12 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Oi kun hyväntuulinen luukku! Hymy huulilla kuuntelin keittiön siivouksen lomassa.

    Itselleni hyvän mielen on nyt tuonut se, että tänä jouluna minulla on aikaa valmistella joulua rauhassa ja viettää se yhdessä perheen kanssa. Olla lasten kanssa kiireettömästi koko heidän joululomansa ajan. Aionpa ehtiä tapaamaan ystäviä ja sukulaisiakin ilman stressiä aikatauluista.

    Onnellinen olen myös lasten puolesta, kun naapuriin on tänä vuonna muuttanut perhe, josta lapset on saaneet hyviä kavereita. Niin tärkeää ja sydäntä lämmittävää se lasten ilo, kun heillä on vihdoin kavereita ihan naapurissa, joiden kanssa voi olla joka päivä.

    Onnellisuus myös siitä, että lahjat tuli hankittua suunnitelmallisesti, eli helposti ja ajoissa ja illalla aion lahjoittaa hyväntekeväisyyskohteisiin jonkin verran. Otan illalla oman ajan, joilloin mietin, että minkä verran ja minne.

    Näitähän olisi vaikka kuinka. Parasta ehkä se, että olo on juuri tällä hetkellä helpottunut työkiireiden jäätyä joksikin aikaa taakse päin.

    Ihanaa joulua sulle Pipsa, perheelle ja naukumaijoille :).

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kerro sun jouluaatosta. Kerro mitä teet ekana kun heräät ja aikatauluista muutenkin. Jouluperinteistä yms! Ois kiinnostavaa kuulla.
    Entä mitä jouluruokia teillä syödään? Kinkkua ja laatikoita?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minut tekee iloiseksi,että sä olet olemassa.Minut tekee iloiseksi myös se,että sulla on hyvä mieli.

  • Ev

    Ev

    Mut on tehnyt tänään iloiseksi se, että sain hankittua ne muutamat joulupaketit mitkä aioinkin. Iloa teetti myös kauppakeskuksen ruuhkassa iloinen hissirupattelu tuntemattomien kanssa. Ja kiireetön päiväkahvi.

    Aika moni asia teki tänään iloiseksi 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Niin monesta asiasta voi olla kiitollinen! Sukulaisista ja omasta perheestä ja kissasta! Totta, miten paljon voi yksi kissa tuoda päiviin iloa ja onnea! <3

    Olen kiitollinen ystävistä, kullan arvoisista ystävistäni, kaikista uusista ja vanhoista ja kaikenikäisistä! On ihanaa kun on myös lapsuuden aikaisia ystäviä, heitä jotka ovat tunteneet sieltä alusta asti, heitä jotka tuntevat historiani, heille ei tarvitse selitellä eikä perustella mitään, he tuntevat minut. Ja vaikka eletään erilaista elämää, erilaisessa elämäntilanteessa, ja meillä on erilaisia arvoja, he ovat silti yhä ystäviäni, olen sekä rikas että onnekas! <3

    Olen kiitollinen että löysin Pipsan porinat, tulen näistä jutusteluista hyvälle mielelle ja tunnen ystävyyttä vaikka ei olla edes tavattu! <3

    Olen kiitollinen vaikka onkin jo ikää, että en tunne itseäni vanhaksi, tuntuu että vaikka ulkonäkö rapisee, en ole liian vanha ja että mulla on vielä paljon elämältä oppimista! <3

    Olen myös kiitollinen että on Taivaan Isä jolle voin uskoa kaikki asiat ja luottaa että Hän pitää huolta. <3

    -Leila

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jos sinä kirjoitat blogissasi, että mielestäsi kevät on ihanin vuodenaika ja joku seuraaja kommentoi siihen että eipäs, vaan ehdottomasti syksy. Onko hän silloin tällainen huono seuraaja?

    -Liisa

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minulle tuli hyvä mieli, kun kävin viemässä muutaman saturaisen pelastusarmeijan joulupataan. Siellä tarvitaan rahaa.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ilahduttavia asioita: kiireettömät hetket, rento vapaa-ajan oleilu, sinun jutustelujen ja kissojesi kanssa puuhailun seuraaminen, aurinkoinen talvipäivä. Lempeät ja hyväntahtoiset ihmiset, jotka eivät ole ahneita ja vaatimassa liikaa toisilta ihmisiltä. Joulutorit ja -tunnelma. Saunominen pakkaspäivänä.

  • Anja

    Anja

    Ilon aiheita kyllä löytyy, tärkein ja ihanin pieni ilopilleri lapsenlapsi ❤. Tänään ilahdutti esim. pikkupakkanen, iloinen bloggari punaisine rusetteineen ja saunan lämpöiset löylyt. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Olipa ihanan positiivinen luukku! On niin kiva katsella aina sun videoita ja sitä sun hyvällä tavalla tavallista elämää 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mulla olisikin nyt kokonaan yksinäinen joulu, koska puoliso kuoli kesällä, mutta mua ilahduttaa se, että eräs naapurpariskunta ottaa minut joulunpyhinä mukaansa rouvan appivanhempien luokse, mikä onkin mulle mukavaa vaihtelua. Ja sitten olen iloinen sun joulukalenteristasi. On aina piristävää katsoa sitä. Niin että kyllä tässä kivojakin asioita löytyy, kun vain jättää kehotuksesi mukaan murheet taka-alalle.

    Eeva

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *