003%25c3%2596p.jpeg
Blogi

Yön saapuessa minä seison pimeässä yössä meren rannalla, katselemassa tähtien tanssahtelua

Hellureissan ihanaiset! Mä oon aivan väsynyt kun eilinen meni vähän myöhäiseksi, pääsin nukkumaan vasta klo 03.00 aikoihin ja heräsin aikalailla 11 tuntia myöhemmin. Uppista! Mulla on tuo unirytmi mennyt ihan sekaisin ja sitä tarttis alkaa fiksaamaan kun maanantaina jatkuu taas koulu. Me käytiin vihdoin elokuvissa katsomassa tämä uusin Star Wars Rogue One elokuva, joka oli musta ihan katsottava vaikka jotenkin oon ristiriitaisissa tunnelmissa tykkäänkö tällaisistä välielokuvista johonkin isompaan tarinaan. Onneksi mä oon nähnyt kaikki aiemmin tulleet elokuvaosat. Mut onpahan tuo elokuva nyt sitten katsottu. Kuka muu on käynyt katsomassa tuon Rogue One leffan?  
Leffan jälkeen me lähdettiin vielä käymään Mäntyluodossa, tarkennemmin sanottuna Kallossa, koska eräs innokas halusi päästä ottamaan valokuvia. Tässä yksi erittäin onnistuneista kuvista – sormet siinä vähän kärsi mutta sitä maisemaa kuvatessa ja ihastellessa ei tullut välittäneeksi. Auton lämpömittari kertoi pakkasta olleen -20℃ ja siihen päälle pieni viima. Kotiinpäästyä tulikin otettua kuumaa teetä ja pistettyä varpaat kuumaan veteen hetkeksi. Kurkkukin tuntui hieman kipeältä mutta se meni onneksi yön aikana ohitse. Olettehan te pysyneet terveinä? Itseäni jännittää tuo influenssa mikä tuntuu hylläävän. 

Mä sain Facessa yksityisviestin eräältä lukijalta, miten laineita saattoi tehdä suoristusraudan kanssa. Sain myöhemmin sähköpostia toiselta lukijalta joka myös neuvoi miten niitä voi tehdä ja oli lisäksi linkannut viestinsä mukaan Uinon videon jossa opastetaan tekemään kiharat suoristusraudalla. Kiitoksia teille molemmille viesteistänne, nyt tämänkin uuno osaa tehdä jonkinlaiset laineet/kiharat hiuksiinsa. 

Innostuin eilen tosiaan kokeilemaan tuota kihartelua ja myönnän heti alkuunsa että muutaman kerran piti noitua ennenkuin tajusin miten tuo prosessi oikein menee. Ja sanon nyt tämänkin ettei kukaan vain ymmärrä väärin, että nyt alkaisin laittamaan näitä hiuksia enemmänkin – varmasti joskus laitan mutta ei se tule mulle joka päiväseksi asiaksi vaikka tottahan toki se näyttää kivalta ja tyyliteltynä näin, mut oon edelleen okei mun pörröpäähänikin. Kiva kuitenkin tietää miten ne tehdään, että jos joskus taas innostun laittamaan. Lisäksi kiitos myös kaikille jotka ovat tuohon edelliseen postaukseen kommentoineet, että miten saada hiusten näyttämään paremmilta jne. Mie kokeilen joitakin postauksessa annettuja neuvoja. 


Me ollaan täällä nautittu Sulon kanssa takkatulen lämmöstä – makasin tätä kuvaa otettaessa suoraan takan edessä ja aijai, oli siinä kohdassa ihana olla kun oli niin lämmintä. Takkatulesta johtuen kuva näyttää vähän oranssista, koska siis takkatulen oranssinen leimu. Kikkailin tuossa eri kamera-asetusten kanssa, meillä ei oikeasti ollut noin valoisaa. En olekaan tainnut kertoa, mutta vanha kamera lähti elektroniikan hautuumaalle, se ei enää nimittäin pipahtanutkaan eli oli mennyt kunnolla rikki. Meillä on ollut täällä sisällä n. 18℃ lämmintä ja villasukat onkin olleet aika ahkerassa käytössä. Yöllä on muuten ollut lämmin nukkua kun Sulo lämmittää jalkoja ja Siiri kylkeä – nuo kaksi tykkää nukkua kanssamme yöt. Itse vaan en pysty nukkumaan silloin kovin sikeästi kun aina kääntyessä herään varmistamaan ettei kumpikaan kissoista joudu jyrän jyräämäksi. 

