Tänään raahauduin hommiin mut ennen sitä mun piti käydä pikaisesti Porin keskustassa koska oli pakko päästä tsekkaamaan
KappAhlin parit talvitakit mutta ei, ne eivät olleet mun makuuni. Mä en oo koskaan tykännyt untuvatakista, mut piti käydä testaamassa että josko olisi mieli muuttunut. No ei ollut! Mulle nimittäin tuli pieni paniikki koska takki jota olin ajatellut talvitakiksi, ei ollutkaan sopiva. Harmittaa todella paljon koska tilasin sovitukseen lopulta kolmet eri koot (52-54-56) ja ihan täykky ois ollut 52 tuolta yläosasta mutta helmaan jäi kamala rako. En ollut siitä huolissanit kun mulla oli kaks isompaakin kokoa, että ajattelin jommankumman sitten sopivan. No eipä sopinut! Koko nousi, hihat piteni ja yläosa alkoi säkittämään mutta helma – helmassa ei tapahtunut mitään suurenemista. Olen pettynyt koska kyllä nyt yleensä kun ottaa isomman koon, niin kaikki kohdat suurenee sen 5cm suuntaansa. Suurin koko olisi siis mennyt jotenkuten mutta itse takki ei sitten näyttänyt päälläni hyvältä.
Työkaveri lohdutteli ettei mun kannata vielä stressata, että kauppaan voi vielä tulla valikoimaa lisää ja viimeisenä vaihtoehtona voisin tehdä mattimyöhäistilauksen Briteistä. Jotenkin näissä tilanteissa mä kiroan sitä etten ole tasaisen paksu, että miksi pitää olla tällainen erimuotoinen jolla on yläosa 2-3 kokoa alaosaa pienempi. No löysin sitten Zalandolta muutamankin takin joista kaksi tilasin sovitukseen –
New Look talvitakki ja
ADIA villakangastakki. Vähän hupsua toisaalta stressata koska kyllähän kaapista löytyy takkia, jolla varmasti tarkenee täällä seudulla ja onhan mulla se parkatakkikin. Jotenkin alkoi kaduttamaan vanhan Duffelin myynti vaikka se olik ihan sairaan iso mulle, mutta kun olisin topannut itselleni puseroa ja neuletakkia päälle niin kyllä se varmaan sitten olisi näyttänyt paremmalta.
Sain muuten korvamadon kun Youtube suositteli mulle
Portion Boysin Pokemoneja kappaletta kuunneltavaksi. Se on mennyt nyt repeatilla sellaiset 20 kertaa että luulis riittävän. Eikö? No pistetään toiset 20 kertaa vielä. Harmittaa vaan kun kuulen kaikki ”uutuuskappaleet” pari kuukautta jälkikäteen koska en juurikaan kuuntele radiota. Millaisia korvamatoja lukijoilta löytyy? Mä oon musiikilla fiilistelijä eli kuuntelen aikalailla sellaisia kappaleita minkälaiset fiilikset mulla on sillä hetkellä.
Mulla on fiilikset menneet tässä kuluneen viikon aikana laidasta laitaan, milloin oon surullinen, milloin iloinen. Onneksi mulla on nyt vaan yksi asia joka aiheuttaa päänvaivaa, nimittäin remppapostauksen tulevaisuus. Oon murehtinyt sitä todella paljon tässä kuluneen viikon aikana kunnes eilen päätin laittaa sille stopin ja murehtia (+ tehdä päätöksen) vasta kun sen postauksen aika lähenisi liian lähelle. Mietin tuossa sitäkin että jatkaisin postauksien tekemistä kuten tähänkin mennessä, tuonne kevääseen saakka kuten olin ajatellutkin mutta jättäisin pois kaikki tulokset kun tuntuu että tulokset tai tuloksettomuus aiheuttaa sitä suurinta ongelmaa joillekin. Tämä sama ilmiö oli ongelma aiempien laihdutusblogien kanssa. En vaan kestänyt sitä paskaa jota sain niskaani, tosin aikoinaan se oli hyvin pientä verrattuna mitä se on tänä päivänä. En ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä nytkään, että miksi jonkun laihdutus aiheuttaa tuollaisia negatiivisia tuntemuksia että yritetään tahallaan saada toinen lopettamaan.
Mut hei, iloitaan nyt jostakin ettei tule ihan masispostaus elikkä..
Jessss! Taas on yhdestä opiskeluviikosta suoriuduttu kunnialla läpi ja
oon tässä miettinyt että miten paljon helpommalta tuo opiskelu
tuntuukaan kun vertailen aiempaan. Pystyn ainakin keskittymään paljon
paremmin. Tällä viikolla oon kertonut viimeisille jotka ei oo tästä
opiskelustani vielä tienneet – että jos joku ei täällä vielä tiennyt,
niin mie tosiaan yritän opiskella terveydenhuollon sihteeriksi, paino
sanalle y r i t ä n. Tässä sitä koetetaan tasapainotella koulun,
hommien ja blogin välillä – vielä on mennyt tällä saralla suht
tasaisesti mutta tiedän että joinakin viikkoina postauksien teko voi
olla pyhä mahdottomuus mutta te varmasti antanette sen mulle anteeksi.
Tunika // FreeQuent // Halonen
Jegginssit // Double Beauty // NetAnttila
Tekonahkatakki // H&M+ // H&M
Kaulahuivi // Marja Kurki
Laukku // Louis Vuitton
Kengät // KooKenkä
Mä oon viime päivinä mennyt suurinpiirtein tämän näköisenä – tänään mulla oli eri laukku ja tennarit, mutta muuten asu oli sama. Mie on kyllä niin tykästynyt tuohon tekonahkatakkiin, että kenties jossain vaiheessa sitten vaihdan sen kunnon nahkaseen versioon. Oon takin kanssa pystynyt vielä liikkumaan, eikä tunnu missään. Tuulisella kelillä oon joutunut pistämään takkia kiinnemmäs mutta muuten toimii vielä näilläkin plussa-asteilla. Tää tunika on muuten tosi lämmin vaikka sitä välillä mietinkin että onko tää lämmin vai eikö tää oo, kai se on lämmin koska en mä kylmääkään ole sen kanssa kokenut ja tajusinpa tuossa eilen että tämän käyttöähän voi jatkaa siten että laittaa alle samanvärisen alustopin. Naurattaa muuten vieläkin että olen nyt tykästynyt tuohon Marja Kurjen huiviini, ostin sen joskus kauan aikaa sitten kun Marja Kurjella oli Ystävämyynti Porissa ja silloin nappasin tämän vähän extempore. Siis tykkäsin siitä, mutta en silloin vielä osannut tykätä käyttää huiveja mutta sekin on nähtävästi muuttunut.
Oli pakko valita eilen laukuksi tuo Mahina koska kohta mie laitan sen taas talvitelakalle. Vaikka käytän Mahinaa jokseenkin vähemmän kuin muita laukkuja, en silti ole kyllästynyt siihen vaan huokailen ja silittelen sitä kun vaatekomerossa käyn syystä X. Mun ihana lötkölaukku <3 Tänään en uskaltanut sitä ottaa kun aamusti luin luvatusta vesisateesta joten laukuksi valikoitui Mulberry Effie jota voin retuutta ihan kunnolla eikä se siitä pahastu. Effie yleensä valikoituukin mun samoilulaukuksi koska se on tarpeeksi iso eli sinne mahtuu kaikki tarpeellinen mukaan ja koska se ei oksien osumista jne. pahastu. Olisihan mulla tuo punainen Baggu reppukin mutta oon kokenut sieltä kameran ottamisen niin vaivalloisena – Effie on vaan parempi!
Psssst! Blogin FB-sivuille tulee tänään muutama vaate taas myyntiin, että jos kiinnostaa niin ole kuulolla klo 20.00 aikoihin!
69 kommenttia
Miina
Tuo pusero on kyllä hyvä. Sivukuvasta varsinkin näkee kuinka hyvin se istuu päällesi.
Minä olen iloinnut elämäntaparemppasi onnistumista aivan täysillä. On todella hienoa nähdä/kuulla miten pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta.
Nämä loanheittäjät saattava olla alaikäisiä (joko iältään tai mieleltään) – mutta olipa ikä mikä tahansa niin en voi ymmärtää ihmisten ilkeyttä tai suorastaan pahuutta. Jos kaikilla ihmisillä olisi myötäelämisen ja empatian kyky, maailmassa ei olisi niitä julmuuksia, joita päivittäin uutisista tulvii.
Tytärtäni kiusattiin ala-asteella ja niitä seurauksia hän kantaa nyt. Alaikäisten kiusaajien käytöstä selitellään sillä, että heidän aivonsa ovat vielä kehittymättömät. Minä olen sitä mieltä, että osa heistä on yksinkertaisesti inhottavia luonteita.
Toivon ettei elämätaparemppasi ainakaan inhottaviin kommentteihin lopahda.
Tästä tuli hieman synkkä ja ihmisiin pettynyt kommentti. Onneksi on kuitenkin paljon mukaviakin ihmisiä. Tsemppiä opiskeluun ja puhtia lähestyvään talveen!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, tykkään tästä tunikasta tosi paljon ja ihanaa kun nyt saa alkaa taas pitämään. 🙂
Eihän mun remppani näihin lopahda mutta siitä raportoiminen. Mulla vaan meni nyt kuppi nurin kun joka kerta kauhea valitusvyyhti iski kun tein tuon raportin. Että en vaan voi ymmärtää miksi valittavat. Olisivat herran tähden nyt tyytyväisiä kun se lihava ihan oikeasti on ottanut uuden suunnan elämässään, mutta ei. Kun mihinkään ei olla tyytyväisiä. Mä oon sitä mieltä että se kiusaaminen lähtee kotioloista, jos siis jo ala-ikäiset alkaa kiusaamaan. 🙁
@follower 678463525789921
Jos ei noista takeista löydy, niin katso ASOS Curve. Ja älä stressaa remppapostauksista, jätä ne julkaisematta, mutta jatka remppaa vaikka tiiviimmin Ringan ohjauksessa. Hän on varmasti paras henkilö neuvomaan, miten kannattaa liikkua ja toisaalta voi "piiskata" hyvällä tavalla, että motivoi jatkamaan. Hyvää halloweenviikonloppua!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä tsekkasin tuoltakin mut ei siellä oikein ollut mitään sellaista. Parkaa siellä kauheasti on tarjolla ja oonkin miettinyt että pitäisikö joku "nätimpi" musta parka sitten ostaa jos ei muuta löydy. Vaikka alunperin kyllä aattelin tota vaan ulkoilutakiksi, että muualle ois sitten nätimpi. 🙂
Kyllä mä vähän stressaan. Ku ei tiedä mitä paskaa sataa niskaan. Sitä ei vaan jaksaisi. Se on ihan OK et joku mua inhoo mutta että inhoo näin paljon, että pitää ihan systemaattisesti kiusata. Mie oon kyllä tiiviisti Ringan ohjauksessa, etten tiedä miten paljo tiiviimmäksi tuota voisi vielä saada. 24/7? 😀 Ringa on loistava ja häntä mie oonkin kuunnellut ja hän on ollut iso apu. 🙂 Hyvää halloweenia myös sinne, aiotko juhlistaa? Meille tuli kutsu mut ei vielä tiedetä mennäänkö.
Anonyymi
Moikka! Hei halusin tulla sanomaan oman mielipiteeni tuohon, kun olet miettinyt remppapostauksen tekemistä tai tekemättä jättämistä.. tottakai valinnan teet itse, mutta uskon että ne jotka haluaa purkaa pahaa oloaan suhun ja yrittää saaha sua repsahtamaan omilla kommenteillaan niin ne kommentoi lähes kaikki anonyyminä? Ainakin mun mielestä mitä oon huomannut niin jokisessa ilkeässä kommentissa on sama kirjoitus tyyli eli veikkaan että sielä on yks ja sama ihminen joka niitä tehtailee.. jos nyt päätät lopettaa niiden postauksien tekemisen, niin luultavasti tää ihminen alkaa jatkossa herjaamaan tyylillä" paino ei tipu ja ei uskalla enää kertoo tuloksia" jne.. eli käytännössä teet niin tai näin niin se on aina jonkun mielestä väärin.. mun mielestä sun ei kannata välittää ilkeistä kommenteista vaan ajattelet että sielä on joku joka ei uskalla omalla kuvallaan edes tulla kommentoimaan.. voi olla et ite ei saa laihdutettua vaikka haluaisi ja on sen takia katkera sulle kun oot saanut noin hyvän muutoksen aikaan😊 Tsemppiä jatkoon, kumman vaihtoehdon valitsetkin 👍
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, tiedän tämän koska olen saanut tuollaisia kommentteja pitkin remppailuani mutta antaa niiden olla siinä uskossa. Yleensä ne sanoo sen kerran mutta ei enää montaa kertaa. Ja voivat vapaasti luulla sitten että luovutin vaikka mistään sellaista ei ole kyse, et remppa ei lopu – vain ne raportoinnit. 🙂 Eikä mua sekään oikeastaan ärsytä että jonkun mielestä olisin voinut tehdä toisin ja mikään ei oo koskaa oikein, koska pääasia et itelleni se on oikein. Mut nyt vaan meni kuppi nurin tuosta kaikesta paskasta mitä AINA saan kuulla noiden remppailujen aikana. Muissakaan postauksissa en saa tuollaista paskavyyhtiä vaikka onhan niissäkin paskaa, mut tuntuu että toi remppailu ja siihen liittyvä aiheuttaa semmosta ilkeyttä ettei oo tosikaan. Mä en vaan ymmärrä. En. Et jos jollakin on noin paljon ylimääräistä aikaa, ni voisiko lahjoittaa mulle sen osuuden joka sillä menee tähän paskaan jota mulle syytää?
Anonyymi
Olen samoilla linjoilla aiemman Anonyymin kanssa. Elämäntapamuutos ja painon pudottaminen rauhallisella tahdilla, pysyviä tuloksia tavoitellen vaativat pitkäjänteisyyttä ja kurinalaisuutta. Näitä ei monilla ole, ja ymmärrettävästi se herättää kateutta ja katkeruutta jos joku muu pystyy sellaiseen mihin itse ei, mahdollisesti useista yrityksestä huolimatta. Se ei tietenkään ole mitenkään päin hyväksyttävä syy ilkeilyyn ja inhottaviin kommentteihin, mutta selitys se voi hyvinkin olla.
Vaikka lopettaisit remppapostaukset, ne muutamat elämäntapakiusaajat löytävät aina jotain muuta nälvittävää. Varmaankaan eivät pysty elämään itsensä kanssa ilman, että saavat oman päänsä sisäistä nostetta elämälleen muiden lyttäämisestä alemmas. Terveellä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse alentaa muita tunteakseen olonsa hyväksi. Lienee tarpeetonta sanoa, että kaikki puhtaasti ilkeilymielessä kirjoitetut kommentit kannattaa jättää omaan arvoonsa, kyllä rakentavan kritiikin ja haukkumisen erottaa toisistaan – vaikka useat anonyymit muuta väittävätkin. 🙂
Toivotan sulle jaksamista remppaan ja toivon että jatkat raportointia, mutta teet tietysti niin miten parhaalta tuntuu. En tunne sinua, mutta luen aina innolla ja ilolla remppapostauksia ja toivon että jatkat tällä tiellä. Kukaan ei voi väittää ettetkö olisi saanut näkyviä tuloksia. Mukavaa syksyn jatkoa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, nämä ovat kyllä kommentoineet tässä muuallekin mutta eivät jotenkin haittaa samalla tapaa kuin tuossa rempassa. Ehkä se ärsyttää itseäni sen takia kun ensin on tosiaan kuullut näiltä valitusta että mikse läski tee läskeilleen mitään ja sitten kun tekee niin sekään ei ole hyvin. Niin ärsyttää juurikin tuo "mikään ei ole koskaan hyvin" asenne näillä tyypeillä.
Äärimmäisen vähän on porukka osannut antaa rakentavaa kritiikkiä. Näitä mä toivoisinkin ja muutenkin keskustelua, että kyllähän mun kanssa keskustella saa mut suoranainen ilkeily on kielletty aihe. 😀 Et monikin kommentti ois tossa päässyt läpi mut useimpaan laitetaa sinne loppuu sit joku tosi ala-arvoinen lause tai sana. 🙂
Anonyymi
Tuo tunika näyttää todella hyvältä päälläsi, olen sitä ennenkin ihastellut! Jotenkin luo sinulle todella kivan profiilin sivusta katsottuna 🙂 ootko koittanut joskus sitoa huivin kaulaan erilailla? Vois tulla semmonen rennompi efekti kun kietaisisi huivin esimerkiksi näin: http://testn.imgix.net/Zoom/4/_13403824.jpg?fit=fill&fm=jpg&dpr=2&h=368&w=240&q=30
Itsekin olen ihan huivi hullu näin etenkin syksyisin, huiveja taitaa löytyä enemmän kuin paitoja tällä hetkellä! 😀 ihanaa syksyn jatkoa sinulle ja miehellesi ja tietenkin suloisille kisuille <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti, tuo tunika on kyl aivan ihana. 🙂 Oonhan mä yrittänyt sitoa mut pitäisi opetella viel enemmän noita sidontatyylejä. 🙂 Kiitoksia, mukavaa syksyä sinnekin!
Anonyymi
Näytät niin hyväntuuliselta näissä kuvissa, että itsellekin tulee parempi mieli. Musta jätät tosiaan hetkeksi murehtimisen remppapostauksista ja sitten mietit, haluatko niitä jatkossa tehdä ja laitatko vaikka kommenointimahdollisuuden niistä pois. Tosin varmaan myöskin positiivisesta palautteesta saa voimaa siihen toiseen suuntaan. Tyhmää, että saat lokaa niskaasi. Mukavaa viikonloppua! -kirmi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kun pystyy jättämään huolet taakseen, saa hyväntuulisia kuvia. 🙂 Nuo on niitä mitä tässä oon miettinyt, mut nyt päätin etten mieti vaan teen siten miltä sillon remppapostauspäivä tntuu. Eli kirjoitanko ollenkaan, vai kirjoitanko mutta kommentit pois. Don't know yet. 🙂
Anonyymi
Aivan sikamagee asukokonaisuus! Kauhunsekaista Halloweenia!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. Hyvää halloweenia sinne kans!
Anonyymi
Älä tuomitse kaikkia untuvatakkeja:) Äläkä osta, jos ei tunnu hyvältä.
Untuvatakkejakin on niin erilaisia, ohuempia, paksumpia, eri mallisia.
Hae rauhassa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tällä hetkellä tuomitsen mut tosiaan, ainahan se mieli voi muuttua. Muuttuihan sen parkatakinkin suhteen kun juuri oikeanlainen käveli vastaan. 🙂 Oon kokeillut noissa untuvatakeissa pitkää ja lyhyttä, molemmat olleet paksuhkoja. Kaiketi, tai ainakin mun makuun olivat paksuja. En ole tuosta ohuempia kyllä nähnyt mutta paksumpia kyllä. Et yritän olla avoimin mielin mutta vielä ei oo siis maku muuttunut. 🙂 Ainakaan tämänhetkisen tarjonnan perusteella. 🙂
Anonyymi
Oisko sellaista untuvatakkia missä ois vyö? Korostais sun kapeaa vyötäröä 😊 Mulla on itselläni sellainen mutta en kyllä tiedä onko ne enää muodissa (siis että myydäänkö semmoisia tällä hetkellä 😄) kun pari vuotta vanha tuo mulla.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No voisi sellaista toki kokeilla, mut en oo mielestäni tuollaisia nähnyt tällä hetkellä. Mut ei oo mun makuni viel muuttunut untuvatakin suuntaan, et kyl mä pyrin hakemaan jonkun muun. 🙂
Anonyymi
Sun täytyy tietysti tehdä noiden remppapostausten kanssa valinta oma hyvinvointi edellä. Mutta haluan kertoa että sun blogi on yksi tärkeä boosti minulle(kin) joka yritän samassa kokoluokassa laihtumis-ahmimis-kierteestä pysyvän painonhallintaan ja terveeseen elämäntapaan. Sun positiiviset remppapostaukset antaa meille muillekin rohkeutta ja uskoa tehdä tätä oikein ja pysyvästi vaikka se tarkoittaa samalla hitaasti. Kiitos siitä!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, kyllä se oma hyvinvointi menee edelle mutta harmittaa lopettaa remppailuista höpöttelyt kun tiedän et monille on näistä ollut tsemppiä. 🙂 Mut katsellaan nyt, et miten päätän.
Anonyymi
Älä lopeta remppapostausten tekemistä. Paskaviestien takana on vain ihmisiä, jotka kiusaavat pelkästä kiusaamisen ilosta ja omien päänsisäisten ongelmiensa vuoksi. Hullujen ei pidä antaa hallita maailmaa. Siksi suosittelen, että jatkat kuten ennenkin, mutta jätät julkaisematta paskaviestit ja suodatat ne myös mielestäsi pois.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tätä nyt pitää miettiä. Mut ei tuo tule toimimaan että jätän vaan julkaisematta paskaviestit ja suodatan ne mielestä pois – näin mä oon tehnyt tähänkin mennessä ja kuten näet, ei toiminut. Pitäisi olla joku ulkopuolinen joka tsekkaisi ne kommentit.
Anonyymi
Joku ehdottikin, että laita remppapostaukset vaan feissariin, siellä joka tulee antamaan palautetta, joutuu sen tekemään omalla naamallaan ja nimellään. Minusta se olisi hyvä idea, varmasti saisit tsemppausta ja ne, jotka ovat saaneet esim. Toivoa ja tsemppausta omaan elämänmuutokseensa, saisivat sitä edelleen, mutta todennäköisesti paskanjauhanta jäisi huomattavasti vähemmälle blogissa. Kivahan tuota muutosta on ollut seurata, ja todella ikävää, että saat edelleen niin asiatonta palautetta asian suhteen. :/ Mutta tottakai täytyy tehdä oman jaksamisen ja hyvinvoinnin mukaan, jos tuntuu, että jatkossa haluaa tulosten pysyvän vaan omana tietona,niin ymmärrettävää sekin. Tsemppiä joka tapauksessa jatkossakin projektin parissa, hienon työn olet tehnyt jo nyt!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, tuollainen ehdotuskin on ollut ja pitää nyt katsoa mihin päädyn. Helpointa ois toisaalta lopettaa kokonaan,jatkaa menoa ihan kaikessa rauhassa ja antaa vaikka vihaajia luulla että on kokonaan lopettanut. Jos he siitä sitten onnellisemmaksi tulisivat. 🙂
IlonaK
Mut kun kaikki maailman ihmiset ei oo naamakirjassa … esmes minä 🙁
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Siis remppapostaus tulee kyllä blogiin mutta kommentointi voisi olla facessa. Tai sit ei ollenkaan. Jos ei oo facea mut haluaa sanoa jotain, niin aina voi laittaa vaikka sähköpostia. 🙂
Anonyymi
Toi tunika näyttää sun päällä ihan uskomattoman hyvältä! Sun blogi on mun lempiblogi ja toivon että et kiireistä ja ryhmistä kommenteista huolimatta koskaan lopeta. Aina katon heti innolla kun näen että sulta on tullut uusi postaus! Onnea koulutielle 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ehei, en minä lopeta mutta kiireitten takia voi tulla pidempiä välejä. 🙂
Anonyymi
Untuvatakit haisee pahalle!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jaa'a, eipä oo tullut haisteltua niin en tiedä. 🙂
Anonyymi
Samaa mieltä tuon hajun kanssa. Jotenkin takin lämmettyä käytössä alkaa se haista pahalle. Ja vielä jos hikoilee, on haju todella paha. Tämän takia en enää varmaan ikinä tule hankkimaan untuvatakkia.
Työskentelen vaatekaupassa ja haistan tuon hajun jo silloinkin jos asiakas on jonkin aikaa pitänyt sovittaessaan untuvatakkia päällä!
Anonyymi
Hyvännäkönen asu ja asun kantaja.
>Leena
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. 🙂
Anonyymi
Moi ihana Pipsa 🙂
Lyhyesti muutama juttu:
Olet ihan huippu hyvännäköinen tuossa asussa, jossa olet kulkenut viime päivinä!
Elloksen molemmat tilaamasi takit näyttää myös hyvältä, toivottavasti istuu mukavasti.
Seuraan jatkuvasti blogiasi. Toivottavasti haluat jatkaa kirjoittamista ja hyvä ehdotus jättää tulokset pois. Kiva nekin on ollut lukea, mut kaikki muu blogissasi on tärkeämpää 🙂
-Emmi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti, oon ollut vähän laiska ni sama asu on saanut kelvata – toki just laukkujen ja kenkien vaihdolla vähän vaihdellut. 🙂 Ne on itseasiassa Zalandolta tilattu, mut toivon että tuo harmaampi ois sopiva. 🙂 Ja kyllähän mie blogia kirjoitan, mutta remppapostauksien kirjottelu on nyt mietinnässä että jaksanko yksinkertaisesti jatkaa.
Anonyymi
Uskon myös että nyt tää kyseinen ilkeilijä tanssahtelee että kappas, nyt pipsa sortuu kun ei tarttee enää raportoida tuloksista… ja varmasti tulee seuraavan remppapostauksen aikaan ilkeilemään että eikö oo paino tippunu kun et uskalla kertoo tms. Muutoksen huomaa kuvissa onneksi myös! 😊👍go girl💪
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No niinhän se on tanssainut tässä 21kk aikana vaikka tuloksiakin on tullut. 😀 Eikä se mua haittaa vaikka tanssisikin, mutta voisi pitää ne ajatukset ihan omana tietonaan. 🙂
Anonyymi
Mietin vain että, kehtaisivatko nämä ilkeilijät tulla kertomaan asiansa kasvotusten – eivät varmaankaan! Se on helppo kirjoitella ruudun toisella puolella mitä sylki suuhun tuo. Iloa päivääsi ja hyvää halloweenia 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eivät taatusti kehtais, eivätkä ne ole tulleet faceenkaan kanssani juttelemaan kun olen sanonut että sinne voi tulla omalla naamalla ja nimellä puhumaan. 🙂
Anonyymi
Ei tuo Kappahlin takki huonokaan ole, ainakaan edestä päin. Lämpimän oloinen perustoppis, joita sinulla ei ole ollut. Mukavan pitkäkin joten suojaa reisiä pakkasella. Siihen vaan värikkäät asusteet piristämään, jotta ei ole niin tylsä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nooo, ei ihan sillä tavalla huono mutta huono kuitenkin. 😀 Siinä on ensinnäkin todella heppoisen oloinen vetskari ja se on hitusen liian pitkä omaan makuuni – pitkä saa olla mutta ei ihan noin.
Anonyymi
Surullista, jos päädyt jättämään remppapostaukset tai tulokset pois. 🙁 Niiden vuoksi tänne löysin ja olen innokkaasti odottanut joka kuukausi uutta postausta, koska se antaa itsellenikin motivaatiota. 🙂
Noh, onneksi on kuitenkin muitakin blogeja, joista hakea tsemppiä. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tässä mietitään, et mitä siinä voisi tehdä. Toki se lopetus tulee jossain vaiheessa joka tapauksessa, jos ei ihan vielä. Juu, onhan tuolla muitakin blogeja ja nimenomaan laihdutusblogeja. 🙂
Anonyymi
En tunne netikettiä, onko tässä korrektia kysyä vinkkiä muiden isompikokoisten "järkeviin" laihdutus(/painonhallinta/elämäntapamuutos)blogeihin? Sellaisia tarvitsisin mutten osaa etsiä 🙁
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Parempi kun ei tänne laitella mitään linkkejä ettei vihaajat mene niihin vihailemaan. Googlemalla löytyy kyllä kun osaa käyttää oikeita hakusanoja. 🙂
Anonyymi
Tuo villakangastakki näyttää hienolta!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on, toivonkin että se olisi toimiva. 🙂
Anonyymi
Et mielestäni näytä sivukuvassa siltä, että ylä- ja alaosasi olisivat "eri paria". Ihan tasapainossa ovat. Ehkäpä untuvatakki oli vaan väärän mallinen? Harmi, että suurimmissa kokoluokissa vaatevalikoimia on aika suppeasti. Esim. 38-42- kokoisissa vaatteissa on valikoimaa huomattavasti enemmän.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei se sivukuvassa silleen näkymään, se ero siis. Parhaiten näkyy kun edestäpäin katsoo. 🙂 Kyllähän sitä valikoimaa olisi mutta Porissa se on todella suppeaa. Jos asuisi isommassa kaupungissa tai ehtisi käymään, niin voisi olla paremmin vaihtoehtojakin. 🙂
Anonyymi
Evansilla on valikoimaa
Torridilla myös
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, tiedän mutta yritän nyt katsella sellaisista paikoista joihin palautus on mahdollinen. 🙂
Anonyymi
Korvamato? Juu, löytyy. …Kohta jo kolmatta viikkoa (noloa..). Mutta kolahtaa vaan niin kympillä.
Tommi Kalenius: "Valo ei saa sammuu"
https://youtu.be/f_uaeGa6leE
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Oi, onpas tää kiva kappale. En yhtään ihmettele et on korvamatona. 🙂
Anonyymi
Minäkin ihmettelen kun sanot ylä- ja alavartalosi olevan eri kokoa. Näyttäisi kuitenkin että rinnanympärys ja lantion ympärys olisivat melkein saman mittaiset ja kokonaisvaikutelma ihan tasapainoinen. Eroa olisi jos olisit hyvin pienirintainen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eivät ole samanmittaiset, ei lähimainkaan. Rinnanympärys-lantio ero on n. 25cm ja vyötärö-lantio mittaero on n. 40cm. 🙂 Otetaan pieni esimerkki (HUOM! Mitat eivät ole omani
RY: 100cm / Lantio: 125cm // Vyötärö: 85cm / Lantio: 125cm.
Anonyymi
Ootko zizziltä kattonu? Siel on kivoja takkeja☺️
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Oon mä netin kautta katsonut, mutta en oikein löytänyt mitään kivaa.
Anonyymi
On se sitten kumma, että ihmisten pitää olla ilkeitä ja tehdä tarkoituksella pahaa mieltä 🙁
Olisi kiva lukea remppapostauksia jatkossakin mutta ymmärrän täysin ettei niitä haukkumisia jaksa lukea.
Voisiko fb olla ratkaisu? Joku sitä muistaakseni ehdottikin että julkaisisit ne fb:ssa. Sinne kun eivät uskalla omilla nimillään tulla haukkumaan.
Hyvää jatkoa ja pidä lippu korkealla!! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, en kans ymmärrä tommosia ilkeilyjä tai ylipäätään. Et jos itellä on niin paha olla, niin eiköhän siihen löydy terveellisemmätkin purkamiskeinot.
Pitää nyt tässä katsella mihin sitä päätyy.
Anonyymi
Eipä ole helppoa täälläkään, kun on rintava ja omenavartaloinen, ei juuri peppua ollenkaan ja laihat jalat. Kun housut menevät kiinni, hulmuavat lahkeet reisien kohdalta ja takamus lököttää tyhjänä. Ostan yleensä housut niin, että niiden nappi ei mene kiinni ja laitan kuminauhaviritykzen ja tarpeeksi pitkän puseron/tunikan. Näin housut sopivat paremmin reidestä ja kukaan ei näe paidan alta, että napin ja napinläven välissä on kuminauha.
Ja aina päällipuseron alle tiukka lycratoppi, joka siloittaa mahamakkaroita.
Takin ostaminen on myös vaikeaa, kun vetskari menee kiinni yläosasta, niin helma hulmuaa tyhjänä, varsinkin vähääkään a-mallisissa takeissa.
Oletko käynyt muuten Lindexillä viime aikoina? Joko kaikissa vaatteissa on koot ihan näihin plussakokoihin asti? Entäs takkivalikoima?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, ei oo helppoa kun vaatteet tehdään yhden mallin mukaan. Aika usein. Kävin mä takkia joku aika sitten kattoos mut ei siel kyl ollut mitään, en ainakaan nähnyt vaikka netin kautta siellä piti joku takkivaihtoehto olla.
Kissankello
Hei! Toivottavasti julkaiset remppapostauksia vielä, ollut mielenkiintoista lukea, aina odottaa niiden tuloa. Voiko laittaa nämä postaukset silleen, et ei kommentointia ollenkaan? Silloin ei tarvis sinun lukea p..kaposteja, jos olet aiemmin karsinut, mieleen ne itsellä jäävät…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Voihan sitä laittaa. 🙂
Anonyymi
Remppapostaukset olisi kyllä sääli lopettaa, ne tsemppaavat meitä samassa veneessä olevia lukijoita ja toisaalta saattaisivat tuoda lisämotivaatiota sinullekin projektiin?
Laita kommentointi täällä blogissa vain omalla nimellä + sähköpostiosoitteella, niin luulisi, että pahimmat irvailijat eivät enää jaksa vaivautua.
Älä anna idioottien lannistaa ja ennenkaikkea älä anna heille palstatilaa. Tsemppiä remppaan ja mukavaa syksyä!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, muiden takia se olisikin sääli lopettaa vaikka jossain vaiheessa ne kyllä muutenkin loppuu. En mä tiedä oonko lisämotivaatiota saanut näistä postauksista itselleni, mut pysyy tietynlainen kirja niistä tiputuksista ja muutoksista. Tsempit tietty lukijoita on aina kiva plussa. 🙂
Anonyymi
Hei Pipsa! Mitäs jos julkaiset remppapostauksen ilman kommentointimahdollisuutta? On kannustavaa lukea sun kuulumisia mutta ymmärrän, että sun on harmillista lukea mitätöiviä ja arvostelevia viestejä. Käytöstavat, mihin ovat kadonneet@
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on yksi vaihtoehto. 🙂
Anonyymi
Tämä tunika sopii sinulle ihan mielettömän hyvin! Haluan samanlaisen 🙂 Mukavaa viikonloppua!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. Tää on FreeQuent merkin tunika, en tiedä saako enää mut kannattaa yrittää googletella. 🙂