Mitä haluaisin ehtiä lukemaan kesällä
Olin tyystin unohtanut mun tavan lueskella kesälomalla kirjoja, joten kävin pikaisesti tutkailemassa Suomalaisen kirjakaupan nettikaupan sivuja ja tällaiset kiinnostivat. Vielä en ole näitä laittanut kirjastoon lainaukseen, enkä edes tiedä kuinka nopeasti ne saisin – onko siis kuinka suurta jonoa. Lisäksi otin listoille myös tpari Merja Jalon, Nummelan Ponitalli -sarjan kirjaa joita en ole (mielestäni) vielä lukenut: Salaperäinen huuto ja Arvoitusten jäljillä.
Mä en vaan pysty olemaan lukematin noita Jalon kirjoja, niihin oon jäänyt täysin koukkuun. Oma lukumakuni on selvästi nuorisoon suuntautuva, mutta myös muutamat aikuisten puolelle laskettavat kirjat on olleet kiinnostavia. En ajattele että kun olen näin vanha (hahahah) että saisin lukea vain tietyn tyyppistä kirjallisuutta. Luen sitä, mikä itseäni kiinnostaa ja pakko sanoa, että noissa nuorten kirjoissa on ihan hyviäkin. Luulenpa että luen Jalon kirjoja siihen saakka kunnes vain loppuvat.
Jos teillä on mielessä joku kiva kirja, jota haluaisitte suositella, niin kertokaa se ihmeessä tuonne kommenttilaatikon puolelle. Mulle uskaltaa suositella vaikka mitä, makuni on kuitenkin suht rennossa lukemisessa, sellainen aivot narikkaan tyyliin kuin kovin aivotyöskentelyä vaativaa.
Kuvat: Suomalainen.com
34 kommenttia
Anonyymi
Oletko lukenut Anni Polven Tiina-kirjoja? Ne on mukavan meneviä ja vähän jännittävään 🙂
Anonyymi
Anni Polva, jos saan aiempaa kommentoijaa korjata. Merri Vikin Lotta -kirjat voisi olla samaa kategoriaa… ehkä jopa Neiti Etsivät (Carolyn Keene)
Anonyymi
Se on Anni Polva eli Anni Polvan kirjoja. Hän on kirjoittanut muutakin kuin Tiina-kirjoja; sellaisia kepeitä rakkaustarinoita, joita on helppo lukea ja ovat ihan viihdyttääkin lomalukemista, kun ei tarvitse pohdiskella sen kummemmin.
Anonyymi
Ihme kun ei Pupu Tupunoita, ovat samaa tasoa Anni Polvan kirjojen kanssa.
Anonyymi
Vähän naurattaa tuo Pupu Tupuna, nimittäin ne on tällä hetkellä ainoita kirjoja mitä saan luettua. (Iltasatuja lapsille)
Anonyymi
Ja Pupu Tupunan ja Anni Polvan kanssa samalla tasolla on nuo Merja Jalon kirjat…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Oi, mä muistan Pupu Tupunat. Niin ihanat ! Anni Polvan kirjoja en muista koskaan lukeneeni.
Anonyymi
K.K. Alongin molemmat kirjat on loistavia, suosittelen lämpimästi 🙂 Itsellänikin tulee noita Nummelan ponitalleja luettua aina, kun mieleen vain muistuu ja ehdin. Ikää on 25+, mutta ne on sellaisia nostalgisia hyvän mielen kirjoja.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva kuulla että ovat loistavia, innolla niitä siis lukemaan. 🙂 Mä en pysty lopettaa Nummelan ponitallin lukemista, ne on mukavan rentoa lukemista ja vähän jännittäviäkin, vaikka ennalta-arvattavia. Olin joskus monta vuotta lukematta kun aattelin ettei niitä voi enää lukea koska oli ikää mutta sitten olin, että hitot siitä. Luenhan mä toki muutakin kuin vain nuorisokirjallisuutta, mutta kovin raskaaseen aikuisten kirjallisuuteen en ole saanut makuani.
Anonyymi
Ihana kuulla, että joku muukin aikuinen tykkää nuorten kirjoista vieläkin 😀 Itse tykkään kans hirveesti Nummelan ponitalli-sarjasta.
En kyllä kehtaa livenä tätä kellekään myöntää, koska ihmiset tuomitsee niin herkästi 🙁 Kuten joissakin kommenteissa täälläkin..
Anonyymi
Oletko lukenut Eve Hietamiehen Yösyötön? Siitä kuitenkin tarina alkaa, Tarhapäivä ja Hammaskeiju on jatko-osia.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, olen lukenut ja sen takia innostuinkin näistä jatko-osista. 🙂
Anonyymi
Eve Hietamies: Yösyöttö (on ennen tuota Tarhapäivää) ja samaisen kirjailijan Puolinainen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Yösyöttö on tosiaan jo luettu. Puolinaista en ottanut vielä kun vaikutti irralliselta tuohon Yösyöttöön, vai ymmärsinkö kirjan esitystekstin vääri?
Anonyymi
Hei Pipsa! Oletko lukenut kirjaa Dieettitytön huimat seikkailut? Sulla kun on se elämäntaparemontti meneillään, ja kirjoitat blogia, niin voisit tykätä siitä. Kirja kertoo australialaisen naisen laihdutusyrityksestä ja elämästä ylipäätään, ja on siis koottu hänen blogiteksteistään. Kirja on helppolukuinen ja viihdyttävästi kirjoitettu eli juuri hyvää kesälukemista! Ja motivoiva ihan minkä tahansa projektin aloittamiseen tai jatkamiseen, ei siis tarvitse olla dieetillä että voi kirjasta saada inspiraatiota. Hyvää ja aurinkoista kesää sulle!
Anonyymi
Kiitos tästä vinkistä! Kävin itse lainaamassa tämän kirjan kirjastosta eilen ja nyt jo mennään yli puolen välin. Helppolukuinen tosiaan ja olen viihtynyt myös sen parissa hyvin. Suosittelen kyllä Pipsa sullekin tätä kirjaa!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Olen lukenut, monet kerratkin. Löytyy edelleen kaapista, voisi ottaa lukemistoon täksi kesäksi. 🙂
Anonyymi
Lukisitte laatua naiset: Tshernobylistä nousee rukous, Kukkiva kivi, Sodalla ei ole naisen kasvoja. Tuollainen höpöhöpö-kirjallisuus kuuluu teini-ikään ja vain tylsistyttää ihmisen.
Anonyymi
Olipa kommentti. Yleensä uskon että kirjallisuus sivistää ihmistä, mutta tuollainen itsensä ylentäminen ja toisten alentaminen on vähän moukkamaista. Mun elämä on tällä hetkellä niin haasteellista, etten halua kirjoista muuta kuin helppoa elämää ja höttörakkautta. Toistaalta kun elämäntilanteeni oli helpompaa, jaksoin lukea vaativampiakin kirjoja. Kaikenlainen lukeminen tekee ihmiselle hyvää.
Anonyymi
Liian vaikeita kirjoja nuo ehdottamasi.
Anonyymi
Laatu on suhteellinen käsite. Monet klassikotkin saattavat loppuviimeksi olla aika onnettomia.
Luen pääasiassa rentoutuakseni ja aivoja nollatakseni. Kirjahyllyssä on kaikkea Aku Ankoista kvanttifysiikkaan. Lukutottumuksistani ei voi päätellä oikeastaan mitään, koska menen niin fiilispohjalta. =)
-AI
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Laatuun en ota mitään kantaa, mutta itselleni nuo kuulostavat turhan rankalta kirjallisuudelta. Itselleni kirjojen lukeminen on sellaista rentoutumista, etten halua kirjojen olevan kovin rankkoja tai liikaa aivoja vaativaa. 😀 Mieluummin siis omalla osallani kevyttä hömppää. 🙂
Anonyymi
Nälkäpeli ja sen jatko-osat? Todella koukuttavia. Oletko lukenut Harry Potterit? Tykkäätkö dekkareista?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hyvä idea, tuo nälkäpeli nimittäin. 🙂 Ovatko kovinkin paljoa elokuvista erilaisia? Harry Potterit olen lukenut aikaa sitten. 🙂 Dekkareista en oo tykännyt, tai ainakaan muutamista mitä yrittänyt lukea. En silti sano tässäkään ei ikinä koskaan, koska voihan eteen joskus tulla hyvä dekkari joka nappaa mukaansa.
Anonyymi
Mun ikisuosikit ovat Täällä Pohjantähden alla ja Kotiopettajattaren romaani. Oletko lukenut? Mä oon kahlannut Tiinat ja Ponitallit yms. jo lapsena läpi eli ehkä en osaisi enää lukea niitä. Paitsi tyyliin mökillä pihakeinussa.
Oletko nopea vai hidas lukija? Itse olen supernopea lukija eli paksumpikaan eepos ei haittaa minua.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mulla on mielikuva että olisin tuon Pohjantähden alla kirjan lukenut, mutten ole varma. Kuulostaa vain tutulta kun siitä lukaisin pienen pätkän. Samalla tavalla mä Ponitallin kirjoja luen, pihalla löhötessäni. Ne on semmoisia kivoja rentoilukirjoja, ei sen ihmeempiä. 🙂 Nopeus taas riippuu niin kirjasta, jos se on mielenkiintoista, koukuttavaa tekstiä, niin luen nopeasti.
Anonyymi
Harry Potterit tulee luettua aina uudestaan ja uudestaan, ne vaan ovat aina yhtä ihania 🙂 Suosittelen jos et ole lukenut!
-tiia
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Olen lukenut, mutta tuo ei ole tullutkaan mieleeni että voisi ne lukea uudelleen. 🙂
Anonyymi
Pidätkö Aku Ankasta? Mun parasta kesälukemista. Varsinkin vanhat.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Pidän, mähän ostan joka kuukausi sen taskarin. 🙂 On edelleen hyvää luettavaa. 🙂
Anonyymi
Tommi Kinnusen Neljän tien risteys ja Lopotti kannattaa lukea. Ei niin kevyttä, mutta antaa ajattelemisen aihetta pitkään.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kurkkasin nopsaan noista, niin vaikuttaisi ihan mielenkiintoisilta, että pitääpä laittaa listoille, josko jossain vaiheessa lukisin. 🙂
Anonyymi
Cecelia Ahernin kirjoja pidän itse "kevyenä hömppänä". Yleensä hänen kirjoissaan on joku "fantasiamainen juju" 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia, pitää tutustua kirjailijan tuotantoon. 🙂