Heips
Minulla on ihan saman tyylistä ihottumaa käsissä näin talvisin.
Lääkäri neuvoi käyttämään Hydrocortisonia 2,5 %; jota saa apteekista ilman reseptiä.
( minulla vielä sama ammatti kanssasi! )
Laitat, joka ilta kevyen kerroksen rohtuneille alueille.
Niin hävisi anaskin minulta kuivat kutisevat ihottumat käsistä.
Terveisin leikkaukseen 15.3.2016 menevä Helena 🙂
Mulla on tuollaista kortisonivoidetta mutta yritän välttää sen suurta käyttöä. Mies osti mulle Abo Basen sinistä rasvaa ja sillä on alkanut rauhottumaan. 🙂
En tiedä onko porissa ( turussa, helsingissä ym) ainakin on kauppa nimeltä seacret, käy hakemassa sieltä sellanen suolakuorinta. Heiän tuotteet on siis kuolleenmerenkosmetiikkaa. Vaikka se purkki maksaa 50 e (yleensä tähän saa jotain kaupanpäälle, esim mä sain 50 e arvosen rasvapurkin), niin kannattaa sen verran panostaa. Viime talvena mulla oli kädet aivan kammottavassa kunnossa, tänä talvena ei merkkiäkään kuivista atopialäiskistä. Riittää kun käyttää 1-2 krt viikko. Mulla ollu toi purkki nyt noin puolivuotta ja se on melkein täynnä vieläkin, tosi riittoisaa. Suola kirvelee iholla kun sen antaa muutaman minuutin jälkeen, mutta sitten kun on huuhdellut kädet, jäävät ne ihan silkkisiksi. Siinä suolan seassa on sellasta tosi kevyen tuntuista öljyä, ah se on niin paras tuote!
En ole itse ainakaan tuon nimiseen törmännyt, pitää tutkia. 🙂 Mulla tosin taitaa olla jotain tuollaista rasvaa, muistaisin ainakin. Tampereen reissulta jäi käteen kun joku esitteli niitä. Sen se kyllä tekee, et ihanan pehmeät kädet. Pitää siis kokeilla tuota omaa putelia ensin.
Itsellänikin atooppinen iho ja apteekista saatava MeineBase suola ajaa saman asian, ei tarvitse välttämättä noin kalliita suoloja hankkia 🙂 Suolalla voi tehdä monia erilaisia ihohoitoja kuorinnasta ihohauteisiin, kokeile ihmeessä olisiko sinun ihollesi tästä hyötyä! Ohjeita löytyy netistä helposti ja myös apteekin henkilökunta osaa auttaa.
Vielä loppuun _oma_ mielipiteeni markettivoiteista (etenkin atooppisen ihottuman hoidossa): täyttä kuraa. Harva voide kosteuttaa ihoa syvemmältä ja suurin osa tuo hetkellisesti pehmeän tunteen ihon pintaan silikoneilla ym. Jos punainen Apobase toimii sinulla, niin hyvä. Toisena vinkkinä voisin antaa luomu kookosöljyn ja oliiviöljy-sokeri kuorinnan, jolla saa hellävaraisesti kuollutta ihosolukkoa kuorittua pois 🙂
Mukavaa kevään odottelua, kohta se juhannuskin on taas! 😀
Ei ne mitään ruokarauhaa tarvitse, hyvin ovat tähänkin mennessä yhdeltä isolta lautaselta syöneet. Kokeiltu on kyllä että jokaisella on oma lautanen mutta ei, siirtyvät aina syömään yhdeltä ja samalta ja kun se on syöty puhtaaksi, siirrytään toiseen. Siksi tuo yksi iso lautanen on järkevämpi. 🙂 Ja Siiri ei syö märkäruokaa joten siksi se ei syönyt mitään. 🙂
Nyt täytyy tunnustaa, että erään kerran Helsingin reissusi jälkeen esiinnyin Vauva-palstalla Burger Kingin myyjänä, jolta Pipsa oli ostanut tietyn aterian reissullaan, ihan vain kokeillakseni, meneekö moinen läpi. Ja sehän meni ihmisiin kuin väärä raha. Kommentoijia tuli vielä blogiinkin asti (ainakin jonkun heistä kommentin hyväksyit).
Postaus oli kiva. Seuraavalla kerralla, kun kuvaat itseäsi yöpaitasillasi, please, älä laita sitä isoäidiltä perittyä (?) kaikkein vanuneinta yöpaitaa päällesi.
Odotin tuossa kohdassa, kun olit pukeutunut ulkovermeisiin, että oltais nähty kuvaa ulkoilmassa, mutta ei 🙁
Vai niin, siellä sivulla uskotaan varmaan ihan mitä vaan joten suosittelen lukijoitani olevaan varuillaan jos tuon sivun juttuja lukee.
Kiva että tykkäsit, ja se on itseasiassa suhteellisen uusi yöpaita joka vaan on jäänyt mulle isoksi. Mut en raaski heittää menemäänkään kun on ehjä ja kyl se tääl kotona menee. Ja mitä sitä videoille "kaunistumaan" vaa näytetään sitä todellista elämää. 🙂
Joo, sitä varmaan moni muukin saattoi odottaa mutta mä en valitettavasti voi kuvata täällä kotini ympäristössä jossa siis lenkkini tein. Toivottavasti ymmärrätte.
Olipa kiva videopostaus! Ihania teidän kisut, koko ajan mukana menossa. Oli hauska huomata miten samallaisia tapoja ja eleitä itse käyttää kisujen kanssa, esim. tuo kun antaa käden nuuskuteltavaksi, teen sitä itsekkin:D Ja pitää muuten sanoa, että olen kyllä kateellinen sun kynsille, ihan älyttömän hyvännäköiset ja kuntoiset! Tälläisiä lisää ja useasti tosi mielenkiintoista katsottavaa!
Kiva että tykkäsit. 🙂 Joo, kissat on aina mukana menossa – varsinkin Sulo. 🙂 Kynnet on kyllä kivat, mutta harmikseni ne täytyy leikata huomiseksi pois etteivät vaan katkea siellä minne menen. 🙂
Sanoit että Furlan pussukkaan menee "käteistä ja kolikoita", eikös ne ole sama asia? Samoin tiskikoneesta ottaessasi "Myy kulho" vaikka se on Mymmeli kannu 😀 Kissoja kuvasit varmaan puolet porinoista, eikö kissavideot voisi jättää sinne kissojen blogiin? Kiva niitä on tietysti huomioida ajoittain, mutta kun kokoajan "katsokaa nyt miten söpöihkujne". "Löysähkö" neuletakki joka ei mahdu kiinni? Mikset kokeile niitä raitahousuja jalkaan? Sanoit että "nuita pitäisi joskus päästä kokeilemaan", niin mikset kokeile? Pelottaako että ovat vieläkin pienet?
Joo, onhan se sama asia. 🙂 Ai onko se Mymmeli? Mä oon aina kattonut että se on Myy. Sama tötterö ainakin on. 🙂 Joo, niinhän mä kuvasin kun eipä niitä kissoja oikein muutoin blogista löydy ja kissoilla ei ole enää omaa blogia, kissoilla on kuitenkin tämä blogi ja ne tulevat jatkossakin näkymään. Ei mua se pelota että onko pienet vai ei, siinä on sitten kivat tavoitepöksyt – en ole siis vieläkään ehtinyt kokeilemaan koska aina unohdan ne tuonne laatikkoon. 🙂
Olet sanonut ettet seuraa tai lue nettikeskusteluja itsestäsi. Nyt kuitenkin sanoit että tiedät että siellä liikkuu kaksi paino arvuuttelua. Ehkä niitä ei liikkuisi jos kertoisit rehellisesti oikean lähtöpainosi? Monet bloggaajat ovat avoimia, vaikka eivät kerrokkaan paikkaa missä asuvat tms. Sinä tunnut salailevan kaikki vähäkään arkaluontoiset asiat esim. tuon lähtöpainosi. Mutta kaikki sen varmasti ymmärtävät että painoa on ollut reilusti liikaa, harvoin ihmiset laskevat itsensä "nuin huonoon kuntoon". Itse olen pitänyt sen "rajana", että kun kengän nauhojen sitominen alkaa olla hankalaa niin että pitää jalkaa maassa ja itse kumartuu, niin silloin alkaa olla keskivartalolihavuutta liikaa 😀
Kysyn tässä nyt ensimmäisen ja viimeisen kerran, osoitettuna kaikille lähtöpainon kyselijöille, että mitä väliä sillä on yhtään kellekään (edes Pipsalle itselleen) paljoko Pipsa on joskus painanut? Eikö oleellista ole vain ja ainoastaan se positiivinen kehitys mitä tässä on monelta osin tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin? Vai onko tosiaan niin, että mitä paremmin toisilla menee, sitä enemmän se on näiltä jankkaajilta pois?
Niin, tiedän joistakin keskusteluista koska niistä ilmoitetaan mulle vaikka olen sanonut ettei tarvitsisi koska ei mua kiinnosta. Painoarvuuttelusta tiedän siitä kun niistä on tullut kommentteja blogiin. Voisin toki kertoa painoni, mutta mä olen nyt sen verran ilkeä kaikkia ilkeilijöitä kohtaan, että enpäs kerrokaan. 🙂 Kyllähän minäkin avoin olen, en vain halua kertoa missä asun tai mitä painan. Enkä ole yhdenkään bloggaajan nähnyt kertovan painoaan tai missä tarkalleen asuu. Enkä ymmärrä miksi esim. näiden asioiden salaaminen tekee musta sitten hyvinkin salailevan? Ottakaa kuitenkin huomioon, ettei kukaan bloggaaja kerro kaikkea. Aina jää jotain kertomatta ja se on hyvä, ei tänne koko elämäntarinaa tarvitsekaan kertoa. 🙂 Eikä mulla muuten ole kenkien sitominen ollut hankalaa. 🙂 Koskaan.
En tiedä, oliko aamupala Ringan ohjeenmukainen, mutta mietin, että miksei yhtään mitään vihreetä tai raikasta? No, mustikkakeitto tuli sitten myöhemmin perässä, että kai siksi.
Tuo sämpylä sisältöineen ei ole minkään ruokavalio-ohjeen mukainen. Kaloreja 500-600 välillä eli kolmasosa päivän tarpeesta. Kun pudotetaan painoa, vaikkakin maltillisesti, ei syödä mahtikokoisia sämpylöitä juustolla ja kananmunalla. Jos taas tuo sämpylä oli sekä aamiainen että lounas, niin se kertoo ihan pieleen menneestä ateriarytmistä, joka johtaa painon nousuun. Älä Pipsa nyt anna periksi, tuo sämpylä nimittäin kertoo siitä! Valitettavasti tiedän henkilökohtaisesti, että tuollaisella se ruokavaliosta lipsuminen alkaa.
Paha, paha sämpylä! 😀
Sulla taitaa olla aikamoinen pakkomielle ruokaan, jos yhden sämpylän syöminen aiheuttaa sulle noin voimakkaita tunteita, varsinkin kun et itse sitä edes syönyt.
Ja kerro ihmeessä miten oot laskenut tuon sämpylän kalorit? Ihan oikeasti kiinnostaa!
Aamupala on ihan ohjeenmukainen, voisin toki syödä siinä vihreätäkin mutta en syö. Porkkanaa olen kyllä tuossa ottanut mutta nyt se unohtui.
Ei noita kaloreita tule muuten tuon vertaa. Ja tämähän on siis vapaapäivien ruoka, halusin nyt kuvata sen kun on uudempi siihen vanhaan ruokapäiväkirjaan nähden. Siinä näkyy kyllä se mu toinenkin aamupalani+lounas. 🙂
Sämpylä sopii ihan hyvin painonpudottajan ruokavalioon, samoin kananmunat, juusto ja kevytmaito 🙂
Vihreää toki saisi olla mukana, mutta ilmeisesti Piia ei tällä kertaa niitä halunnut ottaa.
Pipsa, aamupalan ääreltä sanon, että kovasti tykkäämäsi vihreä tee sopii hyvin aamuun. Kiihdyttää aineenvaihduntaa ja pissattaminen päivällä ei haitanne. Se on juomana huomattavasti terveellisempi vaihtoehto kuin vahvasti prosessoitu maito. Kalsiumia tulee riittävästi aamupalaan jo muutamasta juustosiivusta.
Vaaleansämpylän vaihtaisin hiivattomaan ruisleipään ja munakkaaseen reilusti parsaa, punaista ja keltaista paprikaa. Vapaapäivien herkkuna myös itse tuorepuristettua mehua ja tietysti iso lasi vettä. Tämä olisi huomattavasti terveellisempi vaihtoehto kuin kuvattu rekkamiessämpylä.
Joo, mutta kaikki katsos eivät tykkää parsasta tai paprikasta munakkaassa. En tajua tällaista tyrkyttämistä aikuiselle ihmiselle, jokaisella on ne omat makumieltymykset. Miksi pitäisi syödä sellaista, mikä ei maistu? Varsinkin jos muuten syö monipuolisesti.
Juu ja nyt vedetään hernettä nenään, etteikö saa ehdotuksia edes antaa… Pitäkää hyvät ihmiset huolta siitä omasta ruokavaliosta, saahan Pipsa neuvoja ja ohjeita myös Ringalta.
No mä juon maitoa vain sen 2dl päivässä joten en nyt usko että se tätä remppaani kaataa ja sitä vihreää teetä tulee juotua pitkin päivää joten ei ole pakko juuri sitä juoda aamupalan kanssa. 🙂 Ja mulla on kyllä ruisleipääkin – vaihtelen aina sen kanssa, joskus tekee mieli sämpylää, joskus ruisleipää. 🙂
Kiitoksia kuitenkin neuvoista, mutta menen nyt tällä Ringan ohjaamalla. 🙂
Nyt anonyymit valot päälle! Jos haluaa edelleen laihtua ja ongelma on ns jumitukset, niin kannattaa pysyä skarppina. Hyvä, että Pipsa Sulla on PT mukana ja tsemppinä, mutta uskaltaako hän puuttua mihinkään? Jos ohjeessa on kasviksia ja ne skipataan, niin vastaus on, että Pipsa ei nyt tällä kertaa valinnut. Moni PT on just tiukka, että KAIKKI syödään, aterioita ei skipata, eikä yhdistellä yhdeksi isommaksi. Kai se on myös psykologista, kun vähän lipsutaan, niin sitten lipsutaan lisää ja seuraavana päivänä vedetään jo kunnon mätöt jälkkäreineen. Klassinen porttiteoria, joka ei kaikkien kohdalla pidä tietenkään paikkaansa.
Toivon vaan, että jaksat jatkaa terveellisellä tiellä ja rohkenet kokeilemaan uusiakin ruokajuttuja, ettei laihdutus ala maistua puulta. Isot TSEMPIT, Sä osaat ja pystyt kyllä, kun vaan haluat laihtua!
Juu valot on päällä!
Onneksi ainakin täällä on omassa elämässä sen verran tekemistä, ettei ehdi/tarvitse muiden laihtumisia tai lihomisia miettiä.
Sinunkin kannattaisi ehkä pohtia tuota omaa asennetta, se on nyt hieman kaikkitietävä. Näin nätisti sanottuna. Oletko itse joutunut joskus laihduttamaan? Kovasti tuntuu asiaa olevan aiheesta, että onko ihan omakohtaista kokemusta vai miksi pitäisi juuri sinua kuunnella?
No mähän sanoin että porkkanat unohtui tuolta aterialta. Muuta "vihreää" en tuolla ole ottanut – kunnon lounas on asia erikseen. Kaikki ruuat tulee syötyä siten kuin ohjelmassa on.
12:51 tottakai on, tosin ei varsinaisesti ylipainoisena tai sairaalloisen ylipainoisena laihtumisesta, mutta sanoisin, että se vasta haastavaa onkin, kun normaalipainon sisällä laihdutat ja ihan samat asiat pätee; kun vähän alkaa lipsua, niin äkkiä on 5kiloa painavampi.
Ookoo! 😀 Normaalipainon sisällä hötkyilyllä ja sairaaloisesta ylipainosta eroon pyrkimisellä on vissi ero, sanot mitä sanot. Ja sen tiedät kyllä itsekin.
Valmennan tässä nyt aikuista ihmistä, joten tehtäväni ei ole "pakottaa" ketään syömään mitään. Salaatin poisjäänti silloin tällöin ei nyt vakavaa ole, sillä suurimmaksi osaksihan se sisältää vettä. Vihanneksia, jotka ovat huomattavasti ravintorikkaampia, Piia kyllä syö hyvin 🙂 Aterioiden "yhdistämisessä" ei ole merkki lipsumisesta ja niin voi hyvin tehdä.
"Lipsumisia" ei Piialla ei ole tapahtunut muutoinkaan ja tästä ajatusmaailmasta olisi ihmisten hyvä päästä jo eroon. Ei se ole lipsumista, jos syö jälkiruoan tai vaikkapa sitä paljon kauhisteltua suklaata. Merkitystä on sillä, onko se huomioitu päivän kokonaisenergiansaannissa!
Kiva, kun tsemppaat Piiaa! Hän pääsee kyllä tavoitteeseensa 🙂
Tulee vaikutelma sen lisäksi, että olet todella ammattitaitoinen, mutta myöskin ymmärrät syvällisemmin niitä syitä, jotka vaikuttavat ylipainon taustalla. Ihminen on psyykkis-fyysinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
On todella kurjaa ja surullista, jos antaa syömisen hallita elämää oli sitten normi- tai ylipainoinen ja elämä on yhtä tasapainoilua terveellisyyden ja lipsumisen välillä.
Tästä Iholla-postauksesta huomaa, että kuka arvostaa mitäkin? Koti näyttää aika kasari/ysäriltä ja kaikki sisustusmateriaalit ja kalusteet halvoilta, samoin vaatteet, mutta vaatehuoneen muovikorien vieressä on tiukasti talletettu Vuittonin rasiat ja naulakossa roikkuu useammalla tonnilla laukkuja. Ei se ole huono. Se on makuasia. Itse tekisin kodista ennemmin kauniin ja kodikkaan ja satsaisin vähän enemmän perusvaatteiden laatuun. Niin, no rahat ei sitten riitäkään useaan Vuittoniin, mutta mulle riittää yksi. Muut nahkalaukut on edullisempia, koska en käytä niitä päivittäin.
Samaa mieltä anon 12:58 :n kanssa. Ja sama risareunainen, teipattu kirjoituspöytä on ollut sieltä kerrostalosta lähtien.
Pipsa sortuu itsekkin arvostelemaan toisten syömisiä tai herkkuihin sortumisia (tv-ohjelmassa).Omalta kohdalta sitten sanot, että se on elämää ja kuuri jatkuu. Niinhän ohjelman pariskuntakin aikoi jatkaa…
Teillä on kyllä helppo siivota, kun ei ole paljon tavaroita, huonekaluja tai mattoja.
Miksei kasari/ysäri koti voi olla viihtyisä? Minulla on lähes kaikki huonekalut halpoja, mutta silti täällä on omasta mielestäni kaunista ja viihtyisää 😛 Kaikkia ei sisustus todellakaan kiinnosta ja samanlaista hömppää ja rahantuhlausta se sisustaminenkin on mitä sisustusblogeja luen..
En ymmärrä ano klo 16.02 järkeilyä, että halpa on automaattisesti mautonta tai rumaa. Kyse on ihan siitä, miten eti huonekaluja, tyylejä ja värejä osaa yhdistellä. Eli siis henkilön taidosta ja mausta. Jotkut osaa, jotkut ei 🙂
No makuasioita on monia, tämä koti on kuitenkin MINULLE kaunis ja kodikas. 🙂 Sinullehan sen ei tietenkään tarvitse olla koska et täällä asu. 🙂 En ole sisustaja, eikä mun tarvitse olla. 🙂 Mä teen kuitenkin kodistani aina itselleni viihtyisän. Me emme kaipaa tänne kaikenlaisia turhanpäiväisiä sisustustavaroita yms. Mut se on silti ihan okei jos joku muu haluaa, mä en tuomitse tai hauku toisten koteja koska en asu siellä. 🙂
Tämä nyt oli varmaan sarkasmia, eikö? Jos ei, niin jotkin tekopirteydeltä ja esittämiseltä vaikuttavat, mutta Pipsan takuuaidoiksi vahvistamat kiekaukset, metallinsävyiset tekomurteella hoetut "maetooMAETOO" ym. murinat, äänenpainot jne. saattavat näköjään asioita ymmärtämättömästä vaikuttaa aika kammottavilta. Mutta mitä ilmeisesti ne sitten ovatkin asmr-hengessä "rauhoittavis". Nice ja selevä 😀
Ano 14.06 – Olen taysin samaan mielta! Esim. tuo kynien ja penaalin esittely oli oiva esimerkki siita, mika voisi toimia!
Kivat Porinat mustakin, katson ne aina, vaikka en yhteen potkoon ehtisikaan katsomaan. Ja ihana nahda kissoistakin juttua valilla, et sina niista niin kovin usein postaile (kuten tuossa on jo nakojaan valitettu).
Mullakin oli nuorempana tosi paljon kirjekavereita ympari maailmaa, mutta nyt ei ole yhtaan! Toistuvat muutot yms. ovat tehneet sen, etta nama asiat ovat jotenkin jaaneet… Monien kanssa kirjoiteltiin monia, monia vuosia! Nyt katselenkin kaiholla kaikenlaisia kirjepapereita, etta mita niilla tekisi, kun kauniita ovat ja tekisi mieli ostaa, mutta kirjeita ei vaan tule kirjoiteltua enaa…
Hei huomioikaa tosin että tässä mä phun mun oikealla äänellä ja sit toki vähän korotetummallakin kun huvittelin (miksei kukaan koskaan huomaa milloni mää heitän huumoria, vai onko se vaan ettei tietyt halua käsittää sitä?) mutta ASMR:ssa ne puhuu hiljaa ja rauhallisesti, se ei ole normaalia ääntä. Eli mullakin se ois erilaista jos phuisin ASMR-tyylillä. 🙂
Voi piia tahallaanko teit aamupalaksi tuollaisen mättösämpylän ja julki tuot sen oliko tällä jokin tarkoitus ja/tai haluat hirveän polemiikki keskustelun
Tämähän oli aamupala/lounas? Mä en ymmärrä tällaista, olisko kaksi kuivaa hapankorppua ja kuppi teetä ollut sit sun mielestä parempi laihduttajalle? Eikä tuo ollut edes mikään mättösämpylä, ehkä yksi kananmuna olisi kyllä riittänyt. Kasviksia sivuun tai väliin niin ihan monipuolinen lounas. Ja vesi juomana olis ollu parempi vaihtoehto.
Voi kuule en tehnyt mitenkään tahallani. Mä aattelin nyt näyttää et syön tälläkin tavalla, tyyliin vapaapäivisin. Siinä viime vuonna julkaistussa ruokapäiväkirjassa näkyy se toinen versioni miten syön. Mä aattelin et teitä kiinnostaisi nähdä, mutta näköjään heti se meni nirinarinan puolelle, tietyiltä. Oikeesti, nyt se herne pois nenästä ja vanhat ajatukset pois että laihdutus on sama kuin syö vain porkkanaa (mitä mä kyl syönkin mut en pelkästään). 🙂
Sämpylä, kananmunat ja kevytmaito sopii oikein hyvin painonpudottajan ruokavalioon. Pitää aina huomioida kokonaisuus. Tämä oli yksi Piian aterioista.
Jollei pidä rasvattomasta maidosta, niin ei sitä sellaisen henkilön kannata juoda ja jos taas haluaa aterian yhteyteen maitoa, niin mikäs siinä, kunhan se on huomioitu päivän kokonaisenergiamäärässä 🙂
Kivat porinat kun ei ollut vain puhetta paikallaan istuen. Toki nääkin olisi voinut tiivistää ja jättää leikit kissojen kanssa esim. pois, mutta tää on nyt vaan sun tyyliä.
Tää sun dieetti on kyllä mielenkiintoinen, ei tosiaan mikään kitudieetti. Oliko tää sämpylähamppari sun ensimmäinen ateria sinä päivänä? Syötkö työaamuina samoin? Muistelen vaan että joskus kerroit tekeväsi aamulla smoothien. Syötkö hedelmiä, esim. appelsiineja ja omenoita? Voitko kertoa,onko mitkään ruoka-aineet kiellettyjä, paitsi tietysti mässyt, herkkupäivää lukuunottamatta. Onko dieettiä vaikea noudattaa työpäivinä? Sori, paljon kysymyksiä 🙂
No sitä mäkin aattelin, et on mukavaa vaihtelua. 🙂 Näkyy niitä kissojakin joita usein toivotaan videoille. 🙂
Joo, ei ole kitudieetti ja silti paino laskee. 🙂 Joo, sämpylä oli eka ateriani. 🙂 En syö työaamuina samoin, vaan silleen kuin aiemmin oon näyttänytkin. Syön mä päärynää ja banaania. Ei ole mitkään kiellettyjä paitsi alkoholi. 🙂 Eikä tätä ole vaikeaa noudattaa koska ei tää sillä tavalla ole mikään dieetti.
75 kommenttia
Anonyymi

PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

Moikkelis!
Toinenkin avulias Lahtelai ilmoittautuu, jos ei kamu joudakkaan niitä lehtiöitä ostamaan..t.H.Ronda
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia, sain jo kaverilta apua. 🙂
Anonyymi
Noita esittelemiäsi kirjelehtiöitä olen nähnyt myös mm. Sokoksella. Nättejä ovat.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eipä? Onko? Pitää siis suunnata tiistaina Sokokselle tutkimaan. 🙂
Anonyymi
En tiedä onko porissa ( turussa, helsingissä ym) ainakin on kauppa nimeltä seacret, käy hakemassa sieltä sellanen suolakuorinta. Heiän tuotteet on siis kuolleenmerenkosmetiikkaa. Vaikka se purkki maksaa 50 e (yleensä tähän saa jotain kaupanpäälle, esim mä sain 50 e arvosen rasvapurkin), niin kannattaa sen verran panostaa. Viime talvena mulla oli kädet aivan kammottavassa kunnossa, tänä talvena ei merkkiäkään kuivista atopialäiskistä. Riittää kun käyttää 1-2 krt viikko. Mulla ollu toi purkki nyt noin puolivuotta ja se on melkein täynnä vieläkin, tosi riittoisaa. Suola kirvelee iholla kun sen antaa muutaman minuutin jälkeen, mutta sitten kun on huuhdellut kädet, jäävät ne ihan silkkisiksi. Siinä suolan seassa on sellasta tosi kevyen tuntuista öljyä, ah se on niin paras tuote!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En ole itse ainakaan tuon nimiseen törmännyt, pitää tutkia. 🙂 Mulla tosin taitaa olla jotain tuollaista rasvaa, muistaisin ainakin. Tampereen reissulta jäi käteen kun joku esitteli niitä. Sen se kyllä tekee, et ihanan pehmeät kädet. Pitää siis kokeilla tuota omaa putelia ensin.
Anonyymi
Hei Pipsa ja kiitos mukavasta blogista!
