Rip Siiri2.jpeg
Blogi

❤ Siiri, nyt sun pieni sydän saa levätä ❤

” Siell’ kukkia täynnä on maa, sydän väsynyt levätä saa. Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä, ei tuskaa tunneta taivaan tiellä. ”
Tänään klo 10.30 lakkasi yhden maailman ihanimman kissan sydän lyömästä. Siiri oli mennyt taivaaseen Sillan luokse. Kaksi kuukautta yritimme Siiriä hoitaa terveeksi, mutta viime viikolla hänen vointinsa oli mennyt huonommaksi, että meidän piti tehdä raskas päätös. Päätös tehtiin yhdessä eläinlääkärin kanssa. Mitään 100% varmaa diagnoosia meillä ei ole, muuta kuin IMHA. Se osoittautui kuitenkin sekundääriseksi eli Siirin sairastelun alkuperäinen syy oli jokin muu. Eri vaihtoehtoja oli muutamia, eikä mikään niistä ollut ennusteeltaan hyvä. Tasan 2kk yritimme, mutta sitten oli pakko rakastaa Siiriä niin paljon ja päästää hänet pois kivuistaan. 

Siiri painoi kuollessaan 7,2kg josta 2,5kg oli pelkkää nesteturvotusta ympäri koko pientä kehoa. Siirin oli vaikea liikkua ja hengittäminen oli käynyt raskaaksi. Totesimme siis yhdessä puolisoni kanssa, ettei tämä ole kissan elämää ja eläinlääkäri oli kanssamme samaa mieltä. Toivoa paranemisesta ei enää ollut. Olimme Siirin vierellä loppuun asti, kun eläinlääkäri laittoi aineita, jotka vaivuttivat Siirin ikiuneen. Nyt Siiri on haudattu Sillan viereen, molempien lempialueelle. 

Lohduttavaa on, että saimme viettää Siirin kanssa vielä yhden viikonlopun. Saimme sanoa hänelle hyvästit. Hemmottelimme häntä hänen lempiruualla ja -nameilla. Paijasimme häntä ja kerroimme, miten ihana kissa hän oli. Miten hänen ei tarvitsisi enää kauaa jaksaa. Ja miten se oli ihan okei, ettei hän olisikaan täällä meitä ilahduttamassa 20 vuotta. Saimme kuunnella vielä kerran kun kehruumoottori lähti käyntiin ja masu paljastettiin.

40 kommenttia

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *