PuistonKaffetupa2.JPG.jpeg
Blogi

Poikkee ny sääki kaffeel Puiston Kaffetuval

Käytiin jokin aika sitten ystävän kanssa kaupungilla ja siinä lounaan aikoihin ajateltiin että olisi kiva mennä johonkin kahvilaan ”kaffeelle” ja kenties ottaa pientä purtavaakin. Porin keskustassa on kahvila jos toinenkin eli valinnan varaa löytyy, mutta me haluttiin kokeilla jotain uutta. 
Siispä päädyimme Puiston Kaffetupa nimiseen kahvilaan, joka sijaitsee Porin ydinkeskustassa, tarkalleen ottaen Itäpuisto 5:ssa, Ravintola Borgia vastapäätä. Kaffetuvasta saa ihania leivonnaisia, pikkusuolaisia pikkunälkään sekä esimerkiksi jäädytettyä jogurttia. Myös henkilökunta ja palvelu oli todella ystävällistä.  

Tykästyin paikan persoonallisuuteen kun tuolit ja pöydät olivat erilaisia ja sekin ihan siitä syystä, että tässä kahvilassa kunnioitetaan kierrätystä. Suurinosa kahvilan tavaroista on joko saatu, tuotu omistajan kotoa tai löydetty kirpputoreilta.
Pidin myös siitä, että lapset ovat tervetulleita Kaffetuvan kahvilaan ja heille on tehty leikkimistä varten oma leikkikulma. Itselläni ei kylläkään lapsia ole, mutta tämä pisti silti silmään ja ajattelin miten kiva asia huomioida kaffettelijoiden pienimmät.  

Ajattelin tilata vain vanilja latten, mutta kun oli tosiaan jo lounasaika, niin päädyin ottamaan siihen lisäksi kinkku-juusto toastin. Normaalisti tykkään syödä leipäni ihan tavallisena, mutta nyt otin toastin toastina eli paahdettuna. Oli hyvvää! Latte oli myöskin todella hyvää ja se onkin ainut kaffe mitä oikeastaan juon ja sitäkin lähinnä kahviloissa käydessä eli ei siis kovinkaan usein. 
Mun kanssa kahvitellessa kannattaa ottaa huomioon, että oon äärimmäisen hidas syömään ja juomaan. Siinä ajassa missä ystäväni oli nauttinut omansa, oli mulla vielä puolet jäljelllä. Oon pikkuhiljaa oppinut nauttimaan ruuan mauista ja varsinkin kun latteakaan en muuten juo, niin tykkään nautiskella sen kaikessa rauhassa. 

Me päädyimme ottamaan yhteisen jälkiruuan, sillä mielemme teki kovin testata jäädytettyä jogurttia. Itsekin olin näihin törmännyt ulkomaalaisissa TV-sarjoissa tai elokuvissa ja aina miettinyt että miltähän mahtaisi maistua. Olen utelias ja nyt saatiin mahdollisuus kokeilla.  
Oma jogurttimme oli maultaan mango ja se oli todella hyvää, eikä ollenkaan liian makeaa, vaan enemmänkin hyvin mieto maku. Olen itse maistanut mangoa sorbettina ja se oli todella makeaa, joten tämä jäädytetty jogurtti oli paljon miellyttävämpi – makea, mutta mieto. 

Tämä oli kyllä todella mukava paikka, tykkäsin todella paljon ja aion joskus mennä uudemmankin kerran. Tykkäsin rennosta tunnelmasta, hyvästä lattesta+toastista ja henkilökunta oli todella ystävällistä. Suosittelen piipahtamaan jos Porissa ja nimenomaan ydinkeskustassa käyt. 5/5
Puiston Kaffetupa
Itäpuisto 5
28100 PORI
www.puistonkaffetupa.fi

10 kommenttia

  • Anonyymi

    Me ollaan sun kanssasi samanlaisia siinä suhteessa, että minäkin tykkään nauttia kahvit ja ateriat kaikessa rauhassa ilman turhaa hosumista. Eve

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Pakko myöntää, mutta en oo aina ollut tällainen rauhassa nautiskelija. Mut on se just kivaa, kun saa juoda teensä/lattensa kaikessa rauhassa ja katsella ohi käveleviä ihmisiä. Tai lukea jotani hyvää kirjaa (no ehkei ihan mun tapauksessa noin mut kuitenkin).

  • Anonyymi

    Varmaan Porista löytyis joku valokuvauskurssi tms mihin voisit osallistua? Koska se saattais olla mielenkiintoista 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Varmaan joku löytyisikin, mutta tällä hetkellä ei taida mennä mitään, eikä mulla sellaiseen olisi aikaakaan. Mut ehkä joskus. 🙂

  • Anonyymi

    Näytti hyvältä!

    Kaipaan ison kaupungin kahvilakulttuuria täällä pikkukaupungissa! On meilläkin kahviloita, mutta tykkään itsekin istuskella rauhassa, kaffettella ja höpötellä kiireettömästi!

    -Leila

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia.

      Kahvilat on loistavia kohtaamispaikkoja 🙂

  • Anonyymi

    Minulla on tapana käydä montakin kertaa viikossa pikkukahviloissa, juoda kahvia ja lueskella kirjoja. Aika usein teen läppärillä siinä samassa töitäkin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Voin kuvitella tuon. Itekki näkisn itseni raapustamassa postausta kasaan jossain kahvilan nurkassa, mutta en omista läppäriä ni ei silleen onnistu. 🙂 Mut kahvilakulttuuri on kivaa. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei ole. Olen ollut tuolla maksavana asiakkaana ja ihan omasta tahdosta/innostuksesta päättänyt tehdä postauksen. Jos kyse olisi yhteistyöstä tms olisi siitä merkinnät.