Itsellänikin atooppinen iho ja apteekista saatava MeineBase suola ajaa saman asian, ei tarvitse välttämättä noin kalliita suoloja hankkia 🙂 Suolalla voi tehdä monia erilaisia ihohoitoja kuorinnasta ihohauteisiin, kokeile ihmeessä olisiko sinun ihollesi tästä hyötyä! Ohjeita löytyy netistä helposti ja myös apteekin henkilökunta osaa auttaa.
Vielä loppuun _oma_ mielipiteeni markettivoiteista (etenkin atooppisen ihottuman hoidossa): täyttä kuraa. Harva voide kosteuttaa ihoa syvemmältä ja suurin osa tuo hetkellisesti pehmeän tunteen ihon pintaan silikoneilla ym. Jos punainen Apobase toimii sinulla, niin hyvä. Toisena vinkkinä voisin antaa luomu kookosöljyn ja oliiviöljy-sokeri kuorinnan, jolla saa hellävaraisesti kuollutta ihosolukkoa kuorittua pois 🙂
Mukavaa kevään odottelua, kohta se juhannuskin on taas! 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia, pistetään tuo korvan taakse. 🙂
Anonyymi
Hauska video!
On kyllä kissoilla valtavat astiat raksuja! Meillä kaksi kissaa, joilla yksi yhteinen pikkukippo raksuille. Täytetään sitä joka päivä tarvittaessa.
On teillä nätti sauna, ja koti muutenkin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva että tykkäsit. 🙂
Joo, meillä on kisuilla isot raksuastiat, ollaan koettu tää hyväksi tavaksi. Kun eivät nuo kuitenkaan mitään ahmatteja ole.
Anonyymi
Minä taas ihmettelin miksi kissat söivät märkäruuan yhdestä lautasesta? Eihän niillä ole mitään ruokarauhaa. Ja yksi kissa ei syönyt mitään?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei ne mitään ruokarauhaa tarvitse, hyvin ovat tähänkin mennessä yhdeltä isolta lautaselta syöneet. Kokeiltu on kyllä että jokaisella on oma lautanen mutta ei, siirtyvät aina syömään yhdeltä ja samalta ja kun se on syöty puhtaaksi, siirrytään toiseen. Siksi tuo yksi iso lautanen on järkevämpi. 🙂 Ja Siiri ei syö märkäruokaa joten siksi se ei syönyt mitään. 🙂
Anonyymi
Nyt täytyy tunnustaa, että erään kerran Helsingin reissusi jälkeen esiinnyin Vauva-palstalla Burger Kingin myyjänä, jolta Pipsa oli ostanut tietyn aterian reissullaan, ihan vain kokeillakseni, meneekö moinen läpi. Ja sehän meni ihmisiin kuin väärä raha. Kommentoijia tuli vielä blogiinkin asti (ainakin jonkun heistä kommentin hyväksyit).
Postaus oli kiva. Seuraavalla kerralla, kun kuvaat itseäsi yöpaitasillasi, please, älä laita sitä isoäidiltä perittyä (?) kaikkein vanuneinta yöpaitaa päällesi.
Odotin tuossa kohdassa, kun olit pukeutunut ulkovermeisiin, että oltais nähty kuvaa ulkoilmassa, mutta ei 🙁
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vai niin, siellä sivulla uskotaan varmaan ihan mitä vaan joten suosittelen lukijoitani olevaan varuillaan jos tuon sivun juttuja lukee.
Kiva että tykkäsit, ja se on itseasiassa suhteellisen uusi yöpaita joka vaan on jäänyt mulle isoksi. Mut en raaski heittää menemäänkään kun on ehjä ja kyl se tääl kotona menee. Ja mitä sitä videoille "kaunistumaan" vaa näytetään sitä todellista elämää. 🙂
Joo, sitä varmaan moni muukin saattoi odottaa mutta mä en valitettavasti voi kuvata täällä kotini ympäristössä jossa siis lenkkini tein. Toivottavasti ymmärrätte.
Anonyymi
Et edes pyydä anteeksi että olet puhunut paskaa toisesta netissä? Just joo..
Anonyymi
näkeehän se nyt "sokeakin" että aloitus painosi ei oo ollut lähellekkään 200kg:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ilmeisesti kaikki ei näe, tai halua nähdä. 🙂
Anonyymi
Olipa kiva videopostaus! Ihania teidän kisut, koko ajan mukana menossa. Oli hauska huomata miten samallaisia tapoja ja eleitä itse käyttää kisujen kanssa, esim. tuo kun antaa käden nuuskuteltavaksi, teen sitä itsekkin:D Ja pitää muuten sanoa, että olen kyllä kateellinen sun kynsille, ihan älyttömän hyvännäköiset ja kuntoiset! Tälläisiä lisää ja useasti tosi mielenkiintoista katsottavaa!
Johanna
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva että tykkäsit. 🙂 Joo, kissat on aina mukana menossa – varsinkin Sulo. 🙂 Kynnet on kyllä kivat, mutta harmikseni ne täytyy leikata huomiseksi pois etteivät vaan katkea siellä minne menen. 🙂
Anonyymi
Sanoit että Furlan pussukkaan menee "käteistä ja kolikoita", eikös ne ole sama asia? Samoin tiskikoneesta ottaessasi "Myy kulho" vaikka se on Mymmeli kannu 😀 Kissoja kuvasit varmaan puolet porinoista, eikö kissavideot voisi jättää sinne kissojen blogiin? Kiva niitä on tietysti huomioida ajoittain, mutta kun kokoajan "katsokaa nyt miten söpöihkujne". "Löysähkö" neuletakki joka ei mahdu kiinni? Mikset kokeile niitä raitahousuja jalkaan? Sanoit että "nuita pitäisi joskus päästä kokeilemaan", niin mikset kokeile? Pelottaako että ovat vieläkin pienet?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, onhan se sama asia. 🙂 Ai onko se Mymmeli? Mä oon aina kattonut että se on Myy. Sama tötterö ainakin on. 🙂 Joo, niinhän mä kuvasin kun eipä niitä kissoja oikein muutoin blogista löydy ja kissoilla ei ole enää omaa blogia, kissoilla on kuitenkin tämä blogi ja ne tulevat jatkossakin näkymään. Ei mua se pelota että onko pienet vai ei, siinä on sitten kivat tavoitepöksyt – en ole siis vieläkään ehtinyt kokeilemaan koska aina unohdan ne tuonne laatikkoon. 🙂
Anonyymi
Olet sanonut ettet seuraa tai lue nettikeskusteluja itsestäsi. Nyt kuitenkin sanoit että tiedät että siellä liikkuu kaksi paino arvuuttelua. Ehkä niitä ei liikkuisi jos kertoisit rehellisesti oikean lähtöpainosi? Monet bloggaajat ovat avoimia, vaikka eivät kerrokkaan paikkaa missä asuvat tms. Sinä tunnut salailevan kaikki vähäkään arkaluontoiset asiat esim. tuon lähtöpainosi. Mutta kaikki sen varmasti ymmärtävät että painoa on ollut reilusti liikaa, harvoin ihmiset laskevat itsensä "nuin huonoon kuntoon". Itse olen pitänyt sen "rajana", että kun kengän nauhojen sitominen alkaa olla hankalaa niin että pitää jalkaa maassa ja itse kumartuu, niin silloin alkaa olla keskivartalolihavuutta liikaa 😀
Anonyymi
Kysyn tässä nyt ensimmäisen ja viimeisen kerran, osoitettuna kaikille lähtöpainon kyselijöille, että mitä väliä sillä on yhtään kellekään (edes Pipsalle itselleen) paljoko Pipsa on joskus painanut? Eikö oleellista ole vain ja ainoastaan se positiivinen kehitys mitä tässä on monelta osin tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin? Vai onko tosiaan niin, että mitä paremmin toisilla menee, sitä enemmän se on näiltä jankkaajilta pois?
-AI
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin, tiedän joistakin keskusteluista koska niistä ilmoitetaan mulle vaikka olen sanonut ettei tarvitsisi koska ei mua kiinnosta. Painoarvuuttelusta tiedän siitä kun niistä on tullut kommentteja blogiin. Voisin toki kertoa painoni, mutta mä olen nyt sen verran ilkeä kaikkia ilkeilijöitä kohtaan, että enpäs kerrokaan. 🙂 Kyllähän minäkin avoin olen, en vain halua kertoa missä asun tai mitä painan. Enkä ole yhdenkään bloggaajan nähnyt kertovan painoaan tai missä tarkalleen asuu. Enkä ymmärrä miksi esim. näiden asioiden salaaminen tekee musta sitten hyvinkin salailevan? Ottakaa kuitenkin huomioon, ettei kukaan bloggaaja kerro kaikkea. Aina jää jotain kertomatta ja se on hyvä, ei tänne koko elämäntarinaa tarvitsekaan kertoa. 🙂 Eikä mulla muuten ole kenkien sitominen ollut hankalaa. 🙂 Koskaan.
Anonyymi
Ai jaa enpä usko koska olet sanonut ettei kädetkään taivu selkäpuolelle joten ihan varmasti on ollur vaikeuksia kenkien laiton takia
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Älä suinkaan usko. Mä en ole koskaan saanut taivutettua käsiäni selkäpuolelle, en edes silloin kun olen ollut hoikka.
Anonyymi
Milloin olet ollur hoikka
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nuorempana.
@follower 678463525789921
En tiedä, oliko aamupala Ringan ohjeenmukainen, mutta mietin, että miksei yhtään mitään vihreetä tai raikasta? No, mustikkakeitto tuli sitten myöhemmin perässä, että kai siksi.
Anonyymi
Itse olisin varmaan lisännyt "hampparin" väliin salaattia ja tomaattia.
Anonyymi
Tuo sämpylä sisältöineen ei ole minkään ruokavalio-ohjeen mukainen. Kaloreja 500-600 välillä eli kolmasosa päivän tarpeesta. Kun pudotetaan painoa, vaikkakin maltillisesti, ei syödä mahtikokoisia sämpylöitä juustolla ja kananmunalla. Jos taas tuo sämpylä oli sekä aamiainen että lounas, niin se kertoo ihan pieleen menneestä ateriarytmistä, joka johtaa painon nousuun. Älä Pipsa nyt anna periksi, tuo sämpylä nimittäin kertoo siitä! Valitettavasti tiedän henkilökohtaisesti, että tuollaisella se ruokavaliosta lipsuminen alkaa.
Anonyymi
Paha, paha sämpylä! 😀
Sulla taitaa olla aikamoinen pakkomielle ruokaan, jos yhden sämpylän syöminen aiheuttaa sulle noin voimakkaita tunteita, varsinkin kun et itse sitä edes syönyt.
Ja kerro ihmeessä miten oot laskenut tuon sämpylän kalorit? Ihan oikeasti kiinnostaa!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Aamupala on ihan ohjeenmukainen, voisin toki syödä siinä vihreätäkin mutta en syö. Porkkanaa olen kyllä tuossa ottanut mutta nyt se unohtui.
Ei noita kaloreita tule muuten tuon vertaa. Ja tämähän on siis vapaapäivien ruoka, halusin nyt kuvata sen kun on uudempi siihen vanhaan ruokapäiväkirjaan nähden. Siinä näkyy kyllä se mu toinenkin aamupalani+lounas. 🙂
RingaFit
Sämpylä sopii ihan hyvin painonpudottajan ruokavalioon, samoin kananmunat, juusto ja kevytmaito 🙂
Vihreää toki saisi olla mukana, mutta ilmeisesti Piia ei tällä kertaa niitä halunnut ottaa.
@follower 678463525789921
Pipsa, aamupalan ääreltä sanon, että kovasti tykkäämäsi vihreä tee sopii hyvin aamuun. Kiihdyttää aineenvaihduntaa ja pissattaminen päivällä ei haitanne. Se on juomana huomattavasti terveellisempi vaihtoehto kuin vahvasti prosessoitu maito. Kalsiumia tulee riittävästi aamupalaan jo muutamasta juustosiivusta.
Vaaleansämpylän vaihtaisin hiivattomaan ruisleipään ja munakkaaseen reilusti parsaa, punaista ja keltaista paprikaa. Vapaapäivien herkkuna myös itse tuorepuristettua mehua ja tietysti iso lasi vettä. Tämä olisi huomattavasti terveellisempi vaihtoehto kuin kuvattu rekkamiessämpylä.
Anonyymi
Joo, mutta kaikki katsos eivät tykkää parsasta tai paprikasta munakkaassa. En tajua tällaista tyrkyttämistä aikuiselle ihmiselle, jokaisella on ne omat makumieltymykset. Miksi pitäisi syödä sellaista, mikä ei maistu? Varsinkin jos muuten syö monipuolisesti.
Juu ja nyt vedetään hernettä nenään, etteikö saa ehdotuksia edes antaa… Pitäkää hyvät ihmiset huolta siitä omasta ruokavaliosta, saahan Pipsa neuvoja ja ohjeita myös Ringalta.
Anonyymi
Samaa mieltä ano 12.43 kanssa! Tällainen aikuisen ihmisen toistuva ylhäältä alaspäin asenteella "neuvonta" on vaan niin käsittämätöntä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mä juon maitoa vain sen 2dl päivässä joten en nyt usko että se tätä remppaani kaataa ja sitä vihreää teetä tulee juotua pitkin päivää joten ei ole pakko juuri sitä juoda aamupalan kanssa. 🙂 Ja mulla on kyllä ruisleipääkin – vaihtelen aina sen kanssa, joskus tekee mieli sämpylää, joskus ruisleipää. 🙂
Kiitoksia kuitenkin neuvoista, mutta menen nyt tällä Ringan ohjaamalla. 🙂
@follower 678463525789921
Nyt anonyymit valot päälle! Jos haluaa edelleen laihtua ja ongelma on ns jumitukset, niin kannattaa pysyä skarppina. Hyvä, että Pipsa Sulla on PT mukana ja tsemppinä, mutta uskaltaako hän puuttua mihinkään? Jos ohjeessa on kasviksia ja ne skipataan, niin vastaus on, että Pipsa ei nyt tällä kertaa valinnut. Moni PT on just tiukka, että KAIKKI syödään, aterioita ei skipata, eikä yhdistellä yhdeksi isommaksi. Kai se on myös psykologista, kun vähän lipsutaan, niin sitten lipsutaan lisää ja seuraavana päivänä vedetään jo kunnon mätöt jälkkäreineen. Klassinen porttiteoria, joka ei kaikkien kohdalla pidä tietenkään paikkaansa.
Toivon vaan, että jaksat jatkaa terveellisellä tiellä ja rohkenet kokeilemaan uusiakin ruokajuttuja, ettei laihdutus ala maistua puulta. Isot TSEMPIT, Sä osaat ja pystyt kyllä, kun vaan haluat laihtua!
Anonyymi
Juu valot on päällä!
Onneksi ainakin täällä on omassa elämässä sen verran tekemistä, ettei ehdi/tarvitse muiden laihtumisia tai lihomisia miettiä.
Sinunkin kannattaisi ehkä pohtia tuota omaa asennetta, se on nyt hieman kaikkitietävä. Näin nätisti sanottuna. Oletko itse joutunut joskus laihduttamaan? Kovasti tuntuu asiaa olevan aiheesta, että onko ihan omakohtaista kokemusta vai miksi pitäisi juuri sinua kuunnella?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mähän sanoin että porkkanat unohtui tuolta aterialta. Muuta "vihreää" en tuolla ole ottanut – kunnon lounas on asia erikseen. Kaikki ruuat tulee syötyä siten kuin ohjelmassa on.
@follower 678463525789921
12:51 tottakai on, tosin ei varsinaisesti ylipainoisena tai sairaalloisen ylipainoisena laihtumisesta, mutta sanoisin, että se vasta haastavaa onkin, kun normaalipainon sisällä laihdutat ja ihan samat asiat pätee; kun vähän alkaa lipsua, niin äkkiä on 5kiloa painavampi.
Anonyymi
Ookoo! 😀 Normaalipainon sisällä hötkyilyllä ja sairaaloisesta ylipainosta eroon pyrkimisellä on vissi ero, sanot mitä sanot. Ja sen tiedät kyllä itsekin.
RingaFit
Hei Affe!
Valmennan tässä nyt aikuista ihmistä, joten tehtäväni ei ole "pakottaa" ketään syömään mitään. Salaatin poisjäänti silloin tällöin ei nyt vakavaa ole, sillä suurimmaksi osaksihan se sisältää vettä. Vihanneksia, jotka ovat huomattavasti ravintorikkaampia, Piia kyllä syö hyvin 🙂 Aterioiden "yhdistämisessä" ei ole merkki lipsumisesta ja niin voi hyvin tehdä.
"Lipsumisia" ei Piialla ei ole tapahtunut muutoinkaan ja tästä ajatusmaailmasta olisi ihmisten hyvä päästä jo eroon. Ei se ole lipsumista, jos syö jälkiruoan tai vaikkapa sitä paljon kauhisteltua suklaata. Merkitystä on sillä, onko se huomioitu päivän kokonaisenergiansaannissa!
Kiva, kun tsemppaat Piiaa! Hän pääsee kyllä tavoitteeseensa 🙂
Anonyymi
Hyvä vastaus sinulta Ringa! 🙂
Tulee vaikutelma sen lisäksi, että olet todella ammattitaitoinen, mutta myöskin ymmärrät syvällisemmin niitä syitä, jotka vaikuttavat ylipainon taustalla. Ihminen on psyykkis-fyysinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
On todella kurjaa ja surullista, jos antaa syömisen hallita elämää oli sitten normi- tai ylipainoinen ja elämä on yhtä tasapainoilua terveellisyyden ja lipsumisen välillä.
Anonyymi
Tästä Iholla-postauksesta huomaa, että kuka arvostaa mitäkin? Koti näyttää aika kasari/ysäriltä ja kaikki sisustusmateriaalit ja kalusteet halvoilta, samoin vaatteet, mutta vaatehuoneen muovikorien vieressä on tiukasti talletettu Vuittonin rasiat ja naulakossa roikkuu useammalla tonnilla laukkuja. Ei se ole huono. Se on makuasia. Itse tekisin kodista ennemmin kauniin ja kodikkaan ja satsaisin vähän enemmän perusvaatteiden laatuun. Niin, no rahat ei sitten riitäkään useaan Vuittoniin, mutta mulle riittää yksi. Muut nahkalaukut on edullisempia, koska en käytä niitä päivittäin.
Anonyymi
Samaa mieltä anon 12:58 :n kanssa. Ja sama risareunainen, teipattu kirjoituspöytä on ollut sieltä kerrostalosta lähtien.
Pipsa sortuu itsekkin arvostelemaan toisten syömisiä tai herkkuihin sortumisia (tv-ohjelmassa).Omalta kohdalta sitten sanot, että se on elämää ja kuuri jatkuu. Niinhän ohjelman pariskuntakin aikoi jatkaa…
Teillä on kyllä helppo siivota, kun ei ole paljon tavaroita, huonekaluja tai mattoja.
Anonyymi
Miksei kasari/ysäri koti voi olla viihtyisä? Minulla on lähes kaikki huonekalut halpoja, mutta silti täällä on omasta mielestäni kaunista ja viihtyisää 😛 Kaikkia ei sisustus todellakaan kiinnosta ja samanlaista hömppää ja rahantuhlausta se sisustaminenkin on mitä sisustusblogeja luen..
Anonyymi
En ymmärrä ano klo 16.02 järkeilyä, että halpa on automaattisesti mautonta tai rumaa. Kyse on ihan siitä, miten eti huonekaluja, tyylejä ja värejä osaa yhdistellä. Eli siis henkilön taidosta ja mausta. Jotkut osaa, jotkut ei 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No makuasioita on monia, tämä koti on kuitenkin MINULLE kaunis ja kodikas. 🙂 Sinullehan sen ei tietenkään tarvitse olla koska et täällä asu. 🙂 En ole sisustaja, eikä mun tarvitse olla. 🙂 Mä teen kuitenkin kodistani aina itselleni viihtyisän. Me emme kaipaa tänne kaikenlaisia turhanpäiväisiä sisustustavaroita yms. Mut se on silti ihan okei jos joku muu haluaa, mä en tuomitse tai hauku toisten koteja koska en asu siellä. 🙂
Anonyymi
Kivat porinat 🙂 Pipsa voisit alkaa tekemään asmr videoita, koska sinulla on tosi rauhoittava ääni.
