
Ruokapäiväkirjani minun – 26.1.2017
Klikkaa kuva suuremmaksi
Aamupala klo 7.30:
Tekaisin aamupalaksi lukijan ehdottoman aamupuuron, mutta tälleen smoothiemaisena mutta lusikoitavana kuitenkin. Eli kaurahiutaleet, maitorahka, vesi, mustikkasoppa, vadelmat, oliiviöljy ja Vi siblin. Päälle banaanin viipaleita koristamaan.
Lounas klo 11.30:
Lounaaksi valitsin itselleni jauhelihapastasalaattia koska totesin että tämähän on aika kivaa ja miltähän maistuisi tuon tulisen jauhelihakastikkeen kanssa. Eli itsetekemää salaattia jossa kurkkua, paprikaa, sipulia, ja salaattijuustoa. Lisäksi myös keitettyä tummaa makaronia ja annos jauhelihakastiketta jossa salsakastiketta jota jatkettu veden kanssa sekä jalopenoviipaleita.
Välipala klo 15.00:
Oli kiire ottaa joku proteiinipitoinen välipala joten nappasin kaupan hyllyltä tällaisen Njie merkkisen ProPud suklaavanukkaan ja vautsi vau. Tää maistui kuin suklaiselta Jacky makupalalta. Siis otan ehdottomasti toistekin! Tää maistuu oikealta suklaavanukkaalta. Ainoa miinus aspartaamista mutta olen itse sitä mieltä, että jos aspartaamilla makeutettuja tuotteita käyttää kohtuudella, ei siitä ole haittaa. Mutta tämä on toki minun mielipiteeni.
Illallinen klo 19.00:
Illalliseksi otin perunaa, jonka päälle kaadoin loput jauhelihakastikeesta. Lisäksi salaattia ja parsakaalia.
Iltapala klo 22.00:
Iltapalaksi mustikkasmoothie joka sisältää maitorahkaa, mustikkaa, mustikkamehua (!!!), Vi Siblin, oliiviöljyä, chian siemeniä + vettä.
Lisäksi olen päivän aikana juonut nesteitä tähän malliin:
Päivän aikana n. 2,4l vettä


48 kommenttia
Anonyymi
Miksi et ikinä käytä sanaa "syödä"?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Enkö koskaan? Onpas hassua 😀
Anonyymi
Tarkoititko 2.4 L vettä? 🤔
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No juu, korjasin sen tonne. 🙂
Anonyymi
Tää nyt on ihan hiustenhalkomisviesti, mutta ruokakuvauksesi nauratti tänään. Jauhelihapastasalaattihan on oikeastaan makaroonia jauhelihakastikkeella, johon on sotkettu vihanneslisukkeita. Miksi salsakastiketta on jatkettu vedellä? Tiesitkö muuten että tumma makarooni ei ole sen terveellisempää kuin valkoinenkaan, täysjyväpasta sen sijaan on.
Iltapalaksi vadelmasmoothie jossa ei ole vadelmaa, vaan mustikkaa 🙂
Mitä tykkäsit tuorepuurosta? Minä teen niitä usein. Työkaverit taas syö paljon noita proteiinivälipaloja.
Anonyymi
Olen myös joskus ehdottanut täällä, että tumman makaronin (sehän sisältää vain hiivaleipävehnäjauhoa) sijaan edes vähän terveellisempää täysjyväpastaa… saisi paremmin ravintoaineita.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllä siellä sitä mun perussalaattiakin on. 🙂 Ettei siis pelkästään makaronia ja jauhelihakastiketta. 🙂 En mä tiedä miksi sitä on jatkettu, haluttiin kai vetisempää. 🙂 Joo, tiesinhän mä tuon tummasta makaronista. Ja se oli siis mustikkasmoothie joten korjasin sen oikein tekstiin. 🙂
Anonyymi
Onko teillä koulussa mahdollista säilyttää eväät jääkaapissa?
Anonyymi
Mietin tätä säilytysasiaa itsekin. Kaipa nyt ruoka vaikka kylmäkallejen kanssa säilyy lounaaseen asti, mutta kylmä jauheliha ja pasta… Ei itselleni maistuisi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Meillä on koulussa jääkaappi, missä säilytetään eväitä ja esim. maitoja. 🙂
Anonyymi
Peruna ja makaroni kannattaa jättää pois kokonaan, samoin kastike.
Meillä laihdutettu 22 kiloa puolessa vuodessa. Ei mitään makeaa. Leipä minimiin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä oon käyttänyt noita kaikkia tässä 2v. aikana ja painoa on siltikin lähtenyt. 🙂 Niin ja makeaa oon kans syönyt, tai oikeastaan suolaista mut siis herkkupäivä on ollut. 🙂
Svanhild
Miksi pitäisi muuttaa toimiva ruokavalio?
Pipsalla on ideana hallita painoa, mikä tarkoittaa sitä, että laihtumisen jälkeen pysytään samoissa mitoissa. Siksi kannattaa opetella syömään niin, että niin voi syödä loppuelämän.
Ruokavalion karsiminen ja jostakin tyyten kieltäytyminen ei välttämättä johda loppuiän painonhallintaan.
Pasta ja peruna on ihan normaaleja, syötäviä ruoka-aineita, joita ei ole mitään syytä jättää pois.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, en ole tässä muuttamassa mitään mikä on tässä nyt hyvin 2v. toiminut. Pientä vaihtelua voi toki tehdä mutta isoja muutoksia en tee. Esim. herkkujen poisto ei onnistu ellei sitten tykkää nähdä kun mä hypin seinille. Sitä paitsi kieltäytyminen on perseestä. Mieluummin opettelen kohtuullisen käytön. 🙂
Anonyymi
Nyt tuli vähemmän vihanneksia, kannattaa kokeilla tehdä jauhelihakastiketta johon lisätään vihanneksia. Esim. jauhelihaa ja raastettua porkkanaa. Kasviksia on hyvä lisätä ja lihaa vähentää, se on vain niin. Mutta kuka käskee alkaa pelkäksi kasvissyöjäksi. No, jotkut fanaatikot ehkä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No jaa, Sulamo kyllä kertoo että kasviksia tuli riittävästi. 🙂 Mut joo, sinne kastikkeen joukkoon voisi laittaa kasviksia. Mut luulen et paprikaa laittasin sinne, mut miksei se porkkanakin. 🙂
Anonyymi
Nythän tuli markkinoille popo-jauheliha, possua ja porkkanaa. Minä syön kyllä jauhelihani ihan nautana ilman lisättyä porkkanaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ai on tullut? Kaikkea ne keksii.
Anonyymi
Itsehän söin eilen lounaaksi peruna-keittojuures-makkara-lihaliemi-salaattia? Point being, että makarooni jauhelihasoosilla ei ole salaatti, vaikka siihen laittaisi kurkkua ja tomaattia. Mutta ei siis todellakaan huono tuo päivän setti. Itse unohdan säännönmukaisesti juomisen, kahvia lukuunottamatta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, ei makaroni jauhelihakastikkeella ole salaatti mut aattelin että kun mulla siinä kuitenkin oli sitä salaattia siinä, niin sen voi sellaisena sanoa. Kun pastasalaattia se oli ennen kuin sitä jauhelihaa laiton siihen. Vai miten se sitten pitäs sanoa? Ku eikös niitä kanapastasalaattejakin ole?
Anonyymi
Tuon "salaatin" jos erittelet lautaselle niin se on vaan jauhelihaa, pastaa ja kahta erilaista kasvista. Ei mielestäni salaatti, salaatissa on pääosana kasvikset. Ainakin itse laitan 80% kasviksia salaattiin ja loput sitten joko kanaa tai jotain juustoa ja pieni määrä pastaa mahdollisesti.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mut eikös kurkku, paprika ja sipuli ole kasviksia?
Anonyymi
Minun piti vielä lisätä, että leivälle ehdottomasti Oivariinia, aivot tarvitsee rasvaa ja ravinto imeytyy paremmin näin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No en mä oivariinia käytä, beceliä löytyy kaapista. Ja kyllä mä sitäkin käytän mut tuohon päivään ei voinu enää laittaa rasvaa. 🙂
Anonyymi
Miksi becel? Ei ole todellakaan terveellisin valinta.
Anonyymi
Meinaako anonyymi 23.33, että oikeeta voita sen olla pitää?
Anonyymi
Voihan sitä voitakin käyttää, jos pitää määrän pienenä.
Eikö becel-tuotteet ole kolesterolin alentamiseen (niitä kyllä taitaa olla niin paljon, että ehkei kaikki ole)… Ties mitä sisältää ja ei kai ole vieläpä jotain kevytmargariineja? Jos margariinia käyttää, niin kannattaa ainakin valita joku 70%.
Terveellisintä leivälle voisi olla oliiviöljy, mutta myönnettäköön, että sellaiseen en ole itsekään oppinut.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ai mulle on kyllä ihan RT suositellut tuota Beceliä. Että on elintarvikemargariineista se terveellisin koska siinä on eniten hyviä, tyydyttämättömiä rasvoja.
Meillä siis tätä: http://www.becel.fi/tuotteet/becel-kevyt-kasvirasvalevite-38.aspx
Anonyymi
Jaa, no onhan sitä kevytmargariineissakin tietysti eroja ja esim. tämä juttu useamman vuoden takaa… Mutta joo, näissä rasva-asioissa on toki mielipiteitä vähän jokaiseen suuntaan. Ehkä sillä ei nyt ole suurta merkitystä, mitä leivän päälle pienen määrän laittaa.
http://yle.fi/uutiset/3-5885727
"Kuluttaja-lehden julkaiseman margariinivertailun mukaan kevytmargariini ei olekaan terveellisin vaihtoehto. Leivän päälle kannattaisi sipaista vähintään 60 prosenttia rasvaa sisältävää margariinia, joka on valmistettu kasviöljystä."
Anonyymi
Mun mielestä keskeisin ongelma monella laihduttajalla on motivaation puute. Laihduttaminen on loppujen lopuksi todella helppoa; syöt vähemmän kuin kulutat niin laihdut aivan 100% varmasti. Suurin haaste onkin se, ettei syö liikaa. Makrot, ruokailun kellonajat jne on loppujen lopuksi laihtumisen kannalta se ja sama. Pääasia että saadut kalorit ovat vähäisemmät kuin kulutus.
Anonyymi
Se pointti onkin se kulutuksen ja syömisen välinen ero! Eri päivinä kuluttaa eri tavalla riippuen aktiivisuudesta. Jos se olisi helppoa niin ylipaino ei olisi ongelma maailmassa. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, tämä on tiedossa että pitää syödä vähemmän kuin kuluttaa mutta ei se silti tarkoita kitudieettiä eli kalorit sinne 1300kcal. 🙂
Svanhild
Säännöllinen, riittävä syöminen on avain painonhallintaan. Kukaan ei pysty loppuikäänsä kituuttamaan, ja epäsäännöllinen syöminen johtaa enemmin tai myöhemmin ahmimiseen.
Mä en tajua, miksi ihmiset yrittää horjuttaa Pipsan toimivaa systeemiä.
IlonaK
Allekirjoitan Svanhildin sanat. Näyttäisi siltä, että säännöllisen syömisen on havaittu olevan sikäli parhaan, että siinä ihmisen elimistö oppii hitaasti mutta varmasti oikeanlaiseen rytmiin ja ruokamäärään ja tämä puolestaan vähentää ahmimista ja myös makeanhimoa.
Huvittavaa, kuinka ihmiset tarttuvat hyvin pieniin yksityskohtiin. Ateria ei ole salaattia, jos siinä on jauhelihasoossia ja mitenkäs sinä mustikkasmuutista puhut, kun vadelmia laitat, ja oliko kahden numeron välillä pilkku vai viiva jne jne jne ad infinitum. Vaan huvinsa kullakin.
Hyvä Pipsa, kun pidät pintasi ja oletpa myös hyvänä esimerkkinä muillekin remonttimaakareille 🙂
Anonyymi
🙂 ihailtavan hyvin olet ruokapäiväkirjaa pitänyt.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. Innostus on vain noussut, että katsotaan jaksaisinko pitää tätä ihan ensi kuun remppaan asti. 🙂
Anonyymi
Syötkö ollenkaan kalaa tai edes kanaa? 😲 Suolisto on kovilla tuon punaisen lihan jättimäärien kanssa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No syön. Juurihan tässä oli ma-ke akselilla kalakeittoa (no ahvenkeittoa). 🙂
Anonyymi
En tiedä otatko vinkkejä enää vastaan, mutta tykkäätkö dippivihanneksista? Mun mielestä ihan parhaita! Voi valita ne omat suosikit, esimerkiksi kurkku, porkkana tai paprika (parsakaali ja kukkakaali myös!) ja tekee dipin niin voila, mahtava ja suhteellisen terveellinen herkku valmiina <3 terveellisyys tosiaan riippuu siitä mistä dipin tekee, mutta vaan taivas on rajana. Tsemppiä jatkoon ja hyvää perjantaita! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vinkkejä saa aina kertoa. 🙂 Ja kyllä mä niistä tykkään, tosin oon käyttänyt ihan kaupan dippiä. Et jos sulla on joku kiva dippiohje niin kerro ihmeessä. 🙂
Anonyymi
Suosittelen dipiksi lidlin hummusta! Ei kaikista kevyintä (yli 300kcl 100g) mutta eipä sitä hirmuisesti kulu, ja on tosi terveellistä 🙂
Anonyymi
Kaupan dipistäkin tulee muuten himpun verran terveellisempi, kun sen tekee maustamattomaan jugurttiin, eikä kermaviiliin. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hummusta en olekaan koskaan kokeillut, pitääpä pistää korvan taakse tuo jos teen dippivihanneksia. 🙂
Anonyymi
Tahinista tehty dippi on superherkullista ja itselle se sopii herkkuhetken korvaamiseen. Eli dippaan porkkanoihin, lanttuun ja paprikaan.
Tahinia
loraus sitruunan mehua
loraus oliiviöljyä
tuoretta persiljaa
tuoretta korianteria
juustokuminaa eli jeeraa
jauhettua mustapippuria
valkosipulia
(suolaa)
vettä
Nämä sauvasekoittimella laitan itse sekaisin, ei jää kokkareita mistään aineksesta. Osan aineista voi jättää pois, jätän itse joskus valkosipulin pois (vaikka mielestäni se juuri tekee siitä paremman) jos on jotain menoa, ei viitsi haista. VESI on oleellinen osa, muuten tulee niin tönkköä että oksat pois. Mittasuhteita en laittanut, koska heittelen itse aika runsaasti, kokeilemalla selviää mikä on oman maun mukainen. Vettäkin ensin kohtuudella ja sitähän saa lisättyä jos näyttää liian tönköltä. Tahinissa on paljon mm. kalsiumia.
Toisen version saa tästä kun lisää em. aineksiin vielä paahdettua munakoisoa. Tahinijutuista on monia eri versioita, itse perehdyin näihin herkkuihin asuessani Pohjois-Afrikassa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos vinkistä. 🙂
Anonyymi
Miksi keitit parsakaalit jo edellisenä iltana valmiiksi?
Anonyymi
Tätä minäkin ihmettelen. Parsakaali on parasta juuri keitettynä tai höyrystettynä (eikä saa ylikypsentää).
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Koska mulla oli silloin aikaa tehdä ne + mies tarvitsi omiin ruokiinsa ne jo silloin illalla. 🙂 Se on kyllä parasta heti tuoreeltaan.