
Vaate-esittelyssä: Steilmann mekko / Muotiliike Belladonna
Yhteistyössä Muotiliike Belladonna
Nyt olisi esittelyssä tämä ihastuttava Steilmann merkkinen mekko jonka sain käydessäni Kokemäellä Muotiliike Belladonnassa. Tykästyin tähän heti kun sen näin rekissä roikkumassa – toisena vaihtoehtona olisi ollut samankaltainen mutta enemmän pinkimpi mekko. Jos nyt oikein muistan niin tämä taisi olla kooltaan 2XL ja materiaalilta viskoosia ja elastaania. Oon pitänyt tätä pari kertaa päälläni ja tykkään mekon keveydestä. Mekko on ihonmyötäinen mutta kuten moni tietää se ei ole itselleni ongelma.
Belladonnassa oli muuten mekkoarvuuttelukin että kummankohan otin – raitaisen vai kukkaisen.
No te tiedätte jo kumman mutta näistä kuvista huomaa miten tärkeää se
kuvakulma on. Itse otan aina jalustalla kuvat joten kamera on samalla
tasolla kanssani, kun taas Belladonnan kuvat on otettu vähän
yläviistosta. Mut kertokaahan toki kumpi olisi teidän mieleen –
raitainen vaiko tämä kukkainen?
Suosittelen piipahtamaan Kokemäellä Belladonnassa, siellä on todella
paljon kauniita vaatteita ja reilusti isoja kokoja! Löytötorilta voi
tehdä melkoisia alelöytöjä todella huokeaan hintaan. Myös farkkuja
löytyy! Plussaa myös todella ystävällisestä palvelusta. Muotiliike Belladonna löytyy osoitteesta Haapionkatu 17, 32800 Kokemäki.


135 kommenttia
Anonyymi
Montako mekkoa sulla on?:-)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Oisko n. 17kpl. 🙂
Anonyymi
Mä en tykännyt yhtään. Aivan liian makkarankuori ja kuosikin jotenkin mummomainen :/ Toki kaikki pitäköön sellaisia vaatteita, joissa tuntevat olonsa mukavaksi ja itsevarmaksi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sinäpä sen sanoit. 🙂
Anonyymi
No on sulla tuota ylipainoa vielä vaikka kuinka,sivu-ja takakuvat sen paljastavat. Minusta,koska saat ilmaiseksi,olisit valinnut jonkun nuorekkaan vaatteen,eikä aina noita kukkamekkoja.Menisit oikeasti sinne mukavuusalueen ulkopuolelle!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eipä? Kyllähän se on tiedossa ilman sivukuviakin. 😀 😀 😀 Oon mä mennyt mukavuusalueen ulkopuolellekin – esim. bodycon mekkojen suhteen mut ei nekään oo kuulemma hyvät. 😀 Tai puserohousut yhdistelmät, mut ehei. Oiskin kiva tietää et mikä teistä sit on sitä mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä? 🙂
Anonyymi
No kun nyt oikein kysytään ja kun kerran postauksessakin mainitsit, niin olisit nyt meidän muutamien jankkaajien mieliksi testannut ne farkutkin ja laittanut kuvia, kun kerran farkkujakin liikkeestä löytyi! 😀 Eihän niitä silti ostaa/käyttää tarvitsisi ikinä, tiedän vaan että sopisivat sulle kivasti kun olet hoikistunut, olisipa vaihtelua nähdä yksi kuva farkku-Pipsasta.
Anonyymi
Lyhyesti ja ytimekkäästi:Sopivan kokoiset vaatteet 😑
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Edelleenkin, EI FARKUILLE! 😀
Ja me ei päästä tästä "sopivan kokoiset vaatteet" asiassa yhtään mihinkään koska sun mielipide ja mun mielipide niistä ei kohtaa. 🙂 Ois kyl joskus kiva että joku teistä veis mut vaatekauppaan ja näyttäisi minkäkokoinen on sopiva vaate. 🙂
Anonyymi
Mutta siis mikä niissä farkuissa on, ettei voi edes testata kaupassa? Ei kai se ole mielipiteensä pyörtämistä jos kokeilisi kerran. 😀 En tajua kun kuitenkin olet niin innokas ostelemaan nyt ja testailet noita tiukempia mekkoja, että miksi ei muuta? Saattaisi avautua kuitenkin uusia innostuksen kohteita, housuja kun on materiaaleilta niin hirveen mukavia nykyään saatavilla, ja ne Elloksen mustat housutkin sopi tosi hyvin ja hoikentavasti.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mähän oon sanonut etten edes pieraise farkkujen suuntaan joten miksi sitten sovittelisin? Ja varmaan se ois mielipiteen pyörtämistä (joidenkin mielestä) jos sovittaisin joten parempi kun ei tee yhtikäs mitään siihen suuntaan ettei vaan ymmärretä väärin. 😀 Housuihin en ole niin negatiivinen, on mulla sellaisia mutta farkut on suuri EI. 🙂
Anonyymi
Onko syynä se, että farkkuja ei tahdo löytää noin isossa koossa?
Anonyymi
Onko sulla joku trauma farkuista? Joskus nuorempana kiusattu sellaisista tms?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei, kyllä niitä farkkuja saa isossa koossa. 🙂 Ja ei, ei oo traumaa – mä en vaan tykkää. 🙂
Anonyymi
Pakko sanoa tähän, että itsekään en juuri välitä farkuista ja olen siis normaalipainoinen ettei siitä ole kiinni.
Farkut on mielestäni niin TYLSÄ vaate. Paljon mieluummin itsekin käytän hameita, mekkoja ja tunikoita.
Anonyymi
No käytän minäkin tunikoita, mutta farkuthan on just niitten kanssa oivalliset, varsingin jegginsit, jotka nekin farkuiksi luetaan. Ne tekee helpommin jotenkin nuorekkaamman/raikkaamman ilmeen asulle.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Onhan mulla jegginssejä, ollut jo monia vuosia. 🙂 Ne on ainoat vähänkään farkkujen kaltaiset joita suostun pitää. 🙂 Mut mulle joskus blogissa sanottiin ettei niitä saa sanoa farkuiksi koska eivät ole sellaiset.
Anonyymi
Ihan kiva mekko, mutta aika samanlainen kuin muutkin kukkamekkosi.. Mutta tuli mieleen että minkä hintaisia nuo Belladonnan mekot on? Minkä hintainen tämä sinun saamasi kukkamekko on normaalisti? 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei tää nyt ihan samanlainen ole kuin tietty kuosilta. 🙂 Siellä oli kaikenhintaisia, tämä oli 109e. 🙂
Anonyymi
No eikö se ole vähän huijausta, että kuvaat itsesi aina tässä kulmassa, jossa makkarat ei näy. Totuushan paljastui siitä liikkeen kuvasta, mekko ei todellakaan ole sinulle sopiva.
Onkohan kaikkien vaatteidesi kohdalla samanlainen optinen harha?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No varmaan sun mielestä onkin enkä ala asiasta väittelemään. Kaikki kuitenkin riippuu ihan siitä mistä sä mua katsot – yleensä porukka katsoo suoraan edestäpäin joka näyttää tämän kuvakulman kuin blogissa on. Mut jos mua katsoo ylhäältä viistoittain niin sitten se Belladonnan kuvanlaisesti. Ei siinä ole mielestäni mitään huijausta, se on vaan mistä suunnasta sä mua katsot. 😀 Mieti nyt vaikka jotain vaatekatalogiakin – ei ne niitä malleja kuvaa ylhäältä alas. 🙂 Tai en mä ainakaan ole nähnyt. 🙂
Anonyymi
No eihän kukaan katso sua suoraan keskivartalon tasolta, ylenpänähän ne silmät on kuin sinun vyötärö.
Anonyymi
Malleja voi kuvata mistä kulmasta tahansa ja kuvataankin. Ei oo pelkoa eturepun paljastumisesta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se kamera on mun kaulan kohdilla suurinpiirtein, et aika samalla tasolla jos nyt sattuu olemaan samanpituinen kuin mä. 😀 Tietty jos on pidempi ihminen, niin se tietty sit näkee toisella tavalla. 🙂
Anonyymi
Tykkään mekon väreistä. Farkkutakki sopisi tämän kanssa ja toisi kukkakuosiin nuorekkuutta, mutta toisaalta olisi liian lyhyt alaosastaan tiukan mekon kanssa. Ehkäpä ensi kesänä sitten sopiva, ellet taas pistä myyntiin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hmm… totta puhut. Farkkutakki voisi hyvinkin sopia tämän kanssa. Pitää katsoa jos jostain löytyisi farkkutakki että voisi sovittaa. 🙂
Anonyymi
Kiva mekko,jos olisit edes lähellä normaalipainoa. Nyt aika karsee. Tää oli varmaan taas kaupan isoin koko, joten et voinut edes kokeilla sopivampaa? Ihonmyötäisyys/kauniisti ja tällainen kinnaava makkarankuori on aika eri asioita, jälkimmäinen ei näytä kenelläkään hyvältä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mut mieti kuinka tää kestää mun matkassa kauan – on sitten hoikempanakin sopiva. 😀
Anonyymi
Et vastannut että oliko mekko kaupan isointa kokoa??
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei ollut isointa kokoa.
Anonyymi
Minusta olisi ollut paras vaihtoehto, että olisit saanut satasen alennuksen siitä 300 euron täydellisestä bodycon-mekosta kuin että sait tän satasen mekon, joka on kovin samanlainen kuin sinulla jo on. Itse tilasin juuri kolmen sadan Joseph Ribkoffin mekon ja jätän muut ostokset väliin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mjoo, mikä ettei. 🙂 Minkälaisen Ribkoffin tilasit ja mistä? 🙂
Anonyymi
Ribkoffin dress 161995 ja tilaus meni minun osalta hieman poikkeuksellisesti eli tilasin suomalaisen liikkeen Susannen kautta. Yleensä tilaan suoraan kunkin merkin ulkolaisilta nettisivuilta, mutta nyt kokoni oli niiltä loppuunmyyty. Tämä tapa on nyt hidas, mutta koska minulla ei ollut mekon suhteen kiire niin katsotaan nyt tämäkin tilaustapa läpi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Aikas jännä mekko <3
Anonyymi
Huh huh, nyt on pikkaisen pieni mekko! Miksi haalit itsellesi selvästi liian pieniä vaatteita?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jaa'a. 🙂
Anonyymi
Sopivalta näyttää. Ehkä vähän tylsä…voisitko tehdä postauksen kaikista laukuista. Miten ne on sinulle tulleet ja millainen fiilis sinulla on ollut kun olet jonkun saanut. Mikä laukuista on sinulle tärkein ja mikä taas eniten mieleesi vai löytyykö samasta laukusta ominaisuudet. Olisi hauska nähdä asusteista myös postauksia.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Laukuista on tulossa video, jahka saan sen editoitua. Tosin mitään tuollaisia mikä on tärkein yms. en tehnyt – esittelen ne vain ja noin. 🙂
Anonyymi
No voisitko videon tekstiin kertoa laukuista. Itsellä ainakin selkeästi sellaisia asusteita sii muitakin kun laukkuja, joita olen hankkinut jonkin asian virstanpylväänä. Esim kun on saanut valmiiksi haastavan työrupeaman ja siirä palkasta raaskinut ostaa jonkun. Olis kiva kuulla miten laukku tai joku muu on sinulle tullut. Riittää myös pelkkä himoitseminen mutta mitä kautta päädyit vielä ostamaankin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Aaaa, no ei niistä ole isompaa kerrottavaa. Osa ostettu ja osa saatu. 🙂 On niistä blogissa paremmin kerrottuna. 🙂
Anonyymi
Miksi mekko on takaa lyhyempi kuin edestä? (Videolla siis) onko tarkoituksella näin? 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vahingossa varmaankin.
Anonyymi
Yläviistokuvakulma kyllä paljasti armottomasti mekon liian pienen koon. Oikean kokoisissa vaatteissa näyttäisi jopa hoikemmalta kuin makkarankuorissa. En vaan ymmärrä, mitä lisäarvoa mahdollisimman pieniin vaatteisiin pukeutuminen antaa – ja se olisikin mielenkiintoista kuulla.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä taas haluaisin kuulla että mikäs se ois semmonen sopivampi vaate, katso vaikka löytyisikö sellaista täältä blogin esittelyistä. Jos ei, niin sitten jostain kaupan sivulta. 🙂
Anonyymi
Onhan sinulla paljon kivoja vaatteita, vaikkapa se Yoursin vaaleanpunainen huppari ja myös monet kukkamekotkin. Sitä vaan mietin, että kuvien perusteella näyttää (usein) siltä, että isompi koko olisi istunut päällesi paremmin. Tietty olet vielä laihtumassa, niin nihkeämmätkin koot muuttuu huomaamatta väljemmiksi 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Heh, älähän nyt kun sitä huppariakin sanottiin liian pieneksi. 😀
Illuusia Ihmemaassa
Todella kiva kuosi mekossa, ja muutenkin kaunis vaatekappale! 🙂 En oikein ymmärrä, mikä tarve anonyymeillä on naljailla ulkonäöstäsi ja vaatevalinnoistasi. Mielestäni jokainen saa pukeutua ihan miten haluaa, ja tämä mekko näyttää hyvältä päälläsi! 🙂
Anonyymi
Ei se ole naljailua jos kertoo oman mielipiteensä, ei voi sanoa että hyvänkokoinen/näköinen,jos se ei sitä ole 😯
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mutta hyvä anoyymi, kaikki teistä ei vain kerro mielipidettään vaan ovat elämäntapavalittajia. Ihan mitä tahansa mie teen, niin kaikki on väärin. 😀 Ja huomautuksena, kaikki saavat sanoa mielipiteensä – myös Illuusia saa sanoa mielipiteensä ja varsinkin kun hän on sen ilmaissut asiallisesti. 🙂
Anonyymi
19.34 aina sama anonyymi, aina sama kirjotustyyli. Miten jaksaakin päivystää täällä koko ajan? Lol.
Sanna
Täytyy sanoa, että sun nilkat näyttää todella paljon solakammilta ja terveemmiltä kuin aikoihin. Nimenomaan tämän pituiset mekot tuo sun sääret nätisti esille. Itse olen myös sitä mieltä, että ostan mielummin vähän ja harkiten. Tietty lapset vie suurimman osan mun vaatebudjetista :). Mutta kukin tyylillään.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Itsekin pyrin pääsemään tuohon vähän ja harkiten, kenties sitten kun oon päässyt tiettyyn painoon eikä tartte sitten miettiä sitä muuttumista enempää. 🙂
Anonyymi
Nilkat tosi hyvät jo nyt, joten ensi kesänä ihan täykyt. Kyllä on ollut muutenkin upea painonpudotus!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos.
Anonyymi
Farkut ei oo enään sellaisia kankeita kuin joskus ennen! Jos sitä siis pelkäät, enemmän housuja kehiin noi mekot on jo niin nähty. Enemmän huolliteltu ulkonäkö tois ison plussan! Edes hiukset harjattu tai pois silmiltä esim puoliponnarille.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, ei varmaankaan ole mutta siltikään en niihin päin katsele. 😀 Ja kyllä mä tässäkin olen hiukset harjannut, ne vaan on tommoset 😀 Ja mie tykkään! Ponnarille ne ei vielä yletä mut sekin oli aikoinaan et ei saa pitää ponnarilla – että voisiko ihmiset nyt päättää että saako niitä pitää ponnarilla vai ei. 😀 😀
Anonyymi
Pipsa miksi kiinnität näin paljon ihmisten mielipiteisiin huomiota? Eihän kukaan kadullakaan kävele ja kysele tuntemattomilta että hei saanko pitää näin hiuksia tai että hei sopiiks tää mekko mulle 😀 oo oma ittes ja rokkaa sitä omaa tyyliä, ei muiden mielipiteiden siihen pitäs vaikuttaa! ;P
Anonyymi
Anonyymi 22.28 puhuu asiaa. Tosin ymmärrän hyvin Piiaa, koska hän bloggaajana haluaa paljon kommentteja ja tällöin mielipiteiden kysely on usein paras tapa saada niitä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mä vaan tykkään kysyä mielipiteitä, en koe siinä mitään ongelmaa. Mutta tottakai mä itse teen miten teen mutta joskus mielipiteet tuo vinkkiä itelle. 🙂
Anonyymi
Minä odotan sitä laukkupostausta. Tuleeko pian.