Oon tässä tänään touhunnut kouluhommien parissa eli kirjoittanut latinankielisiä sanoja vihkoon. Mulla oli kunnianhimoinen suunnitelma – saada tuo vihko täyteen joululoman aikana. No voin sanoa ettei onnistunut mutta onneksi mulla on tässä vielä kuukausi aikaa ennenkuin se vihko pitää näyttää opettajalle. Pääsin puoleen väliin joten jos vaikka sunnuntain pyhittäsin kokonaan tuohon asiaan, niin saisin varmaan tehtyä kuten alunperin ajattelinkin. 
Odotan jo kauhulla ruotsin alkamista, mä oon siinä niin surkea. Toivottavasti luokkalaiset sitten auttaa, vaikka jotenkin salaisesti toivon että ne 6v. aikana opitut palaisi kuin taikasauvaa heilauttamalla takaisin mieleen. Kohta myös selviää harjottelupaikkakin eikä harjottelun alkamiseen ole kuin 2kk aikaa. Vähän jännittää että millaista sekin sitten on. Tajusin myös että uuden laukkuni kanssa, saan kuljetettua myös ison koulumapin mukanani jos vain haluat. 

Mun on ihan pakko jakaa tämä teidän kanssanne. Otin joku aika sitten kisuista kunnon studiomaisia kuvia tuollaisen valkokankaan avulla ja Siiri sekosi ihan täysin tuon sirkuttavan linnun takia (aiemmin kisut ovat pelänneet sitä koska se ääni) eikä sitten tykännyt yhtään kun Sulo kiinnostui minkä saaliin hän oli saanut. Kuvasta ei tietenkään sitä kuule, mutta Siiri murisee Sulolle, että pysyy kaukana. Siiri on mamman oma peto. 
Jos kiinnostaa nuo mun ottamat ”studiomaiset” kuvat niin tästä voit kurkata parit: Sulosta ja Siiristä
(Kuvat siis näkee nettiselaimen kautta kun noista linkeistä klikkaa)

23 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kylläpä olit kivasti laittanut hiukset! Eihän sitä tosiaan joka päivä tarvi tehdä, mutta jos on esim jotain vähän arjesta poikkeavaa juhlavampaa menoa tmv niin hiukset on kiva laittaa vähän nätimmin. Täällä pohjoisemmassa on myös ollut paljon pakkasta ja saakin laittaa ihan kunnolla vaatetta päälle, kun lähtee ulos. Mutta sitten kun on vähän aikaa palellut pakkasessa niin on entistä mukavampaa tulla sisälle lämmittelemään vaikkapa sen takkatulen ääreen.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos, onhan ne kivat ja varmasti tulen välillä laittamaan mutta kuten sanoin – en joka päivä. 🙂 Juhvamman takia jos odotan hiuksien laittoa, niin saan odottaa pienen tovin. 😀 Mut sitä lakkaa mie tarvin että kiharrukset pysyy muodossaan. 🙂 Mä kans laitoin kunnolla vaatetta kun mentiin, että leffassa tuli hitusen kuuma mut eipähän paleltanut sit kuvatessa – paitsi sormia vaikka oli hanskatkin mutta ne piti aina välillä ottaa pois. Ja totta, on mukavampi tulla pakkasesta lämpöiseen. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Upeita kuvia kissoista!!! Eivät tavanomaisia, staattisia kuvia, missä ei tapahdu mitään. Saadaksesi oikeansävyisiä kuvia, voit säätää kameran asetusten värilämpötilaa sen mukaan, millaisessa valossa kuvaat. Toki niitä voi jälkeenkinpäin kuvakäsittelyohjelmilla säätää, mutta aina kannattaa tietysti pyrkiä siihen, että alkuperäinen kuva on jo mahdollisimman laadukas. Sanon tämän siksi, että jos tulevaisuudessa haluat vaikka myydä kuviasi, niin kuva pysyy laadukkaana, muokkaushan heikentää sitä aina jonkin verran. Olet jo sen verran taitava, että kohta kannattaisi tarjota kuvia välitykseen esim. kuvatoimistoihin. Tämä siis vinkkinä. 🙂

  • Miina

    Miina

    Todella hyvännäköiset hiukset noin laitettuna! Harjoitus tekee mestarin ja voi olla että lisäharjoittelulla hiustenlaitto sujuisi sukkelaan aamurutiinien yhteydessä.
    Minä olen hieman pakkomielteinen hiusten suhteen (johtunee siitä että äitini on kampaaja…) ja bad hair day on minulle tosi bad day.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo on. Tosta oikeanpuolisesta tuli ensin aikamoinen kikkara, mut sit kun sitä vähän harjas ni se tasottu kivemmaks laineeks. Harjotus tosiaan tekee mestarin ja aion kyllä harjotella. 🙂 Niin, kenties se menisi aamusti nopeammin sitten kun sen osaa kunnolla, pari minuttia ja pam! Kikkaraa! Sen huomasin kans eilen testatessani, et nää laineet toimii paremmin kuin suorat hiukset, ainakin tässä pituudessa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Koska pakkanen ulkona eikä nostettu sisälämpöä parin päivän takia. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Siis teillä on aina lämpö tuo 18 astetta?

      Eihän sitä kannata nostaakaan, jos siihen on tottunut ja lämpötila on kautta vuoden tuo sama. Miksi nostaisikaan pariksi pakkaspäiväksi sisälämpöä, johon on tottunut, vain sen takia, että ulkonä on tavanomaista kylmempi.

      Meillä on lattialämmitys ja termostaatit on säädetty kyttäämään, että lämpötila on 21 astetta, eikä näin ollen meilläkään räplätä lämpöä ylemmäs tai alemmas. Mutta siis vähän lämpimämmästä näytämme pitävän kuin te.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä takka ja ilmalämpöpumppu ja lattialämmityksen termostaatin säätö nostaisi lämpöä mutta ei olla sitä tehty, ollaan vaan laitettu töppöstä töppösen päälle. 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hienoja kuvia kissoista ja luonnosta! Eläinten kuvaaminen on kyllä niin hankalaa ja yhtä onnistunutta otosta kohden voi olla kymmeniä sellaisia, joissa vilahtaa vaan hännän pää, ainakin noita meidän vikkeläkinttuisia koiria kuvatessa :).

    Meillä on myös pakkaspäivinä sisällä +18 (normaalistikin ehkä +20). Lämmittäminen on kallista ja yllättävän hyvin sitä tarkenee viileämmässäkin. Sitten kun haluaa vaikka katsella telkkaria, voi sytyttää tulen takkaan ja nautiskella lämmöstä.

    Hiuksesi näyttävät todella kivalta vähän laitettuna!

    -hss

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. Eläinten kuvaaminen on haasteellista mutta kun ne jujut oppii, ni sitten se vaan alkaa onnistumaan. 🙂 Joo, nyt kun oli tuo pakkasjakso ni ei lähdetty nostamaan mitään noita juttuja parin päivän takia kun siinä kestäisikin se päivä ennenkuin nousisi, jos siis lattialämmitystä nostettaisi. Mut ei tääl silleen kuitenkaan kylmä ollut mut vilpoisampi kuin normisti. Meillä normilämpö on siinä 20-23 välillä, riippuen päivästä.

  • Anja

    Anja

    Kyllä kannatti pakkasta uhmaten mennä kuvaamaan, upea kaunis kuva! Laineet hiuksissa on nätit.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No joo, kannattihan se. Samana yönä oli ollut revontuliakin mutta itse en niitä tuolla ollut bongannut kun olin ilmesesti liian aikaisin liikenteessä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *