Id Aamumaisema.jpeg
Blogi

Perjantaista maanantaihin

Kävin tänään kokeilemassa niitä bootsinilkkureita mutta pahaksi onneksi kahteen ei sitten jalat mahtuneet, oli liian paksut. Pöh! Mutta onneksi eivät olleet ne joihin oon kuvissa tykästynyt. En osannut tehdä tuolla nopealla aikataululla mitään päätöstä joten mun pitää huomenna mennä uudelleen sovittamaan noita kahta kenkää. Tietenkin pitää myös huomioida että soveltuuko nuo mekkojen kanssa käytettäväksi. Ai niin, oli tuolla Kookengässä niitä Vanseja – sieltä nimittäin löytyi leopardikuvioiset kengät. Nyt mä mietin niitäkin! Sitten löysin CipCapista mustat kävelykengät – punaiset multa löytyykin niin pohdin tässä myös mustien ostamista kun ei olleet pahanhintaiset. Mä oon loppujenlopuksi todella nirso kenkien suhteen mut haluunkin saada täydelliset, minkäs sille mahtaa.

Vein samalla myös yhdelle lukijalle mekon jonka hän multa osti kun tuossa viikonloppuna innostuin käymään vaatekaappini (joo, mulla on niitä useitakin) läpi ja myin ison kasan ”ei tuu enää pidettyä” vaatteita pois. Kaikki tuli myytyä n. 6h sisällä. Oma ennätys on tunti.

Muistin siinä kaupungilla pyöriessäni että tänäänhän on Posteihin saapunut taas uusia kivoja postimerkkejä joten kävin nappaamassa itselleni muutamat merkit. Noista kakkosmerkeistä teen kyllä ykkösmerkkejä eli lisään noiden
seuraksi muutaman senttimerkin. Nyt kun noissa ei ole kovin isoa eroa
niin lähettelen kirjeet sun muut ykkösmerkillä. Kivempi se on kun menee
nopeasti perille.

Oon myös miettinyt että tekisin muutamasta omasta kuvasta postimerkkejä. Ongelma vaan on etten oo päässyt yksimielisyyteen mistä kahdesta kuvasta tekisin niitä merkkejä.

Perjantaina vietettiin pi-iiitkä chattiehtoo kun pyysin lukijoilta apua mun pitämiseksi hereillä. Oli taas ihan mahtavaa jutella lukijoiden kanssa. Siirikin tuli seuraa pitämään – yritä siinä nyt kirjeitä kirjotella kun neiti pitkäsääri vallotti koko pöydän. Hyvin kuitenkin pysyin hereillä ja meninkin vasta 4.30 nukkumaan kun alkoi silmät menemään ristiin – tästäkin huolimatta pomppasin pirteänä klo 10.20 sängystä ylös. -Millos chatti uusiksi?-

Huvittaa tuollaiset pirteilyt sillä auta armias jos tuolla tavalla tekisi arkena – olisi pikkuisen hankalaa päästä sängystä ylös samalla tavalla. Tosin tuli mieleen että oon mää sillonkin päässyt pienillä yöunilla ylös sängystä kun oon joutunut yksin olemaan.

Miun ihana kummipoika täytti viikonloppuna 1vee ja sitä oltiin isolla porukalla juhlistamassa.  Olin ostanut hänelle tuollaisen 100 sanaa kirjasen sekä äänikirjan. Äänikirjan ääniä tulikin kovasti ihmeteltyä. Vaan kiinnostavimpia olivat kuitenkin itse koristenauhat. Ystäväni oli tehnyt synttärisankarin kakun. Mä tykkään maistella noita ystäväni tekemiä ruokia ja herkkuja koska tiedän ettei se aina ole tuollainen ruuanlaittaja ollut mut niin sitä vaan ihmiset muuttuu enkä yhtään ole asiasta pahoillani.

Pikkumies se oli hieman alkanut vierastamaan joten en halunnut kiusata toista sen enempää. Oli kyllä jännä huomata miten toisen kasvoilta pystyi lukemaan sen empiväisen ilmeen että itkeäkö vai olla ihan coolisti. Oli saanut iskältä ja äiskältä tuollaisen jäsnkän laitteen josta pystyi ottamaan tukea kun yritti kävellä ja samalla se myös opetti. 1,2,3,4,5 – Tuo hokema jäi kyllä niin päähän soimaan. Isäntääkin piti niin kovasti ihmetellä ja ujostella mutta oisko se tuo kun toinen on ihan pieni ja kattelee lattiatasosta kun toinen taas niin kovin pitkä ja kattelee yläilmoista.

Sain eräältä lukijalta lahjaksi tällaisen kivan pinkin tiskiharjan. Ja kuten hyvin mut tunnette niin intoilin todella paljon tästä – minkäs sille voi kun kaikki tällainen ilahduttaa ja saa hyppimään ilosta. Olkootkin tiskiharja mutta kun se on lukijalahja! Se tuo spesiaalin vivahteen. Värikin sopii niin kivasti, joten heitin meidän vanhan sinisen harjan kaappiin – ei sitä pois kannattanut heittää kun ihan hyväkuntoinen. Ja kun se on myöskin tuollainen että harjaosan voi vaihtaa kun tarpeeks kauan käyttänyt.

Kaikenkaikkiaan oli todella ihana ylläri ja kuten kuvista näkyy, niin Siirin kanssa intoiltiin molemmat tästä uudesta harjasta. Iso kiitos sinulle joka tämän lähetit. <3

26 kommenttia

  • Neiti Säästäjä

    Neiti Säästäjä

    Miltäs nuo tähtibootsit tuntu jalkaan, oliko niissä millainen lesti ja kuinka tilava tuo varsi? Olis kiva kuulla sun kokemus niistä 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ne oli ihan hyvät jalkaan. Lestistä en osaa sanoa mitään kunnen tiiä niistä mitään, mut itelleni ihan hyväntuntuiset. 🙂 Varsi oli mulle aika nippanappa eli ei jää mitään löysää tilaa niinku noiden sirompi säärisillä näkyy aina jäävän. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kun yritin viimeksi chattiin, näytölle pomppasi vain se facebook -tunnistautumisruutu, josta ei päässyt millään eroon. Ei siis tullut mitään guest -vaihtoehtoa. =( Mielelläni tulisin joskus juttuseuraksi, kunhan vain onnistuisi..

    -AI

    • Tirli

      Tirli

      Eikö sulle tule eka sellaista ruutu missä lukee Facebook, Twitter ja Guest? Vielä kun saapuu chattiin tän blogin linkin kautta, niin pitäis onnistua. Mulla ei onnistunut jos otin linkin facebookin sivuilta, vaan nimenomaan blogin sivuilta pitää ottaa.

      Sitten vaan painaa tuota guest kohtaa ja kirjoittaa nimimerkin 🙂

    • E

      E

      jos linkin avaa facebookin kautta, se heittää sen facebook-tunnistautumisen siihen ainoaksi vaihtoehdoksi. kannattaa kopioida osoite ja liittää se osoitekenttään, pitäis toimia!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No niin, viisaammat taas kertoi. Mää en ees ois tienny. 🙂 Joten kokeilas AI uudelleen kun vaan päästään yhteisymmärrykseen millon ois seuraava chat. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No todellakin kokeilet ens kerralla. Saas nähä oisko huomenna vai perjantaina sopiva aika. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Chat oli ihan mahtava! Tuun ehdottomasti uudestaan jos on sopivaan aikaan, eli öö melkein koska tahansa. 😀
    Toi kakku on tosi hieno.
    T. Virpi

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No aikaa voidaan neuvotella ja päivääkin. Illat tietty parhaimmat mulle. 🙂 Kakku oli hieno ja maistui hyvältä. 🙂

  • Tirli

    Tirli

    Hyvännäköisen kakun on ystäväsi leiponut nam. 🙂 Chatti voidaan pitää ihan koska vaan, itse tulen ainakin paikalle. Koska vain sopii, arkena ja vkloppuna. Päivällä ja yöllä ;D 🙂

    Onpas ihanan värinen tiskiharja, itse rakastan vaaleanpunaista.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jep, niinhän hän oli. 🙂 On jotenkin kivaa saada maistella tuon ystäväisen leipomuksia ja ruokia muutenkin. 🙂 Mut katsotaan sitä chattia, ehdotelkaa nyt päivää ja aikaa. 🙂 Ja tiskiharja on just ihana. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No pitää katsoa miten tuo huominen kehittyy mut voishan tota miettiä vaikka mieluummin mä ehkä ottaisin perjantain. 😉

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Molemmat noista sopii mutta onhan ne hiukset siistimmät sidoittuina. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Chat varmaan juurikin ilta-aikaan paras, itsellä lähinnä perjantait sellasia, että hengailen kotona mitään tekemättä (just nyt sattuu usein iltavuoro eikä sen jälkeen oikeen minnekään tule mentyä). Mutta toki arkenakin, jossei kauheen myöhään ole. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis tottakai ilta-aikaan ne chatit aina on. Harvoin mullakaan päivisin on aikaa. 🙂 Mut arkisin varmaan joku 18-21 välillä on chatti ja viikonloppusin yömyöhään. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ihan SUPERupea tuo kakku!! Nätisti ja siististi koristeltu.
    Näyttää herrrrrkulliselta. Ystäväsi on taitava :)).
    Kiva viikonloppu teillä ollut.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ystäväni tosiaankin on taitava 🙂 Kiva viikonloppu tosiaankin oli. Nyt ootan innolla et pääsen taas Tampereelle, kesällä. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei mulla oo ennen kesää mitään lomaa, et voisin käydä. Siksi siis kesällä, kun on kesäloma silloin. 🙂 Kyllähän mää varmaan miehen kanssa käyn Tampereella ennen tuotakin. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tosi kauniita postimerkkejä on taas ilmestynyt. Tilaan yleensä verkkokaupasta niitä isomman määrän samalla kertaa ja juuri maanantaina tein aika ison tilauksen. Ei tule edes toimituskuluja, kun tilaa yli 27 eurolla. Pienistä posteista kun ei tahdo aina saada läheskään kaikkia uusia merkkejä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, nättejä ovat. Harmittaa kun Postin sivuilta ei enää näy mitä uusia on tänä vuonna tulossa. Aiemmin näkyi. Mäkin tilasin aiemmin verkkokaupan kautta, mutta nyt kun pärjää pienemmällä määrällä ja kun Postissa muutenkin tulee käytyä, niin tulee siinä samalla sitten ostettua. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Etkö enää kirjoita kirjeitä niin paljon, jos kerran pärjäät pienemmällä määrällä?

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *