Asu 30.12.2015 1.jpeg
Blogi

OOTD – Black & White with aurore (-Vuoden eka asu-)

Täällä ollaan – pitkästä aikaa! Tuntuu etten ole saanut mitään järkevää aikaiseksi kun on ollut niin järkyttävän kylmät ilmat. En ole sitten yhtään tottunut tällaiseen, en ihan näin kamaliin pakkasiin. Mäkin tykkään että talvessa on pakkasta ja lunta, mutta vain pienissä määrissä. No sainpahan syyn kaivaa Onesie ja tossukat jalkaan. On täällä kotona silti ollut ihan lämmintä, varsinkin kun vertaa vanhaan asuntoon – siellä olisi varmaan ollut aika jäätävät tunnelmat, vaikka lämpöä olisikin nostanut. Täällä ei olla isommin nostettu, mitä nyt takkaa poltellaan aamuin illoin. Ja kuumaa teetä on tullut lipitettyä vähän enemmän. Ei saisi silti valittaa näistä kylmistä, mutta valitan kuitenkin. Hah!

Huomaa etten ole pitkään aikaa kirjoitellut tälläista kunnon postausta jossa kerron kuulumisista, kun tuntuu hieman vaikealta kirjoittaa. Varsinkin sen joululoman jälkeen oli vaikea alkaa kirjoittamaan. Tuntuisi jopa helpolta lopttaa mutta ehei, en ole lopettamassa. Tämä on vain sitä alkukäyntiin pääsemisen vaikeutta. Kyllä se tästä, vai mitä?

Mä vietin muuten koko eilisen illan (tai siis kaksi tuntia siitä) käymällä taas läpi mun kuvakansioita – aloitin tuon homman jo viime vuoden puolella mut siihen tuli tauko jota nyt sitten jatkoin. Löysinkin sieltä parit hauskat kuvat – kuten nämä kuvat musta ja veljestä kun kesällä kävivät täällä. Ja paljon kaikkia kivoja kuvia kissoista, joita en olekaan vielä saanut laitettua nettiin. Kantsii siis kurkistella Coonielämän puolta ja laittaa vaikka seurantaankin ellet ole sitä jo tehnyt, sillä sinne nuo kuvat tulen laittamaan. Lisää sinne yleensä 1-3 kuvaa päivässä.

Mun innostus tulee nykyään aina pari päivää jälkijunassa, tai sitten se johtuu tuosta pakkasesta. Ehkä se tosiaankin jäädytti mun aivot kun en tätä sitten silloin ajatellut. Tein siis aamusti muutamat jäälyhdyt ja nyt odottelen milloin ne olisi valmiit että saisin mennä laittamaan niihin tuikut. Tämä olisi pitänyt tehdä silloin -29 asteen pakkasilla mutta ei nin ei. Minkäs sille voi jos ajatus on kohmeessa. Olettekos te tehneet jäälyhtyjä? 

Otsikossa kyllä sanotaan että päivän asu mutta ei ihan tämän päivän – kyseinen asu oli päälläni maanantaina, juuri sopivasti ennen paukkupakkasten alkamista, ja itsensä paketoimista lämpimillä vaatteilla. Tämä olikin ensimmäinen kunnon asukokonaisuus tältä uudelta vuodelta ja samalla pääsi kunnon käyttöön tuo ihana lahjalaukkukin. Nyt mahtuu mukaan todella paljon tavaraa – jäinkin tässä pohtimaan että kiinnostaisikohan teitä nähdä kunnon esittelyn tästä laukusta? Mä tykkään todella paljon tästä kokonaisuudesta ja tuo takki on ihan äärettömän lämmin – tosin kovilla pakkasilla en lähtenyt kokeilemaan tämän kanssa. Olisi ehkä pitänyt. Vanhasta tiedän että se toimii -18 asteen pakkasilla. Kengistäkin saa hyvin talteen soveltuvat (okei, ei kuitenkaan paukkupakkasiin mutta pienempiin ja jos ei tartte isommin käppäillä ulkosalla) kun sinne laittoi lämpöpohjallisen ja villasukat. Sitten mulla on tuossa kahdet legginssit – alla on viskoosilegginssit ja päällä kunnon puuvillalegginssit ja uskokaa tai älkää mut tarkeni hyvin. Siis kun täällä oli -10 astetta maanantaina, niin tuolla pakkasella meni ihan hyvin ja kun mun ei kuitenkaan tarvinnut isommin tuolla ulkona hiihdellä.

