Perjantai 13.päivä ei aina tiedä epäonnea
Tämä viikko onkin mennyt nopeasti, kun mulla on sellainen tunne että maanantai olisi ollut just tossa toissapäivänä ja sitten onkin jo perjantai. No, tämä viikko on ollut työntäyteinen joten en ihmettele nopeaa vauhtia että päivätkin menee hujauksessa. On kyllä kiva istahtaa alas kirjottelemaan, vaikka oon ollut koneen äärellä nyt aivan liikaa. Kenties tämän jälkeen laitan villasukat jalkaan, otan viltin ja lehden mukaan ja menen terassille rentoutumaan. Nyt kun pimeä tulee jo ajoissa, niin on ollut ihana istuskella ulkona ja katsella tähtiä. Ainakin silloin kun ei sada kaatamalla.
Oon mä toki ehtinyt kuvailemaan. Uuden kameran kanssa on ihan pakko leikkiä. Olin sopinut yhden kuvauskeikan Reposaareen tuntia ennen auringonlaskua, mutta se kerkesikin ”laskemaan” aiemmin kun pilvet tuli eteen. Jäin tuon kuvauksen jälkeen sinne vielä itse kuvailemaan kun halusin kikkailla pitkällä valotusajalla ja sainkin tämän upean kuvan jonka laitoin instan puolelle.
Tänään tein pitkästä aikaa broiler-pastasalaattia (kuka muistaa?) ja ai että miten hyvältä se maistuikaan pitkän tauon jälkeen. Muutin salaattia sen verran että lisäsin siihen enemmän kasviksia ja se oli mielestäni hyvä muutos.
Multa on nyt tosi paljon kysytty uuden kissan perään ja myönnän, että oon katsellut kotia etsiviä kissoja, mutta aika nopeasti mulle on tullut surullinen fiilis. Sellainen olo että tää ei oo oikein. Etten mä halua ottaa toista kissaa korvaamaan Siiriä. Siiri ei voi korvata. Niin että ei, meille ei ole tulossa uutta kissaa, mutta en voi sanoa ettei koskaan tulisi mutta ei ainakaan nyt eikä varsinkaan korvaamaan toista. Se ei vain tunnu oikealta.
Mä luulin myös hetken, että täällä ei tule olemaan uutta pomoa kun kukaan kissoista ei aloittanut mitään valtatappelu/välien selvittely tuokiota. Kunnes tällä viikolla musta alkoi tuntumaan että Sulo on ottamassa Kuninkaan paikkaa, sillä hän on alkanut painimaan tyttöjen kanssa ja nämä jäävät toisiksi. Sulo uhmasi joskus Siiriäkin, mutta tämäpä teki yhdellä otsaan lätkäistyllä tassun iskulla selväksi että hän on Kuningatar ja Sulo on alamainen.
Mekko – Yours / Ballerinat – SoWhat / Shortsit – Ellos /
Korvikset – House of Simone (Saatu) / Rannekoru – Kalevala Koru
Multa tulee nyt näitä kesän aikana napsittuja kuvia mutta tokkopa tuo nyt haittanee. Asukuvia tuli napattua aina kun oli mahdollista. Tämäkin asu oli päällä kun oltiin kaverien luona päivää istumassa. Pitäisi näissäkin taas petrata ja alkaa ottamaan syksyisiä asukuvia. En oo kyl viel täysin luopunut ajatuksesta että kesä oli ja meni. Mut siitä oon ilonen, et voin ottaa taas farkku- ja neuletakit käyttöön! Kainon ihanan keltainen neuletakki onkin jo odottanut käyttämistä. Tiesittekö muuten, että Kainolta on tullut ensimmäinen droppi syksyn vaatteita? Kainon instan mukaan Katukissa-legginssit ovat olleet melkoisen suositut tästä dropista. Iskeekö sua tuollaiset legginssit?
Ai niin, tänään on epäonnenpäivä mutta ainakaan vielä se ei ole näkynyt täällä meilläpäin. Oon välillä vähän skeptinen moisille taikauskosille höpötyksille, mut on se silti hauska katsoa et tapahtuuko tällaisena päivänä jotain. Oletko sä taikauskoinen?
8 kommenttia
Anonyymi
Miksei tänään tullut porinoita?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Porinat ei tuu enää minään tiettynä päivänä, ne voi tulla vaikka huomenna. 🙂
Anonyymi
Ai ennen olit tiukkanan että ei, ne tulee perjantaina ja nyt yhtäkkiä sanot ivallisesti, että ne voi tulla minä päivänä tahansa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ikävää jos koit vastaukseni ivallisena, sillä se ei ollut tarkoitukseni. Kyllä, aiemmin olen pitänyt perjantaita porinapäivänä mutta ajat muuttuvat. Itselleni sopii nykyisin paremmin, ettei mikään postaus ole tiettyyn päivään kaiverrettu, vaan voin julkaista esim. Porinat kun se parhaiten itselleni sopii, vaikka tiistaina. 🙂
Anonyymi
Piia on myös aiemmin maininnut porinoiden muutoksesta useampaan otteeseen. Se, että tämä on mennyt joltakulta ohi ei tee kommentista ivallista.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jep. Oon maininnut ja miettinyt Porinoiden muuttamista ja nyt sen päätin tehdä. Se, että joskus oon sanonu että Porinat tulee perjantaina on ollut sen hetken juttu mutta ei tarkoita etteikö se voisi joskus muuttua. 🙂
Anonyymi
Hihittelen täällä itsekseni ajatukselle, että istut terassilla kaatosateessakin, *prkl minä luen tämän lehden nyt*. ='D
-AI
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hahahhahahha, melkein voisin ollakin kun on siinä sadesuoja ellei ihan suoraan edestä sada. 😀