Nyt mie näen punaista
kirjoitustehtävä. Se harjoitus oli tuollainen että piti kirjoittaa 10min
pätkä tietoturvasta, tein sen vissiin kuitenkin suht nopeasti kun
kirjoitin sen ympäri eli aloin kirjoittamaan toistamiseen samaa
alkutekstiä. Sain lopulta tuosta 379mrk/min ja tarkkuus oli 100% eli ei
yhtäkään virhettä. Oon nyt näissä harjotteissa pyrkinyt siihen että
virheet olisi nollissa. Sain myös vihdoin hommattua Päästä varpaisiin kirjan Lääketieteen perusteisiin. Lisäksi tulossa on Sairaalasanastoa
kirja jonka yhdet likat (samassa koulutuksessa) hommasi niille jotka sen
halusi – minä mukaan luettuna. Päivittelin kaverilleni miten nykyisin
on niin helppo etsiä käytettyjä kirjoja kuin vuonna 1999. Sitä vaan
klikkaa itsensä www.tori.fi ja kirjoittaa hakukenttään mitä sitten onkin
hakemassa. Silloin aikoinaan mäkin ostin kaikki kirjat uutena kun niitä
oli tosi vaikea löytää käytettynä, mutta olisin mieluusti ottanut
käytettynä, olisin lainannutkin mutta usein ne kirjat oli jo lainattu.
Sori
muuten että mä höpöttelen niin paljon tästä koulusta, mutta oon vaan
niin innostunut tästä kaikesta että saatte kuulla tästä tosi paljon.
Eilenkin meillä oli palautteen antamisesta tunnit ja mie siinä itsekseni
tirskuin kun niin moni asia olisi sopinut ihan blogiinkin. Mun pitää
alkaa useammin sanomaan kiitos ja jättämään ne defenssit sekä selittelyt
vähemmälle – se vaan tulee luonnostaa kun on suomalainen, kuulemma.
Hyödyllistä opetusta siis, näin bloginkin kannalta. Se mua muuten vähän
jännittää (tai aika paljonkin) että miten blogin käy kun on tuo
harjottelu. Tuskin siis ehdin näin ahkerasti päivittämään blogia, mutta
uskon että te ymmärrätte sen. Tosin luulin tuota samaa jo silloin kun
koulun aloitin eikä mitään ongelmaa sitten tullutkaan.
Apua!
Täällä (meillä) on koko päivän kuulunut ihmeellisiä rasahduksia ja musta
tuntuukin että Severi/Seija on taas närkästynyt jostain ja lähtenyt
liikenteeseen. Olin tossa keittiössä tekemässä aamupalaa kun ihan
vieressä rasahti eikä siinä näkynyt mitään (oletin että kissa olisi
hypännyt siihen katsomaan saisiko oman osansa mun aamupalasta), niin
kyllä siinä vähän niskakarvat nous pystyyn. Jopa kissat on katelleet
kattoon ja ties mihin pimeään nurkkaan, aina silloin tällöin. No ei
mulla ole mitään kummituksia vastaan, kunhan ovat vain
ystävällismielisiä eivätkä ainakaan keskellä yötä pelottelisi.
”Ei mennyt niinkuin Strömsössä”. Se on vähän kuin iltasatua lukisi,
paitsi että välillä saa nauraa vedet silmissä. Mä en ole itse koskaan
kirjoittanut tuonne kun tuntuu ettei mulle koskaan mitään tapahdu. Mut
sitten se iski – onhan mulle sattunut ja mie haluankin jakaa sen nyt
tänne teille.
Tää tapahtui vuonna 2003 kun muutin omilleni ja
ostin ensimmäisen pyykinpesukoneen, sellaisen päältä täytettävä Candyn.
Heti toimituksessa tuli ongelmaa kun kuljetusliike ei olisi halunnut
tuoda sitä sisälle saakka vaan mun olisi pitänyt yksin roudata se
alaovelta neljänteen kerrokseen. Kun pesukone sitten vihdoin saatiin
kotiin asti, jätettiin se siihen eteiseen josta sitten itse sain
tapeltua sen omalle puolelleni (jaoin eteisen toisen asunnon kanssa)
mutta olin sentään fiksu likka ja soitin miehistä apua kytkemään koneen
kiinni. Tottakai halusin heti testata pesukoneen ja heitin sinne
pestäväksi pussilakanan. Tämän jälkeen pääs helvetti valloilleen kun
pesukone yritti lähteä pakoon hyppimällä ja pomppimalla pitkin kylppäriä
– ja minä pomppasin epätoivoisesti koneen päälle yrittääkseni pitää
sitä paikoillaan. Lopulta tajusin vetää töpselin irti seinästä ja
kaivoin ohjekirjan esiin josta sitten selvisi että koneesta ei oltu
otettu pois sellaisia helvetin pitkiä kuljetuspultteja ja ilmeisesti sen
kuljetusliikkeen miehen olisi pitänyt ne poistaa. No minäpä poistin ne
ja sen jälkeen pesukone toimi kuin unelma… paitsi että ei toiminut.
Pesukoneeni
toimi ja ei toiminut – välillä se päästi sellaiset määrät vaahtoa että
melkein koko kylppäri oli sitä täynnä ja minä valittamaan huoltoon, että
möitte mulle viallisen koneen. Candy kävikin huollossa peräti kaksi
kertaa, eikä ne sieltä mitään löytäneet – tietenkään! Nolottaa oikein
myöntää että oma vikahan se oli. Käsi pystyyn kuinka moni tietää jo
tässä vaiheessa mikä se ongelma oli? No, yhtäkkii lamppu syttyi pääni
päällä kun tajusin mahdollisen syypään ongelmaan. Minä ja pesuaine.
Mulla oli sellainen pesupallo jonka änkesin ihan täyteen koska ei mulle
kukaan ollut neuvonut kuinka paljon sitä pulveria sinne pistetään. Joten
summa sumarum, tietenkin se Candy sylki sisältään vaahtoa kun oli
pulveria liikaa. No olen vähän ollutkin tällainen kantapään kautta
oppija.
että se kovin lupaa vesisadetta mutta aion tällä kertaa unohtaa olevani
sokerista, enkä siis suostu sulamaan sinne Helsingin kaduille. *nauraa*
Ihan innoissani kun näen taas ystävääni ja pääsen palloilemaan hänen
kanssaan pitkin Helsinkiä. Aiemmin taisin sanoa ettei kyseessä ole
mikään shoppailureissu mutta en voinut vastustaa tehdä itselleni pientä
muistilappua liikkeistä joissa tykkäisin käydä jos vain mahdollista ja
varsinainen metsästyksen kohdekin on – nimittäin viininpunaisen
villahuivin metsästys koska ajattelen että Helsingissä on enemmän
vaihtoehtoja. Sitten kuuluisat viimeiset sanat tähän shoppailuun
liittyen – mä en aio ostaa yhtäkään mekkoa. *purskahtaa nauruun*
Hommasin itselleni kaiken varalta varavirtalähteen
ettei kännykästä lopu akku kesken kaiken, se olisi niinkuin pahin
painajainen – no ei vaan, mut sit pitäs mennä DNA liikkeeseen ostamaan
sikakallis varavirta (no en oikeesti!). Oon nimittäin ajatellut että
kuvailisin MY DAY videota tuosta päivästäni, että pääsette jossain
vaiheessa kuvittelemaan olevanne mun matkassa mukana. Tarkoitus on
pärjätä koko päivän tuon kännykän varassa, eli iso kamera jää tällä
kertaa kotiin että pystyn keskittymään vain videointiin. Oon nimittäin
huomannut että on kamalan vaikeaa yrittää tasapainottaa videointien ja
kuvien oton kesken, niin mieluummin teen vain yhtä.
Jos
joku muuten näkee mua siellä Helsingissä hiihtämässä eteenpäin, niin
tulkaa nyt ihmeessä morjestamaan! Mä en ihan oikeastikaan loukkaannut
jos joku tulee nykäisemään hihasta ja höpöttelemään. Mulle voi laittaa
vaikka whatsappiin viestiä 045-212 9810, tosin mulla on puhelin äännettömällä joten vastailussa voi kestää hitusen verran. Vinkkejä edukkaasta lounaspaikasta otetaan vastaan, joka olisi kaikenlisäksi lapsiystävällinen. Myös muita nähtävyys, shoppailu yms. vinkkejä saa antaa.
26 kommenttia
Anonyymi
Menkää Kappeliin lounaalle ja saat nauttia lounaan edullisesti kristallikruunujen katveessa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, pistetään korvan taakse. 🙂
Unknown
Olipas iloinen paivitys, kiva lukea! Vieta kiva paiva Helsingissa!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva että tykkäsit. Ja kiitos, vietän! 🙂
Anonyymi
Hei Pipsa! Tervetuloa Stadiin! Voi kun törmäisinkin sinuun mutta luulen että meidän polut menee vähän eri reittiä huomenna – ehkä ensi kerralla!
Olen lukenut blogiasi kauan mutta en ole ikinä kommentoinut – blogisi on ihana ja niin olet sinäkin! Halit! Nauti reissusta! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No moikka! Kiitoksia, ja harmin paikka ettei päästä törmäämään mut kenties joku muu kerta. 🙂
Ninni
Tervetuloa Stadiin <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos! <3
Anonyymi
Ainakin tänään Helsingin keskustassa oli tosi märkää, lumet sulavat silmissä pois. Ja sai väistellä katoilta tippuvia jääpaloja ja lumikasoja.
Kävin itse tutkailemassa Stockan 1. kerroksessa villahuiveja ja valikoima oli aika kiva. Siellä kannattaa pyörähtää ja se on silleen kivasti siinä laukkuosaston vieressä :). Rautatieasemaa vastapäätä Aikatalossa oli Marja Kurjen joku popup tai outlet, siellä oli edullisesti villahuiveja eri väreissä.
Ja shoppailupaikkana sellainen, jossa itse käyn aina välillä ihastumassa ja huokailemassa on Minna Parikan liike Aleksilla, ne pupunkorvakengät vaan ovat niin vastustamattoman suloisia.
HAMissa (taidemuseo Lorellan lähettyvillä) on japanilaisen Kusaman näyttely In Infinity (https://www.hamhelsinki.fi/exhibition/yayoi-kusama-in-infinity/), jos aikaa on, kannattaa pyörähtää!
Hauskaa Helsinki-päivää!
-hss
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Okei eli saapikkaat vois olla hyvät jalkaan, tai nahkatennarit. 😀 Kumisaappaat kenties parhaat mut en omista. ;D
Kiitos, tuo Marja Kurki mua kiinnostaa joten kiitos kauheasti tuosta ystävämyynti vinkistä! Ja aion kans mennä Parikalla käymään, ihan pakko sovittaa et tiiän vähän sitä kokoa kun ne noissa kuulemma kovin voi vaihdellakin. Vaikka tennarit kuulemma ois suht peruskokosia. Mut parempi sovitella et näkee. 🙂
Tuosta Kusaman näyttelystä sainkin jo vinkin ja pitää katsoa jos ehdin siellä pyörähtää, kiinnostaa kyllä. 🙂
Anonyymi
On mukava kuulla, että sinulla on opiskeluintoa!! Kuulostaa ainakin siltä, että opiskelet unelma-alaa!!
Tsemppiä opiskeluihin.:) /Leena
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, intoa löytyy ja se on tosi kivaa kun miettii nuoruuden opiskeluintoa. 🙂
Anonyymi
Ihan tiedoksi, että myös booky.fi:stä löytää usein kirjoja, varsinkin oppikirjoja, käytettynä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos tiedosta. 🙂
Anonyymi
Jos talvitakki on vielä hakusessa, niin usein Halosella (onkohan Porissakin?) on tosi laajat valikoimat niin kokoa kuin tyyliäkin. Moni mieltää ehkä mummokaupaksi, mut on siellä nuoremmillekin valikoimaa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos vinkistä! Porissa on Halonen enkä ole sieltä vielä kurkannut kun jotenkin ajattelin ettei siellä varmasti ole tarpeeksi isoa kokoa. 🙂
Anonyymi
Tää pitkä postaus teksteineen muistutti sun vanhoja blogiaikoja, ihana kirjoitus 🙂 hauskaa reissua <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva kuulla että tykkäsit. 🙂
Anonyymi
Ostin Tokmannilta varmaankin suunnilleen samanhintaisen powerbankin, mutta tuossa minun versiossani on 10000 mAh. On tarpeen Pokemon Go -pelissä…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on kyl aika tarpeellinen sellaisille päiville kun tietää että puhelinta käyttää paljon ja tarvitsee siis lisävirtaa. 🙂 Itse käytin tuota omaani vain hetken verran, varmaan 15min latasi ja tuli 50% lisää virtaa. 🙂
@follower 678463525789921
Kappeli on ihana lounaspaikka, sinne vaan! Stocka on uudistunut ja pelkästään hyvään suuntaan; alhaalla on hyvä huivi- ja laukkuvalikoima. Iso muhkea Balmuirin huivi sopisi neulemekkoihin ja tasapainottaisi ylä- ja alaosaa, mitä olet tuskaillut. Stockan oma merkki Cut & Pret on yllättävän kiva ja heillä on myös isoja kokoja. Törmäsin tähän, kun ostin heiltä pitkän 100% merinovillatakin (ihana, ohut, mutta sopivan lämmin). Otin koon 40, vieressä oli 50 kokoa eli hyvin XXXL. Helsingin keskustan kahviloista esim Strinbergin yläkerta, Kluuvikadun Fasu, Engel tai Ekberg on klassikoita, erinomainen palvelu, käymisen arvoisia siis.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos vinkeistä. 🙂
Noora - Teoriaa ja kädentaitoja
Kiva lukea myös opiskelupäivityksiä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva kuulla että jaksatte lukea niistä. 🙂
Anonyymi
Moi Pipsa! Olen itsekin kovin kiinnostunut tästä hoitoalan sihteerikoulutuksesta. Missä opiskelet, Winnovassa? kauanko koulutus kestää kaikkiaan?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
WinNovassa opiskelen, loppuu toukokuun lopussa.