
Minun Jouluni – 2015 – Joululahjat
Mitä vanhemmaksi olen käynyt, sitä pitkäjänteisemmäksi olen tullut. Tänä vuonna avasin lahjani vasta puolen yön tietämillä – sen jälkeen kun olimme käyneet viemässä haudoille kynttilät. Mutta oi ja voi, olinpas minä ollutkin kiltti tyttö tänä vuonna kun näin monella lahjalla pukkia mua muisti.
Kynttilät tuli kahdelta ystävältäni – Finnmarin kynttilät yhdeltä ja tuo kultaglitterkynttilä toiselta. On vissiin taidettu katsella mun instagramia kun on moiseen lahjaan päädytty. Oikein ihanat lahjat, kun nyt olen innostunut polttelemaan noita kynttilöitä.
Teetä ja suklaata (suklaa puuttuu kun lahjan toinen osapuoli oli jo ehtinyt sen syödä) sain mun siskonpojalta ja hänen tosimukavalta morsmaikulta. Kuulinkin myöhemmin että tässäkin oli idea lahjaan lähtenyt mun instagramin puolelta. Tämä tee menee tosin säästöön koska mulla on samainen pussukka vielä puolillaan.
Kolmannelta ystävältä sain kissakirjoja! Onneksi en ollut lainannut tuota Katukatti kirjaa, joten tätä on mukava alkaa jossain vaiheessa lueskelemaan. Nuo kuvakirjat taas katsoin samantien läpitse. Mourukateissa oli paljon samanlaisia tilanteita mitä täällä kotonakin.
Äiteen kutomat villasukat. Nyt oli äitee napannut vinkin ihan itse kun olin valittanut siitä miten suurinosa mun villasukista oli mennyt rikki. Joten hän sitten kutoi mulle uudet jotka on jalassa tälläkin hetkellä. Ihanat!
Sitten äitee hemmotteli vielä Iittalan kastehelmi tuikuilla jotka nyt nätisti koristaa takan kulmalla. Nää oli ne kaks kuution näköistä lahjapakettia joita hieman ihmettelin Porinoissa. Tuikkukynttilöitä en ole vielä sinne saanut laitettua enkä tiedä laitanko koskaan.
Viimeiseksi säästin tuon laukun ja sormuksen, jotka siis toki tiesin etukäteen. Nämä tuli rakkaalta mieheltäni. Sormus on Hennan käsialaa ja samainen multa löytyy myös sinisellä kivellä eli topaasilla. Pinkin värinenkin oli saatava. Ja koko oli muuten just eikä melkeen. Laukku on Louis Vuitton Fascinante monogram empreinte nahalla. Tämä on käytetty yksilö jonka bongasin netistä ja aivan täydellinen. Tätä pystyy käyttämään crossbodyna, olkalaukkuna tai jopa clutchina, kuten se tuossa kuvassakin on. Tää laukku on jo muutaman vuoden ikäinen eikä näitä saa enää liikkeestä kun tuotanto on lopetettu muistaakseni vuonna 2013.


63 kommenttia
Anonyymi
Aika hyvin jos on tuikut saatu paketoitua _neliön_ muotoiseen pakettiin 😀 Kenties tarkoitít kuution muotoista 😉
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, kuutiota tarkoitin siis. Tämän huomasin äsken itsekin kun luin tekstin uudelleen. 🙂
Anonyymi
– Oi, kun sait kivoja lahjoja :D. Me saatiin viimevuonna kans tollain Simon's cat- kirja. Se oli sellain paksu, jotta lieneekö jokin kokoelma. Ja toi sormus on ihan ihana! Niin sun tyylinen :). Kiva postaus.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, oli ihanat lahjat. 🙂 Ai onko niitä joku kokoelmakin? Mä oon nähnyt vaan tuollaisia kapeita. Sormus on kyl niin mua. 🙂
Anonyymi
Tuo laukku on aivan hirveä, enkä ihmettele ettei sitä enää valmisteta. Mutta hyvä jos se miellyttää sinua!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, emme kiistele makuasioista. 🙂
Anonyymi
Meinaatko käyttää laukkua villasukkien kanssa? Kun nyt kerta ovat sävy sävyyn…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mutta tottakai. 🙂
Anonyymi
Eipä oikein silmää miellytä tämä laukku. En tiedä johtuuko väristä vai mistä mutta en vaan osaa ajatella tuota ylellisenä luksus-laukkuna.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No niitä makuasioita on monia. 🙂
Anonyymi
Minne lähdette reissuun?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En mä vielä tiedä. 🙂
Anonyymi
No valaise vähän, millaisia haaveita teillä on?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Valaisisin, jos niitä olisi. Ei ole mitään kummempia haaveitakaan. 🙂
Anonyymi
Miksi keräisitte matkakassaa, jos ei edes ole matkahaaveita? Ärsyttää kun kaikki blogissasi on niin salaista, et anna itsestäsi irti yhtään mitään enää nykyään.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kai sitä voi kerätä etukäteen, tietämättä kohdemaata? Mut jos on pakko nyt joku maa sanoa, niin Norjaan lähtisin ilomielin uudelleen. 🙂 Ei tässä blogissa ole muuta salaista kuin painoni ja kotiosoitteeni. 🙂
Lumina Scargall
Ihania noi kissakirjat. Tosi hyvin sun äiti osannut valita villasukkien värin 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, kirjat on tosi ihania. Niitä tulee lueskeltua läpi moneen otteeseen ja naureskeltua. 🙂 Joo, niin osas valita enkä ees ollu kertonu minkä värinen tuo laukku on.
Marja
Ui ihania! Olet ollut tosi kiltti! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. Joo, siis oon ollu tosi kiltti. En mä kavereilta ees oottanut mitään.
Anonyymi
Upee laukku! 🙂 ja kivoja lahjoja sait muutenki 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, kaikki lahjat on olleet tosi upeita. Ja jee, ei yhtäkään konvehtirasiaa. 🙂
@follower 678463525789921
Kivanmallinen LV-laukku ja väri on ihan tyylisesi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti, se on kyl ihana. Pitääkin katsoa josko nappaisin siitä joku päivä asukuvaa. 🙂
Anonyymi
Mikä idea on pitää noita tuikkukuppeja takan reunalla pölyyntymssä jos niihin ei aijo laittaa ikinä kynttilää :O ?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No koristeena, sama se onko siellä kynttilää vai ei. 🙂
Anonyymi
Aika hassua että joku antaa rahaa joululahjaksi 😀 En siis yhtään kritisoi, mutta pakko sanoa etten oo ennen kuullut 🙂 Lahjakortit ymmärrän, mutta raharaha on aivan uusi joululahja mulle.
Ja miksi et välttämättä laita tuikkuja ollenkaan? Mun mielestä noi kastehelmet on tosi nättejä kun laittaa tuikun palamaan 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllä mä tiedän monia jotka antaa rahana. Musta se raha on ihan OK, mieluummin se kuin ostaa jotain täysin sopimatonta. 🙂
Onhan ne nättejä tuikunkin kanssa, mut mä vaan aattelin ettei oo pakko laittaa niitä sinne. Nättejä ovat ilmankin. 🙂 Kai mä joskus tuikkuja voin laittaa mut en koe että siellä pitäs aina niitä olla. 🙂
Anonyymi
Noita kuppeja voi käyttää vaikkapa pieninä tarjoiluastioina. Talvella usein laitan vastaavanlaisiin pieniin kuppeihin rusinoita ja pähkinöitä, kun juodaan vieraiden kanssa glögiä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, menisi tuollaisenakin. 🙂
Anonyymi
minä oon saanut monesti rahaa joululahjaksi ja tänäkin vuonna sain:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joko olet keksinyt kivan joululahjan itsellesi?
Anonyymi
ostin pyykinpesukoneen:-)
Anonyymi
Minä annan kahdelle lapselleni rahalahjat jouluna. Molemmat jo aikuisia ja toinen muuttanut kotoakin pois. Muita lahjoja meillä ei ole. Ostavat mieleistä tai säästävät esim. matkakassaan. Joulu on sitten ihanan rauhaisa ilman lahjaruljanssia.
Anonyymi
minä kyllä opiskelijana/pienituloisena arvostan rahalahjaa. sen voi vaikka tiukan paikan tullen laitaa jonkun laskun maksamiseen, ja siinä on lahjaa kerrakseen että saa yhden huolen pois päiväjärjestyksestä. tai se voi tarkoittaa sitä että voin seuraavassa kuussa ottaa yhden tai kaksi työvuoroa vähemmän ja käyttää sen ajan rentoutumiseen tai koulutehtävien tekemiseen. tai sitten voin laittaa sen johonkin itteni hemmotteluun kuten leffailtaan tai uuteen kirjaan tms.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
-Pyykinpesukone on kyllä hyvä lahja 🙂
– Aikuisille lapsille tuo rahalahja on varmasti ihan hyvä ja sellaisen itsekin sain isältäni joka meni kassaan. 🙂 Ja sekin on totta, ettei tarvitse sen enempää stressata lahjojen ostelun kanssa.
– Tämä on kyllä niin totta, mutta toivottavasti ei ihan niin tiukkaa etteikö sitä lahjarahalla voisi itseään hemmotella esim. kirjalla tai leffalla. 🙂
Anonyymi
myyt kuulemma tällä hetkellä tuota hienoa joululahjalaukkuasi pois. miksi ihmeessä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No en ole myymässä ja ihan vinkkinä – ei kannata uskoa kaikkea mitä netissä väitetään. Varsinkaan jos sitä sanotaan eräällä keskustelusivulla.
Anonyymi
Entäs facebookin lv-ryhmä? Joku tiesi kertoa että sinne olis jo ilmestynyt myynti-ilmoitus.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kuten ylempänäkin sanoin, en ole myymässä laukkuani.
Anonyymi
Minä en saanut ollenkaan lahjoja. 🙁
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No hö. 🙁
Anonyymi
Voi miten mulle tuli pahamieli anonyymin puolesta.. 🙁
Anonyymi
Kerroit avanneesi lahjasi vasta myöhään aattoiltana, mutta laukku-ja sormuskuva on päivätty kyllä jo yli viikon takaiseksi…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllä mä lahjat avasin vasta myöhään aattoiltana. Tähän on nähtävästi vahingossa tullut viereisen asukuvan päivämäärä. Tuossa pitäisi nimittäin lukea Asu_25.12.2015_6. No muokkasin sen tuonne kuvakansioon oikealle päivälle.
Anonyymi
Upeat lahjat! Mitä muuten annoit itse läheisillesi joululahjoiksi? Itse pähkäilin pitkään ja päädyin lahjakortteihin. Ei mitenkään omaperäistä, mutta helppoa 😉
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. No en viitsi tässä ihan kaikkia kertoa, mutta sanotaan nyt että joulukahvia/-teetä ja kynttilöitä tuli ostettua + yhdet leffaliput, tai sellainen 4 lipun sarjajutska tuli hommattua. Lahjakortit on kyllä siitä helpot että saa sitten lahjansaaja käydä valitsemassa mieluisensa.
Anonyymi
Oliko jotenkin arkaluontoisia lahjoja vai miksi et viitsi kertoa? O_o
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei ole millään tavalla arkaluontoisia ja onhan tuossa jo osa kerrottunakin. 🙂
Anonyymi
Mitäpä ostit miehellesi? Minusta naisille on paljon helpompi valita lahja kuin miehelle, pohdin aina pääni puhki.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En kerro mitä ostin miehelleni, en nimittäin jaksa sitä sotaa jonka se synnyttäisi. Mut oon samaa mieltä, naisille on helmpompi ostaa kuin miehille. Tosin tänä vuonna mun ei tarvinnu kovin paljoa pohtia noiden lahjojen kanssa.
Anonyymi
Eli jotakin todella kallista ja tietenkin tarpeellista.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En ala sen enempää ostosummista keskustelemaan, varsinkin kun se on ihmisestä kiinni että minkä kukin kokee kalliiksi. Mut tarpeellista se kyllä oli. 🙂 Mutta mitäpä sillä on loppujen lopuksi väliä että oliko lahja kallis vai ei, ei siis ainakaan sinulle. Muuta kuin että saisit luultavasti mennä eräälle keskustelupalstalle kohisemaan miten kalliin lahjan olin ostanut. Tämän takia mä päätin etten kerro sen enempää noista ostamistani lahjoista.
Anonyymi
Aika epäreilua olettaa, että täällä kaikki jotka kommentoivat jotenkin poikkipuoleisesti juoksevat heti av:lle tekemään aloituksia sun joululahjoista. No, voihan joku niin tehdäkin, mutta itse en kuulu siihen ihmisryhmään. Jännää vaan, että sulla oli myös heti oletuksena, että nousee paskamyrsky jos paljastat ostamasi lahjat. Olisi fiksuna vaan voinu todeta tyyliin, et ostit jotakin mieluista etkä lähde nyt enempää sitä lahjaa erittelemään. Ei ole eka kerta, kun tavallaan aliarvioit blogisi lukijoita.
Ja tämä ei ole tarkoitettu ilkeäksi kommentiksi. T: ano 17.41
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eipä se sinunkaan kommenttisi kovin asiallinen ollut joten tottakai siitä vedin oletuksen ettet ollut kovin mukavin mielin liikenteessä. Mun on vaikea tuollaisen kommentin perusteella tehdä muuta oletusta kuin tuo jonka tein.
Anonyymi
Missä käytät noita laukkujasi? Ei ihan arkilaukuilta näytä. Itselleni ei olisi tuollaisille juhlalaukuille kuin kerran vuodessa käyttöä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ihan jokapäiväisessä arjessani. 🙂
Anonyymi
Pipsa, unohdit lahjapostauksesta sen pussukan, jonka sait silloin mukaasi, kun veit kummipojalle joululahjan!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No niimpäs taisinkin unohtaa.
Anonyymi
Ihanan laukun sait ja muutkin lahjat tietysti kivoja. Oma suosikkini myös tuo empre. Minulla speedy b 25 emprenä ja ollut hyvä käyttölaukku eikä pelkää pieniä sateita. Kulmia olen muutaman kerran suojannut sillä hunaja nahkarasvalla ja on kuin uusi laukku edelleen.Upeasti olet myös laihduttanut. Mun pitäisi saadamyös itseäni niskasta kiinni, mutta alkuun pääsy on taas niin vaikeeta 🙁 Pidä mulle peukkuja!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos muuten muistutuksesta, pitää itsekin suojata noita kulmia. 🙂 Mut empre on kyllä ihana – mulla on jo seuraava emprenahkainen silmäyksen alla. Tosin en tiedä otanko sen, YSL:n vaiko Chanelin. 🙂 Mä kattelin pitkään tommosta Speedyä emprenä, oli tuolla yhdessä ryhmässä myynnissä. Mut en sit ostanut kun aattelin ettei se oo ihan mun tyylinen laukku. 🙂
Anne
Mourukatit on ihan huikean hauska kirja, ostin niitä kolmelle kaverille joululahjaksi tänä vuonna kun uppoaa kyllä niin kissaihmiselle 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on! Mä oon räkättänyt monet kerrat niille jutuille, varsinkin kun on samanlaisia tilanteita ihan täällä kotonakin. Et hyvin on ystävä osannut ostaa. 🙂