KudeRaitis5.jpeg
Blogi

VALITSEN ONNELLISUUDEN

Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Ihan kirjaimellisesti. Lämpömittari kertoo varjossa olevan +15 astetta lämmintä. Mikäs siis ihanampi hetki tulla terassille kirjottelemaan ja nauttimaan upeasta säästä. Oon muuten huomannut kaipaavani aina ulos kun sää sen sallii. Nyt tuntuu myös siltä että on aika ajaa talviturkkikin jaloista pois. 
Pääsimme vihdoin laittamaan kesäkukat paikoilleen. Oon pitkään jo suunnitellut laittamista mutta aina on näyttänyt yöpakkasia, mutta nyt tosiaan näyttää siltä että pakkaset ovat vihdoin historiaa. Ihana väripiristys pihassa. Yksi kohta on vielä että pitäisi jotain sinne laittaa, mutta en tiedä mitä. Joku monivuotinen kukka olisi kiva. 

Olen viime aikoina iloinnut monista asioista. Kuten aiemmassa videossani kerroinkin, niin työsopimustani jatkettiin isommalla tuntimäärällä ja siinä samalla lähdin opiskelemaan Sataeduun media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa, valokuvaukseen painottuen. Nämä ovatkin vieneet ihan kohtuullisesti aikaani tässä viime kuukausina.
Lisäksi olen iloinnut viime aikaista päätöstä pistää blogin kommentointi suljetuksi, koska sain sitä kautta aivan liikaa todella kamalia ja ala-arvoisia kommentteja milloin mistäkin. Ja viimein tajusin että mun tai kenenkään lukijan ei tarvitse niitä lukea. Olen onnellisempi kun ei tarvitse joka käänteessä kuulla negatiivisuuksia ja pystyn täysillä keskittymään iloisiin asioihin. Muhun saa kyllä tarvittaessa yhteyden jos haluaa ja ne löytyvät alempaa. 

Farkkutakki – Ellos / Raitamekko – Kude Design 

Ostin Kude Designilta tällaisen ihanan raitamekon, kunnon kesämekon. Näitä raitamekkoja tehtiin vain pieni erä ja mulla oli kova miettiminen että haluanko tämän kelta-valkoraitaisen vai sini-valkoraitaisen. Itselläni on mekosta koko 3XL ja yksi asia mikä kuvistakaan ei täysin taida tulla ilmi on se, että tässä mekossa on taskut. Mekko on valmistettu luomupuuvillasta ja elastaanista. Nyt näitä raitamekkoja on saatavilla enää hajakokoja eri väreissä. Suurin koko mitä enää on saatavilla tästä samasta väristä mikä mullakin on, niin näyttäisi nettikaupan mukaan olevan L.
Tämä yhdistelmä on ollut käytössä jo useampana kertana kun on pitänyt lähteä kodin ulos ihmisten ilmoille, mutta tänään kun on ollut niin lämmintä, niin olen mennyt pelkässä mekossa ja shortseissa. 
* * * * * * * * * *

Huom! Anonyymikommentointi suljettu blogista. Mulle voit kommentoida: 
BLOGIN FACEBOOK
INSTAGRAM
@pipsa83
SÄHKÖPOSTITSE
Pipsan83@luukku.com
WHATSAPPIN KAUTTA
045-212 9810