Ihana kukkamekko tuokin on.
>Leena
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En tiedä laukkupostauksesta, ei tänään oikein suostunut ohjelma yhteistyöhön enää kolmen videon jälkeen. Et kokeilen keskiviikkona uusiksi.
Marja
Eiku nyt vaan etsit jostain ooooikein revityt blingbling farkut ja laitat kuvia tulemaan niiiiiiin paljon että farkkuahdistelijat saa halunsa kuittiin 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No juu ei kiitos, tulee Fiorella fiilikset tommosista. 😀
@follower 678463525789921
Ei, please. Tai miksei, jos tykkäät, mutta musta nää isokukkamekot sopii Sulle ehkä 30vuoden päästä. Kun tämä on ilmaiseksi saatu, niin teettäisin tästä hameen tai paidan tai molemmat, jos kangas riittää ja pitäisin niitä yksivärisen ylä- /alaosan kanssa, farkkutakin tai pilottirotsin tms. kanssa, joka rikkoo isojen kukkien mummovaikutelman ja tekee jutusta rokin. Jotkut tennarit jalkaan, kun ikää on 34 ja vaikka olis 43:kin. 😊
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eli farkkutakki päälle ja vaaleet tennarit jalkaan ni ois 33v. juttu? 😉
Anonyymi
Olen samaa mieltä Affen kanssa. Kaunis mekko, mutta liian mummo.
@follower 678463525789921
En tiedä, Pipsa.
Mut sen tiedän, että Sun kannattaa lopettaa vähäksi aikaa ainakin tää spontaani ostelu. Se tuottaa vaan kaapit täyteen toisiinsa sopimattomia vaatteita.
Tee oikeasti inventaario, kun olet lomalla eli mieti koko päivän vaatteet. Aloita siitä, että heräät aamulla, niin mitä päällä? Yöasu. Montako löytyy? – 1 kesä 3 talvi, yksi talviyöpaita on epäsopiva lähtee kierrätykseen, toinen kesäyöpaita olis kiva, mutta ei pakollinen. Mitä sitten teet? Menet pyörälenkille? Varusteet check? Fillari ok, kypärä ok, lenkkarit puuttuu. Millaiset haluat? Esim. Sellaiset, mitkä käy mahdollisimman moneen, kävelyyn, kaupungille. Kirjaat sopivat mallit (katsot netistä). Mitä sitten? Käyt suihkussa. Mitä laitat päälle sen jälkeen? Aamutakin, kun menet syömään aamupalaa. Löytyy ja on mieluinen, ei tartte uusia. Päivän vaatteet? Kesällä aurinkoinen sää/ kesällä viileä sää/ sadepäivä? Eli tähän tyyliin koko päivän ja vuodenajan mukaan. Helpottaa kummasti hankintoja.
Sitten vaatekaapissa on kaikkea ylimääräistäkin ja niitä voi käydä läpi periaatteella, missä tätä käytän ja ostaisinko tämän enää tänä päivänä uudestaan.
Mun ehdotuksen idea ei sinänsä ole karsia kaikki minimiin, vaan varmistaa, että on aina tilanteeseen sopivaa vaatetusta ja valinnat sellaisia, että ne sopii kokonaisuuteen.
Toinen puoli on hankintoihin käytetty raha. Jos ostat vaatteita esim. 200€/kk, niin älä jaa sitä 50€/vko tuhlattavaksi, vaan ajattele mieluummin vuosibudjettina 2400€. Sillä saa aika kivoja ja laadukkaita vaatteita, kun käyttää harkiten. Ja bloggaajana kannattaa tietysti hyödyntää yhteistyöt ja myös itse hakea niitä, joita tarvitsee.
Anonyymi
Olipas taas hyvä kommentti Affelta! Innostuin itse sen verran paljon, että tsekkaan tältä pohjalta oman vaatehuoneeni läpi. Täydet pisteet Affelle!
Anonyymi
Affe: Pipsa ei ole neuvojasi pyytänyt. Affe sun kannattais sitä ja tätä ja sitä… ja tätä ja tota ja sitä, ei tota. Vaan sitä.
@follower 678463525789921
Alter ego? 😜
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kivoja vinkkejä Affe, pitää katsella niitä paremmin. 🙂
Anonyymi
Affe Wau �� Hyviä ja hyödyllisiä ohjeita,pitääpä toteuttaa itsekin ��
Kissankello
Oletko Pipsa nähnyt/sovittanut LauRie-merkkisiä housuja? Aivan mahtavia pitää, eri värejä, pilliä ja leveämpilahkeista, täyspitkää ja capreja. En muista kyllä, mihin asti kokoja on, mutta muistelen nähneeni laajan kokoskaalan. Itselläni useita, myös kevyttä ja joustavaa farkkukangasta. Oulusta ainakin löytyy näitä housuja muutamasta liikkeestä, kyllä varmaan Poristakin? Kun näitä housuja pitää, eipä tahdo löytyä muita mukavampia. Esimerkiksi mustat perushousut kestävät vuosia, ja niitähän aina tarvitaan. Maksavat 80-100 euroa, mutta ovat todella hintansa väärti.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Enpä ole törmännyt. 🙂
Pellavasydämen Mervi
Kyllä, Laurie-housut on ihan parhaat. Itselläni on muutamat ja olen tosi tyytyväinen. Toiset on pillit ja vielä kivemmat kuin toiset, joissa on turhaa väljyyttä. Kannattaa sovittaa useamman mallisia, jotta löytää juuri itselleen sopivat. Suosittelen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No jos joskus vastaan tulee, niin mikäettei. 🙂
Anonyymi
Oliko sulla Belladonnan kuvissa shortsit mekon alla?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, tässä ei ole. 🙂
Anonyymi
Sopivalta näyttää mekko ja ei yhtään mummomaiselta 🙂 Nää anonyymit joiden mielestä kaikki sinun vaatteet on liian pieniä taitaa ajatella että plussakokoisella pitäisi olla valtava säkki aina päällä.
Anonyymi
On olemassa myös sopivia, kauniisti laskeutuvia vaatteita.
Anonyymi
Ei ajattele niin,ano 20.42,vaan että sopivan kokoiset vaatteet on paremmat kuin liian pienet!
Anonyymi
Kuinkahan monta kertaa täällä on todettu ettei tarvitse pukeutua säkkiin eikä mm telttaan, vaan sopivankokoisiin vaatteisiin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo joo, kyllähän mä tiedän että on olemassa myös sopivankokoisiakin. 🙂 Mut on myös olemassa tällaisia jotka on ihonmyötäisiä eivätkä ne ole pieniä. Mä en oikeasti jaksa tästä enää vängätä joten tää oli tässä. Mut sen te voisitte kyl sanoa, et mikä mun vaatteista sitten on ollut sopiva tai mikä yleensäkin olisi sopiva? Että tää taulapää tajuaisi katsoa niitä sopivampia? 😀
Anonyymi
http://instagram.com/bigsiscloset
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tuossakin oli noita mekkoja joissa näkyi etureppu. 🙂
Anonyymi
Olisi kyllä tosi mielenkiintoista nähdä päälläsi samasta mekosta myös isompi koko:)
Kun minunkin mielestäni tämä on liian pieni. Takaosa nousee peffan takia ja hihatkin olisivat nätimmät vähän väljempinä.
Ja minäkin suosittelen lämpimästi noita Laurie-housuja. Löytyy ainakin Lorellasta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Pitää katsoa jos noita Laurie housuja tulee joskus eteen, Porissa ei tiettävästi niitä ole. 🙁
Anonyymi
En ole aiemmin tänne blogiin kommentoinut, mutta seurattuani kommentointia nyt pidemmän aikaa, halusin sanoa muutaman sanan.
Mielestäni suuri osa omasta mielestään ”vain mielipiteensä sanovista” kommentoijista ilmaisee asiansa epäasialliseen sävyyn, vaikka koettavat verhota kommenttinsa näennäisen neutraaleiksi kannanotoiksi. Asiallinen tapa kommentoida ja sanoa mielipiteensä on (sekä kuultuna, että luettuna) hyvin eri kuuloinen kuin piikikäs kommentointi. On esim. hyvin eri asia sanoa: ”Mielestäni mekko näyttää hieman pieneltä sivulta” kuin vaikkapa: ”Sori vaan, mutta tuo on liian pieni ja aivan karsean näköinen”. (Nämä ovat vain esimerkkejä!) Kummassakaan versiossa ei ole sinällään suoria solvauksia, kumpikin pitää sisällään kommentoijan mielipiteen, mutta sävy on kyllä erilainen; tämä tosiasia ei miksikään muutu, vaikka monet nyt kuinka protestoisivat. Mielestäni monien täällä pitäisi harjoitella hieman hienotunteisuutta. Olisi niin mukavaa, jos tietyt ihmiset sanoisivat mielipiteensä rakentavasti, ilman sitä piikikästä piiloviestintää, tämä ei olisi keneltäkään pois. 🙂
Ja mitä ”liian pieniin” vaatteisiin tulee. Pipsa on monta kertaa kertonut, että valitsee mielellään mekkoja, jotka istuvat ylävartalosta hyvin ja napakasti. Pipsa on niin ikään antanut ymmärtää, että kun on ylä- ja alavartalostaan eri kokoa, niin se joskus hieman hankaloittaa mekkojen ostoa kun yläosa (kainalon alue) alkaa herkästi "lerpattamaan". Oih, ymmärrän tämän niiiin hyvin, kun itsellänikin on tuo päärynävartalo…! 😀 Pipsa on myös monta kertaa todennut, että tiedostaa kyllä ”etureppunsa" näkyvän, mutta ei välitä. Pipsa on myös sanonut, että tykkää istuvista vaatteista. Summa summarum: Pipsa on perustellut mielestäni hyvin, miksi valitsee sen kokoiset vaatteet kun valitsee. On hieman hämmentävää, että aina jaksetaan ”ihmetellä” niiden vaatteiden kokoa…!
Mielestäni on Pipsa upeaa, miten hienosti olet painoa pudottanut!! 🙂 Mielestäni on myös hienoa, miten hyvin tunnut kestävän epäasiallista kommentointia. Mielestäni on myös mukavaa, että olet löytänyt mieluisia vaatteita, ja että nautit niistä, good for you! 🙂
Anonyymi
Muuhun en nyt jaksa ottaa kantaa mutta mekot kannattaa ostaa kehon isoimman eikä pienimmän kohdan mukaan. Mekkoa voi aina kaventaa jos yläosa on liian iso mutta jos se kirraa lantiolta niin valitettavasti mekko on liian pieni eikä sopiva.
Anonyymi
Anonyymi 8.8. Klo 22.08: Amen to that. Olen monta kertaa itse miettinyt samaa ja meinannut kommentoida, mutta en ole saanut puettua ajatuksiani yhtä hienosti sanoiksi kuin sinä. Tuo ivallinen kommentointi vaatteeseen kuin vaatteeseen (muka mielipide) tuo mieleen koulukiusaamisen. On aikuisilla ihmisillä huono olla, jos pitää vieraan ihmisen päälle kaataa oma huono olonsa. Asiallinen kommentointi ja eri mieltä oleminen (esim Affe) on siis aivan eri asia. Toivottavasti jotkut henkilöt nyt osaavat mennä itseensä. Voi vaikka aloittaa asettautumalla Pipsan asemaan: miltä tuntuu lukea ikäviä/ ivaavia/ törkeitä kommentteja.
Anonyymi
Niin samaa mieltä anojen 22.08 ja 8.40 kanssa! Pahansuopaisuus on vaan käsittämätöntä. Eikä sellaista käytöstä voi sivuuttaa vain olkia kohauttamalla.
Anonyymi
Täysin samaa mieltä em. kommentoijien kanssa. Mielipide on esitettävä ystävällisesti ja asiallisesti eikä ivallisesti.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tätä mäkin olen paasannut täällä monet kerrat, mitään en ole siis kieltänyt – vain juuri tuon minkä tuossa sanoit. Asiat kun voi ilmaista monella tapaa, vaikka olisikin eri mieltä. 🙂
maisa
Mä en usko, että sulle löytyy ihan heti sopivia farkkuja, jos on peffasta hyvät, vyötärö on suuri, vaikka olis kuinka stretchiä. Lantiosi on varmaan yli 130 cm, joten farkkujen löytäminen on todella vaikeeta.
Anonyymi
Täällä vastaa lihava, jonka lantio on yli 140 cm ja vyötärö selvästi kapeampi, mutta farkkuja kyllä maailmalta löytyy! Ehkä ei ihan ensimmäiset kokeillut ole sopivat, mutta kyllä niitä tehdään.
Anonyymi
Joustavia farkkuja, jotka ovat kuin jegginsit löytyy tasan varmasti. Esim Zizziltä olen itse ostanut nyt jo kymmenet farkut. Ovat ohuita, joustavia
stretch-farkkuja, jotka ovat todella mukavia päällä. Tosin löytyy myös Zizzin valikoimista paksumpiakin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sillon kun farkkuja käytin niin ainoat sopivat farkut oli strecthfarkut – muut oli aina vyötäröstä liian isoja jos muualta oli hyvät. Jegginsseitä täällä käytetään aina syksyisin/talvisin mutta mä oon aina luullut ettei noita voi sanoa farkuiksi – näin siis sanottu blogissa joskus kun jegginssit oli puheenaihe. 🙂
Anonyymi
Tuosta mekosta tulee jotenkin vesivärimaalaus mieleen :). Ja voisin kuvitella että sopii hyvin vaaleansinisen farkkutakin ja tennareiden kanssa. Toki sinulla on monta mekkoa, mutta jos tykkäät niistä niin siitä vaan! Ja jos kaipaat kivoja housuja niin nuo suositellut Lauriet ovat tosi miellyttävää materiaalia, myös Marimekon myymälöissä olen niitä nähnyt (isoja kokoja myös).
Sitten vaan peukut ja varpaat ristissä että riittää mekkokelejä pitkälle syksyyn!
-hss
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin muuten tuleekin! Nyt kun sanoit niin ihan totta!
Suffeli
Mun mielestä tämä mekko on nuorekas eikä lainkaan mummo! Todellakaan! Sitäpaitsi tuo yläosa sopii sulle just eikä melkein eikä alaosakaan ole paha. Sulle sopii kukkakuviot todellakin paremmin kuin esimerkiksi ihan pelkästään yksiväriset. Se musta nahkatakki tai farkkurotsi saati tennarit ei tee asusta nuorekkaampaa eikä mun mielestä oo oikein sun juttu ja tiedät sen itsekin mikä on hienoa. Arvostan sitä että pysyt hyväksi havaitsemallesi tyylille uskollisena.
Tämä mekko on sellainen kappale josta tulee varmasti yks sun kauneimpia vaatekappaleita pitkäksi aikaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllä mä sen farkkutakin aion kokeilla jos jostain vain löytyisi – ei yhdestäkään liikkeestä nimittäni löydy! Sen näkee vasta silloin toimiiko vaiko ei. 🙂
Suffeli
Jos et löydä sieltä niin täältä löytyy varmasti:) Löytyy vaikka mitä isoja kokoja, pitäiskin varmaan ajankuluksi katsella ja vinkata sulle jos olisi jotain mistä tykkäät;)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No Ellokselta nyt ainakin löytyi joku – mut mistä muualta vois löytyä?
Anonyymi
Lyhentäisin tuota mekkoa vähän, se on sinulle liian pitkä.
Anonyymi
Minusta ei kannata lyhentää tuota mekkoa.
Se on aika piukelon oloinen, joten todennäköisesti se hilautuu kävellessä jonkin verran ylöspäin ja näin ollen on käytössä lyhyempi kuin paikallaan seisten.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut (ja paitsioon ilmeisesti jäänyt), että olisi hyvä nähdä esiteltävät vaatteet oikean oloisessa käytössä.
Siis miltä ne näyttävät kävellessä (meillä pullukoilla usein hilautuu vaate pepun päälle ja näin ollen näyttää takaa lyhyemmältä).
Miltä näyttää istuessa (etureppu eniten esillä ja mitä todennäköisemmin aiheuttaa kireämmän olon/näön vaatteelle).
Käsiä eripuolille kurkotellessa (hilautuuko vaate ylös muualtakin kuin vain pepun päältä ja täytyykö sitä näin ollen jatkuvasti repiä oikeaan muotoonsa).
Sotilaallisessa asennossa, leuka pystyssä seisten harvemmin saa oikean käsityksen mistään vaatteesta.
Ja olen ymmärtänyt, että Pipsa nimenomaan haluaa esitellä yksittäistä vaatetta, esim. mekkoa, eikä kokonaisuutta kenkineen ja muine asusteineen + päällysvaatteineen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vaate-esittelyissä esittelen yksittäisen vaatteen, kokonaisuus kenkineen päivineen tulee sitten kun sellaista olen käyttänyt ja huomannut ottaa kuvankin. 😀 Aina se ei onnistu.
Ja ei, en ole tällä hetkellä tekemässä mitään mekon pituudelle.
Anonyymi
Mun mielestä kiva kuosi. Vähän kans lyhentäisin helmaa ja lisäisin hihoihin vähän pituutta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hmm… miten hihoihin voisi saada lisää pituutta jos ei ole samaa kangasta?
Anonyymi
Ihana mekko jälleen 🙂 hauskaa miten eräitä kommentoijia tuntuu ärsyttävän, kun et piittaa heidän ainaisista negatiivisista kommenteistaan ja "mielipiteistään" vaan olet omalle tyylillesi uskollinen 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No hupsuahan se on jos ärsyttää koska mie meen vaan omalla polullani. Enhän minäkään ärsyynny jos joku pukeutuu omalla tavallaan joka ei minun makuuni ole. 🙂
Anonyymi
Onhan farkkuja nykyään jegginsit malleinakin. Ne ei ainakaan kiristä ja purista. Kukkamekoilla ei paljon taida olla enää käyttöä kun syksy tulee.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mutta kyllä kukkamekkoja voi pitää syksylläkin – olenhan mä käyttänyt niitä talvellakin. 😀
Anonyymi
Olen itse reilusti ylipainoinen. Rinnat ovat suuret, lantio ja takapuoli melko sopusuhtaiset ja etureppu todellakin havaittavissa. Koen itseni tietyistä paikoista ehdottomasti kurvikkaaksi, ja korostan mielelläni sopivasti rintoja ja selkeänä erottuvaa vyötäröä, mutta etureppu, joka on ihan vaan läskiä, ei minusta ole korostusta kaipaava kurvi vaan oikeanlaisilla vaatevalinnoilla häivytettävä vartalon epäkohta. Eikä tämä silti tarkoita, etten olisi vartalooni tyytyväinen. On vain täytynyt opetella pukeutumaan omalle kropalle omaa silmää miellyttävästi. Minun silmääni etureppu näyttää hirvittävän rumalta, ja mietin kyllä kaupungilla sitä korostavaa pukeutumista nähdessäni, että miksi tuo ihminen on tuollaiseen valintaan päätynyt. Mun mielestä tällainen "väärien paikkojen korostaminen" luo just sitä ajatusta, että läskit pukeutuu liian pieniin vaatteisiin ja että kaapu olis parempi. On niin paljon vaihtoehtoja kuvassa olevan mekon ja muodottoman säkin välillä! Tämänkin mielipiteen jälkeen uskon siihen, että jokainen pukeutukoon kuten haluaa, mutta ymmärrän että tämä eturepun korostuminen tuo helposti sen vaikutelman, että vaate todellakin näyttää pieneltä. Sopivan kokoinen vaate ei kiristä ja purista ja istuu hyvin kantajalleen. Se, että etureppu noin näkyy, ei mielestäni ole hyvää istuvuutta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
<3
Anonyymi
Kuosi on todella kaunis, kauniimpi ja mielenkiintoisempi kuin yleensä kukkamekoissa. Minusta se ei ole mummomainen, vaan aikuisen naisen tyylikäs mekko. Anonyymit jankkaavat farkuista. Jos Pipsa on sanonut, ettei halua farkkuja, miksi niistä pitää jankata.? Itsekään en omista yksiäkään farkkuja, vaan kuljen kesät talvet mekoissa. Farkut ei vaan ole mun juttu. Miksi muka pitää sopulimaisesti hommata asioita, joita jotenkin muka KUULUU omistaa? Eli antakaa olla!
Maria s
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tuo on kyllä hassuinta että ärsyttävintä kun vuodesta toiseen niitä farkkuja tuputetaan. Jegginssit on ainoat sen tyyliset joihin suostun, mut farkkuja mulla ei tuu ikinä olemaan.
Anonyymi
Tässäpä varmaan se ongelman ydin. Nykyään on saatavilla farkkuja, joiden materiaali ja tuntuma vastaa täysin jegginsejä, jonka vuoksi sinun totaaliehdotonta linjanvetoa on täysin mahdoton ymmärtää.
Miksi ne jegginsit on ok, mutta samasta materiaalista olevat farkut ei käy? Etkö tykkää taskuista vai etkö saa nappeja kiinni? Ihan järjetöntä olla niin ehdoton.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Koska ne mun jegginssit ei oo samasta matskusta kuin farkut – ei ainakaan tunnu samoilta. 🙂 Ja kyllä kai mä napit saa kiinni jos on oikea koko ja farkuissa on isoja kokoja muistaakseni ihan 62 kokoon saakka ja briteissä vieläkin isompia. 🙂 Usko nyt vaan, mä en vain tykkää farkuista. Siihen ei ole mitään salatiedettä olemassa. 😀
Anonyymi
Mistä sinä voit tietää kun et suostu kokeilemaan farkkuja? Niitä on oikeasti nykyään niin tuhannen monesta materiaalista, että eiköhän se sun salainen jegginsmateriaalikin joukosta löydy.
Leikkaukset ja hyvin suunnitellut taskut tekisi sullekin taikoja. Siksi suosittelemme farkkuja.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Olen mä kädellä kokeillut mutta en päälläni. 😀 Eikä nuo jegginssit mitään salaista materiaalia ole, ihan vaan puuvillan ja elastaanin sekoitetta – jotkut viskoosin ja elastaanin sekoitetta josta en erityisemmin tykkää. 🙂
Kyllähän te saatte niitä suositella mutta kerta toisensa jälkeen mä joudun sanomaan EI. Milloin te luovutatte? 😀
Anonyymi
No varmaan sitten kun et enää kysele sopiiko joku asu sinulle? Yleensä jos on sitä mieltä että ikävä kyllä nyt ei sovi, on kohteliasta ehdottaa jotain tilalle.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei onnistu noinkaan, mä saan niitä kertomisia vaikka en kysele. Olen tämän huomannut. 😀 Joten toisaalta on ihan sama kysynkö vai enkö kun joka tapauksessa sen mielipiteen saan. 🙂
Anonyymi
Nyt täytyy tulla kertomaan lihavan ihmisen mielipide. Mun mielestä pipsan kannattaa käyttää ihonmyötäisiä vaatteita. Vaikka makkarat näkyisikin niin se on silti paremman näköistä kuin että on telttavaate päällä, joka vain suurentaa ihmistä. Toisekseen isompien ihmisten on TODELLA vaikea löytää kauniita ja vartalolle sopivia vaatteita, koska niiden tarjonta on ihan olematonta. Itse olen käynyt monta monta kertaa läpi esim. isojen ketjujen xl-mallistot ja kyllä suututtaa miten surkeat ovat vaihtoehdot!!!!! Ja vaatteiden mallit eivät usein istu isokokoiselle. Kyllä tarttis ruveta itse suunnittelijaksi!!!
Anonyymi
Ja taas: ei tarvitse olla teltta, vaikkei olisikaan ihonmyötäinen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ja edelleenkin minä toivoisin niitä esimerkkejä että mikä sitten on sopiva? Ei teltta, mutta ei ihonmyötäinen. Tosin en ymmärrä miksi ihonmyötäinen on niin suuri EI? On tuolla monissa ulkomaalaisissa plussakokoisten blogeissa ihonmyötäisiä asuja ja näyttävät omaan silmääni hyviltä. Etureput näkyy joissakin ja silti näyttää upeilta.
Anonyymi
Ihonmyötäisiäkin on erilaisia, niitä jotka istuu ja niitä jotka ei ja näyttää pieniltä instagramista esim bigsiscloset.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Aijaaa, kyllä ne muutamat mekot näytti aika samoilta kuin mun ihonmyötäinen mekko mut ei vissii sit oo sama kun se on mun päälläni. 🙂
Anonyymi
Ostatko Pipsa koskaan mitään muuta kuin vaatteita ja laukkuja ja kenkiä? Mihin edes tarvitset noin valtavat määrät samanlaisia mekkoja?
Osta joskus jotain kivaa sisustusjuttuja tai vaikka ulkomaanmatka ja tee niistä blogipostauksia – kiinnostaisivat paljon enemmän!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ostan toki mutta en valitettavasti sisustusjuttuja koska se aihe ei kiinnosta mua tippaakaan. 😀 Ulkomaanmatkoistakin varmaan tulis valitusta jos hyppäisn joka kuukausi vaatteiden sijasta jossain ulkomailla. 😀 Niistä kyllä saisi kivoja postauksia mutta kun sinne ei ole kovinkaan usein mahdollista päästä koska kissat. 🙂
Anonyymi
Jos nyt muistaisit olla rehellinen ettet ole matkustanut käytännössä missään ennen kissojakaan.😂 Eihän sitä tarvitse salailla ettet ole mahtunut lentokoneen istuimiin, bussin tai junankaan tuoliin. Se asiahan korjaantuu koko ajan, hyvin hitaasti mutta toivottavasti varmasti.😉
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mutta mistäs sinä tiedät mitä mä oon matkustellut ennen kissoja 😉 Nyt on valitettavasti pahoitettava sun mieli mutta kyllä mä bussin ja junan tuoleihin olen mahtunut, jopa isoimmillani. Lentokoneiden penkeistä ei tosiaankaan tietoa kun niihin en ole päässyt tutustumaan mutta kyllä mä nykyisin varmaan mahdun niihinkin. 🙂
Anonyymi
Olethan tuon kertonut vaikka kuinka monesti ettet ole käynyt juuri missään, niin Suomessa saati ulkomaillakaan. Miksi sitä nyt pitää salailla. Kyllä me lukijat muistetaan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin, tottakai te muistatte sen mistä olen blogissa kertonut mutta kun kultapieni, mä en kaikkea ole tänne kertonut. 😀 Miksi te aina oletatte tuollaista?
Unknown
Ihana mekko! Lämmin kiitokseni, kun vinkkailet ihania vaatteita♥ Ja vähän muutakin kivaa♥ Ihan huippu oot! Tää on yksi mun suosikkiblogeista♥
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva että tykkäät. 🙂 <3