Anonyymi
Tämä nyt oli varmaan sarkasmia, eikö? Jos ei, niin jotkin tekopirteydeltä ja esittämiseltä vaikuttavat, mutta Pipsan takuuaidoiksi vahvistamat kiekaukset, metallinsävyiset tekomurteella hoetut "maetooMAETOO" ym. murinat, äänenpainot jne. saattavat näköjään asioita ymmärtämättömästä vaikuttaa aika kammottavilta. Mutta mitä ilmeisesti ne sitten ovatkin asmr-hengessä "rauhoittavis". Nice ja selevä 😀
Anonyymi
Reps ja kops Ano 15.40.
Pipsan tyyliin "siulla on tuo sana hallussais"
Anonyymi
Ei ollut, minusta pipsalla on rauhoittava ääni ja pidän hänen äänestään, mutta mielipiteensä kullakin.
Anonyymi
Ano 14.06 – Olen taysin samaan mielta! Esim. tuo kynien ja penaalin esittely oli oiva esimerkki siita, mika voisi toimia!
Kivat Porinat mustakin, katson ne aina, vaikka en yhteen potkoon ehtisikaan katsomaan. Ja ihana nahda kissoistakin juttua valilla, et sina niista niin kovin usein postaile (kuten tuossa on jo nakojaan valitettu).
Mullakin oli nuorempana tosi paljon kirjekavereita ympari maailmaa, mutta nyt ei ole yhtaan! Toistuvat muutot yms. ovat tehneet sen, etta nama asiat ovat jotenkin jaaneet… Monien kanssa kirjoiteltiin monia, monia vuosia! Nyt katselenkin kaiholla kaikenlaisia kirjepapereita, etta mita niilla tekisi, kun kauniita ovat ja tekisi mieli ostaa, mutta kirjeita ei vaan tule kirjoiteltua enaa…
Hyvaa tulevaa viikkoa!
-KKat
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hei huomioikaa tosin että tässä mä phun mun oikealla äänellä ja sit toki vähän korotetummallakin kun huvittelin (miksei kukaan koskaan huomaa milloni mää heitän huumoria, vai onko se vaan ettei tietyt halua käsittää sitä?) mutta ASMR:ssa ne puhuu hiljaa ja rauhallisesti, se ei ole normaalia ääntä. Eli mullakin se ois erilaista jos phuisin ASMR-tyylillä. 🙂
Anonyymi
Voi piia tahallaanko teit aamupalaksi tuollaisen mättösämpylän ja julki tuot sen oliko tällä jokin tarkoitus ja/tai haluat hirveän polemiikki keskustelun
Anonyymi
Tämähän oli aamupala/lounas? Mä en ymmärrä tällaista, olisko kaksi kuivaa hapankorppua ja kuppi teetä ollut sit sun mielestä parempi laihduttajalle? Eikä tuo ollut edes mikään mättösämpylä, ehkä yksi kananmuna olisi kyllä riittänyt. Kasviksia sivuun tai väliin niin ihan monipuolinen lounas. Ja vesi juomana olis ollu parempi vaihtoehto.
Anonyymi
Tai mieluummin rasvaton maito kuin kevytmaito.
Anonyymi
Kyllä. teetä ja hapankorppuja mielummin.kai sä itsekkin sen kässäät
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Voi kuule en tehnyt mitenkään tahallani. Mä aattelin nyt näyttää et syön tälläkin tavalla, tyyliin vapaapäivisin. Siinä viime vuonna julkaistussa ruokapäiväkirjassa näkyy se toinen versioni miten syön. Mä aattelin et teitä kiinnostaisi nähdä, mutta näköjään heti se meni nirinarinan puolelle, tietyiltä. Oikeesti, nyt se herne pois nenästä ja vanhat ajatukset pois että laihdutus on sama kuin syö vain porkkanaa (mitä mä kyl syönkin mut en pelkästään). 🙂
RingaFit
Sämpylä, kananmunat ja kevytmaito sopii oikein hyvin painonpudottajan ruokavalioon. Pitää aina huomioida kokonaisuus. Tämä oli yksi Piian aterioista.
Jollei pidä rasvattomasta maidosta, niin ei sitä sellaisen henkilön kannata juoda ja jos taas haluaa aterian yhteyteen maitoa, niin mikäs siinä, kunhan se on huomioitu päivän kokonaisenergiamäärässä 🙂
Anonyymi
Sinäkö paljastit piian lähtöpainon
RingaFit
Piian lähtöpainoa tuskin tietää kovin moni ja sillä ei ole mitään merkitystä mitä se on ollut tai mitä se on nyt.
Se, että täällä väitetään minun kertoneen sen, on melko vakava syytös henkilökohtaisesti minua kohtaan ja salassapitovelvollisuuttani kohtaan.
Painomäärä ja se, että olisin sen kertonut, ovat täysin perättömiä. Jotain rajaa idioottimaisuudellakin!!!
Anonyymi
Kiva video! Ainoa huono puoli että krapula paheni kun oli välillä semmosta pyöritystä 😀 kauanko sulla menee kun juot tuon kannullisen teetä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vaihtelee 1-2h välillä.
Anonyymi
Koska olette menneet kihloihin?
Anonyymi
n.10v ? sitten muistaakseni
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Monia vuosia jo. 🙂
Anonyymi
Kivat porinat kun ei ollut vain puhetta paikallaan istuen. Toki nääkin olisi voinut tiivistää ja jättää leikit kissojen kanssa esim. pois, mutta tää on nyt vaan sun tyyliä.
Tää sun dieetti on kyllä mielenkiintoinen, ei tosiaan mikään kitudieetti. Oliko tää sämpylähamppari sun ensimmäinen ateria sinä päivänä? Syötkö työaamuina samoin? Muistelen vaan että joskus kerroit tekeväsi aamulla smoothien. Syötkö hedelmiä, esim. appelsiineja ja omenoita? Voitko kertoa,onko mitkään ruoka-aineet kiellettyjä, paitsi tietysti mässyt, herkkupäivää lukuunottamatta. Onko dieettiä vaikea noudattaa työpäivinä? Sori, paljon kysymyksiä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sitä mäkin aattelin, et on mukavaa vaihtelua. 🙂 Näkyy niitä kissojakin joita usein toivotaan videoille. 🙂
Joo, ei ole kitudieetti ja silti paino laskee. 🙂 Joo, sämpylä oli eka ateriani. 🙂 En syö työaamuina samoin, vaan silleen kuin aiemmin oon näyttänytkin. Syön mä päärynää ja banaania. Ei ole mitkään kiellettyjä paitsi alkoholi. 🙂 Eikä tätä ole vaikeaa noudattaa koska ei tää sillä tavalla ole mikään dieetti.
Anonyymi
EI ole ihmekkään että paino on noussut kun on tuollainen syöntitapa
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hoh hoijaa.