
On hyvä aina välillä siistiä vaatekaappi – No kui? – Että saa sekottaa uudelleen
![]() |
Pirteänä töihin lähdössä |
Olipas se hieman hankalaa nousta tänä aamuna ylös ulos ja töihin! Sen verran valvottiin myöhäseen että kostautui aamusti kun meillä ei ollut mitään vapaapäivää (olisi saanut olla, sillä Ässät ei usein oo kultamitali kaulassa kotiutunut) mutta onneksi on kahvit ja batteryt keksitty sekä pahimmassa tapauksessa voi laittaa vaikka tikut pitämään silmiä auki. Kun mä oon väsynyt, niin muutun todelliseksi mörrimöykyksi koska väsyttää ja kiukuttaa kun väsyttää. (ei onneksi vielä oo näkyny Piia the mörrimöykkyä)
Kävin kaupungilla haahuilemassa ja katselemassa olisiko siellä vielä ollut näkyvissä juhlinnan jälkiä – no eipä ollut kun kaupungin työntekijät oli olleet ahkerina ja siivonneet paikat puhtaiksi. Samalla reissulla kävin vihdoin ja viimein hakemassa sen kummilahjan. Meni aika viime tinkaan mutta koska en voinut kaiverruttaa lahjaani (hommasin kaiverruslahjakortin, kiitos siitä eräälle lukijalle kun vinkkasi asiasta) niin en katsonut asialla olevan väliä että ostanko sen 2-3vko ennen ristiäisiä vaiko pari päivää ennen. Kuvakin on blogia varten otettu ja paljastetaan ristiäisten jälkeen.
Kirjurissa näkyi olevan joku sirkus jonka nimeä en sitten millään muista vaikka sen mainoskylttejä on ollut esillä tienvarsilla. (joku kiltti porilainen vois tämän mulle kertoo etten mää saa unettomia öitä tuon takia kunnen muista) Tuli samalla mieleen omat lapsuudenaikaiset sirkuksessa käymiset. Kaikkea piti päästä kokeilemaan. Muistan erityisen hyvin sen, kun halusin hattaraa ekaa kertaa elämäni aikana – äiti sitä toppuutteli että on liian makeaa. No eihän Pikku-Piia sitä ottanut kuuleviin korviinsakaan kun oli pakko päästä maistamaan ja hetken mauruamisen jälkeen sainkin sen hattaran – enkä muuten toista kertaa ole maistanut.
Tarttis käydä tuo mun vaatekaappi taas läpi ja muutenkin siistiä se (jotta voin sekoittaa uudelleen) kun tuossa eilen tein noita vaate-esittelyitä ja välillä kurkistelin sinne kaappiin, ni tuli tajuttua et ehkä olisi aika laittaa se hitusen siistimmäksi. Nii muistakaas, että huomenna alkaa vaate-esittelyvideot joita on (laskee) peräti seitsemän kappaletta – olisi ollut kahdeksaskin mutta yhdistin parin vaatteen esittelyt yhteen.
Muistakaas tänään katsoa Silminnäkijä TV2:lta – siinä tulee juttu aika mielenkiintoisesta aiheesta.
Yleensä en noita sanomalehtiä osta, mutta nyt oli pakko! Patakunnan Kansa oli loppunut tosi nopsaan joten piti sitten napata Ilta-sanomat, että saisin jonkinlaisen dokumentaation talteen tästä kultahuumajuhlasta.
![]() |
Porin Ässät – Suomen Mestarit 2013 |

21 kommenttia
Marikamaria
Eiks se oo Tivoli Seiterä? 🙂
Mä kävin kans hakemassa tänään ristiäislahjan ja on kyllä nätti 🙂 Harmi etten voi sitä kokoaikaa ihailla kun pistettiin pakettiin. 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sehän se on! Ilmankos mää mitää löytänyt ku etsein vaan sirkusta. Mikää sirkus oo…. Hyvä minä! 🙂
Mie pyysin pistää sellofaaniin tuon lahjan ku isäntä ei ollu sitä nähny ni halusin et sekin näkee sen. 🙂 Sopivampi just noin. 🙂
Armi
Tivoli Seiterä Piiaseni 🙂 Ihanaa viikkoa <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, kuulemma! Hyvä on muisti. 😉 Ihanaa kohta alkavaa viikonloppua! Aiotkos juhlistella? Ootko muuten miettiny sitä vitriiniä?
Anonyymi
Tivolissa lienet käynyt, jos kokeilit erilaisia laitteita? Sirkus ja tivoli ovat ihan eri asia:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jooo! Kuulemma! Taas sekottanu kaks asiaa. Tosin oon mä pentuna sirkuksessakin käynyt. 🙂
Anonyymi
Ai onko Ässät voittaneet jonkun mestaruuden?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllä! 🙂
Anonyymi
Ootpas tyylikäs tuossa kuvassa! Mekko/tunika sopii sulle täydellisesti! Oikeasti, näytät tosi kauniilta muutenkin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Oi, kiitoksia. 🙂
Anonyymi
Apua, mä kuolen! Toi mekko/tunika on niiiiiiin kaunis, aivan ihana!:) Tahtoo kans! Mistä oot ostanut sen?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Yoursilta. 🙂
Kristiina
Haha, sama kokemus hattarasta. Olin ehkä 6-vee ja äiskä osti Särkänniemessä mulle hattaran ja jostain syystä työnsin koko naamani sinne hattaraan ja yritin syödä, no ei ollu hyvää!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on yllättävän äkkimakeeta, ni ei hyvä. Sitähän se äiteekin sillo koetti sanoa, mutku ei… Oman pään mukaan oli mentävä. Mut sen jälkeen en oo koskenu vaikka toki miettiny et oisko se samanlaista näin aikuisena, kylläpä kai. 🙂 Mihin se ny ois muuttunu. 🙂
Anonyymi
Mä rakastan hattaraa! Söisin vaikka joka päivä, jos sitä jostain sais 🙂
Terkuin Anniina 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eeeiiii!!! 😉 Eiks hattaraa myydä jostain purkistakin, muistelisin nähneeni?
Anonyymi
saahan sitä purkissa kaupasta…hattaraa meinaan…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sähän sen sanoit, ku just ylempänä mietin et oon muistaakseni nähny purkissakin sitä ja kaupassa.
Anonyymi
Juu, mutta se on ihan erilaista kuin oikea hyvä hattara 🙂
Anniina
Anonyymi
Kutsuuko porilaiset sitä Patakunnan Kansaksi? Aika hauska, en ole ennen kuullut ja siis Satakunnassa asustelen itsekin, tosin lähempänä Raumaa kuin Poria…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No se oli vain tuo torstain Satakunnan kansa, muutettuna Patakunnan kansaksi. 🙂 Että se oli nyt vaan tämän Ässien mestaruuden takia vaihdettu semmoseks. 🙂