The OOTD Diary // Kiireessä kasattu
Mulla oli 30min aikaa päättää että mitä heitän päälleni kun piti lähteä miestä (Porin) Itäkeskukseen vastaan kun käytiin kaupoilla. Inhoan tuollaisia tuli persiin alla tilanteita ja varsinkin kun pitäisi vaatteita päättää siinä ajassa. Mä en nimittäin ole mikään nopea päättämään asioita, varsinkaan vaatetuksia. Joskus voi vahingossa tulla päähän idea mutta ei tällaisissa tilanteissa. Mä kokeilin ties kuinka montaa eri vaihtoehtoa ja parhaimmaksi osottauti sitten tämä kokonaisuus. Pahoittelen muuten huonoista kuvista, mutta saanen varmaankin anteeksi kun tiedätte että mulla oli vähän kiire.
Halusin laittaa jalkaan nuo siniset jegginssit ja sen ympärille aloin tosiaan kyhäämään tätä kokonaisuutta – kokeilin monenkin eri yläosan kanssa kunnes tämän raitapuseron kanssa kaikki vaan natsasi ja samalla myös tiesin minkä neuletakin laittaisin päälle. Tämä raitapusero toimii kyllä täydellisesti noiden jegginssien kanssa.
Neuletakiksi valitsin tosiaankin tämän jonka ostin Cubuksesta. Tämä ei ole materiaaleiltaan kovin hyvä mutta annan tälle silti 4/5 koska on todella pehmoinen ja ennenkaikkea lämmin. Mä tykästyin tosiaan ekana tuohon väriin ja sen jälkeen siihen pehmoisuuteen. En ole ainakaan vielä löytänyt muuta negatiivista sanottavaa kuin huonon materiaalin.
Pusero // Ellos
Neuletakki // Cubus
Jegginssit // Yours Clothing
Laukku // Mulberry
Tennarit // KenkäRepo
51 kommenttia
Anonyymi
Noniin, vaatteet sopii hyvin yhteen, tavallinen basic,iso kokoinen laukku on paljon parempi kuin ne pienet veskat 😊
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Onhan se isompi laukku silloin parempi kun on paljon kannettavaa. 🙂
Anonyymi
Mä en ole ikinä koskaan miettinyt yhtään minkään asun kohdalla puolta tuntia, että mitä pistän päälleni. En koskaan.
Kuinka paljon aikaa sulla oikein menee sen miettimiseen, että mitä pistää päälle? Tunteja joka päivä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Siis eihän mulla tuota 30min mennyt asun valitsemiseen, vaan sen verran mulla oli aikaa ennenkuin piti lähteä. Tuossa ajassa valitsin asun sekä otin kuvat. 🙂 Sitten lähdin. 🙂 Et ei mulla miettimisessä kovinkaan kauaa mene, ellen sitten mieti montaa kokonaisuutta siinä samassa. 🙂
Anonyymi
Ihan kiva perusasu, joita näkee useimpiem päällä.
Muuten oletko ajatellut kevytuntuvatakkia.
Itellä jo toinen takki menossa, ensimmäisen ostin muutama vuosi sitten kun tulivat muotiin. Se takki kesti 3 konepesua, mutta lopulta untuvat paakkuuntuovat. Nyt ostin Cubuksesta taas uuden, on kyllä mahtava takki.
En tiedä saako sinulle sopivia kokoja, mutta kokeile.
Tässä takissa on se hyvä puoli, että se on ihanan lämmin
ei kuuma koskaan, untuva kai hengittää tai jotain.
Lämpiminä päivinä sitä voi pitää auki. Paksun huivin kanssa menee pikkupakkasilla.
Sillä vaan ehdottelen, kun tuntuu, että sinulla ei ole kunnon takkia.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä oon aina kokenut ettei nuo untuvatakit toimi mulla, mut toki niitä voisi sovitella jos jossain sellaisia myydään. Tosin luulen ettei Cubuksen takit mene mulle. Mut kyllähän mulla takkeja on, oon vaan jotkut niistä vielä kokenut turhan lämpimiksi. No tekonahkatakki menee kyllä mut en oo vaan ottanut päälle kun noilla neuletakeillakin viel tarkenee. 🙂
Anonyymi
KappAhlissa on isoja kokoja kevytuntuvatakkeja. Sellaisia pidempiä, jotka menevät vaikka mekon kanssa ja lyhyitä. Minulla oli ensimmäinen sellainen käytössä 3 talvea, pesin vaikka kuinka monta kertaa ja kesti hyvin. Sitten unohdin vetoketjun auki kuivausrummussa ja se vääntyi mutkille. No, nyt hommasin uuden. Myös Joutsenelta löytyy isoja kokoja ja he väittävät että on eettistä untuvaa. Sellainenkin löytyy kaapista, on selkeästi laadukkaampi (ja monta kertaa kalliimpi).
Raikas asu päälläsi!
-hss
Anonyymi
En ole Pipsa, mutta täytyypä käydä KappAhlissa katsomassa! Jos siellä on tuollaisia pidempiäkin. Kiitos vinkistä!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No pitää siis Kappahlissa käydä katsomassa tykkäisinkö vai enkö. 🙂 Mut onko nuo Kappahlin untuvatakit eettisiä vaiko ei? Vaiko kenties synteettistä untuvaa.
Anonyymi
Miten voit sanoa, et untuvatakit ei toimi sinulla, kun et ole koskaan sellaista kevytuntsikkaa kokeillut? Olet kyllä ennakkoluuloinen jääräpää!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No justhan mä tossa ylempänä sanoin, että voin sellaisia sovittaa jos tulee vastaan. En ole katsellut kaupoissa takkeja, niin en tiedä onko isossa kokoluokassa näitä myynnissä. Mut kyllä, mä oon ennakkoluuloinen jäärä. 😀 😀
Maisa
zizzillä on ainakin 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mut Zizziä ei oo enää Porissa. Tarttis olla niinku täällä olevassa kaupassa, et vois sovittaa. Ku en viittis sen takia tilata tai lähteä Tampereelle. Ellen sitten lähde extempore sinne niin sitten tietenkin mut näillä näkymin en ehkä mene. 🙂
Päärynä
Älkää ihmiset ostako untuvatuotteita; untuvat revitään eläviltä linnuilta. Todella epäeettistä, sadistisen julmaa touhua. Linnut joutuvat käymään kidutuksen monta kertaa läpi. Eikö kukaan muista dokumenttia mikä esitettiin joitain vuosia sitten, kertoi untuvateollisuudesta. Löytynee kyllä netistä jos kantti kestää katsoa. Linnut sidotaan ja untuvat ja höyhenet revitään niiden huutaessa kivusta. Mahdolliset haavat ommellaan parsinneulalla puuduttamatta. Linnut ovat sokissa käsittelyn jälkeen ja joutuvat siihen tosiaankin useamman kerran. Miettikää vähän ihmiset, vaihtoehtojakin on.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tämä on kans totta, mut mä oon käsittänyt ettei kaikissa untuvatakeissa käytetä aitoja untuvia vaan keinotekoisia? Kertokaa toki jos olen väärässä. 🙂
Anonyymi
Tai sitten ostakaa niiltä valmistajilta, jotka keräävät untuvansa, eivät nypi. Todellakaan kaikki firmat ei untuviaan elävistä linnuista nyppimällä hanki.
Anonyymi
Eihän se sitten ole untuvatakki, jos se on täytetty jollain muulla kuin untuvilla.
Untuvatakkina ei voi myydä tuotetta, jossa ei ole untuvaa.
Keinotekoinen aine ei muutu untuvaksi, vaikka sitä joku untuvaksi nimittäisikin.
Joissakin untuvatuotteissa (esim. täkeissä) voi olla untuvaa, joka on nyhdetty teuraseläimiltä. Siis kuolleilta, sellaisilta, jotka on teurastettu lihatuotantoon.
Eikä todellakaan ole suositeltavaa ostaa tuotetta, jonka untuvat on nyhdetty eläviltä linnuilta.
Anonyymi
Nyt en ymmärrä. Sinä tilaat jatkuvasti netistä, muttet voi tilata Zizzin nettikaupasta? Sähän oot tilannu usein kahta eri kokoa ja ottanut sen sopivamman, miksei tää toimi zizzillä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Siis tottakai voin mutta tässä oli nyt tarkoitus että pääsisin ihan livenä sovittamaan ettei nyt sen takia tarvitsisi tilata ja aiheuttaa firmalle kuluja. Ymmärrät varmaankin. 🙂 Enkä mä oo koskaan tilannut kahtaa eri kokoa, vaan aina sen yhden koon ja sitten jos todennut ettei se eka ole hyvä niin sitten tehnyt vaihdon. 🙂
Anonyymi
Ano 20.28 taas täällä. Keskustelu meni ihme sfääreihin, mut en ole ajatellut takkien suhteen eläinten kärsimyksiä, vaikka olis ehkä pitänyt, ei ole tullut mieleen. Mä vaan pidän näistä takeista, ovat hyvin käytännölisiä, kivan näköisiä, lämpimiä ja rennon muodikkaita I rest my case
Anonyymi
Missä sun takit on? Onko sinulla edes takkia? Pipo hanskat kaulahuivi? Tuolla pukeutumisella kyllä saat melkosen flunssan!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mun takit on kaapissa, ja kyllä mulla on kuus takkia jos oikein laskin + yksi liivi. Pipo löytyy, hanskatkin ja kaulahuivi. Älä murehdi, kyllä mä niitä kannan aina mukanani laukussa mut harvemmin laitan jos koen ettei ole vielä niin kylmä. 🙂
Anonyymi
Mua huvittaa miten sä aina jaksat väittää että oot vilukissa, mut sit huitelet tuolla menemään vielä ilman takkia jne. Itse oon jo käyttänyt pari viikkoa paksua takkia ja legginssejä farkkujen alla, lapaset ja kaulahuivi aina mukana jne – mut toki läski lämmittää.
Anonyymi
Hauskasti sanottu; "kuus takkia jos oikein laskin". Kyllähän sinä toki osaat kuuteen laskea helpostikin.
Viime talvena et kuitenkaan esitellyt ainoatakaan talvitakkiasi, vaikka lupailit.
Ota nyt ihan samaan syssyyn kuvat kaikista takeistasi ja julkaise nopsasti, niin päästään tästä takkidilemmasta eroon.
Anonyymi
Joillakin jo paksu takki käytössä? Viime perjantaina vielä minä kuljin lyhythihaisella t-paidalla 🙂
Anonyymi
Ano 21.03
Viime perjantaista on monta päivää, oliko sinulla tänäänkin lyhythihainen päällä? Meillä oli tänä aamuna -5C ja pohjoistuulta 4m/s joten paksut vaatteet oli tarpeen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Osaan mä kuuteen laskea ja mielestäni sieltä nopealla laskukaavalla sain kuusi takkia. 😀 Katsotaan sitä sitten kuinka monta takkia sieltä löytyy kun alan esittelyä tekemään. 🙂
No mä en enää oikeein sano itseäni vilukissaksi koska mulla ei ole ollut vilu. Oon mielestäni tästä oudosta jutusta kirjoittanutkin blogissa, miten mulla on hassun lämmin vaikka normaalisti näihin aikoihin mulla on ollut jo kylmä ja lämmöt on pitänyt pistää päälle. Vielä ei oo lämpöjä laitettu päälle. Oonkin miettinyt et voisiko tuo laihtuminen jotenin vaikuttaa siihen, kun tuntuu et muutenkin kropan jutut alkaneet normalisoitumaan, kai?
Jokainen meistä tietää mitä laittaa päälle. Itselleni neuletakki on ollut ihan riittävä jos lämpötila on ollut siinä 10 asteessa eikä isommin tuule. Jos on kylmempää, ni oon heittänyt farkkutakin niskaan.
Anonyymi
Gudrun Sjödenillä on kierrätysuntuvista valmistettu untuvatakki aika kauniskin vielä. MYös joillain firmoilla on lupaus, etteivät käytä eläviltä kynittyjä untuvia. En äkkiä osaa sanoa nimiä, mutta googlettamalla luulisi löytyvän, jos jollekkin minun lisäkseni tämä eettisyys on tärkeää.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tämä on hyvä tietää jos haluaa untuvatakin ostaa, niin täytyy sitten katsoa noita paikkoja.
Anonyymi
Ehdottomasti keinountuvatakki! Ovat eettisiä, eivät mene pesussa kasaan, kuivuvat nopeammin (kuivaavat myös päällä pitäen silti lämpöä, mitä untuva ei tee). Lisäksi noissa halvemmissa untuvatakeissa on aika paljon mukana höyhentä, ei untuvaa, mikä ei käyttöominaisuuksien kannalta ole niin hyvä juttu.. Itselläni on The North Facen Thermoboll -keinountuvatakki, sekä tältä vuodelta Haglöfsin-keinountuvatakki. Molemmille iso peukku ja näidenkin kohdalla se oli se laatu mikä ratkaisi. Ei tarvitse joka vuosi olla ostamassa uutta takkia!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eli mä en ollut muistanut väärin, että kyllä noita keinountuvatakkeja on. Ajattelin sitä myös siten, että vuodevaatteissakin, siis tyynyissä ja peitoissa on noita keinountuvia, niin miksi ei sitten takeissa. 🙂
Anonyymi
Niin innoissani kirjotin, että unohdin mainita tuosta neuleen väristä! Sopii sulle todella hyvin ja on ihanan syksyinen 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti, toi väri jäi mua vaivaamaan kun näin sen jollakin käyttäjällä instassa. 🙂
Anonyymi
Mitä nää ihmiset täällä kiukuttellee, onko ne katteellisia Piialle =D.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hehhehe, en mä usko että kukaan on mulle kateellinen mutta jotain pahaa oloa se saattaa olla.
Anonyymi
Tosi hieno asu! Tykkään noista värien yhdistelmästä tosi paljon 🙂 jotenkin tuntuu että susta on tullut parempi asujen kokoaja ja että asut on mielenkiintoisempia ja tasapainoisempia nykyään. Vaikka on ne aikaisemminkin kivoja olleet! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Aijaaa, kiva kuulla että oon mielestäni mennyt parempaan suuntaan asujeni kanssa. 🙂
Anonyymi
Yläosa on kokonaisuudessaan tosi kiva, mutta jegginsit näyttävät kuvissa jotenkin ryhdittömiltä. Tuo materiaali varmaan näyttää paremmalta liikkuessa kuin kuvassa – ja varmasti ovat mukavat päällä! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, ne on mukavat päällä. Ryhdittömyystä en osaa oikein sanoa.
Anonyymi
Suosittelen KappAhlin tregginssejä! Kokoja näkyy olevan aina 54 saakka. Hinta on 39,95 ja aivan upeat housut! Ostin ensin yhdet ja hain vielä kahdet lisää.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä ostin tuolta eilen kahdet housut. En tiedä ovatko tregginssit vaiko mitkä. 🙂 Semmoset mustat joustavat joissa lahkeen sivuilla vetoketjut.
Anonyymi
Noissa mun housuissa ei ole vetoketjuja lahkeissa. Oliko sun housut minkä hintaiset?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mun oli 29,90€.
Oili-Maria
Voitko linkata nuo housut? Yritin ettiä mutta löysin vain siniset… t. puusilmä
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En nyt tiedä kumpia housuja haluat, mutta tässä on nuo mun housut. Ne kyllä on merkattu tonne legginsseiksi mutta kyllä mä mieltäsin nämä iha housuiksi. Sen verran paksua kangasta.
http://www.kappahl.com/fi-fi/kappahl/woman/alla-damplagg/438903
Ja tässä ois mustat tregginssit mitä varmaankin tuo lukija meinasi: http://www.kappahl.com/fi-fi/kappahl/woman/alla-damplagg/436626
Oili-Maria
Just noita vetoketjullisia tarkotin, mutta etin näköjään vaan väärältä osastolta 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllä ne sieltä nettikaupan puolelta XLNT sivulla oli ja suht alhaalla. 🙂
Anonyymi
Kivan pirteä blogi sulla..:) just löysin tän ja laitan heti lukulistalle! ;D jotkut anonyymit kommentoijat kyllä näyttää olevan tosi ilkeitä ja pahalla päällä :O älä välitä niistä.. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia ja tervetuloa tänne vaan lueskelemaan. 🙂
Moi
Moi! Viestini ei kyllä liity kyseiseen postaukseesi. Toivoisin että kirjoittelisit kuvien kera enemmänkin ruokavaliostasi ja elämäntapojen muutoksesta. Meitä isokokoisia laihduttajia on lukijoissasi varmasti paljon ja olisit hyvä tsemppari, tien näyttäjä. Sulla kun on ammattilainen tukena, olisi kiva nähä enemmänkin ruokapäiväkirjaa ym. Tiedän että moni yltyy arvostelemaan valintoja, mutta myös moni saisi tsemppiä omaan urakkaan!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Moikkelis! No kyllähän tuollaista ruokapäikkyä voisi taas tehdä, muulla tavoin en tiedä miten voisin enemmän höpistä aiheista. 🙂