Tarvitsetko näitä proteiinilisiä? Myös liika proteiini varastoituu kehoon rasvana ja harva normi-ihminen tarvitsee ylimääräistä protskuu. Parempi välipala olisi vaikka omena ja banaani, tai muu hedelmä. Miten sun remppaprojekti muuten edistyy?
Enpä juurikaan tarvitse, mut ne on kivoja välipaloja liikkeessä tai jos tuleekin lentävä lähtö. Löytyy aina pari kappaletta jääkaapista tuon takia. Ai että banaani ois parempi, viimeksi kun sellaista olin jossain porinoissa syönyt, niin sain kuulla kunniani ettei sellaista saa syödä kun banaanissa on liikaa kaloreita ja jotain muutakin mitä en nyt muista. No aina ei voi voittaa. 😀 Siinähän se edistyy, välillä hyvin ja välillä taas huonommin.
Laihduttaja nimenomaan hyötyy proteiinista, koska se lisää kylläisyyden tunnetta. Omena tai banaani yksinään välipalana ei kauaksi kanna. Vaihtelunhan noista vanukkaista saaja helppoja ottaa matkaan mukaan, kun ruokaväli meinaa venyä muuten pitkäksi. Ja makeanhimonkin saattavat taltuttaa😊
Höpöhöpö, ettei hedelmä pidä nälkää. Mä syön joka päivä välipalaksi omenan ja banaanin ja kyllä jaksan hyvin noin kolme tuntia siihen asti, kunnes pääsen kotiin syömään. Toista oli, kun söin noita proteiinijuttuja, töistä tullessa tyhjensin suunnilleen koko jääkaapin sisällön sillä välin, kun ruoka valmistui. Mutta nyt olenkin pudottanut painoa parikymmentä kiloa muutamassa kuukaudessa.
JOo, kyllä hedelmät pitää nälkää mutta jos siihen sekottaa vaikkapa rahkaa mukaan – se pitää vähän kauemmin sitä nälkää. 🙂 Mut kai tossa on yksilöllistäkin et mikä pitää ja mikä ei. Esim. mulla pitää puuro kivasti nälän poissa sen 4h, mutta yhdelle tutulla ei pidä kuin muutaman tunnin.
Ehrmann on minunkin suosikkini! Koostumuksesta ja mausta tulee mieleen lapsuuden Naminami-vanukas (se majava..) 😀 Joku noista löysemmistä vanukaista ei ollut minun mieleeni, kun tuntui vetiseltä ja kokkareiselta, mutta sekoittelemalla parani huomattavasti.
Se oli kyl hyvää ja samoin Propud, mut yllätyin siitä Pudixin mausta. Maitokolmion maku muuttui pahemmaksi kun oli ollut siinä pöydällä 5min. Muiden mauissa ei muuttunut. Harmittaa ettei ollut sitä Milbonan proteiinivanukasta, koska se on aika samaa kuin Propud. 🙂
Ei ne musta pahastakaan ole. Ne on olleet mukava pikainen välipala mistä saa kuitenkin proteiinia ja musta toi auttaa sellaisiakin joilla on makeannälkää, vaikka yleensä se meinaa sitä ettei oo syönyt riittävästi. Mut auttaa silti siihen, eli auttaa pysymään kaidalla tiellä. Parempi tuo suklaavanukas on kuin suklaalevy.
Aika harva oikeasti tarvitsee proteiinilisiä, jos syö normaalia sekaruokaa, ja Pipsahan syö paljon lihaa muutenkin. Toki voi välillä syödä vaikka herkkuna. Mä suosittelisin kokeilemaan kauravalmiste yosaa.
En mä niin paljon lihaa syö, että sillä saisin koko päivän proteiinitarpeeni tyydytettyä, mutta en mä noita proteiinivanukkaita päivittäin, enkä välttämättä viikottainkaan syö.
Millä nuo vanukkaat on makeutettu?
Liika proteiini voi aiheuttaa rasvamaksaa ja vaikeuttaa laihdutusta. Ilmeisesti todella rankasti kuntoilevat ihmiset tarvitsevat proteiinilisää, eivät muut.
En osaa sanoa, mut jollain keinotekoisella varmaankin. En uskalla sanoa mitään, koska ei ole varmaa tietoa kun ei kaapissakaan ole nyt yhtäkään vanukasta.
Tällaisia rahkoja ei ole koskaan tullut maisteltua. Tuttuja ovat ainoastaan valion proteiinirahkat, lähinnä vanilja ja sitruuna, sekä yosa sport päärynä. En koe tarvitsevani tällaisia tuotteita päivittäisessä elämässäni, mieluummin otan proteiinin jostain muualta. Kuitenkin helppoja eväitä esimerkiksi töissä, jos sattuu omat eväät unohtumaan, niin voi hakea kaupasta.
En mäkään näitä nyt sentään päivittäin syö. 😀 Mut on sulle sit jotkut proteiinirahkat kuitenkin tuttuja, mitä vaniljaa oot syönyt? Mä kokeilin sitä Ehrmannin ja Propudin mut musta ne oli huonoja. Oisko sulla suositella jotain paremmanmakusta? Tykkään kerran vaniljasta muuten.
En maistele enkä osta tuollaisia. Minusta nuo ovat lähinnä herkkuja eivätkä ollenkaan tarpeellisia aikuiselle ihmiselle. Ennen söisin tuon tilalla vaikka maustamattoman jugurtin + marjoja.
Selvä juttu. Mä syön itseasiassa maustamatonta rahkaa johon laitan marjoja, niitä siis eniten. Että vaikka nyt tämmösen testivideon tein, niin en mä noita proteiinivanukkaita päivittäin, taikka viikottainkaan otan. 🙂
Kuinka niin maitotuotteet ei kuulu? Viikingit joivat piimää, kreetalaiseen alkuperäiseen ruokavalioon kuuluu jogurtti ja erilaiset juustot, ranskalaisilla yhdeksi terveyden perustaksi epäillään homejuustoja, Kaukasuksella valmistetaan kefiiriä, Intiassa jogurtti kuuluu liki joka aterialle jne. Jo pelkästään hapanmaitotuotteiden historia tunnetaan 8500 vuoden taakse, ja maitoa on käytetty Kaakkois-Aasiassa jo 10000 vuotta sitten.
Eiköhän näiden tarkotus oo olla nopea välipala sillon tällön, että tuskin Pipsa näitä vetää normi syömisten _lisäksi_ kaiken päivää? Jos on suklaan tai muun makean ystävä, niin eikö oo hyvä vetää joskus tommonen muun välipalan tilalla, niin pysyy makeanhimotkin samalla paremmin kurissa?
Just nimenomaan näin. 😀 En syö näitä joka päivä enkä joka viikkokaan. Näitä kyl yleensä löytyy kaapista muutama kappale, et voi ottaa jos tuleekin kiire. Varsinkin Propud on siitä hyvä, et se säilyy huoneenlämmössä.
Näistä olen maistanut vain ProPudia, joka oli kyllä hyvää ja sopi makeannälkään erinomaisesti. Skyr-rahkoja olen joskus ostanut evääksi. Ne on täyteläisiä, mutta se aspartaamin maku on järkyttävä. Tykkäisin vähemmän makeista proteiinirahkoista. Useimmiten valitsenkin tavallisen maustamattoman rahkan, jossa muuten on suunnilleen yhtä paljon proteiinia, ja lisään siihen marjoja tai hedelmiä.
Näistä mun suosikki on toi maitokolmion rahka, nam 😛 Mä syön aika usein näitä tai Skyrejä yms. sillon kun ei ole oikein ole muuten ehtynyt syödä etenkään proteiinia päivän aikana. En näe siinä sinänsä mitään pahaa. Nyt tosin olen päättänyt luopua noista ja muista makeutusaineilla makeutetuista jutuista koska menin googlaamaan niiden vaikutuksia. Esim. Ruotsissa sukraloosia pidetään ympäristömyrkkynä, monia makeutusaineita on yhdistetty syöpiin ja myös keskivartalolihavuuteen. Olenkin ajatellut että jos mulla on sen viime aikoina kerääntynyt kiloja keskivartaloon, että olen alkanut syömään enemmän noita rahkoja. En tiiä, ehkä pelkään turhaan mutta eipä luopumisesta haittaakaan voi olla. Vissiinkin ainoa Skyr, jota ei ole makeutettu makeutusaineilla vaan sokerilla (näkyy kyllä heti kalorimäärässä) on se lakritsin makuinen. Tykkään siitä tosi paljon, onneksi ei tarvitse luopua 😀 Ootko maistanut sitä?
Voi ei, en edes tiennyt et Skyrit on makeutettu makeutusaineilla. Harmi, koska pyrin välttämään makeutusaineita. Itse tykkään maustaa rahkan tai jugurtin hunajalla, jos joskus kaipaan hiukan makeutta.
Liha ei syöpää aiheuta vaan kaikki ne ruuat joissa on lisäaineita ja jotka on keinotekoisesti valmistettuja.
Tai sitten ei mikään ruoka vaan suöpä tulee jos on tullakseen. Jos noita alkaa miettimään niin ehkä tarvis elää pelkällä vedellä ja pyhällä hengellä😂 ja siltikin vois sairastua.
Aivan puppua koko lihan mollaaminen😂👌
No tuskin kukaan lihaakaan syö kilo kaupalla viikossa😂 Onhan sitä aina huhuja kiertäny ja turhia olettamuksia, että kahvi, ruisleipä, ja moni muu ruoka aiheuttaa syöpää.. aivan huuhaa juttuja sanon minä😄.
Jis se syöpä jollekkin tulee niin se tulee kaikesta huolimatta.
Ajattelin just lähtee ostamaan joulukinkun, 2 henkeä meitä tässä asustaa ja ainakin 7 kilon kinkun raahaan kaupasta kotia😂 Eipähän lopu ainakaan kesken ja saa maha ryllöllään olla koko joulun ajan😄👌.
^
Puoli kiloa lihaa viikossa on yläraja ja se menee monella varmasti jo montakin kertaa yli. En vitsailisi näin vakavalla asialla, vaikka ilmeisesti provona heititkin…
42 kommenttia
Anonyymi

PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

Onko kalorimäärissä ja käytetyissä ainesosissa suuria eroja.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En mä niitä enää kyl muista, mut mielestäni kaloreissa ei ollut isoa eroa tai proteiinimäärissä.
Anonyymi
Ehrmann on minunkin suosikkini! Koostumuksesta ja mausta tulee mieleen lapsuuden Naminami-vanukas (se majava..) 😀 Joku noista löysemmistä vanukaista ei ollut minun mieleeni, kun tuntui vetiseltä ja kokkareiselta, mutta sekoittelemalla parani huomattavasti.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se oli kyl hyvää ja samoin Propud, mut yllätyin siitä Pudixin mausta. Maitokolmion maku muuttui pahemmaksi kun oli ollut siinä pöydällä 5min. Muiden mauissa ei muuttunut. Harmittaa ettei ollut sitä Milbonan proteiinivanukasta, koska se on aika samaa kuin Propud. 🙂
Anonyymi
Kannattaako tuollasia syödä?Mitä ns apua noista sinulle on?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei ne musta pahastakaan ole. Ne on olleet mukava pikainen välipala mistä saa kuitenkin proteiinia ja musta toi auttaa sellaisiakin joilla on makeannälkää, vaikka yleensä se meinaa sitä ettei oo syönyt riittävästi. Mut auttaa silti siihen, eli auttaa pysymään kaidalla tiellä. Parempi tuo suklaavanukas on kuin suklaalevy.
Anonyymi
Aika harva oikeasti tarvitsee proteiinilisiä, jos syö normaalia sekaruokaa, ja Pipsahan syö paljon lihaa muutenkin. Toki voi välillä syödä vaikka herkkuna. Mä suosittelisin kokeilemaan kauravalmiste yosaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En mä niin paljon lihaa syö, että sillä saisin koko päivän proteiinitarpeeni tyydytettyä, mutta en mä noita proteiinivanukkaita päivittäin, enkä välttämättä viikottainkaan syö.
Anonyymi
Tota joo. Proteiinia saa muustakin kuin lihasta. Että takuuvarmasti saat ravinnosta tarpeeksi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, niinhän sitä saa mutta kun puhuttiin lihan syömisestä. 🙂
Anonyymi
Millä nuo vanukkaat on makeutettu?
Liika proteiini voi aiheuttaa rasvamaksaa ja vaikeuttaa laihdutusta. Ilmeisesti todella rankasti kuntoilevat ihmiset tarvitsevat proteiinilisää, eivät muut.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En osaa sanoa, mut jollain keinotekoisella varmaankin. En uskalla sanoa mitään, koska ei ole varmaa tietoa kun ei kaapissakaan ole nyt yhtäkään vanukasta.
Ruusu
Tällaisia rahkoja ei ole koskaan tullut maisteltua. Tuttuja ovat ainoastaan valion proteiinirahkat, lähinnä vanilja ja sitruuna, sekä yosa sport päärynä. En koe tarvitsevani tällaisia tuotteita päivittäisessä elämässäni, mieluummin otan proteiinin jostain muualta. Kuitenkin helppoja eväitä esimerkiksi töissä, jos sattuu omat eväät unohtumaan, niin voi hakea kaupasta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En mäkään näitä nyt sentään päivittäin syö. 😀 Mut on sulle sit jotkut proteiinirahkat kuitenkin tuttuja, mitä vaniljaa oot syönyt? Mä kokeilin sitä Ehrmannin ja Propudin mut musta ne oli huonoja. Oisko sulla suositella jotain paremmanmakusta? Tykkään kerran vaniljasta muuten.
Ruusu
Valion vaniljarahkaa olen syönyt, niin kuin kerroinkin jo. Maku on hyvin keinotekoinen. En usko, että tykkäisit. Yosan sport -rahkat suosikkeja.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ai niin mainitsitkin, että ainoastaan. Harmi että on keinotekoinen. Harvassa on nev vaniljarahkat että maistuisi suhtkoht ees kivalta.
Anonyymi
En maistele enkä osta tuollaisia. Minusta nuo ovat lähinnä herkkuja eivätkä ollenkaan tarpeellisia aikuiselle ihmiselle. Ennen söisin tuon tilalla vaikka maustamattoman jugurtin + marjoja.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Selvä juttu. Mä syön itseasiassa maustamatonta rahkaa johon laitan marjoja, niitä siis eniten. Että vaikka nyt tämmösen testivideon tein, niin en mä noita proteiinivanukkaita päivittäin, taikka viikottainkaan otan. 🙂
Anonyymi
Jos nyt kuitenkin pilkkua viilataan, niin jogurtti (tai muutkaan maitotuotteet) ei oikeasti kuulu yhtään sen enempää aikuisen ihmisen ruokavalioon. 😉
Anonyymi
Kuinka niin maitotuotteet ei kuulu? Viikingit joivat piimää, kreetalaiseen alkuperäiseen ruokavalioon kuuluu jogurtti ja erilaiset juustot, ranskalaisilla yhdeksi terveyden perustaksi epäillään homejuustoja, Kaukasuksella valmistetaan kefiiriä, Intiassa jogurtti kuuluu liki joka aterialle jne. Jo pelkästään hapanmaitotuotteiden historia tunnetaan 8500 vuoden taakse, ja maitoa on käytetty Kaakkois-Aasiassa jo 10000 vuotta sitten.
Anonyymi
Eiköhän näiden tarkotus oo olla nopea välipala sillon tällön, että tuskin Pipsa näitä vetää normi syömisten _lisäksi_ kaiken päivää? Jos on suklaan tai muun makean ystävä, niin eikö oo hyvä vetää joskus tommonen muun välipalan tilalla, niin pysyy makeanhimotkin samalla paremmin kurissa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Just nimenomaan näin. 😀 En syö näitä joka päivä enkä joka viikkokaan. Näitä kyl yleensä löytyy kaapista muutama kappale, et voi ottaa jos tuleekin kiire. Varsinkin Propud on siitä hyvä, et se säilyy huoneenlämmössä.
Anonyymi
Näin myös itse, ennemmin vanukas kuin levy suklaata. Mikä menee helposti, kun makeanhimo iskee pahasti päälle.
Ruusu
Ehrmannin sivujen mukaan myös heidän tuotteensa säilyvät huoneenlämmössä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ai säilyy vai? No se on kiva tietää. 🙂 Kiitos!
Anonyymi
Näistä olen maistanut vain ProPudia, joka oli kyllä hyvää ja sopi makeannälkään erinomaisesti. Skyr-rahkoja olen joskus ostanut evääksi. Ne on täyteläisiä, mutta se aspartaamin maku on järkyttävä. Tykkäisin vähemmän makeista proteiinirahkoista. Useimmiten valitsenkin tavallisen maustamattoman rahkan, jossa muuten on suunnilleen yhtä paljon proteiinia, ja lisään siihen marjoja tai hedelmiä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mikä on sun lemppari Skyrmaku? Mä tykkäsin siitä, oiskohan ollut kuningatar.
Anonyymi
Tuota Kuningatarta en olekaan syönyt. Vanilja oli hyvää.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Suosittelen kuningatarta, se oli hyvää. 🙂
Anonyymi
Punainen liha aiheuttaa tutkitusti syöpää. Suositus on max 350 g viikossa
Anonyymi
Näistä mun suosikki on toi maitokolmion rahka, nam 😛 Mä syön aika usein näitä tai Skyrejä yms. sillon kun ei ole oikein ole muuten ehtynyt syödä etenkään proteiinia päivän aikana. En näe siinä sinänsä mitään pahaa. Nyt tosin olen päättänyt luopua noista ja muista makeutusaineilla makeutetuista jutuista koska menin googlaamaan niiden vaikutuksia. Esim. Ruotsissa sukraloosia pidetään ympäristömyrkkynä, monia makeutusaineita on yhdistetty syöpiin ja myös keskivartalolihavuuteen. Olenkin ajatellut että jos mulla on sen viime aikoina kerääntynyt kiloja keskivartaloon, että olen alkanut syömään enemmän noita rahkoja. En tiiä, ehkä pelkään turhaan mutta eipä luopumisesta haittaakaan voi olla. Vissiinkin ainoa Skyr, jota ei ole makeutettu makeutusaineilla vaan sokerilla (näkyy kyllä heti kalorimäärässä) on se lakritsin makuinen. Tykkään siitä tosi paljon, onneksi ei tarvitse luopua 😀 Ootko maistanut sitä?
Anonyymi
Voi ei, en edes tiennyt et Skyrit on makeutettu makeutusaineilla. Harmi, koska pyrin välttämään makeutusaineita. Itse tykkään maustaa rahkan tai jugurtin hunajalla, jos joskus kaipaan hiukan makeutta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En ole maistanut lakritsinmakuista Skyria, en oo tainnu ees bongata sitä kaupasta – en tosin ole silleen katsonutkaan. Pitääpä joskus maistaa. 🙂
Anonyymi
Liha ei syöpää aiheuta vaan kaikki ne ruuat joissa on lisäaineita ja jotka on keinotekoisesti valmistettuja.
Tai sitten ei mikään ruoka vaan suöpä tulee jos on tullakseen. Jos noita alkaa miettimään niin ehkä tarvis elää pelkällä vedellä ja pyhällä hengellä😂 ja siltikin vois sairastua.
Aivan puppua koko lihan mollaaminen😂👌
Anonyymi
WHO:n tutkijoiden mukaan punainen liha aiheuttaa syöpää. Lihaa saisi syödä vain 300-500 grammaa viikossa,