
Norjan reissu – 14.8.2014 – Päivä 3 – Geiranger (Videseter)
Oli todella ihana herätä tähän aamuun koska olin juuri nukkunut todella makeat unet. Taidan siis alkaa vihdoinkin tottumaan tähän reissuntekoon. Ikävä kissojakin kohtaan on jo hieman hälvennyt, ettei nyt tarvitse kokoajan vollottaa niiden perään. Ne voivat hyvin siellä kotona. Joka ilta katsellaan nettikamerasta niiden puuhasteluita.
Suihkun jälkeen suunnattiin aamupalalle jossa syötiin taas navat täyteen
sillä seuraavan kerran ruokaa saisi vasta illalla. Toki meillä oli
banaania ja lihapasteijoita + kivennäisvettä mukana että voisi
pysähdyksien aikana napsia jos siltä tuntuu. Kun oltiin syöty, niin
lähdettiin ajamaan meidän pääkohdettamme kohden eli Geirangeria. Tosin
hotellimme (Hotelli Videseter) olisi n. 20km päässä siitä ettemme
suinkaan ihan vuonon rannalle mene. Mutta hotellia kohden suunnataan
taas auton nokka.
Ajoimme ensin Honefossin ohi josta jatkettiin Fagernessiin jossa me pysähdyttiin sen verran että haettiin jostain Coop -kaupasta Surkålia eli hapankaalia isälleni – se oli hänen ainut tuliaistoiveensa. Tuolta sitten käännyttiin tielle 51 ja se oli kyllä hyvä valinta, sillä koko matkan
ajan siellä oli niin paljon ihania maisemia ja ihasteltavaa. Kunnon
maisemareitti siis. Niin upeita maisemia siellä oli, ettei sitä voi
tajutakaan kuvista – se on itse nähtävä ja koettava. Itsekin tuijottelin
vaan monttu auki niitä maisemia ja olin kokojan ”Ooh…” Ihan
Jotunheimin luonnonpuiston vierestä ajettiin, että taidettiin jotkut
lumihuiput sieltä nähdä. Tuon tien matkaamisessa meni aika kauan aikaa
kun kokoajan piti pysähtyä ihmettelemään. Pysähdyttiinpä me yhdessä
kohdassa huljuttelemaan jalkojakin tuollaisessa vuorijärvessä. Pirun
kylmää vettä oli mutta ainakin väsähtäneet jalat piristyi siitä. Enkä
muuten voinut olla ihastelematta sitä turkoosia väriä ja kirkkautta
muutenkin.
Tuolla maisemareitillä oli myös lehmiä keskellä tietä. Siitä ei ollut
minkäänlaista varoitusta joten hieman pelästyttiin kun yhtäkkiä oli
kauhea lehmälauma tien vieressä – eikä tuokaan vielä mitään. Niitä oli
myös tiellä!
Meidän piti ottaa pieniä etappeja että varmasti oltaisiin oikealla
tiellä. Tuolta nähtävyysreitiltä kun päästiin vihdoinkin etenemään, niin
mentiin Lomiin saakka josta sitten ajettiin 15 tietä hotellille saakka.
Melkoisen selkeitä nuo reitit tuolla Norjassa kyllä oli. Kertaakaan
ajettu harhaan, sen verran hyviä tuo navigaattori ja sen lukija olivat.
Tässä vaiheessa katsoin että olin ottanut kameralla 1000 kuvaa (nyt jo!)
sekä videokameralla tunti ja 10min videokuvaa. Mies vaan naureskeli
että hillitsisin kuvausvimmaani että jaksaisin sitten itse
Geirangerissakin kuvata mutta tuskinpa se nyt on ongelma. Olin sitten
miten väsynyt tahansa niin siellä ne kamerat sais laulaa.
Hotellille saapuessamme multa loksahti suu (jo monenteen kertaan) auki –
oltiin nimittäin taas valittu hyvin tuo hotelli koska tämä Videseter
sijaitsi vuorten keskellä ja vielä vesiputouksen vieressä. Ja ne
maisemat, voi hyvänen aika niitä maisemia. Niin kaunis paikka. No kunhan
olimme aikamme siinä ihmetelleet niin mentiin kirjautumaan sisälle ja
vietiin kamppeet huoneeseen. Huomattiin myös että meillä oli huoneesta
upeat vuoristonäkymät suoraan laaksoon.
Sitten meillä alkoi masut murista sillä olimmehan ajaneet taas jonkun 8h
verran ja syöty tosiaan viimeksi aamupalalla, niin päätettiin sitten
lähteä Stryn kylää kohden koska netti kertoi meille että siellä olisi
muutama ravintola ja pizzeria. Valittiin sitten yks noista ravintoloista kun haluttiin päästä maistamaan ihan norjalaista ruokaakin – hotellien seisovissa pöydissä ei juurikaan perinorjalaista ruokaa saanut vaan aika perusruokaa mitä ihan Suomestakin saa. No mies valitsi itselleen poronpaistin ja mä taas otin norjalaista lohta perunamuussin ja kasviksien kanssa. Norjalaista aamupalaakin saatiin maistaa aamulla Holmenkollenissa kun otettiin kaurapuuroa – se kun ei ollutkaan ihan tavanomaista mitä itse luulin. Tarjoilijalta sitten tiedustelin että mitä siinä on ja sain vastaukseksi että heidän kaurapuuronsa on tehty hapankermasta ja lämpimästä maidosta.
Tässä suora lainaus reissukirjasta: ”Nyt ollaan hotellilla takas ja
katsellaan miten kissat telmii kotona. Onneks on näinkin hyvä wifi
täällä. Telkkuahan meidän huoneessa ei ole joten on todellakin hyvä että
on toimiva wifi sillä sen avulla saa jo viihdytettyä itseään. Blogissa
kenelläkään ei ole aavistusta että olen poissa – Norjassa. Saan siis
yllätettyä heidät kaikki kun saavun kotiin ja teen ensimmäisen
reissumerkinnän.”
Muutaman tunnin siinä oltiin vielä hereillä ja katseltiin tosiaan
nettiä. Samsung Galaxy S3:lla pystyi tekemään niin paljon kaikkea. Mutta
sitten pitikin jo alkaa nukkumaan sillä aamusti taas aikainen herätys.
Huomenna me menisimme koko päiväksi Geirangerin vuonolle ja sen seutua
tutkimaan. Vuororisteilykin oli varattuna.
Geiranger ja sen
vuono ovat siis matkamme tarkoitus. Minä halusin sinne ihastelemaan
niitä maisemia. Tässä vaiheessa me ollaan muuten ajettu 1000km.
Lauantai-aamulla lähtisimme siis kohti kotia eli punkkaamme täällä
Videseterissä kaksi yötä.
Ja tähän loppuun taas videokooste päivästä.
12.8.2014 – Päivä 1 – Viking Grace
13.8.2014 – Päivä 2 – Oslo
14.8.2014 – Päivä 3 – Geiranger (Videseter)
15.8.2014 – Päivä 4 – Geiranger
16.8.2014 – Päivä 5 – Karlstad
17.-18.8.2014 – Päivä 6 – Tukholma


39 kommenttia
Anonyymi
Ihania on maisemat ja sulla on taas niin kiva mekko päällä. Mielenkiintoiselta kuulostaa tuo aamupuuro! Terv Marjo
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. Maisemat on kyl upeita. Eli just tämän päivän ja huomisen postauksen kuvat on niitä reissun parhaimmistoa. 🙂 Joka päivä tais vaihtuu eri mekko päälle. 🙂 Joo, aamupuuro oli kyl mielenkiintoista. Ei tullu kuvaa otettua mut kurkkaas googlella rømmegrøt niin löytyy puurosta kuvia ja ohjeitakin. Ei sitä heti tajunnu et tää ei oo normipuuroa mutta kun maistoi niin tajus kyllä. Ei silti mitenkään pahaa, mut eri makuista. Tuhdimpaa.
Anonyymi
ihania maisemia 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On kyl. Laitoin jo yhden kuvan taustakuvaksi. Saan ihastella niitä. 🙂
Anonyymi
Hei kivoja matkapostauksia! Ainoa mikä häiritsee on tuo että käytät imperfektiä ja preesensiä sekaisin. Sekin riittäisi jos kirjottaisit jutut menneessä aikamuodossa, kuten aikaisemmatkin teit. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nooo, se on tommosta sekavaa kyllä mutta eiköhän siitä kuitenkin selvän saa. 🙂
sari
Tosiaan sait yllätettyä täysin ja niin ihana reissu ja upeita maisemia, että oikein kateeksi pistää. Voi kun pääsis itsekin joskus näkemään.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on kiva et sain yllätetty, kun kuitenkin kesäkuusta saakka yrittänyt pitää omana tietona. 🙂 Maisemat kyl oli upeita, eikä se upeus edes täysin kuvistakaan näy, että pitää ite mennä paikalle kattoo. Se on UPEAA. 🙂
Tirli
Kauniita maisemia on. Todella kauniita! Onko tuo valkoinen rakennus se teidän hotelli? Oliko se sisältä pieni kun näyttää aika pieneltä. Itse tykkään pienistä hotelleista, ja tuollainen sopiikin tuonne Norjan maisemaan hyvin 🙂 Turkoosi vesi on aivan ihana, sitä voisi katsella vaikka kuinka kauan 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niitä siellä kyl näki, kauniita maisemia. 🙂 Siis eihän tuo hotelli iso ollut mutta kuvasta ei näy sitä alakertaa, joka siinä on. Kolmikerroksinen kuitenkin oli.
Anonyymi
Tosi upeita kuvia! Osaisitko kertoa kokemuksista kittilinssi vs. tavallinen? Mulla on kans Olympuksen kamera (tosin E-PL1 vaan) ja olen harkinnut kittilinssin hankintaa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. No molemmissa on omat puolensa mutta kyllä mä oon nyt tuosta Sigman linssistä tykännyt. Mikä linssi sulla nyt on kamerassasi? Niissähän yleensä siis tulee kittilinssi mukana…
Anonyymi
Kittilinssihän tarkoittaa samassa paketissa (kit) kameran kanssa tullutta perusobjektiivia. Tarkotatkohan jotan muuta ku kittilinssiä?
Anonyymi
Mahtavaa! tekeekö mieli uudestaan Norjaan vaikka ensi kesänä? Minne muualle voisit haluta matkustaa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei nyt juurikaan tee mieli, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Katsotaan sitä ens kesänä.
Anonyymi
Norja, oi Norja <3 Kerran olen päässyt käymään siellä ja sinne jäi osa sydämestäni! Ne maisemat, ei niitä pysty kuvailemaan, eikä valokuvat vangitse sitä henkeäsalpaavaa kauneutta täysin, mutta kyllä nautin niin valtavasti näistä matkakuvistasi ja -kertomuksista! Kiitos että jaat tämän kanssamme 🙂 *vaipuu vuoristoilman tuoksuisiin muisteloihin*
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, Norja kyl vie sydämen mennessään. Siis ainakin ne vuoristot ja niiden vuonojen maisemat. 🙂
Anonyymi
Kauniita kuvia!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Oliko teillä autossa kylmälaukku? Aattelin vaan kun lihapasteijoita oli eväänä. Eiväthän ne säily hyvinä ilman kylmälaukkua.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei ollut, noita pasteijoita oli vaan 2kpl eli tuolle yhdelle päivälle. Banaaneja oli sit enemmän ja kesti 2pvä. Käytii aina välil ostaas lisää jos tarve vaati. Ostin mä itelleni omenan yhtenä päivänä.
Anonyymi
Upeita kuvia! Kiitos, olet tartuttanut minuun valtavan matkakuumeen 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. Noita kuvia kun katselee, niin saa huokailla onnesta. Mene ihmeessä matkalle, kyllä se vaan kivaa on. Vaikka ei musta vielä niin innostunutta matkailijaa oo tullu. 🙂
Nyyti
Hei mikä on tuo melankolisen kaunis pianokappale videolla? Kiitos!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Huma-Huma – Clouds on kappaleen nimi.
Anonyymi
Paljonko sinulla sopii kameran muistikortille kuvia? Missä muodossa otat ne? Raw vai jpg?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En tiedä montako mahtuu, mutta veikkaisin että monta. 🙂 32Gt muistikortti kamerassani on ja otan kuvat yleensä JPG-muodossa.
Anonyymi
Upeita maisemia, Norja on tosi kaunis maa. Ja se turkoosin värinen vesi on mieletön. Minulla on yli 10 vuotta kun siellä viimeksi kävin, nyt tekee mieli lähteä uudestaan kun katsoo näitä kuvia.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Suosittelen käymään, on tuo vaan niin kaunis maa. Ja se turkoosi vesi oli kyl mahtava. Kylmä mutta mahtava. 🙂
Anonyymi
Miten ruokit kissojasi? Onko heillä yhtään kuivaruokaa tarjolla? Montako pussia märkäruokaa menee päivässä per katti?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kissat syövät pääasiassa vain kuivamuonaa. Kuivamuonaa annostellaan pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Märkäruokaa vaihtelevasti eri päivinä.
Anonyymi
Moi Pipsa:) ! Löysin jokin aikaa sitten blogiisi ja olen katsellut porinoita ja muita postauksiasi. Pakko sanoa (lapsuudessa Porissa asuneena) että Porin murre on kyllä ihan parasta!:) Sitä on mahtava kuunnella, erityisesti sen huomaa, kun innostut puhumaan jostain tai kun olet postauksessa jonkun kanssa (äitisi tai ystäväsi).
Tosi mukava blogi, aion jatkossakin katsoa päivityksiäsi:) Terkuin Lotta:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Moi! Mä en kyl millään huomaa puhuessa mitään Porin murretta mutta eipä sitä vissiin itse huomaakaan. Kaverit (ulkopaikkakunnalta) sanovat usein mun puhuvan hassusti kun käytän erilaisia sanoja. Hyvä esimerkki on se että sanon yleensä aamusti kuin aamulla.
Anonyymi
Olitko av:lla tänään?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En ollut tuolloin enkä tule koskaan olemaan. 🙂
Dara
Ai jestas, miten upeita maisemia! Mä vaan plärään tätä postausta kokoajan takaisin ylös jotta saan katsoa kuvia vielä uudestaan 😀 Enkä yhtään ihmettele, että tulee tuhat kuvaa otettua, kun silmien edessä on jotain noin pysäyttävän kaunista.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eikös olekin. Kyllä se kamera sai kokoajan olla esillä. Ja monta kuvaakin tuli otettua, blogiin valikoitui vain noita maisemajuttuja. Enimmäkseen. 🙂 Kun aattelin että ne varmasti teitäkin kiinnostaa. 🙂
Anonyymi
Aivan mahtavia kuvia! Upea reissu ollut. Pääsispä itekin. 🙂
T: Elina
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eiku varaamaa vaa matkat, silleenhän sinne pääsee. 🙂 Kyllä tuo omalla autolla meneminen halvemmaksi tuli kuin nuo valmismatkat.