saa ilmaseks työpaikoilta tai muualta. Ilmaiskeikat on vuosien saatossa tosi paljon vähentyneet. Onneksi niistäkin voi silti vielä nauttia 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä se Porissa mielletään jatsaamiseksi, olit sitten jazz-kadulle taikka suomiareenalla taikka käviksellä. 🙂 Taikka niissä konserteissa. 🙂 Ja kyllähän siinä musiikkiakin kuunneltiin kun Jazz-KADULLA oltiin, niitä ilmaiskonsertteja oon joskus aiemminkin kuunnellut – niitä ei vaan taida olla enää ihan silleen kuin aiemmin.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ei sanota. Ei kuulu Porin murteeseen. Mutta kuuleepa lähes joka kaupungissä tätä nykyä kaikkia murteita ja eri kieliä muutenkin. Joka on vain rikkaus! Pipsan sukujuuret oli jossain muualla kuin Porissa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei, Porissa ei sanota noin mutta mie sanon. 🙂 Luultavasti koska isä puhuu siten. 🙂 Ja mun isän puolen sukujuuret on siis itäisemmässä Suomessa. 🙂 Tarkalleen ottaen Karjalan Uhtualta ja Suomen Sulkavalta. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se on H&M:ltä. 25€ maksaa. Tommonen puuvilla/viskoosi toppi. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Voi että, nyt tykkään! 🙂 🙂 🙂 terveisin se niistä nilkkaremmeistä valittava 😀 Ja mahtava rusketus!

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *