
Viikonloppu
Magnumin uutukainen purkkijätski on parannus kaikkeen! Ollut nimittäin niin säryntäytteinen viikonloppu ettei tosikaan. Mulla oli ensinnäkin omituista jalkasärkyä (ollu jo monen viikon ajan – välillä parempi, välillä huonompi) ja nyt kun sen sain kuntoon (kiitos sairaanhoitajaystävän) niin sen jälkeen pomppas maailman karseimmat alavatsakivut tilalle. Ja tuntuu että kaikki muutenkin menee päin honkia – tekis melkeen mieli heittäytyä lattialle itkupotkuraivareihin.
Perjantaina lähdettiin isäni luokse ensinnäkin auttamaan eräässä tietokoneongelmassa sekä hakemaan varastoon noita takkapuita. Aikamoinen läjä niitä saatiinkin peräkärryyn laitettua. Nyt sitten vain odotellaan kylmempiä ilmoja, tosin niitä saadaan vissiin hetki odottaa kun ennustavat helteiden paluuta. Jeee! Ehkä sitä pääsee sittenkin mereen uimaan – kun olin jo siinä uskossa että uimiset on tältä kesää uitu.
Lauantaina vasta alettiin purkamaan peräkärryä kun perjantai-illalla oltiin jo niin väsähtäneitä, ettei jaksettu tehdä muutakuin ajaa kotiin. Itse en kylläkään tuohon kantoon osallistunut vaan sen teki rakas mieheni – itse olin lähinnä seurana ja touhuilin muita hommia. Siiri kovasti ihmetteli takkapuita joita vein sisälle.
Siiri sai Zooplussalta jälleen paketin, jossa nyt tällä kertaa oli vain sapuskaa, kissanhiekkaa ja pari pakettia höyhenleluja. Taisi vain se itse pahvilaatikko olla mielenkiintoisin. On se kyllä kivaa, kun tuodaan kotiovelle saakka tuo paketti! Meidän katilla on kyllä omituiset mieltymykset – se nimittäin himoitsee noita meidän Hot&Rod -sipsejä. Ihan hölmö katti tuossa mielessä, mutta on siltikin niin ihana kurisija. On se jotain oppinutkin – nimittäin sen että kun sille sanoo STOP (kun tulee ulkoa sisälle) niin se ymmärtää pysähtyä siihen ja kun ovi menee kiinni ja alkaa kehumaan, niin sitten vasta tulee siihen jalkoihin pyörimään. Tai ainakin mä haluan uskoa oppimiseen ^_^
Oon tässä tuijotellut pidemmän aikaa Yoursin sivuilta erästä mekkoa. En ole suinkaan varma menenkö ostamaan juuri tätä mutta pointtini tässä on se, että olen alkanut pikkuhiljaa lämmetä idealle noin pitkästä mekosta. Nykyiset mekkoni ja tunikani ovat pituuksiltaan n. 100cm. Toisaalta tarvitsisin yhden mekon itselleni kun parin kuukauden kuluttua on luvassa ystävän häät – vaikka toisaalta pärjäisin myöskin noilla nykyisilläkin mekoilla. Vaikeita valintoja.
Uusi kamera on ollut kyllä aivan mahtava laite, nappiostos! Oon tässä opetellut sen käyttöä ja vaikka tuota helppokäyttöiseksi sanotaankin, niin pakko sanoa että olen kyllä ollut muutamaan otteeseen pallo hukassakin. Mutta pikkuhiljaa tässä opetellaan ja onhan mulla hyvä opettajakin. ^_^ Erityisen paljon tykkään kun kuvissa värit näkyy niin upeina!

24 kommenttia
Anonyymi
Hyvä, kun jalkasärky parani! Mistähän se oli tullut? Menkkakivut on kyllä sieltä ja syvältä…
Kuka sua opettaa kameran käytössä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei harmainta aavistustakaan mistä tuli, mutta loman aikana se alkoi ja kun alkoi särky olemaan niin järkyttävää, ni kysyin kaverilta neuvoa (joo, lääkärisetää vältetään viimeiseen asti) Siis armas miehenihän mua kameran käytössä opettaa. 🙂
Anonyymi
Millaisia oireita jalan kanssa oli? Minkä diagnoosin kaveri antoi?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No siis ei nyt jalassa varsinaisesti, mutta siis tuossa vasemman puolen pikkuvarpaan alue oli todella kipeä. Jos se että itse venytin varpaita, sai semmosen kivun aikaseen. Saatikka että sitä olisi hieronut. Alussa se tuntui auttavan kun hieroi mutta loppua kohden tuntui vain pahentavan. Ystäväni sanoi että joko siellä on paha lihasjumi taikka tulehhtunut lihas, vaikea sanoa kumpi mutta voltaren+burana+kylmägeelipaketti auttoi jo muutamassa päivässä.
Anonyymi
Onko sinulla matala kipukynnys?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Miten tuokin lasketaan? Onko matala vai korkea. Hammaslääkäri meinasi joskus kyllä korkeaa kun en tarvitse puudutusta hampaiden paikkauksessa. 🙂 Mut kyllä tuo musta vähän vaihtelee. 😉
Anonyymi
Ilmaisustasi päätellen vaan ajattelin moista… ´säryntäytteinen´. Kuulostaa aika paljon isommalta kuin pikkuvarpaan särky.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Huomauttaisin, ettei siis pikkuvarpaani särkenyt vaan se alue siinä. Se sivusta varsinkin. Heijastui koko jalkaan. Se särky oli jotain todella pahaa, etten toivoisi kenellekään! Kun levossakin särki, muttei niin pahasti kuin liikkeessä. Nyt kun mietin niin tuo särky muistutti aikalailla samaa mitä oli sillon kun hartialihakseni oli tulehtunut.
Anonyymi
Mulla on ollut tuon tyyppinen jalkavaiva ollut kohta 2 kk. Pikku hiljaa kipu vähentynyt (välillä jo ajattelin ettei katoa enää koskaan…) mutta esim. uimaan en kyllä vielä pysty lähtemään, potkaisuliike on mahdotonta edes ajatella.
En ole "kehdannut" mennä lääkäröimään asian takia koska olen lihonut aika pulskaan kuntoon ja tulisiko vain piiskaa ylipainosta. Aiemmin kevyemmässä kunnossa en ole kokenut tällaista ikinä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Voih, ei oo kivaa tuollainen. 🙁 Mulla ei ollut tuollaista ongelmaa, ettenkö uimaan voinut ja työtkin pystyin tekemään. Särkyä oli lähinnä silloin kun jalka oli levossa, tai sillon sen huomasi. Mars lääkärille vaan, itsekin olisin mennyt mutta sain onneksi kaverilta apua. 🙂
Anonyymi
Hoksaatko sie Pipsa itse, että kirjoitat ihan puuta heinää? Ymmärrät varmaan itsekin, miksi monelle meistä tulee olo, että valehtelet, kun jutut ei ole mitenkään linjassa toistensa kanssa. Harmittaa.
22.7 20.08
" Se särky oli jotain todella pahaa, etten toivoisi kenellekään! Kun levossakin särki, muttei niin pahasti kuin liikkeessä."
23.7 21.00
" Mulla ei ollut tuollaista ongelmaa, ettenkö uimaan voinut ja työtkin pystyin tekemään. Särkyä oli lähinnä silloin kun jalka oli levossa, tai sillon sen huomasi."
Et tietysti tätä julkaise, kun tämä on "asiatonta" tai "vihapostia", mutta eipä se asiaa mihinkään poista.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ohoh, no siis ei tuossa ole mitään valehtelemista vaan oon kirjottanut tuon näköjään vähän sekavasti. Pahoitteluni tästä! 🙂 Joo, no ei ihmekään että luulette moista kun allekirjoittanut ei osaa kirjottaa!!! 😉
Siis tuo särkyhän vähän vaihteli. Loppua kohden se särki kokoajan, oli levossa tai käytössä. Käytössä ei kylläkään niin pahasti kuin levossa.
Marikamaria
Itkupotkuraivarit on ollu lähellä täälläkin.. Mulla kans kroppa kenkkuilee oikeen urakalla, ekaks oli flunssa, sit meni leuat ja sit tuli nokkosrokko. Onneks nyt jo parempaan suuntaan!
Toi mekko on kiva! Tilaa ihmeessä ettei kaduta jos et tilannut. Aina voi palauttaa tai myydä eteenpäin jos ei tykkääkään. 🙂
Ja voi nam toi jätski! Tiiän mitä ostan ku on palkkapäivä. :DD
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Huh! No ei siullakaan helppoa oo sit ollu. 🙁 No toivotaan et me molemmat nyt päästäs eroon moisista tuskaisuuksista!
Juu, se on kiva ja toki voisi ostaa – saan mä sen aina myytyä eteenpäin (en koskaan palauta Yoursille kun ne postimaksut pitää itte maksaa eikä se oo halpaa lystiä) Mut mä tässä nyt vielä jatkan pähkinän puremista, et otanko vai enkö, ja otanko välttämättä edes tuota. 🙂
Suosittelen maistamaan vaikka siis ihan samalta se maistuu ku Magnum puikotkin. 🙂 Pahvirasiassa vain. 🙂
Marikamaria
Joo toivotaan et saatais ittemme kuntoon tästä 🙂
No joo, ei noi postimaksut oo kyl kivat. :/ Mut kokeile ihmeessä jotain pidempää mekkoa! Mä luulen, et vois sopiakkin sulle ja häissä pitkä mekko on kiva. 🙂 Tai mä nyt oon viilettänyt maximekoissa ja -hameissa koko kesän 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, toivotaan! Pitää kokeilla pidempää, katsellaan 😉
Anonyymi
Sulla oli jäänyt vastaamatta yhteen kysymykseen aiemmin. Elikkä, mihin maahan matkustamisesta haaveilet, varsinkin jos rahaa ja aikaa ei tarvitsisi huomioida?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Pahoitteluni jos on jäänyt vastaamatta, kaikkea kun ei aina huomaa. Tällä hetkellä en juurikaan haaveile mihinkään maahan matkustelusta joten en osaa tähän vastata juurikaan mitään. Ainakaan tällä hetkellä.
Saron blogi
Tulin kurkkimaan sun kuulumisia ♥ Toivottavasti olotilat helpottaa, kivut ja säryt on ihan mälsä homma!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia, olo on jo paljon parempi. 🙂
Anonyymi
Mitä blogille on tapahtumassa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Pääsin osaksi Indiedays Inspirationia, se blogille tapahtui. 🙂
Anonyymi
Onnea vaan Indiedays-bloggarille!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