Nyt kun on ollut näitä paukkupakkasia, olen topannut itseni vähän eri tavalla kuin kuvassa, eli mulla oli pitkästä aikaa käytössä duffeli koska se on kivan pitkä, niin suojasi jonkin verran reisiä ja sopii paremmin suurempiin pakkaslukemiin koska silloin se on just sopiva eikä liian kuuma. Tuosta villahuivista on ollut suurta hyötyä, se on niin ihanan lämpöinen ja tuon saa laitettua niinkin että suojaa myös poskia. Tosin sitä käytän harvoin, koska silloin mun silmälasit menee huuruun enkä näe mitään – silmälaseissa pitäisi olla oma nesteensä joka estäisi tuon huurun tulemisen ja miten mulle tuli nyt mieleen et sellaista olisi, vai muistanko ihan väärin? No etteköhän te vielä ehdi näkemään tätä mun talvipukeutumistani, kun vastahan nämä pakkaset alkoi. Näillä paukkupakkasilla en vain ole ollut kovinkaan edustavannäköinen, kun päälle on heitetty ihan mitä vaan joka pitää lämpimänä, jopa miehen neulepuseroa. Täytyy siis hieman miettiä että millaisen asun kehitän että kehtaan ottaa kuviakin vaikka olisihan se toisaalta hauska ottaa näinkin ja ehkä otankin. 

MAANANTAIN ASU

Takki – Yours / Mekko – Yours / Legginssit x2 – Ellos /
Kengät – CipCap / Kaulahuivi – Becksöndergaard /
Sormus – Korusuunnittelu HennaK / Laukku – Louis Vuitton

21 kommenttia

  • Hanna

    Hanna

    Ihtellä on miehen neule päällä. On just sopivan rento, vähän hihoja saa kyllä käännellä 😀

    Kui pitkä siun veli on? Näyttää ainakin pitkältä 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, sama ongelma mullakin eli hihoja saa kääntää. Muutamaankin kertaan. 🙂 Mitähän tuo veli mahtais olla, varmaan 188cm. On se pitkä. 🙂

  • Lumina Scargall

    Lumina Scargall

    Tuohan näyttää tosi hyvältä ja nyt laihtumisen huomaa todella hyvin 🙂 Laita vaan laukkuesittely, mut toivoisin sitä videona.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. Vai videona, no kyllähän sekin onnistuu. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Rento ja elegantti asu. Huivi ja laukku kruunaa kokonaisuuden ja puhumattakaan hiuksista, jotka on tosi nätit auki, laineikkaina. Tykkään ihan hurjan paljon tuosta mekosta. Solakoituminen näkyy tästä kuvasta parhaiten. Alkaa olla kurvit kohdallaan :-).

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitti. Mä tykkään kans tästä asusta ja tuo laukku kruunaa kaiken kun tuo vähän väriä. 🙂

  • Noora - Teoriaa ja kädentaitoja

    Noora - Teoriaa ja kädentaitoja

    Tuo mustavalkoinen asukokonaisuus näyttää hyvältä ja tuo esiin kauniisti hoikistuneita linjoja.
    Laukun hihna on vähän lyhyt ja saa näyttämään kainalolaukulta, olisi parempi pidempänä.
    Mä en kyllä tarjennut edes kunnolla paksulla toppatakilla alkuviikon pakkasissa, vaikka en paljon ulkona joutunutkaan liikkumaan. -28 vaan on liikaa vaikka ois mitä päällä! Duffelia sopii mun lämpötiloihini maksimissaan muutaman asteen pakkasille. Taidan olla vähän erilainen vilukissa 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. Se on varmaan yksilöllistä ja mulla on toki tuota rasvaa vähän peesaamassa. Ehkä. 😉 Mulla duffeli on aina ollut isompien pakkasten takki eli siinä -10/15 ylöspäin.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tuli veljestäsi mieleeni se, kun kerroit hänen elämäntaparemontista ja siitä miten tsemppaatte toisianne… Miten hän on edennyt?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Onhan se edistynyt mutta en mä täällä ala hänen muutoksistaan kertoa. 🙂 Ymmärrät varmasti.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei, oot solakoitunut tosi kivasti. Tsemppiä jatkoon! Hyvältä näyttää 🙂

    Maarit

  • @follower 678463525789921

    @follower 678463525789921

    Asu sopii täydellisesti Sinulle! Ja tietysti tuntuu minusta kevyeltä tän vkon pakkasiin. Jos talvella laittaisin hihattoman mekon ja pienen boleron, niin sitten vastaavasti päälle saisi olla pitkä untuvatakki, iso villahuivi, pipo ja lapaset. Villakangastakit (vst duffelia) ja nahkahanskat on nollakelien vaatetusta. Minun pitäisi kyllä karaistua. 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia, tykkään kans. 🙂 Ja siis kyllähän tuo niihin hirmupakkasiin olisi ollut kevyt – tämä oli siis maanantaina päällä jolloin oli vielä kevyt pakkanen. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mua ärsyttää tämä sun blogi koska et voi kunnolla kertoa tuosta elämäntapamuutoksesta

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No kerrohan toki mitä haluaisit lukea tuosta elämäntapamuutoksesta? Mä kun kuvittelin jo kertoneeni suht laajasti siitä.

  • KataMaria

    KataMaria

    Pitkästä aikaa täällä sun blogissa! Jotenkin alku kankeutta tai jotai ku ei oo kiinnostanut blogit saati kirjoittaminen kaa! 🙁 mut ehkä se vielä tästä.
    Kyllä tuo hoikistumisen huomaa kyllä ja kunnolla! Mahtavaa! 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *